G: pahin ulkonäköäsi koskenut loukkaus, joka yhä sattuu?

Voit varmaan kuvitella, miten joukko matalasti koulutettuja, ikääntyviä eukkoja juoruaa kahvihuoneessa ylemmistä toimihenkilöistä. Tartutaan jokaiseen "väärin" sanottuun lauseeseen, asuvalintoihin, jotka eivät miellytä juoruringin silmää, arvuutellaan perhe-elämää ja sen laatua...Minun "virheeni" on se, että koska näytän lapselta (niinkuin kaikki lyhyet), en voi mitenkään olla akateemisesti koulutettu ja perheenäiti.

Ai niin, jos sattuu olemaan pitkä ja komea mies, niin on automaattisesti muita parempi, ja akkalauma on mielinkielin.

Tuo kommentti, ettei voi olla käynyt yliopistoa, jos on alle 160cm oli kyllä päivän paras...

Jaa, no tää loukkaus ei ole kyllä mitään monen muun loukkaukseen verrattuna, mutta silloin teininä (16v) loukkasi. Olin laivalla kaverini ja hänen pikkusiskonsa kanssa. Hengailimme poikaporukan kanssa. Yksi näistä pojista oli silminnähden ihastunut kaveriini ja hänen siskoonsa, mutta päätyi kuitenkin loppuillasta juttelemaan minun kanssani. Jossain vaiheessa hän sitten paljasti, että "sulle voi jutella, kun sä oot niinkun tavallinen, etkä tollanen hyvännäköinen niinkuin noi sun kaverit." Että tänks,man, just what I needed to hear. :D Ja tää oli siis kohteliaisuus tän nuoren miehen mielestä.

Olimme tuolloin parikymppisiä tai vähän vaille. Yhtäkkiä yksi poika tokaisi: "XXX:llä (minulla siis) on viikset!" Minulla ei ole näkyvää karvoitusta kasvoissa, mutta nenän pielet ovat hieman punoittavat, mikä korostuu joissain valaistuksissa. Oikeastaan pahinta oli, että bestikseni ei puolustanut minua. Hän oli ihastunut tuohon tokaisijaan. Nyt yli 10 vuotta myöhemmin yritän edelleen peitellä "viiksiäni" ties millä meikkikonsteilla ja minun on vaikeaa ajatella olevani kaunis. Tähän ei ainakaan auta se, ettei oma mieheni koskaan kehu ulkonäköäni (ei tosin haukukaan). Muilta miehiltä olen onneksi saanut joskus kehuja, vaikken mikään missi olekaan.

että sanomme omille lapsillemme, naapurin lapsille ja vaikka vastaan tuleville ihmisille kauniin kommentin heidän ulkonäöstään tai olemuksestaan. Jospa niillä olisi yhtä kauaskantoisia vaikutuksia kuin näillä ilkeyksillä.



Minulle ei ole onneksi ladeltu ilkeitä kommentteja, mutta jäävät ne positiivisetkin asiat hyvin mieleen: parikymmentä vuotta sitten joku tuntematon kehui baarissa huuliani ja edelleen olen siinä käsityksessä, että kauniit ne ovat : ) Ja kun veljet tuli puheeksi: myös parisenkymmentä vuotta sitten olimme veljeni kanssa jonottamassa ravintolaan, ja hän astui herramiehenä sanaakaan sanomatta minun ja humalaisen miehen väliin suojakseni - tämä vaitonainen ritarillisuus teki vaikutuksen eikä unohdu!

olisi pitänyt joku rumuus minussa keksiä ja hän sanoi jotenkin "ainut ruma osa sinussa on jalkaterä (muu on kaunista" tjsp. Ja muistaakseni tämä ei ollut tilanne, jossa hän joutui keksimällä keksimään sen huonon puolen... No ei...



Isoille jaloilleni en mahda mitään :(



Onhan se vähän surullista, jos ajattelee...

"Tapa ittes kun olet noin ruma, jos minä olisin yhtä ruma kuin sinä, en haluais edes elää"...-noin tuumasi eräs poika minulle yläasteella. Eikä se ollut ainoa kerta.



