LA marraskuu 2011?
Kommentit (620)
Mitenkä Tiitun rakenne-UÄ meni?
Kokonainenäitipuoli: ompa inhottavan kuuloinen tilanne töissä. Toivottavasti päädytte työterveyshoitajan kanssa johonkin järkevään tulokseen ja tilanne helpottuu. Tsemppiä!
Meillä ei ole vielä mitään vauvatarpeita hankittuna, eikä varmaan käytettynäkään mistäänpäin saada. Sukulaisilla ei juurikaan vauvoja ole ja minun ja siskoni kaikki vanhat tavarat annettiin lainaa serkuilleni ja he sitten lupaa kysymättä myivät (!) ne eteenpäin. Miehenkään puolella ei tavaroita ole tallessa, niin saadaan sitten ostella ihan kaikki itse alusta asti. Ja haluan odottaa rakenneultran yli ennenkuin mitään ostelenkaan.
Meillä on kanssa mies innolla mukana. Kovasti koittaa tunnustella ja kuunnella vauvaa mahan päältä, mutta eipä sieltä miehelle vielä mitään vastausta tule.
Itse kyllä tunnen miten vauva polskii ja myllertää, mutta taaksepäin kallistunut kohtuni ei vieläkään ole ojentunut suoraan, niin eihän tuossa mahanahan alla ole kuin suolia :/
Mä olen ollut töissä ihan kamalan väsynyt ja stressaantunut. Niin kamala kiire, ettei tauoille tai edes vessaan kerkeä, "30min lounastauko" on käytännössä 5 minuutin eväsleivän hotkiminen, "30min kahvitauko" pelkkää kiireistä töiden tekoa vaan. Iltapäivällä töiden jälkeen maha on aina ihan krampissa, kun koittaa pissiä eikä mitään meinaa pidättelyn takia enää tulla. Ylitöitä tulee n. 1h joka päivä ja iltaisin olen ollut välillä niin stressaantunut että uni ei tule ja kun viimein tulee, niin heräilen koko yön.
Nyt onneksi viikonloppuna sai nukuttua 10h unet lähes keskeytyksettä, niin maailmakin näyttää vähän valoisemmalta. Ja ensiviikolla on rakenne-UÄ:n ja juhannuksen takia vain 3 pv:n työviikko \o/
-Aveena, rv 20+0
Heissan! Rakenne-ultra meni oikein hyvin,kaikki oli vauvalla kunnossa! Sanoi lääkäri taas sitä että on vilkas lapsi kun ei meinaa paikallaan pysyä ollenkaan. Aluksi sillä olikin vaikeuksia ottaa mittoja kun ei pieni halunnut paikoillaan pysyä :) Musta on oikein ihanaa nyt kun liikkeet tuntuu jo kädelle ja mieskin pääsee niitä tunnustelemaan!! Lokakuussa olisi sitten meillä se viimeinen ultra jossa hyvällä tuurilla nähdään sukupuoli!
Tiitu ja vauva rv 19+2
Hienoa että Tiitulla oli ultrassa kaikki hyvin ja huimaa että Aveena on jo puolivälissä!!! Kyllä se aika vaan kuluu vaikka ne ekat viikot 4+ 7+ tuntu vuodelta!!
Nyt olen vihdoin varma että liikkeitä on. Samoja tuntemuksia oli jo viime viikolla mutta niin yksittäisiä...nyt ne tulee ihan säännöllisesti ja useampia kerrallaan kun käy makuulle! Jee;)
Taide ja punkija 17+0
Tulin taas kuulumisia jakamaan.. Neuvolakäynti onnellisesti ohi, kaikki näyttäisi olevan kunnossa, veriarvot ja verenpaineet kurissa ja olo muutenkin hyvä. Hieman sanomista tuli kun painoa on tullut alkuraskauden ekasta käynnistä vasta 200g, mutta kun syön hyvin ja vauva kasvaa, ei luulisi syytä huoleen olevan. Tiedä sitten mistä nuo jenkkakahvat on sitten ilmaantuneet :)
Jännityksellä odotan rakenneultraa, kysytään se sukupuolikin jos vaan suostuvat kertomaan. Mutta juhannus ensin, hyvää ruoka ja lasten kanssa yhdessäoloa :)
Eli oikein ihanaa juhannusta kaikille!!!
