Auttakaa! Asiaa PASKAMAISESTA petturimiehestä
Juu, olin tällaista osnnut tavallaan pelätäkin, mutten kuitenkaan omalle kohdalle. Olin ajatellut, ettei miestä kiinnosta..mutta väärässä olin, minusta ei taida enää olla kiinnostunut, olemme olleet naimisissa jo 18 vuotta, ikää kummallakin 39.
Meillä on kolme murkkuikäista lasta, asumme kotipaikkakunnallani, miehen kotiseutu on ihan toisella puolen maata, johon hän kaipaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Mies käy töissä ja hän urheilee intohimoisesti (yksilölajeja), osallistuu kaikenmaailman kuntotapahtumiin, kilpailuihin tms. Syksyisin hän metsästää ja on joka ainut viikonloppu metsällä. Hän matkustaa kotiseudulleen sekä erääseen urheilutapahtumaan joka vuosi useampia kertoja yksin, viettää siellä n 5-6 viikkoa vuodesta. Viinaa hän ei juo ja osallistuu kotihommiin jonkin verran, vie lasta harrastukseen yms.
Mutta..1.5 vuotta sitten mies oli todella omituinen kauan aikaa. Kaikki klassiset pettäjän merkit olivat ilmassa. Kysyin häneltä ohimennen,mutta vastaus oli ei. Jotenkin vain..en jaksanut ajatella pidemmälle tai urkkia. Näin hänen Facebook-profiilinsa erään tutun luona (minulla itselläni ei ole ko profiilia) ja näin siellä hänen kaverinaan joitain naispuolisia, jotka kommentoivat hänen kuvaansa ja muuta. Minulle tuli kauhea mustasukkaisuusreaktio..Ei niissä kommenteissa mitään erityistä ollut ja tuo nainenkin osoittautui sukulaismiehen vaimoksi. Yhtäkkiä alkoi ahdistaa, että kaikki ei ole kunnossa.
Tein sitten niin, että tarkistin miehen Visalaskun ja puhelimen. Jotain satunnaisia juomaostoja+ravintolamaksuja päivältä, jolloin hänen piti olla toisaalla työmatkalla. (piti olla Jyväskylässä, maksu näkyi Helsingin eräissä ravintoloissa). Puhelimessa viestejä joltain naiselta, heillä on mitä ilmeisimmin suhde ollut jo pitkään, varmaan sieltä toissasyksystä alkaen. En vain jaksa..mitä helvettiä teen vai teenkö mitään?
Kommentit (66)
riskikseen = roskikseen
Varmaan siellä on kaikkia muitakin virheitä.
T. edellisen krjoittaja
Ai jaa! Elämän aikana tulee eteen kaikenlaisia ihastumisia ja tunteita, mutta aitoon rakkauteen ei kuulu mielstäni tuollainen palaaminen, mitä ap:n mies harrastaa. Jos oikeasti rakastaa ja arvostaa omaa elämänkumppaniaan, noin ei toimita.
Jos mies kokee imarteluna tuollaisen huomion, mitä tämä toinen nainen antaa hänelle. Syy voi olla siinä. Miehellä pitkä liitto takana ja arki perheen lasten isänä voi olla raskasta. Oma puoliso siinä muuttuvine muotoineen, väsyneenä ja raihnaisena, huolineen ja murheineen murkkuikäisten lasten kanssa.
Avoimuus tässäkin olisi kannattanut. Tässä olisi pitänyt olla täysin rehellinen itselleen, vaimolle ja tälle stalkkerille.
On tää vittu kumma että aikuiset ihmiset eivät osaa puhua asioista. Tunteet ne on kaikilla, ja ne ovat inhimillisiä. Niitä pitää vain käsitellä oikeiden ihmisten kanssa.
Aitoon rakkauteen kuuluu myös tällaisten asioiden läpi käyminen. Toista ei voi omistaa. Ei ole yksiselitteistä vastausta, kuinka asiat tulee hoitaa, mutta avoimuus on mielestäni kaikkein tärkeintä!
Mitä tiukemmat säännöt, sen perverssimmät ylilyönnit! Ja tämä on niin totta!
Teillä on yhteisiä, elätettäviä lapsia. Teillä on yhteinen koti. Teillä on kenties velkoja. Kun mies/nainen on tuossa elämäntilanteessa, hän ei helpolla eroa ja vie itseään ja tulevaa ex-puolisoaan saatika uutta kumppaniaan uuteen, entistä pahempaan taloudelliseen ahdinkoon, vaikka rakastaisi syvästikin tätä uutta naista/miestä.
