Olen n. toinen nainen, haluatko kysyä jotain?
Kommentit (72)
Tiedän tekeväni väärin. Toistaiseksi en ole vielä satuttanut ketään muita kuin itseäni, sillä suhde ei ole paljastunut, eikä ketään ole jätetty. Jos lopetamme suhteen, sitten satutan itseäni ja miestä. Jos eroamme nykyisistä puolisoistamme, satutamme kaikkia. Mutta onko parempi jäädä epätyydyttävään parisuhteeseen, onko parempi laittaa muiden onni oman onnen edelle?
Nämä ovat vaikeita ja kipeitä asioita, eikä lainkaan niin yksiselitteisiä kuin voisi luulla.
ap
on parempi laittaa lasten onni aikuisten onnen edelle
aina on parempi laittaa lasten onni aikuisten onnen edelle
Mutta tämä on miehen päätös. Minulla ei ole lapsia, miehellä yksi tytär.
ap
Nämä ovat asioita, joita minä olen joutunut miettimään. Minulla oli omat selitykseni, vastaukseni ja puolustukseni. Petin vaimoani. Myönnän tehneeni tietoisen valinnan, mutten silti hyväksy itseeni kohdistuvaa moralisointia. Asia EI ole niin yksinkertainen kuin hurskaat esittävät. Ihminen ei ole moraaliautomaatti. Tai ehkä jotkut ovat. Monet eivät. Enkä suostu olemaan muita huonompi.
Ei ole suostumisestasi kiinni, että elämä on osoittanut sinut huonommaksi kuin minä. Samantekevää (ja viihdyttävää) miten yrität asiaa väännellä.
miksi et eroa aviomiehestäsi, jos rakastat toista? Onko sulla aina pakko olla joku, että et uskalla jättää nykyistä, jos se toinen ei sitten haluakaan sua, vaikket nykyistäsi hirveästi rakastakaan? Ja kyllä mä ehdottomasti haluaisin, että jos mun mies on rakastunut toiseen, niin jättää minut, eikä pidä yllä kahta suhdetta muka siksi, ettei satuttaisi minua..onko se mielestäsi niin, että sitä mitä ei tiedä, ei ole olemassa? Vaikka miehesi ei vielä tiedä, mitä touhuat, niin ei pettämisesi silti lakkaa olemasta todellisuutta.

Mutta ensin yritän puntaroida asioita tarkemmin. Avioero on sen verran iso asia, etten sitä ihan hätiköidysti halua tehdä. Pärjään kyllä yksinkin, siitä ei ole kysymys, mutta kenties tunteeni aviomiestäni kohtaan ovat laimenneet tämän uuden miehen myötä. Tällaisessa tunteiden kuohussa on todella vaikea tehdä rationaalisia päätöksiä.
ap
Sinä et ole vastuussa vaimon tunteista, olet vastuussa vain ja ainoastaan pettäjänä omalle miehellesi, et kenellekään muulle.
Toivottavasti saat miehen itsellesi ja teillä menisi hyvin!
Ei kysyttävää.
olipas varsin yllättävä vastaus. Olen samaa mieltä kanssasi, vaikka poden kyllä huonoa omaatuntoa miehen avovaimon ja tyttären puolesta. Mutta asia on täysin miehen päätettävissä, joten hän tässä tekee perhettään kohtaan väärin, minä omaa aviomistäni kohtaan.
Ja tarkoitus ei todellakaan ole jäädä tähän suhteeseen roikkumaan, vaan tehdä päätöksiä puoleen tai toiseen heti kun päätökset ovat kypsyneet. En mitenkään päin nauti pettämisestä tai toisena naisena olosta.
ap
toivottavasti saat maistaa pian omaa lääkettäsi.
toivottavasti saat maistaa pian omaa lääkettäsi.
Mutta se on sitten sen hetken murhe.
ap
ei kehumisen arvoinen asia, mutta ymmärrän sua. Miehen vaimo tietää, että mies on pettänyt, mutta he ovat yhä yhdessä. Minä en tiedä mitä haluan, eikä tiedä mieskään. Toivottavasti te edes osaatte päättää.. Tsemiä.
