Vaimo ei enää halua minua.

Meillä on pidemmän aikaa ollut tilanne että vaimoa ei kiinnosta seksi yhtään. Ainakaan kanssani, luulen kyllä että hän tyydyttää itsensä, eikä siinä ole koskaan ollut mitään väärää minusta, paitsi nyt se tuntuu epäreilulta jos hän kerran haluaa ja tietää että olen innokas niin miksi hän tyytyy käteensä. Luulisin että en ihan niin huono rakastaja ole. Joku köykäinen "no annan sinulle nyt kun olet vinkunut viikkotolkulla, mutta en taatusti kyllä halua tätä"-asenteella saatu säälipano on plakkarissa, ja siitäkin jäi vaan huono omatunto.



Olen itse totaalisen loppu tilanteeseen. Ennen vaimoni oli halukas melkein milloin vain, ei ikinä ollut liian myöhä, liian huono: paikka, hetki, olo, sitä tätä ja tuota-selityksenä.

Olin jopa itse se joka "pihtasi" kun en niin paljoa halunnut ja silti seksiä oli melkein joka päivä jossain muodossa. Yleensä tyydytin vaimoni suulla tai käsin jos en muuta halunnut. Minusta se oli mukavaa. Sitten muuttui asiat ensimmäisen kerran, vaimo sanoi että hänelle ei riitä että vain hän tyydyttyy. Kysyin tietysti että eikö hän ole sitten nauttinut, kuulemma on ja on lauennut myös. Mutta ei vaan riitä. No siinä kävi sitten niin että se jotenkin lopahti se hänen tyydyttämisensä, kun se ei kerta riittänyt. En tehnyt mitään tietoista päätöstä lopettaa sitä mutta jotenkin se tuntui pahalta kun hän sanoi että se ei olekaan ok. Itse halusin vain tarjota hänen haluilleen edes jotain vastiketta, jos en itse halunnut. Siitä kai tämä kaikki alkoi. Tuostakin on jo yli vuosi.



Tällä hetkellä tilanne on pahenemaan päin. En uskalla edes sanoa sanaa seksi ääneen, kun vaimo vetäytyy selkeästi heti kuoreensa sen kuullessaan. Potee mahdollisesti syyllisyyttä? Ja välillä en osaa olla syyllistämättä vaikka tiedän että se on väärin. En kestä enää tätä tunneköyhää elämää.

Pitkään luulin että hellyyttä on suhteessa, vaikka seksiä ei enää niin paljon olekaan, kunnes yhtäkkiä tajusin että minä annoin hellyyttä hänelle. Itse saan sitä jos pyydän, ja silloinkin niin minimaalisen ajan kuin mahdollista. En ole enää pyytänyt.



Olen tässä laskenut että ainakin kuukausi on mennyt niin että hän ei ole omaehtoisesti minuun koskenut. Siis koskenut niin että minä olisin hänelle jotenkin haluttava (ei edes seksi mielessä) vaan ylipäätään, silittänyt vaikka hiuksia ohimennen tai suukottanut. Ei mitään. Itsekurini ei kuitenkaan kestä vaan menen halaamaan päivittäin vaikka kuinka olisin päättänyt että jos ei kerran kelpaa niin en tuputa itseäni. Joskus ei edes halaa takaisin.

Nyt kun muistelen oikein kovasti niin taisi viikko sitten pistää käden polvelleni kun sohvalla istuttiin. Jos se kertoo tilanteen epätoivoisuudesta mitään, niin mulla hypähti sydän kun muhun koskettiin ilman että pyysin.

Samalla se oli ikävä hetki kun tajusin että noinkin pieni asia saa minut jo onnen kukkuloille ja kuvittelemaan edes hetkeksi että olen haluttava puoliso.

Tämmöinen käy voimille kun katsot kun ihminen jota rakastat ja haluat katsoo vaan läpi.



Olen kysynyt että eikö hän enää halua olla kanssani yhdessä, ei ole kuulemma sellaisesta kyse. Olen kysynyt että onko hänellä joku toinen, ei ainakaan ole myöntänyt.



En enää tiedä mitä tehdä. En halua eroa. luultavasti hänkään ei halua, en silti jaksa tätä tilannetta. Vieraisiin en lähde, mutta pelkään että hän lähtee, tai haluaisi, tai on ihastunut johonkuhun, eikä kerro sitä.