Naapuri ei tervehdi rapussa, ei vastaa tervedykseen siis
vaikka katsoo kyllä kohti mutta ei vastaa.. on sellainen viisikymppinen nainen.
Kommentit (32)
Naapuri ei tervehdi rapussa, ei vastaa tervedykseen siis vaikka katsoo kyllä kohti mutta ei vastaa.. on sellainen viisikymppinen nainen.
Siellä oli juuri tuollainen nainen. Ovemme olivat vierekkäin, eikä tämä nainen voinut missään tapauksessa väittää ettei "tunne" minua kun päivittäin kohtasimme käytävässä ja ovella. Silti hän sitkeästi kieltäytyi edes nyökäyttämästä päätään, vaikka kuinka kohteliaasti tervehdin.
Päätin, etten itse ala yhtä huonokäytöksiseksi, vaikka vaikeaa olikin välillä olla ystävällinen kun toinen oli niin mäntti. Jatkoin siis sitkeästi ystävällistä tervehtimistä päivittäin.
Omituisin hetki oli, kun satuimme kahdestaan samaan hissiin: minä sisään astuessani sanoin iloisesti "Hei!" ja toinen vain katseli seinille.
Kuuroja ja huonokuuloisia ihmisiä elää keskuudessamme, eikä se näy päällepäin. Jos toinen sanoo hein mutta huulet eivät merkittävästi liiku, ei se toinen välttämättä tiedä lainkaan, että häneen on yritetty ottaa kontaktia.
veikkaan että saattaa olla vähän vajakki.
Yksikin ylikasvanut nörttipoika jättää säännöllisesti tervehtimättä vaikka on ollut jo useita vuosia samalla käytävällä! Käsittämättömiä moukkia tällaiset ihmiset.
Kuuroja ja huonokuuloisia ihmisiä elää keskuudessamme, eikä se näy päällepäin. Jos toinen sanoo hein mutta huulet eivät merkittävästi liiku, ei se toinen välttämättä tiedä lainkaan, että häneen on yritetty ottaa kontaktia.
No tuota... naapurini oli kyllä aivan normaalikuuloinen ja lapsilleen huusi parvekkeelta oikein kuuluvalla ja selvällä suomella, joten mykkäkään ei ollut ja suomeakin ymmärsi (vaikka "hei" toimiikin aika hyvin myös kansainvälisissä ympyröissä...)
Ehkä teistä tervehtimättömyys on normaalia, vaikka asuttaisiin vierekkäin vuosikausia. Minusta ei, enkä aio koskaan alkaa käyttäytyä yhtä moukasti kuin tämä ex-naapurini.
(22)
pakolliset työasiat hoitavat muiden kanssa kun on pakko, mutta eivät tervehdi ikinä vastaan tullessaan. Yksi pöljä juoksi aamulla perääni kun oli tulossa ulko-ovesta sisään, jäin odottamaan. siinäkään kohtaa ei voinut kiittää tai tervehtiä, sanoin hänelle että Ole hyvä vaan!
Tosi juntti, seuraavalla kerralla vedän oven nenän edestä kiinni
koska hänellä tervehtiminen näyttää olevan todella nihkeää, eikä mielellään edes katso päin. Nyt kun ollaan tutustuttu paremmin, tajuan että kyse on aivan piinallisesta ujoudesta. Tämä ihan mukava ja töissään pärjäävä perheenisä onkin vain sosiaalisesti todella rajoittunut ujoutensa takia.
Ja uskon että näitä superujoja ihmisiä voi löytyä monen naapuristakin. Eivät ole päässeet yli siitä lapsuuden vaiheesta, jolloin menee "ihan kipsiin" kun pitäisi katsoa toista päin tai sanoa jotakin.
ryhtyneensä sitä herttaisemmaksi mitä enemmän naapurin törppöys nostatti omia höyryjäni. Ja ei, en ole erityisen huomiohakuinen. Ja saa olla melkoinen mölli, jos vittuiluna kokee herttaisuuden (vaikka se omasta vitutuskäyrän kohoamisestani se herttaisuus johtuikin). Niin ja ryhtyi lopulta se seinänaapuri tervehtimään...
ei ole kuuro eikä mykkä eikä vieraskielinen. Vaikka häntä tervehtisi niin toljottaa vaan. Ei vissiin ihan kaikki kotona hänelläkään.
vaan kaikkien pitäisi tervehtiä häntä.Jos eivät tervehdi (ensin), hän pitää heitä tosi epäkohteliaina.
mut muuten kävelen ohi enkä vaiha sanaaka. jos mulle antaa rahaa ni voin kyl jutella vaikka mist
T: punkkari äiti
tervehdys on = anteeksi olen reviirillanne.
Ne jotka eivät tervehdi ovat reviirillään. Mahdollisesti vanhempia asukkaita ja kuuluvat yhdistykseen. Heitä tulisi tervehtiä ensin. He päättävät tervehtivätkö he tervehtijää. Jos tervehdys lankeaa päällesi voit olla varma että hän ei pahastunut, kun astelit hänen reviirillään.
Siellä oli juuri tuollainen nainen. Ovemme olivat vierekkäin, eikä tämä nainen voinut missään tapauksessa väittää ettei "tunne" minua kun päivittäin kohtasimme käytävässä ja ovella. Silti hän sitkeästi kieltäytyi edes nyökäyttämästä päätään, vaikka kuinka kohteliaasti tervehdin.
Päätin, etten itse ala yhtä huonokäytöksiseksi, vaikka vaikeaa olikin välillä olla ystävällinen kun toinen oli niin mäntti. Jatkoin siis sitkeästi ystävällistä tervehtimistä päivittäin.
Omituisin hetki oli, kun satuimme kahdestaan samaan hissiin: minä sisään astuessani sanoin iloisesti "Hei!" ja toinen vain katseli seinille.