Neitoperhonen

Hei! Viimein pääsin mukaan ilmoittautumaan. Ensin meni monta päivää saada aikaiseksi luettua koko ketju loppuun asti ja sitten kesti pari päivää aikaa päästä kirjautumaan, kun muistin sähköpostiosoitteenkin väärin :D

Elikäs tein plussan su 16.3. Puol vuotta tässä ollaan oltu ilman ehkäisyä, eikä olla kyl mitenkään yritetty tuota raskautumista ja yhtäkkiä tuolloin tuli fiilis, et hämärällä muistikuvalla menkkojen olisi ehkä pitänyt alkaa viikonlopun aikana. Hain sitten testin prismasta ja tuijottelin sitä miehen kanssa tovin. Testiviivan lisäks ei näkynyt n. minuutin jälkeen mitään, niin alettiin siinä sitten jo miehen kanssa puhumaan, että entä jos meidän lapsiluku olisikin jo tässä. Vanhin poikani on 14v ja toinen on yhteinen 2,5v poika, joka tällä hetkellä on lievästi sanottuna uhmaiässä ja siksi välillä tuntuu, että odottaa vain milloin tämä vaihe on ohitse. Olin sitten jo menossa heittämään testivälineitä roskiin, kun mies tarttui testiin ja tuumas, et tässä on haalea viiva. Siinä sit tuijoteltiin tovi testiä tuumaten, et ei sit tainnut meidän lapsiluku ollakaan täynnä :D Piti vielä hakea varuulta apteekista digitaalinen testi, joka näytti raskaana 2-3 viikkoa.

Tietenkään en juuri nyt muista yhtään milloin menkat olivat olleet. Kierto oli kuitenkin säilynyt aika tasaisena ja muistin kärsineeni hirveistä ovulaatiokivuista pe 28.2. Joten sen perusteella la olisi 21.11. Hauskaa siitä tekee, että kuopuksemme la oli 19.11. Hän tosin syntyi 10 viikkoa etuajassa, joten ei toivon mukaan osu syntymäpäivät lähekkäin. Tiheämpää seurantaa on varmaan tässä raskaudessa edessä, koska syytä ei selvinnyt miksi lapsivedet menivät viikolla 28. Kärsin silloin tosin jatkuvista supisteluista koko kesän, joita oli elokuun paikkeilla 60/vrk, vaikken mitään erityistä tehnyt koko päivänä. Supistukset eivät olleet sinäänsä kivuliaita, mut kun kohtu kovettui, se tuntui ikävältä jos yritti esim. kävellä. Sairaalassa ollessani vuodelevossa seurasivat vauvan sykettä päivittäin ja joka kerta kun satuin supistuksen saamaan, vauvan syke tipahti kovasti (Reilusta 150:stä alle sataan). Huolekseni jäi, että oliko se ollut samanlaista vauvalle koko kesän? :(

Mutta nyt vain täytyy toivoa, että tämä raskaus menisi paremmin. Ikää minulla on siis 34v. ja kyseessä on siis. 3. lapsi. Sairaalana olisi K-SKS. Eka neuvola olisi 14.4 ja terveydenhoitaja sanoi ultraavansa, kun oli vähän tuosta lasketusta ajasta epävarmuutta. Pahemmin ei vielä ole oireita tullut. Nivusissa vähän nippaillut, välillä pientä etomisen tunnetta ja rintojen kipuilua, mutta ei sen kummempaa. Tosin tuli vähän alkumakua tuohon pahoinvointiin, kun sairastettiin mahatauti viikonloppuna. Siihen päälle eilen tuli vähän veristä vuotoakin, mutta onneksi sekin loppui lyhyeen. Mutta kyllä se osaa silti säikäyttää!

Jokohan tää romaani ois tässä :D

Neitoperhonen 5+3

P.S. Lähetin eilen sähköpostiosoitteeni dorille.

Eipä oo tullut tänne kirjoiteltua aikoihin kuulumisia. Itse pääsin pois osastolta viime viikon perjantaina ja maanantaina päästiin siirtymään kotikaupunkiin. Päivät onkin menneet nopeasti ravatessa sairaalassa ja maitoa lypsäessä.