Mieti näitä.
niin älä sano mitään vaan palkkaa yksityisetsivä. Näin saat varmat todisteet epäilyidesi tueksi. Varmalta pettämiseltä kuulostaa, mutta omasta kokemuksesta tiedän että miehet voivat osata puhua ja itkeä pään niin pyörälle että sitä alkaa jo epäilemään itseään ja omia muistikuviaan. KAIKKI pitää aina kirjoittaa tarkkaan ylös ja säästää kaikki mahdolliset todisteet jotta voit epävarmuuden hetkellä käydä ne uudelleen läpi ja tietää omat puheesi oikeiksi. Toinen tärkeä on että puhut jollekin luotettavalle ystävälle jolta saat tueksi kysyttyä "kertausta" miten asiat menivätkään ennenkuin miehesi aloitti omat löpinänsä. Lähtee mies tai jää, hän saattaa hyvinkin puolustautua hyökkäämällä, eli kääntää pettämisen sinun tai toisen naisen syyksi, älä anna sen tapahtua. Mies on yksin tekonsa tehnyt ja siis myös vastaa yksin teoistaan.
Muuten kehottaisin kirjoittamaan ylös kaikki epäilyttävät viestit miehen puhelimesta, lähetysaikoineen sekä kirjoittamaan naisen nimen ja numeron ylös. Sitten joko herätät miehen ja alat tiukkaamaan vastausta HETI, älä anna sen herätä ja keksiä "juonta". Toinen vaihtoehto on että soitat heti paikalla miehen puhelimesta tälle toiselle naiselle jolloin tämä joutuu vastaamaan sinulle kysymättä mieheltäsi tarinaa.
Toinen nainen voi hyvinkin kieltää kaiken, esim on myös varattu. Jos hän kieltää, yritä selvittää onko hänellä miestä ja ota tähän yhteyttä. Näytä viestit tälle miehelle ja kysy mitä ajatuksia hänelle herää.
Tärkeää siis se, että mitä ikinä haluat miehesi suhteen tehdä, hanki mahdollisimman varmat todisteet pettämisestä. Muuten asia jää painamaan ja vaivaamaan etkä saa koskaan täyttä rauhaa. Erotessa joudut pohtimaan jätitkö sittenkin luotettavan miehen (EN USKO) ja yhteen jäädessä mietit mistä suhteessa oli kyse, pettääköhän mies taas, lähteeköhän se itse tämän toisen naisen matkaan.
Voimia AP!! Sinulla on aivan kauhea tilanne, olen pahoillani puolestasi.
Olen kertonut asiasta parhaalle ystävälleni, joka tulee(ehkä, ei vielä ihan varmaa)tänne, hän asuu toisella paikkakunnalla)Järjestän asian siten, että äitini tulee tänne ollakseen lapsien kanssa (isojahan he ovat, mutta joka tapauksessa)- mies on taas harrastamassa. Tiedän, että hän on huomenna harrastamassa, yksissä talkoissa isäni ja siskoni miehen kanssa, ei tuon toisen naisen kanssa.
Haluaisin taas lukea miehen puhelinta, mutten tiedä pystynkö. Olen ollut pois kotoa koko illan, kuskaamassa lapsia ja muuta. En ole miestä nähnyt kuin vilaukselta, sanaakaan en ole sanonut.
Soitin ystävälleni ja kerroin, puhuimme pitkään. Jos vain mahdollista, niin hän lähtee ajamaan tänne huomenna aamupäivällä ja voimme puhua tästä asiasta. Olen tuntenut tämän ystävän jo ala-asteelta asti, joten hän tuntee minut läpikotaisin. Edelleenkin tuntuu siltä, etten tämä ole minä, jolle tämä tapahtuu, liekö joku suojelumekanismi. Haluaisin tietenkin tietää kaiken, mutten kuitenkaan pystyisi vastaanottamaan kaikkea, mitä on tulossa, kävi tässä miten vain. Lieneekö tämä joku suojelumekanismi.
Varmaahan miehen suhde toiseen naiseen on. Ei se mitään platonista varmaankan ole. Mutta huomenna toivottavasti olen viisaampi. Menemme ystäväni kanssa varmaan mökille, joka on tuossa 60km päässä, että voisimme jutella kunnolla.