Toivottelee turkanen 19+5
Tänään oli meillä rakenne-uä ja siellä kaikki oli oikein hyvin ja Ryyni oli kasvanut hurjasti.
Ja arvatkaapa mitä? Ryyni on pieni poika! ?
Oikein lähikuva sukukalleuksista saatiin todistusaineistoksi :)
Kahden tytön äitinä täytyi hetki hieman sulatella uutista ja ihanaahan se on saada taloon vähän jätkäenergiaakin ;) Tytöt olivat aluksi hieman hiljaisia kuullessaan pikkuveljestä, kun pikkusisko olisi ilmeisesti ollut enemmän toiveissa, mutta pienen tuumaustauon jälkeen velikin alkoi tuntua kivalta jutulta :)
Nyt sitten vaan poikien vaatteita shoppailemaan, meillä kun hallitseva väri siskojen vanhoissa vauvanvaatteissa on vaaleanpunainen ;)
Onnellinen Lipstikka ja Ryyni-poika rv 21
Suuntaamme Juhannuksen viettoon, joten en myöhemmin pääse konelle, niin otan nyt pienen varaslähdön.
Onnittelut Lipstikalle ultrakuulumisista ja pikkuisesta pojasta! Minun pitää odottaa rakenneultraa ensi viikolle. Ihan mielenkiinnolla odotan paljastuuko sukupuoli ultrassa vai ei. Meillä on ennestään kolme tyttöä, joista muuten kukaan ei suostunut sukupuoltaan etukäteen paljastamaan, joten yhtä neitokaista lisää tässä ollaan lähtökohtaisesti hautomassa. ;) Jotenkin on sellainen tunne, että olisi perin outoa jos tuolla poika potkisi. Mutta rehellisesti sanottuna aivan sama kumpi on tulossa.
On se jännä miten tämä aika tuntuu menevän nyt ihan eri tavalla kuin alkuviikoilla. Tuntuu tosi oudolta, että tässä ollaan parin päivän päästä jo puolivälissä odotusta. Minua potkitaan ihan päivittäin ja kun katselin tuossa eräänä iltana mahaani niin kovasti jo vatsanahka heilahtaa kun potku osuu kohdilleen. Ihanaa! :)
Juhannustunnelmissa adalat rv 19+5
Tänään olisi sitten rv 20+0!! Empä sen ihmeempiä rupea kirjottelemaan,ens viikon keskiviikkona olis neuvola taas vaihteeksi...
Hyvät juhannukset vaan kaikille äideille!!
Toivottelee tiitu ja vauva :)
Onnea Lipstikka pikkuruisesta pojasta;)
Onko teillä, jotka odotatte toista tai siitä eteenpäin, ollut erilainen raskaus kuin edellinen/-set? Oletteko siitä päätelleet sukupuolta? Lipstikka, teillä on tyttöjä ennestään ja nyt poika tulossa, onko odotus ollut erilainen? Kyselen mielenkiinnosta kun mulla on sellanen tyttö-olo ollut jo jonkin aikaa...eka raskaus oli täysin erilainen ja odotin poikaa siis silloin. Mulla ei esikoisen kanssa ollut mitään "tissi-oireita" ja nyt mitä pidemmälle raskaus menee sitä kipeemmiksi ja mm. kymäherkemmiksi rinnat menee? Mulla ei myöskään ollu pahoinvointia ollenkaan tässä raskaudessa, mut ekassa oli. ja tän raskauden aikana mulla puhkes uudestaan vuonna 2000 todettu heinänuha (ei koskaan oikeesti oireillu ennen) tosi rajuna päälle? Mielenkiinnolla vaan mietin...
Muuten hyvää Jussia vaan kaikille, säästä huolimatta!