"Aleksi" ylitti syntymäpainonsa jo maanantaina. Kaikki on mennyt muutenkin tosi hyvin. Ylipaineessa hänen tarvitsi olla vain pari päivää ja viime viikolla päästiin eroon kaikista kanyyleista. Sinivalohoitoja täytyi antaa muutaman päivän kohonneen bilirubiiniarvon vuoksi. Syntymäpituudeksi merkittiin 40,1cm ja nyt se on jo 41,3cm ja painoakin on 1556g. Kun paino on 2kg paikkeilla olisi mahdollista saada poika kotiin. Eli kuukausi voi vielä hyvinkin mennä. Ja lämmönsäätelyn pitäisi toimia, että pärjää normaalissa huonelämmössä, sekä tietenkin pitäisi päästä nenämahaletkusta eroon. Makutippoja on jo saanut maidosta suuhunsa ja viime yönä oli saanut jo ruiskuun yhdistetyn keskostutin kautta 1-2ml maitoa. Rinnallakin on käynyt jo kolmasti, kun osoittanut imuhaluja ja yllättävän kovasti jo imenytkin, mutta tietoa ei ole onko minkä verran maitoa saanut.



Mutta tosi tyytyväinen poika on ollut. Lähes kokoajan nukkuu ja itkee ainoastaan aiheesta (kylvystä nostot palellessa, inhottavat/kivuliaat hoitotoimenpiteet ja nyt nälästä, kun ruokailujen välit on nostettu kahdesta kolmeen tuntiin). Välillä kasvoilla vilahtava hymy sulattaa kyllä sydämen, vaikka se taitaakin olla aika tahdosta riippumatonta vielä tuossa vaiheessa.



Olikohan vielä jotain muuta. Itsellä sektiohaava oli kyllä aika kipeä pitkään. Kyljellään ei pystynyt nukkumaan moneen yöhön ja voitte kuvitella millaisia oli sängystä ylösnousut, kun piti kyljen kautta nousta. Nyt onneks pystynyt olemaan jo ilman särkylääkkeitä. Mulle tuli päänsärky spinaalipuudutuksen seurauksena ja lääkäri määräs mut juomaan paljon kahvia ja kokista. Niillä onneks helpotti, niin ei tarvinnut sitten veripaikkaa selkään laittaa. Joku puhui seksistä, niin meillä raskaus ei haluja vähentänyt. Päinvastoin se oli lähes päivittäistä meillä. Ja vaikka nyt terveydenhoitaja sanoi, ettei seksi olis suositeltavaa ennen kuin jälkivuoto päättyy, niin ei siltikään eilistä pidempään pystytty pidättäytymään, kun jo tässä neljän viikon tauko takana :D



Mutta eipä tässä kait muuta. Täytyy yrittää taas muistaa kirjoitella. Ja vielä liitteenä eilen otettu kuva "Aleksista". :)

1475g painoinen pikku prinssi syntyi tähän maailmaan tänään klo 8.28 kiireellisellä sektiolla.



Eilisen olin joutunut tiuhaan syömään niitä supistuksia estäviä lääkkeitä, eikä ne tahtoneet auttaa, vaan supistukset olivat jo jokseenkin kipeitä. Yöllä sit laittoivat tippuun supistuksen estolääkkeen suonensisäisesti, mutta eihän se mitään auttanut... Kolmen aikaan yöllä kivut oli jo tosi kovat ja supistuksia tuli muutaman minuutin välein.



Lääkäri sitten tutki mut. Sormelle auki ja sentti kanavaa jäljellä ja siitä siirrettiin suoraan synnytyshuoneeseen. Kivut oli niin kovat, että sain ilokaasua, mutta eipä sekään juuri mitään auttanut. Muuta eivät voineet siinä vaiheessa antaa, ku illalla oli puol ysiltä laittaneet mulle sen verenohennuslääkkeen ja se estää epiduraalin 12tunniks.



Vauvan sydänäänet kuitenkin laski aina kovasti supistuksien aikana, jolloin lääkärit tuli siihen tulokseen, että tehdään kiireellinen leikkaus. Puolen tunnin päästä olinkin jo leikkaussalissa valmisteltavana spinaalipuudutusta varten. Ulosotto oli kuulemma hankala. Ja jotain ongelmia osasin epäilläkin, kun siinä meni niin kauan ja lääkäri ähis kuin olisi salilla treenannut. Ongelmat johtu siitä, et lapsen pää oli ollut jo syvälle laskeutuneena pidempään ja olivat lisäksi joutuneet tekeen leikkausviillon jostain kohdun paksusta kohdasta. Joutuivat tosin sit tekeen t-mallisen viillon eli poikittaisleikkauksen lisäksi sentin korkuisen pystyviillon, jotta saivat vauvan ulos.



