Muita jotka ei halua miestään mukaan synnytykseen?

Minkälainen kokemus oli?

Hän ei halunnut tulla, enkä minä halunnut häntä sinne.

Hän tuli heti paikalle, kun vauva oli tullut ulos mahasta. Hän siis näki vauvan jo alle tunnin ikäisenä.



Minulla oli tukihenkilönä siskoni, jonka kanssa aika meni mukavan leppoisasti. Hän ei juuri hermoillut, ja sai myös minut pysymään rauhallisena.

Musta olisi aika itsekästä kieltää, koska kyse on miehen oman lapsen ensihetkistä. Kuitenkin on selvää, että synnytyssalissa toimitaan täysin naisen ehdoilla (tietysti lapsen hyvinvointi on ensisijainen, mutta jos kaikki menee hyvin). Oletko kertonut miehellesi, mitä mieltä olet käytöksestä ensimmäisessä synnytyksessä? Lupaisiko hän käyttäytyä toisin? Voithan pyytää miestä poistumaan kesken kaiken jos ei osaa käyttäytyä.

Mä en ainakaan, anteeksi nyt vaan, kokisi hyväksi kumppaniksi ja mieheksi ihmistä, joka päästelisi tuollaista suustaan koskien yhteisen lapsen syntymää ja synnytystä, jonka minä kärsin! Hyvä isä hän voi olla, mutta mieheksi on kyllä aika moukka!



Et sitten ole miehellesi puhunut suoraan näistä asioista? Siis loukkaavista ja epäasiallisista kommenteista synnytyksessä, jossa sinä olet tuskissasi ja hänen pitäisi kaikin tavoin yrittää tukea sinua ja siitä, että hän levittelee teidän yksityistä kokemusta puolitutuille sensuroimatta ja vielä sinua halventavaan sävyyn? Taitaisi mulla jäädä viimeiseksi tuollaisen miehen lapsen synnytykseksi...huh huh.

Itselläni oli tukihenkilöinä sekä mies että paras kaveri.

Etenkin jos kätilöille sattuu kiireisempi päivä, voi olla ikävää olla yksin pitkiä aikoja kivuissaan. Tietysti sinä tiedätkin jo mistä on kyse, kun olet jo synnyttänyt kerran. Mulla oli tosi pitkä synnytys ja olin iloinen, kun sain opiskelijan seurakseni siksi aikaa, kun mies kävi syömässä yms.

ja hyvin meni. Vaikka ekaan synnytykseen piti lääkäri kutsua, kun supistukset loppuivat ja muutenkin olin ihan loppu.

Olen muutenkin sellainen luonteeltani, etten kipeänä halua ketään viereen lässyttämään. Synnytysvalmennuksessa oli mies mukana ja oli helpottunut, kun en vaatinut synnytykseen mukaan. Sanoi vaan, että päätä itse haluanko hänet mukaan.

Ihan hyvin siellä yksinkin pärjää, jos ottaa sen asenteen.

Minä laitoin miehen vannomaan jo etukäteen, että meidän synnytyksestä ei sitten ulkopuolisille puhuta. Ja ajattelen edelleenkin kahden lapsen jälkeen, että on mulla oikeus edes tuo asia pitää yksityisenä, kun kyll se mies osaa kaiken muun leivitellä tutuilleen.



Näin meillä vältyttiin tuolta teidän tilanteelta. Synnytys on kuitenkin sellainen asia, joka saa naisen herkäksi. Ja itsekin ihmettelen miestäni, että vaikka ei oo mun synnyttämisestä tietääkseni mitään pahaa puhunutkaan, niin en myöskään kokenut häneltä kummemmin tukea saavani. Mutta se tilanne on näköjään miehellekin niin jännittävä, ettei saa edes sanaa suustaan, että olisi edes seuraksi.



Ja sitten jälkikäteen oon ollut synnytyksiin tosi tyytyväinen, kun ne on edenneet mainiosti, itse en kiukutellut tai ollut mitenkään hankala, ja kaikki on mennyt mun mielestä loistavasti. Niin olisin toivonut, että mies olisi edes jotenkin kehunut, että olisi ollut ylpeä minusta tai edes jotain. Mutta ei mitään sellaista. Se ei taida tajutakaan, kuinka paljon vaikeampaa kaikki voisi olla, kun on nähnyt vain mun kaksi helppoa synnytystä.



Mutta sitten teidän tilanteeseen. Jos meillä olisi käynyt noin (eikä se olisi älyttömän kaukaa haettua meilläkään), niin laittaisin miehen lukemaan jonkun raamatun paksuisen opuksen synnyttämisestä, ja sen jälkeen voisin päästää mukaani synnytyssaliin. Tai sitten mies voisi odottaa odotustilassa synnytyksen ajan, jotta on lähellä siltä varalta, että jotain poikkeavaa tapahtuu ja ainakin sitten lapsen syntymän jälkeen olisi välittömästi paikalla.

on sen verta kaukana että heitä ei voi oikein tukihenkilöiksi pyytää. Eli jos miestä en huoli niin yksin on mentävä.