Taide+ punkija 17+3
Voi että! Varmaan oli ihana saada tietää kumpi sieltä tulee.:) Meilläkin on ens viikolla rakenneultra ja sitä odotetaan tosi paljon! Tuossa töissä puhuinkin että Juhannukselle aivan sama, rakenneultraa odotan kuin pieni lapsia joulua! :) Toivonmukaan siellä on sitten kaikki hyvin! Ajateltiin mieheni kanssa että jos kaikki on hyvin siellä niin käydään ostamassa jotain vähän isompaa vauvalle.:)
Me halutaan kanssa tietää, jos vain mahdollista, että kumpi tulee.:) Toisaalta meillä kun on ensimmäinen lapsi tulossa niin sillä kumpi se on niin ei ole merkitystä, kuhan vain kaikki menisi hyvin ja tulisi terve vauva! :)
Tällä hetkellä kaikki on mennyt hyvin täällä suunnalla! Maha kasvaa kovaa vauhtia! :) Ainut mikä on ongelmallista on se kun töissä joutuu istumaan monta tuntia putkeen niin alkaa kylkiä polttelemaan, ihan kuin kylkiluut ottaisi johonkin mahaan tai johonkin.:/ Onko muilla ollut tällaista?
Mutta oikein hyvää Juhannusta kaikille! :)
-Janssku ja vaavi 19+1
Juhannus tuli ja meni hyvissä merkeissä ja nyt on makkarakiintiö täys! :D
Tulipa tässä mieleen että onkos teillä kellään tullut jo ensimaitoa tisseistä? Itellä alko näköjään tänään tulemaan...Eipäs sen ihmeempiä tällä kertaa!
Tiitu ja vauva rv 20+3
Juhannus on mennyt rauhallisesti perheen parissa, hyvää syöden, uiden ja aurinkoa ottaen. Eilen ja tänään täällä on ollut hellettä kun aurinko on ollut esillä, tänään iltaa kohden viileni kunnolla.
Minä olen aina aavistanut kumpi on tulossa ja molempia olen odottanut. Pokien kanssa olo on ollut tasaisempi (siis henkisesti) ja fyysisesti olen ollut paremmassa kunnossa, tyttöjä odotellessa tunteet ovat heittäneet kärrynpyörää alusta alkaen ja vaivoja on ollut paljon, esim liitoskivut ovat vaivanneet tyttöraskauksissa. Pahoinvointia ei ollenkaan poikien kanssa tyttöjen kanssa jonkin verran. Sydänsykkeet (140-150) ovat aina olleet samat eli niistä ei ole voinut mitään päätellä. Eikä mahan muodostakaan, se on vaihdellut vauvan sukupuolesta huolimatta. Ja sekin vanha sanonta on pitänyt paikkaansa että tyttö vie äidin kauneuden =)
Lipstikalle onnea pienestä pojasta, minäkin sain pojan kahden tytön jälkeen ja olin siitä hyvin onnellinen, ehkä yhtä onnellinen kuin olisin ollut pienestä tytöstä :) Mutta on se kuitenkin erilaista saada sitä eriä sukupuolta ja oikein kivaa, sitä en voi kieltää. Sama varmaan olisi ollut tyttö kahden pojan jälkeen. Sukupuolta saa ja voi toivoa mutta se persoona mikä vauva sitten syntyessään on on varmasti kaikille yhtä tärkeä oli se sitten sitä toivottua sorttia tai ei. Minä toivion ekasta tyttöä hartaasti ja onneksi toiveeni toteutui.
Aveenan työstressistä voin vaan sanoa "oletko sinä töissä meillä?" ;) No hauskuus siitähän on kokonaan poissa. Mutta tiedän ja ymmärrän mitä tarkoitat.. Mites rakenne UÄ meni? Itelläni vasta heinäkuun eka viikko.