Luokan "alfauros" hyökkäsi kerran kimppuuni ja mukiloi aika pahasti, kun oli joltain kuullut, että minunlaiseni uskalsi olla häneen ihastunut. Hän repi minua tukasta niin pahasti, että en kahteen viikkoon voinut kunnolla harjata hiuksiani.



Vuodet kuluivat, kerran sitten yökerhossa samat pojat, nyt nuoret miehet, flirttailivat minulle avoimesti (olimme luokkakokokouksessa)- en lämmennyt, sen verran jäi kuitenkin itsekunnioitusta, ettei heidän ihailunsa tepsinyt.



Muistoksi kiusaamisesta jäi vuosikausien masennus ja paha BDD-syndrooma. Nyt voin jo kutakuinkin hyvin ja olen suorittanut kaksi akateemsita loppututkintoa (KTM ja OTM). Eivätpä nuo tutkinnot tietenkään ole mikään ihmisen arvon mitta, mutta ei ole ulkonäkökään. On vaikea unohtaa sitä, kuinka pahalta tuntui joutua kiusatuksi ja mukiloiduksi sen takia, että sattui olemaan joidenkin silmissä ruma.

pahinta on kun on sanottu miehen näköiseksi.



olen vahvapiirteinen ja hoikka ja tiedän itsekin että näytän helposti miehekäältä.



kommentit vaikuttavat niin että koen itseni välillä todella miehen oloiseksi.

anoppi totesi että mulla on kokoisekseni iso maha, niin iso, että olisi syytä hakeutua tutkimuksiin lääkäriin.



olen hoikka mutta vatsa on muodoltaan pyöreä ja sinne kertyy kaikki ylimääräinen paino. tiedän itsekin että vatsa on pullea väillä, mutta se kommentti satutti.



ajattelin pitkään ja vieläkin välillä että ihmiset tuijottavat kauhuissaan jättimäistä pallovatsaani.



silloin olin vielä alkuvaiheessa raskaana ja se turvotti. myöhemmin sain keskenmenon, mutta tätä ei piikikäs anoppi tiedä.



ei ole mikään ruusu itsekään mutta en koe tarpeelliseksi huomauttaa siitä.

"Susta ei kyllä saa hyvännäköistä vaikka meikkaisit kuinka paljon."

kun samoin on sanottu mulle.

Toinen oli Vero Modassa myyjän kommentti, kun kysyin, löytyisikö yhtä neuletta kokoa isompaa (L-kokoa, M oli nafti): "Meidän vaatteet on sellaisia, että ne ei näytä hyvältä liian lihavien päällä." Selvä, en ole sen jälkeen Vero Modassa käynyt.

"sun rinnat on pahemmat kuin mun äidillä"





imetyksen jälkeen.

1-6-luokkalainen: "Sulla on tommonen pottunokka."



6-luokkalainen: "hä hää xxxx:lla on viinirypäleet, kun taas yyyy:llä on melonit...hä hää!"

"te ette mitenkää voi olla samasta äidistä ku toinen on komee ja toinen noin ruma"



heh :P

Sain lapseni parikymppisenä, ja silloin törmäsin ensimmäistä kertaa tähän ihmisten junttiuteen. Olin siihen asti ollut pieni, hoikka, vaalea, nätti eli kohtalaisen huomiotaherättämätön kokonaisuus. Kun sitten yhtäkkiä minulla olikin kaksi lasta olin aivan vapaata riistaa. Ihan kaupan maitohyllyllä ja bussipysäkillä tuli ventovieraita kertomaan mielipiteitään siitä kun "lapset tekee lapsia". Näytin ehkä nuoremmalta kun olinkaan, mutta joka kerta jaksoi järkyttää että pinten lasteni edessä käydään verbaalisesti käsiksi tuntemattomien taholta.