Ei voi muuta kun katsoa alaspäin tuollaisia
Itse olin joskus toinen nainen ja eihän se mukavaa ollut olla kakkonen... Olin rakastunut, mutten olisi halunnut kuitenkaan oikeaa suhdetta. Silti se hiukan söi, ettei mies ollut "kokonaan" minun. Joka tapauksessa tilanne oli enimmäkseen tosi tyydyttävä ja se seksi...:) En ole ikinä saanut sinkkumieheltä niin paljon laadukasta seksiä kuin tuolta ukkomieheltä. Hän tavallaan sillä puolella korvasi nämä muut puutteensa ja toteutti kaikki unelmani. Kyllä mulle jäi päällimäiseksi mieleen siitä seksisuhteesta, että minä sain ja hän antoi. Paljon siinä keskityttiin vain minuun ja miehen nautinto jäi sitten sivuosaan.
miehesi tytär tulee vihaamaan sinua (ja mahdollisesti isäänsä)? Siitä on onnellinen perhe-elämä kaukana vaikka päätyisittekin miehen kanssa yhteen
t. sivusta vastaavaa kuviota seurannut, tytöt eivät halunneet enää olla isänsä uuden vaimon kanssa missään tekemisissä kun olivat tarpeeksi vanhoja asiasta päättämään. Myös isäänsä kohtaan tunteet muuttuivat siitä mitä ne olivat ennen kuin tämä uusi nainen -kuvio tuli ilmi.
Itse olin joskus toinen nainen ja eihän se mukavaa ollut olla kakkonen... Olin rakastunut, mutten olisi halunnut kuitenkaan oikeaa suhdetta. Silti se hiukan söi, ettei mies ollut "kokonaan" minun. Joka tapauksessa tilanne oli enimmäkseen tosi tyydyttävä ja se seksi...:) En ole ikinä saanut sinkkumieheltä niin paljon laadukasta seksiä kuin tuolta ukkomieheltä. Hän tavallaan sillä puolella korvasi nämä muut puutteensa ja toteutti kaikki unelmani. Kyllä mulle jäi päällimäiseksi mieleen siitä seksisuhteesta, että minä sain ja hän antoi. Paljon siinä keskityttiin vain minuun ja miehen nautinto jäi sitten sivuosaan.
Aikuinen ihminen pystyy tekemään tietoisia valintoja. Ja jos valinta on tuhota viattoman lapsen perhe niin sääli ei todellakaan ole se tunne mitä minä tunnen näitä "aikuisia" kohtaan.
mutta olet vastuussa ainoastaan aviomiehellesi, et muille.Salarakkaasi on vastuussa omalle perheelleen.Ex-mieheni petti minua lyhyellä suhteella, enkä syyttänyt naista joka oli sinkku.Mieheni teki väärän valinnan pettäessään.
Toivottavasti tilanteenne selkenee pian.Voimia!
toinen nainen tuhoa perhettä.Hommat on jo pielessä jos siihen mennään.Se on sitten eri asia kuka tekee moraalisesti oikein tai väärin, mutta jos mies sutii muiden kanssa niin kannattaa miettiä mikä on pielessä!Vai ovatko miehenne niin aivottomia ja vietävissä olevia idiootteja että kuka tahansa nainen voi heidät "viedä" ja rikkoa teidän onnellisen perheen?Voihan syy olla miehen oma kriisikin.Mutta väliin ei pääse jos sitä ei ole.

Tuskinpa kumpikaan meistä olisi rakastunut päätä pahkaa toisiimme, jos parisuhteemme olisivat täysin kunnossa. Minä en ole tunkemassa miehen ja avovaimonsa väliin, se on miehen oma päätös.
Miehen tytär on vielä sen verran pieni, että tuskin tulee minua vihaamaan. Jos eroamme, emme tee sitä täysin toistemme takia, vaan siksi, että olemme tyytymättömiä tämän hetkisiin parisuhteisiimme. Emme siis ilmota puolisoillemme vaihtavamme uuteen...
ap
ole moraalinen oikeutus millekään