Nyt iltapuuhiin lasten kanssa.
lovelia 19+3
Moi vaan kaikille!!! Vähän jo tässä kesäreissuja tehty ja remontit täysillä päällä joten en ole käynyt nyt hetkeen edes lukemassa. Täällä on moni jo käynyt rakenneultrassa. Itse odottelen sitä heinäkuun ensimmäiselle viikolle. Ajattelin kysyä sukupuolta, jos nyt mies suostuu, muuten otan vastaan vain vihjailuja lääkäriltä ; ). Tosin tämä raskaus niin samanoloinen, kaikkine oloineen, että odotan jo tyttöä, joten olisin todella hämmästynyt jos nyt olisi poika tulossa.
Miesasiaa...meillä mies on jonkin verran "suojelevainen" raskauden aikana, mutta ei onneksi hössötä. Ensimmäisellä kerralla jaksoi lukea sikiön ja vauvan kehityksestä jopa kirjojakin mutta nyt ei enään niin kiinnostunut.
Liikkeet tuntuvat jo hyvin, ihanpa nahkan alla jalka työntäytyy niin että kädellä tuntee. Suorastaan yllätyin kun näin aikaisin jo potki niin voimallisesti.
Minulla myös kokemusta työsyrjinnästä. Tapahtui kun palasin äitiyslomalta ja vieläpä johtoportaan taholta. Se oli todella ahdistavaa ja pelottavaa! Vieläkin tiukka paikka ja varmasti sitten kun paluu töihin lähenee tulevaisuudessa. Sen opin siitä koettelemuksesta että puolensa on pidettävä ja oikeutensa tiedettävä siinä vaiheessa kun "päähän potkitaan". Liitosta hain henkistä turvaa ja jos jatkossa samanlaisia kokemuksia niin vaikka laillista apua! Tutkitusti hyvin monet äitiyslomalta palaavat ovat työsyrjinnän kohteena, että sillä lailla.
Terv. Elviira+pallero 18+6
Täälläpä on ollut hiljaista nytten...Tämä on taas näitä ihania aamuja jolloin KISSA ei anna minun nukkua vaan päätti herättää minut viiden aikoihin.
Onko teillä kokemusta sellasista kivuista jotka ovat enimmäkseen kylkien ja selän alueella,mitä ne ovat?? Pelottavaa jos ne ovat vaikka supistuksia..Tänään olis taas neuvola-aika niin täytynee kysellä enemmän sitten siellä!
Muuten on kyllä mennyt aivan mainiosti,vauva liikkuu paljon ja on hurjan kova potkimaan ja tekemään kuperkeikkaa :)
Hermot tahtoo olla taas vähän väliä kireällä,mutta olen yrittänyt kovasti hillitä itseäni.
Mutta palaamme asiaan taas myöhemmin!!
Tiitu ja vauva rv 20+6
Terveisiä rakenneultrasta,mistä hetki sitten kotiuduin.
Kaikki hyvin vauvalla, painoa tällä hetkellä n.341g, ja rakenteet ok. Sain nähdä taas 4D:nä vauvelin naamaa, suloisesti katseli ympärilleen, toinen käsi pään vierellä.
Sukupuolikin sitten selvisi samalla (sitä jännitinkin etukäteen, 3 poikaa ennestään joten jännityksellä odottelin tätä rakenneultraa. NIIN vahva tyttötunne ollut koko raskauden) Eikä vaisto ollut väärässä, tyttö sieltä olisi tulossa!! AIVAN IHANAA! Toki poika olisi myös ollut yhtä toivottu ja rakas,mutta pakko tunnustaa että tuntuu erityisen ihanalta saada tytär kolmen pojan jälkeen :)
Nyt voikin sitten alkaa pikkuhiljaa ostamaan tytölle vaatteita. Voi kun kivaa!
Iloisin ja vaaleanpunaisin terveisin - ihania kesäpäiviä teille toivottaa :
Shande ja mini 20+3
voi onnea kaikille rakenneultrassa käyneille poika- ja tyttöuutisista sekä tietysti siitä että kaikki on hyvin:) Itsellä olisi sitten huomenna sama edessä, jännittää!!!