Terv AP
Saiko äijä kenkää, vai lopetitko viimein pihtaamisen?
Saiko äijä kenkää, vai lopetitko viimein pihtaamisen?
Mutta sitten aloin ajatella.
Meidän avioliittomme aikana puhuin, näytin esimerkkiä, itkin ja anoin läheisyyttä ja minunkin tunteeni huomioon ottamista mieheltäni.
Pikkuhiljaa lopetin pahasta olostani puhumisen ja elin arkea. Tein työtä, hoidin kodin, hoidin lapset, äitini, isäni, anoppini, elin miehen ehdoilla ja aloin menettää elämäniloani. Enkä eronut, tyhmää kyllä. Jossain vaiheessa aloin jopa epäillä oikeuttani olla onnellinen, oikeuttani vaatia ja edellyttää itselleni yhtään mitään.
Ja sitten tapasin miehen, jonka elämää ja ajatuksia seuratessani ja kunnellessani huomasin, että en olekaan arvoton, toiveeni toimivasta, molemminpuolin kunnioiuttavasta ja lämpimästä parishteesta, jossa myös vaimo otetaan huomioon, ei olekaan mahdoton toive.
En aloittanut suhdetta tuohon mieheen, mutta rakastuin häneen. Ja hän minuun.
Ja päätin lähteä mieheni luota. Jolta en saanut hellyyttä, en läheisyyttä, joka eli vain omaa elämäänsä ja edellytti minun elävän omien tarpeittensa ja toiveittensa mukaisesti. Muun muassa.
Ja mietin, että tuo toinen mies kenties jonakin päivänä kulkee taas elämääni. Tai joku toinen. Mutta siihen asti olisin onnellisempi yksin kuin jääkylmässä liitossani.
Kun olin lähdössä, mieheni heräsi.
Kyllä - mies "lopetti pihtaamisen", monella, monella tasolla.
Jäin. Ja annoin meille vielä mahdollisuuden.
Onko tuloksena pysyvämpi muutos miehessä? Saa nähdä.
Siinä mielessä tuo heitto "vai lopetitko viimein pihtaamisen" ei ole kenties lainkaan tuulesta temmattu.
En jaksaisi kaikkea tähän liittyvää..mutta ei tämmöinen voi jatkuakaan. olen yrittänyt olle ymmärtävä ja antaa miehen mennä. Missään matkoilla emme ole käyneet pitkään aikaan, mutta kun ei väkisin..Ap
Itse olen tankannut omalla kortillani kotipaikkakunnalla ja tiliote on ilmoittanut minun tankanneeni toisella puolen suomea. Yritykset voivat olla missä vain ja toimipaikka muualla.
Mitä viestejä ne oli? Siis siltä toiselta naiselta?
ja selvitätte asian.
Mies on saanut vapautta aivan liikaa eli olla reissuilla ilman perhettään. Tilanne on mahdollistanut muut suhdekuviot.
Toki pettäminen on mahdollista kaikenlaisissa parisuhteissa, pettämättömyys ja pettäminen on yksilön oma valinta.
Me emme voi tietää teetkö mitään, jaksatko edelleen kulissiliitossasi, elätkö niin kuin mitään et tietäisi jne.
Itse pistäisin miehen selkä seinää vasten ja tunnustamaan.
Ja sitten oli toinenkin juttu sitä ennen. Niin se ystävä Jaska jotain ja punaiset puolikupit.
Hyvä yritys. Kyllä tähän moni lankeaa. Kirjoitat niin seikkaperäisesti. Juttu voi kallistua pettämisen tai pettämättä jättämsien suuntaan. Lisäät pikkuhiljaa löylyä kiukaalle ja ennen kuin klo on 2 aamuyöllä paljastat, että tämä oli tarina. Kiva, kun jaksat meitä viihdyttää.
sait säpinää tuikiturvalliseen elämääsi? Tunnetko kuinka veri virtaa suonissasi ja et usko tätä todeksi? Sinä elät nainen. Nyt kun koomanne on loppu voitte jatkaa molemmat elämäänne omilla urilla. Lapsetkin ovat jo tarpeeksi vanhoja kestämään äidin ja isän uuden elämän :)
Muista löytää oikea virta elämääs sä heräsit juuri konservatiivi-koomasta.