Se jonka äiti oli sitä mieltä että ei meinaa tunnista kun maha on niin iso kun ei olisi lapsi syntynytkään. Oli ensimmäinen lause äitini suusta kun olin synnyttänyt esikoiseni. En ikinä unohda. Samaa rataa on mennyt koko elämäni hänen suustaan. Pahinta on että nyt hän on alkanut kommentoimaan minun lapseni ulkonäköä. En anna äitini olla hetkeäkään kahden lapseni kanssa. Siitä pidän huolen että lapseni ei joudu tuollaista sontaa kuuntelemaan.

sanoi minun olevan Tanja Poutiaisen näköinen. =(

T. Eräs brunette

että Riia Katajan näköiseksi. :(

Olette näköjään itsekin kiusaajia. Onko teillä muka varaa?

Tää hymyilyttää, kun Tanja Poutiainen on mun mielestä yks Suomen kuumimmista naisista. Ei toi Katajakaan mikään paha ole, ollenkaan. Itse olen "alfauros". Tossa Poutiaisessa on vaan jotain hypnoottista.

kysymään, että kuinka monta tuntia aamuisin laitan itseäni? Että ovat tuossa porukalla sitä oikein miettineet..



voi Luoja! En saanut sanotuksi tuohon mitään.

olet poikkeuksellisen huoliteltu.

kysymään, että kuinka monta tuntia aamuisin laitan itseäni? Että ovat tuossa porukalla sitä oikein miettineet..

voi Luoja! En saanut sanotuksi tuohon mitään.

-Miesten harrastama nimittely alkaa heillä jo aivan lapsena: Vein siskopojan huvipuistoon ja sanoin isoa mäkeä helteessä kiivetessäni,että "huh huh", johon 9 v poika: "jaksaa jaksaa,möhömaha!". Ymmärsin,että näytän läskiltä myös lasten silmissä.



-Olin kokenut eka kertani erään silloisen paikkakuntalaisen nuoren miehen kanssa.Seuraavana iltana hän tuli kadulla vastaan miesporukassa,josta joku sanoi,että otetaan tosta muijat mukaan,jolloin k.o. mies huusi,että ei TOTA,kun se on niin ruma ja HUONO. Siitä lähtien olen ymmärtänyt olevani huono sängyssä.



-Puistossa koiraa ulkoiluttamassa:tuntematon mies huutaa,että "toi sun koira on ihan ok,mut ite sä oot iha vitun ruma!"



Siinä vain valitut palat kuulemastani,norsujen,lehmien,lötjäkkeiden,noita-akkojen,ym. lisäksi.

että sanoessaan 10-vuotiaalle minulle että minulla on "ankanperse", tämä pyllykompleksi jäi niin pahaksi että vielä kymmenen vuotta sen jälkeen yritin kävellä aina joko porukan viimeisenä tai niin että peitin takapuoleni jollain ylimääräisellä villapaidalla (tosi luontevaa kesähelteillä) tai hätätapauksessa kädellä. Vähänkö olen näyttänyt idiootilta kulkiessani käsi ahterini edessä ettei kukaan näkisi sitä...



Olin hoikka lapsi, mutta ilmeisesti pylly oli sitten jotenkin erityisen pystyssä, en tiedä. Koko kouluajan peitin sitten kyllä alakroppani huolellisesti pitkillä löysillä paidoilla jne. Se harmittaa nyt kun sitä peiteltävää alkaisi oikeasti olla, että kuljin teltoissa koko hoikan nuoruuteni tuon yhden kommentin takia.

En halua edes muistella näitä kaikkia. Siitä tuli ikuinen ulkonäkökompleksi, vaikka olen nyt aikuisena ihan sievä. Muistan, että jo päiväkodissa minut ohitettiin aina kun valittiin prinsessaa johonkin leikkiin tai esitykseen. Koulussa sain näytelmissä pelkästään mummon, noita-akan tms. rooleja, joihin silmälasini kuulemma sopivat.



Yksi sukulainen sanoi kerran "miten voi olla toinen sisaruksista noin kaunis" tarkoittaen veljeäni. Se jäi mieleen, vaikka olin tuolloin vasta noin 8-9-vuotias.