Mä en tasan tarkkaan ole mieheni lasten äitipuoli.

Kun lapset ovat meillä, olemme perhe. Me molemmat aikuiset huolehdimme yhtä lailla lasten hyvinvoinnista, hellyydenosoituksista, turvallisuudesta. Äiti heillä on kotonaan, mutta meillä olen äidin asemassa.



Erona ap:n: meillä ei mieheni kanssa ole yhteisiä lapsia. Eikä tule. Etten vaan muuttuis tommoiseksi.

minä kutsuin lapsena sekä isääni että miestä, jonka kanssa äiti eli lopun elämänsä isäksi. äitiäni ja äitipuoltani sanoin äidiksi. joskus teininä oma äitini kysyi tuohon syytä, enkä osannut sanoa muuta, kuin, että minulla on aina ollut läheiset välit kaikkiin näihin ihmisiin ja he ovat edelleen yhtä läheisiä.

omille lapsilleni on melkoinen rikkaus, kun isovanhempia on niin paljon. samoin kuin isä(puole)leni ja äiti(puole)lleni, etenkin kuin kukaan sisaruksistani ei ole lapsia tehnyt tai saanut.

Mun isoisän enimmäinen vaimo kuoli nuorena ja isoisä meni sitten naimisiin isoäitini kanssa. Heille syntyi useita yhteisiä lapsia, mutta samaan perheeseen kuului ensimmäisen avioliiton lapset ja sitten vanhimman lapsen lapset, kun tämä kuoli kanssa nuorena, ja isästä ei ollut yksin kasvattamaan. Lisäksi perheeseen kuului "lastenhoitaja", hiukan mielenterveysongelmainen (ihmisarka, erikoislaatuinen henkilö) sukulainen. Myöhemmin perheessä kasvoi aikansa myös orvoksi jääneitä sukulaisia jokusen vuoden ja lopuksi kasvattitytär. Ja tietty isovanhemmat. Piharakennuksessa asui lisäksi yksi entinen maankiertäjä (Amerikasta palannut), joka autteli töissä kykynsä mukaan. Ei ehkä perinteinen ydinperhe, mutta toimi hyvin.

yksi äiti ja yksi isä. Ja mieheni vanhemmilla lapsilla on meidän yhteisiin lapsiimme 10 ja 14 vuotta ikäeroa, että ei ihan joka hetki muista että he ovat lasteni sisaruksia, varsinkaan kun eivät isällään enää säännöllisesti käy.

Sinä, joka sanoit että jos lapset ei asu meillä, niin en ole äitipuoli?

Lapsuudenkodissani äitini uutta miestä kutsuin aina etunimellä samoin kuin isäni uutta vaimoa. Uuden puolison lapset samoin kuin liitoista syntyneet sisaruspuolet ovat kaikki minulle sisaruksia, meillä ei eroteltu kuka on puolikas ja kuka kokonainen eikä erotella nyt aikuisenakaan. Uusista puolisoista ulkopuolisille kertoessani olen aina sanonut "isän vaimo" tai "äidin mies" (mikä tosin tuntuu olevan joillekin ulkopuolisille ongelma) tai tosiaan ihan etunimellä. Meillä ei käyty näistä mitään yhteisiä neuvotteluja vaan nimitykset tulivat luonnostaan tällaisiksi. Ei näistä kannata ottaa pulttia, jokainen voi itse valita mikä tuntuu luontevimmalta.

nyt kun itselläni on lapsia, heille omat vanhempani ovat mummo ja vaari ja näiden puolisot ovat "Matti" ja "Maija". Heillä on myös biologisia lastenlapsia kummallakin ja näille ovat mummi ja vaari. Lapset eivät koe tätä kummallisena kun eivät aikuisetkaan.

mikä nimitys tuntuu luontevimmalta. Mua saa sanoa äitipuoleksi, en loukkaannu siitä. Miehen lapsella on tietty äitikin, jonka kanssa hän asuu.



Meilläkin puhutaan "puolivanhemmista" etunimillä, se on vain jotenkin luontevinta niin. Tosin me aikuisetkaan emme kutsu toisiamme äidiksi tai isäksi ("äiti, tule tänne" -tyyliin).



Itse asiassa meilläkin oli vähän tuollainen "Ope:n" kuvaama tilanne, jossa oli myös "siskopuoli tavallaan" ja "entinen isäpuoli". Voisin kuvitella, että tuollainen tilanne saattaa olla aika yleinenkin uusperheissä alkuvaiheessa. Nyt viiden vuoden jälkeen lapsi puhuu "siskosta" ja "isästä".

joka asuu entisestä suhteesta syntyneiden lasten isän kanssa ja samassa taloudessa lasten kanssa. Eli sori ap, jos näin on, olet äitipuoli, halusit tai et. :) Niin kauan kuin ette asu samassa taloudessa tai jos lapset ovat jo aikuisia, olet isän naisystävä.



Tässä ei kuulkaa ole mitään "mä en halua" -vaihtoehtoa, koska kyse on yleisesti hyväksytystä termistä. Tietenkään kukaan ei pakota olemaan "äidillinen" tai "äitihahmo" lapsille. On aina mahdollista olla se kylmä, ilkeä äitipuoli. :(