En jaksaisi kaikkea tähän liittyvää..mutta ei tämmöinen voi jatkuakaan. olen yrittänyt olle ymmärtävä ja antaa miehen mennä. Missään matkoilla emme ole käyneet pitkään aikaan, mutta kun ei väkisin..Ap
Olen kuullut näitä pettämis- ja erotarinoita niin paljon ystäviltä ja työkavereilta, etten vaan jaksa. Mikä teitä ihmisiä vaivaa?
En ole ajatellut eläväni kulissiliitossa, vaan ihan tavallisessa avioliitossa, jossa on ne hyvät ja huonot päivät. Viestit, joita nainen oli lähettänyt ovat sanasta sanaan tässä (miehen puhelin kädessä, mies nukkuu, ns siviilipuhelin hänellä herättämässä, tämä on työkannykkä)
"Höh! On sua ikävä, olisi ollut kiva kuulla sun ääni...mutta ei voi nyt mitään"
Mies vastannut:
"Ei pelaa puhelin? Eihän sille voi mittään, palataan huomenna"
Miehen viesti naiselle viime kesältä:
"Iltaa. Istun bussissa ja olipa se lyhyt tapaaminen. En ehtiny viedä sua edes luontoretkelle...! Keikka oli kyllä loistava!"
Miehen viestit naiselle viime kesältä:
"Ei tätä harvemmin voi ihmiset nähdä"
"Tuntuu älyttömän hyvältä sinun kanssa X. Haluan sinua nytkin niin paljon, että rupesi seisoon"
Näitä on aika paljon..alkaen aina viime joulusta, mies sai tämän puhelimen silloin, joten epäilen että aiemminkin on. Eilen oli lähetetty mm.
"Minäkin haluan sinua".
Jos joku ajattelee vielä provoksi, niin siinäpä sitten vain. Anteeksi kun tulin kyselemään.
eikö se noin mene? Tavataan yhdessä:
-j=jätä, s=se, s=saatanan, s=sika, ap= sinä
T: 11cm mies
Minäkin seurasin sitä provojuttua ja annoin "hienoja" ja "rakentavia" ehdotuksia, miten löytyneen kuvan dilemma saataisiin ratkaistua ja pariskunta onnellisesti erotettua toisistaan.
No, se siitä.
Minulle tuli noista viesteistä mieleen, että jos nyt sitten tuolla miehellä ja naisella on suhde, niin onpas laimeat viestit. Varsinkin jos suhde on jo ollut pidempään voimassa en voi uskoa, että enää viitsii vaivautua kirjoittamaan tylsästi minäkin haluan sinua. Huh, kyllä minulla kuivuisi halu niin fyysisesti kuin henkisestikin heti kokoon.
Olen kuullut näitä pettämis- ja erotarinoita niin paljon ystäviltä ja työkavereilta, etten vaan jaksa. Mikä teitä ihmisiä vaivaa? En ole ajatellut eläväni kulissiliitossa, vaan ihan tavallisessa avioliitossa, jossa on ne hyvät ja huonot päivät. Viestit, joita nainen oli lähettänyt ovat sanasta sanaan tässä (miehen puhelin kädessä, mies nukkuu, ns siviilipuhelin hänellä herättämässä, tämä on työkannykkä) "Höh! On sua ikävä, olisi ollut kiva kuulla sun ääni...mutta ei voi nyt mitään" Mies vastannut: "Ei pelaa puhelin? Eihän sille voi mittään, palataan huomenna" Miehen viesti naiselle viime kesältä: "Iltaa. Istun bussissa ja olipa se lyhyt tapaaminen. En ehtiny viedä sua edes luontoretkelle...! Keikka oli kyllä loistava!" Miehen viestit naiselle viime kesältä: "Ei tätä harvemmin voi ihmiset nähdä" "Tuntuu älyttömän hyvältä sinun kanssa X. Haluan sinua nytkin niin paljon, että rupesi seisoon" Näitä on aika paljon..alkaen aina viime joulusta, mies sai tämän puhelimen silloin, joten epäilen että aiemminkin on. Eilen oli lähetetty mm. "Minäkin haluan sinua". Jos joku ajattelee vielä provoksi, niin siinäpä sitten vain. Anteeksi kun tulin kyselemään.