Ei niinkään lapsen sukupuoli kuin se että kaikki on kunnossa. Tokihan se sukupuolikin kutkututtaa enkä varmasti saa pidettyä suutani kiinni vaan tiedotan sen kaikille :))
Itsellä olisi tosi vahva tunne että poika olisi tulossa vaikka kaupoissa hypistelen tyttöjen vaatteita.. :D Mies on varma, että tyttö se on... Saas nähdä sitten.
Vanhemmilta lapsilta kyselin mielipiteitä, tyttö epäilee ja ehkä vähän toivookin tyttövauvaa, poika totesi että "ihan sama". :D Ja niinhän se onkin, ihan sama kumpi vain käy.
Taas tuli sitten helteet ja jalat turpoaa... Koitan juoda paljon, nostaa jalkoja mahdollisuuksien mukaan ylös... Mikähän muu voisi auttaa?
Suonenvedotkin on nykyään joka öisiä, sitä on kai kestettävä loppuraskauden verran...
Ja hermot... mihin ne on hävinneet kun pinna katkeaa totaalisesti älyttömän helposti. Kaikki asiat stressaa kamalasti vaikkei tarvitsisi, jotenkin mielessä vaan jyllää niin paljon negatiivista... Millähän kummalla sinne saisi pumpattua positiivisia ajatuksia :/
no, ehkäpä tuo jo vähän auttaa kun saapi tuon jännittävän rakenneultran käytyä :)
turkanen 20+6
Onnea kaikille tasapuolisesti hyvistä rakenneultra kuulumisista! Itsekin kävin ultrassa eilen. Kaikki oli hyvin, mitään poikkeavaa ei rakenteissa näkynyt. Tosi tarkasti kätilö ultrasi ja kivasti selitti ihan koko ajan mitä näkyy ja mitä näkymää yrittää metsästää. Sukupuolikin selvisi ja melkoinen pommi se oli. Shandelle on kolmen pojan jälkeen tulossa tyttö ja meille on hyvin suurella todennäköisyydellä tulossa kolmen tytön jälkeen poika! Itse olin aika vakuuttunut tytöstä, mutta siellä näyttääkin potkiskelevan (ja kovaa potkiikin jo nyt) pieni poika. Loistavia 4D-kuvia sain vauvan kasvoista. Ei oikein voi niitä muiden lasten aikaisia suttuisia ultrakuvia verrata näihin. Arvasin jo itsekin, että istukka sijaitsee takaseinässä kun liikkeet tuntuvat niin hyvin ja ovat tuntuneet jo aika aikaisin. Sekin vaikuttaa tähän vatsan kokoon, sanoi kätilö.
Turkanen tuskaili turpoavien jalkojen ja suonenvetojen kanssa. Juothan muun ohella myös wichyä. Mielellään sellaista missä on magnesiumia. Magnesiuminhan sanotaan auttavan suonenvetoon. Itse olen onneksi noilta vaivoilta säästynyt, mutta närästys on jotain aivan järkyttävää. Ihan sama mitä syön tai juon tai olenko syömättä, jatkuvasti närästää. Rennietä kuluu jälleen. Hassua miten tämä sama vaiva on ollut jokaisessa raskaudessa ja kokemuksesta tiedän, että pahenee vaan raskauden edetessä.
Aurinkoisin terveisin adalat :) rv20+5
Jännittävä päivä on ohi, rakenneultrassa käyty ja kaikki mallillaan. Pikkuinen poikahan siellä mahassa potkutteli :) Painoarvio oli 369, istumapituus 156,2 mm ja viikot tasan 21, ultran mukaan pikku-ukon koko vastasi viikkoja 20+3, pikkuisen hitaanlaisesti kasvanut, muttei kuulemma syytä huoleen. 4d kasvokuva oli huikean selkeä, hassua sitä nyt katsella, siinä se nyt on, ihan oikea pikkuihminen :)
Kiitokset Vichyvinkistä, en ole sitä juonut, kun ei kuulu lempparijuomiin. Täytynee kokeilla jos joku makukivennäisvesistä menisi alas. Melkein mitä vaan olen kyllä valmis tekemään jotta vaivat helpottaisivat.