Oon kyllä koittanu puhua miehelle, ehkä mulla on vaan ollu väärä asenne siinä puhuttaessa.... Eli pitäis ihan oikeesti PUHUA ja kertoa miltä musta tuntuu. En vaan oikein tiedä onko tuolla miehellä ihan kauheesti empatiakykyä, et osais edes yhtään kuvitella tilannetta mun kantilta. Tai että ottais mut tosissaan.



En edes kuvitellu tällästä meillä tapahtuvan, ennen kun itse koin. Ehkä en tuntenu miestäni oikeesti ennen ekaa synnytystä... Tyhmänä yritin ottaa häntä mukaan kaikkeen myös sitten vauvan kanssa, ettei jäis ulkopuoliseks niin ku jokapaikassa toitotetaan. Ja seuraus oli se ettei luottanu mun osaavan mitään.



Toki edelleen haluan isän näkevän lapsensa alusta asti, mutta ehkäpä sitten niin että odottelee jossain muualla. Vaikka hyvät fiilikset mulla oli silloin heti synnytyksen jälkeen, vasta jälkikäteen on alkanu vit....aaa kun olen puheita kuunnellu. Ja on meillä ollu sen jälkeen aika rankka vuosikin ja paljon ollu kärhämää ja rumia sanoja. Ehkä sekin vaikuttaa etten häntä halua mukaan niin intiimiin tilanteeseen. ja tietty mietin mitä hän päästelee suustaan sit taas jälkikäteen.



Onneks tässä on vielä muutamia viikkoja aikaa asiaa miettiä ja siitä keskustella...



AP

Toka meni 5,5 h. Nyt voit näyttää miehellesi kuinka paljon nopeammin kakkosen synnytys voi sujuakaan. Meette sairaalaankin vasta ihan viime tinkaan. Varaudu kuitenkin ettei se kakkonen aina nopeampi ole.



Toisaalta itse tekisin kyllä niin, että jättäisin miehen odottelemaan salin puolelle. Siellä vasta tylsää on, kun ei tiedä, missä mennään ja kestää kuitenkin tunteja.

Synnytys kesti muutamia tunteja. Tapasin pariskunnan kadulla ja kysyin miten meni. Mies sanoi, että oli helppo synnytys. Sai vaimoltaan käsilaukusta lyönnin päähänsä. =)



Mikään synnytys ei ole helppo, takuuvarmasti on kipua ja tuskaa, eikä ikinä mene niinkuin itse sen kuvittelisi.

ja kotona olin jo valvonu edellisen yön säännöllisten suppareiden kans. Eli oikeestaan kesti puoltoista vuorokautta... joten tuskin toinenkaan kauheen nopea on...



Ap

Vähän askarruttaa kyllä.

mukaan vai ottaako ketään!

synntys on yllättävän haastava paikka kenelle vaan

kuka nyt työkaveria synnytykseen ottaa : ))) Ei se synnytys nyt niin haastava paikka ole, elämässä on paljon vaikeimmistakin tilanteista selvittävä yksin.

On se sen verran intiimi tilanne siellä jalat harallaan ähkiä, että en ottaisi ketä tahansa sukulaista tai tuttavaa.

Enkä kyllä itsekään menisi synnyttävän työkaverin doulaksi. Täytyisi tosi lämmin ystävä olla, jonka seuraksi menisin.

menen mieluummin sitten yksin jos en miestä ota mukaan.

En oikein haluais edes ketään hyvistä ystävistäni siihen tilanteeseen mukaan.



Ap

..ja oli kyllä oikeasti yhden työkaverin kanssa puhetta, että hän olisi sitten tullut mukaan synnytykseen, jos olisi synnytys miehen matkan aikaan käynnistynyt : ) Mutta joo, en minäkään ketä tahansa sukulaista tai ystävää ottaisi.



Siitä tulikin mieleeni, että onko av-mammat seuranneet Nelosen Vauva tulossa -sarjaa. Ei voi käsittää, kun siellä -ilmeisesti Kanadassa- on oikeasti puoli sukua synnytyksiä katsomassa :/ tai vähintään molempien vanhemmat...

tms. sukulaisen? mulla oli äiti mukana kummassakin synnytyksessä, ja itse koen että se oli meille hyvä ratkaisu. normaalisti rauhallinen mieheni on alkanut suunnilleen hyperventiloimaan sillä sekunnilla kun mulla on synnytykset käynnistyneet, hän puuskuttaa ja hätiköi, juoksee paniikissa ympäriinsä. ei siis ihan tukihenkilöainesta siinä mielessä, että olisin joutunut itse synnyttäessäni kokoajan huolehtimaan miehestä, varmaan tarjoamaan paperipussia siihen hyperventilointiin.

pyysin miehen käytävälle kun ponnistusvaihe alkoi. toista synnyttäessä saa olla mukana. nyt kun tiedän mitä sielä tapahtuu jne.. olen todella häveliäs joissain jutuissa ja koinmukavamaksi että sain tehdä sen yksin