Mutta on vauvalla kuitenkin kaikki hyvin. Mustelmia sillä oli kädessä ja päässä johtuen tästä rajusta synnytyksestä, mutta onneks ei kärsinyt siitä sen enempää. Itsestään hengittelee, eikä ole ainakaan vielä tarvinnut hengityskonetta tai lisähappea. Siellä se kölli sinivalolampun valossa, kun hoitaja käytti mua siellä hakiessaan mut heräämöstä. Jälkisupistukset ovat olleet aika kipeitä, mutta tavoitteena olis päästä vielä liikkeelle tänään niin, että pääsis pikkuista kattoon pyörätuolilla illalla. Huomenna olis tavoitteena aloittaa kenguruhoito, jos vauvan vointi sen sallii, sekä aloittaa rintamaidon lypsäminen.



Neitoperho (vielä aamulla rv 30+2 ja nyt onnellinen poikavauvan äiti)

Täällä ollaan edelleen vauva masussa. Eilen oli ultra ja painoarvio oli 1340g. Lapsi vettä oli ihan mukavasti, vaikka sitä joka päivä lorahteleekin. Kohdunkaula vaikutti olevan vielä hyvin kiinni ainakin noin vatsan päältä ultrattuna, joten lääkäri lupaili, et mut siirrettäis maanantaina takaisin omaan keskussairaalaan, jos tilanne ei tästä mitenkään muutu.



Pariin otteeseen jouduin eilen ottamaan supistuksien estolääkettä, kun supistukset muuttuneet vähän napakoimmiksi. Ei ne varsinaisesti kipeitä oo, mut nipistelevät vähän kohdunsuun tienoilla. Ja jännää on, et ne saa välillä mun oman sykkeen nouseen, kuumotuksen nouseen kasvoille ja pistää hengästyyn/puhalteleen. Vähän kuin olis ollu löylyissä liian pitkään. Vähän niistä voi tulla sellainen huimaavakin olo. Ja eilen niitä oli melkein koko päivän n. 20min välein. Onneks kuitenkin lääke harventaa ja lieventää niitä.



Et pitkä viikonloppu ois vielä edessä. Mutta nyt on alettava ottaan vauvalta sydänkäyrää, joten lopeteltava taas vaihteeks.



Neitoperho rv 29+6

Kiitoksia kaikille tukijoille. Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena. Henkinen jaksaminen on ollut välillä koetuksella. Eilen aamusta olin aika itkuinenkin. Tunteet käyvät täällä aikamoista vuoristorataa. Niin paljon kuin sitä toivookin lapselleen parasta, niin yhtä aikaa sitä on täysin kypsä tähän makaamiseen ja toivoisi, että jotain edes tapahtuisi. Toisten synnyttämään lähdöt ja käytävältä kuuluvat vauvan itkut eivät ainakaan helpota sitä. Sitten vielä tuntee huonoa omatuntoa, että ajatukset ovat välillä tällaisia. Ja sen tietää, että kyllä sitä syyttäisi itseään näistä ajatuksista, jos lapselle tulisi jotain komplikaatioita liian aikaisen syntymän vuoksi. Lisäksi mieltä painaa ikävä esikoista, lemmikkejä ja kotia ylipäätään. Täällä pitäisikin olla terapiaeläimiä, joita saisi ikävissään rapsutella, kun ei ole omat lähellä, eikä oma vauva vielä sylissä paijattavana. Että tällaiset ovat fiilikset viikon sairaalassa makoilun jälkeen.



Eilen tosin sit iltapäivällä alkoi yllättäen pistämään oikealle puolen vatsaan. Ihan kuin joku yrittäisi tökkiä sinne sukkapuikkoa. Hoitajakaan ei osannut sanoa mistä johtuisi ja ite arvelin, että jos muksu sattuisi jotain kohtaa pahasti painamaan, kun sillä alueella liikuskelikin silloin. Mutta kun ei se kipu mennyt tunnissa ohi, vaan yltyi ja minuutinkin aikana kerkesi aina koventua ja vuoroin hieman helpottaa, niin lääkäri sitten halusi testata varuulta supistusten estolääkettä. Ja niinhän siinä kävi, että puolessa tunnissa lääke autto kipuihin. Eli jonkinlaisia supistuksia ne ilmeisesti sitten kuitenkin oli. Yllätti vaan, että miten nopeasti ne yltyivät. Sain vielä toisen puolikkaan tabletin parin tunnin päästä, kun niitä ei-kipeitä supistuksia oli vielä kymmennen minuutin välein. Illalla nekin olivat enää satunnaisia ja yöllä en havahtunut yhteenkään.



Että saa nyt nähdä alkaako noita kipeitä supistuksia tulemaan nyt useamminkin vai kuuluivatko ihan yksittäistapauksiin. Ja että kuinka kauan noita supistuksia onnistutaan lääkkeellisesti siirtämään? Mutta täällä siis jatketaan makoilua ja yritetään kaikin keinoin pitää mieli korkealla, vaikka vaikeaa se onkin.



Neitoperho rv 29+4