Heti alkuun onnittelut kaikille rakenneultrassa käyneille hyvistä kuulumisista ja pienistä pojista ja tytöistä, ihania pikkuihmisiä kaikki!
Itse kävin neuvolassa tänään peräti toista(!) kertaa tämän raskauden aikana. Kaikki oli kunnossa ja jopa verenpaineet oli hyvät,minulla ne usein tuppaa mittaustilanteessa nousemaan. Sydänääniä kuunnellessa pikkukaveri suihki karkuun minkä kerkesi, terkkarikin tunsi kädellään raivokkaat potkut :) Tämä herra on kyllä sellainen menijä, että ihan hirvittää mikä meno tulee olemaan kohdun ulkopuolella...
Kohdunpohjan korkeutta mitatessa vahvistui se, minkä tiesinkin: vatsa on iso. Ylimmän käyrän yläpuolella mennään vaikka kuinka paljon. Painoa ei minulle ole kertynyt lähtöpainosta kuitenkaan kuin 2kg ja onneksi tuo vatsakin on tuollainen eteenpäintyöntyvä ja korkea pallo tuossa edessä, ainakaan vielä en ole levinnyt ympäriinsä ;)
Hyvää alkavaa heinäkuuta kaikille, koittakaa kestää helteissä!
Lipistikka ja Ryyni rv 22+1
Onnea kaikille hyvistä rakenneultrakuulumisista!
Meilläkin oli moinen tosiaan yli viikko sitten, ja ultrassa kaikki oli loistavasti! Viikolla 20+5 painoarvio oli 360g ja pikkuinen vastasi viikkoja. Sukupuolenkin kysyimme, vaikka aluksi ajateltiin odottaa jännityksellä loppuun asti. Molemmat oltiin ihan varmoja, että tyttö siellä olisi, mutta meille tuleekin pieni poika! :)
Ensiviikolla on sitten taas neuvola. Saas nähdä, miten veenpaineiden kanssa täälläkin menee, vähän jännittää, että olisivat nousseet.. Turvotustakin on vaikka muille jakaa, sormukset jumittaa sormessa vaikka aiemmin meinasivat tippua itsestään. Samoin nilkkoihin jää sukista syvät painanteet. Vichyä olen juonut innokkaasti. Olen lukenut, että mansikat, ananas ja vihreä tee poistaisivat myös turvotuksia, mutta kahdelle ensimmäiselle olen allerginen ja teen juonti ei kyllä näillä helteillä onnistu..
Kivojen ja työkelpoisten (siistiä ja edustavaa pitäisi olla) äitiysvaatteiden löytäminen on kyllä sula mahdottomuus. Kahdesta kaupungista olen useaan otteeseen etsinyt ja 2 pitkät ja siistit housut on löytyneet, mutta hameita ei vaan ole.. Onko kukaan nähnyt missään jakkupuvun hameen kaltaista äitiyshametta? Tai edes ihan mitä vaan hametta siististä kankaasta ilman sepaluksia, taskuja ja vyönlenkkejä, pituus polveen tai polven alle?
-Aveena, rv 22+1 (kun vuorokausi vaihtui jo)
Jospa sitä hiukan saisi aikaan kirjoiteltuakin tänne. Liikkeitä on tuntunut mahassa jostain viikoilta 14-15 lähtien, vaikka ekaks epäilyttikin, että voisikohan ne olla niitä. Kertaakaan ei liikkeet ole tuntuneet vielä käteen, mikä on harmillista, kun mies haluaisi varmasti niitä jo kovasti tunnustulla.
Oli aiemmin puhetta siitä lasketun ajan "pitävyydestä", niin itsellä esikoinen päätti syntyä täsmälleen laskettuna päivänä. Onneks ei mennyt kaksi viikkoa yli.. pojalla oli kuitenkin kokoa 53cm ja 4250g. Hirvittää jo nyt, et entäs jos tämä lapsi päättääkin syntyä myöhemmin ja on
samankokoinen tuolloin laskettuna ajankohtana :(