Mieti mitä Sinä haluat? Onko oikeasti maailmasi loppu jos miehellä on jotain avioliiton ulkopuolista sutinaa, jos teillä muuten menee riittävän hyvin? Tai haluatko ehdottomasti saada ulkopuoliset suhteet loppumaan, ts. jotain muutosta teidän normaalielämään pitäisi sitten tehdä.
Kun miettiin ensin MITÄ se on, mitä haluaa, on helpompi jatkaa siitä. Jos olet itse kyllästynyt liittoonne, niin nythän olis sitten elämäs tilaisuus lempata mies pihalle?
Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että viestit nyt ei kovin rajuilta kuulosta. Mutta tiedän itsekin, että joskus joku viesti voi olla maailman ihanin, vaikka muut eivät sitä voisi ymmärtää. Mun yksi ihanimpia mitä olen saanut oli: "Tule parvekkeelle!" Säästin sitä vuosia..
Tsemppiä joka tapauksessa, kuulostat ahdistuneelta.
Ei ole, ei. En tiedä läheskään kaikkea, paitsi syksyllä (loppukesällä) 2008 ei ollut ihan kaikki ok miehellä,tai hänen käytöksensä oli hivenen poikkeavaa. Kysyinkin mieheltä, mikä on.
Eli jos miehelläni on ollut tämän saman naisen kanssa suhde, niin se olisi kestänyt jo n 1.5 vuotta hivenen ylikin. Kai siinä jo viestit ehtivät laimeta, jos ja kun tekemisissä ollaan päivittäin, niinkuin nyt näyttää. Arvailun varassa tämä on minullakin, niin kauan kuin mitään ei ole osoitettu todeksi.
Pelkään sitä, että mieheni kieltää kaiken. jos on puolitoista vuotta pitänyt salaisuutta sisällään ja hyvin onkin, ei kai sitä heti tunnustakaan. En vain tiedä, mitä tekisin.
Tulin katsomaan, olisitko kertonut uutisia.
Hyvä, että olet voinut jutella ystäväsi kanssa. Hyvä myös, että olet saanut sanottua asiasta miehellesi. On ihan kamalaa sinulle, ettei hän ole reagoinut asiaan millään lailla, mutta hänen puoleltaan se on tietysti ymmärrettävää. Hän on varmasti todella häpeissään, eikä tiedä mitä voisi sanoa, ja onkin siinä ihan oikeassa, koska ei tuota voi selittää millään.
On ihan luonnollista ja odotettavaa, että tunnet olosi rumaksi, huonoksi, tylsäksi, kuluneeksi, siis riskikseen valmiiksi. Siksi kirjoitinkin silloin edellisessä viestissäsi, että sinun täytyy muistaa, ettei tämä miehen teko millään tavalla kohdistu sinuun. Sinä olet edelleen se sama nainen, jonka kanssa miehesi on halunnut tehdä kolme lasta ja viettää loppuelämänsä. Koeta olla ottamatta miehesi pettämistä itseesi ja keskittyä asiaan vain parisuhteenne kannalta, sillä niin miehesi asian kokee.
Mikäli arvaan oikein viestisi luettuasi, alat miettiä, oletko kuitenkin kuvitellut kaiken. Siksi sanoinkin, että miehesi todennäköisesti tulee kieltämään kaiken loppuun saakka. Tällä hetkellä voit valitettavasti luottaa vain itseesi ja omiin vaistoihisi. Todennäköisesti kaikki olettamuksesi osuvat oikeaan, vaikka miehesi muuta väittäisikin. Sanon tämän siksi, että kun toisen vannomiset ja omat vaistot menevät ristiin, helposti luulee itseään hulluksi. Se kuuluu asiaan ja sillä miehesi varmaankin tulee tahattomasti tai tahallaan pelaamaan. Usko siis itseesi!
Saattaa olla, että miehesi tulee syyttämään sinua erilaisista asioista. Sinä et kuitenkaan ole ajanut miestäsi pettämään, hän on sen päätöksen itse tehnyt, ja se on ollut todella, todella huono ja epäreilu päätös. Koeta jaksaa pysyä vahvana ja voimakkaana. Älä itse ruoski itseäsi, vaan keskity nyt rakastamaan tai oppimaan rakastamaan itseäsi, mutta kuuntele samalla, mitä miehelläsi on sanottavaa, jahka hän pystyy puhumaan.
Lähetän edelleen sulle voimia!