Isot tuloerot perheessä; eikö teitä ahdista?

Itse maksoin elämämme silloin kun mies opiskeli. Miehen ei tarvinnut tehdä opiskeluaikana töitä tai ottaa opintolainaa. YHDESSÄ päätimme, että haluamme meidän lapsemme kasvatettavan kotona. En koe olevani miehen rahoista riippuvainen yhtään sen enempää kuin, että mies on riippuvainen minusta lastenhoitajana. Siis kummallekin tulisi ongelmia, jos toinen kuolisi tmv. Minun ei kuitenkaan tarvitse koskaan pyytää mieheltä rahaa, koska meillä on yhteinen pankkitili. Se oliskin nöyryyttävää, jos jokainen ostos pitäis erikseen pyytää mieheltä ja perustella ja sitten mies antaisi siihen halutessaan rahaa. Jos näin olisi, niin pyytäisin mieheltä normaalia palkkaa lasten hoitamisesta, pyykin pesusta jne. En pelkää tulotason romahtamista, koska se ei ole minulle tärkeää. Jos joutuisimme muuttamaan lasten kanssa vaikka yksiöön, niin ei siinä mitään, kunhan olisimme onnellisia.

Meillä on/ollut 100% sama tilanne. Lapsia on 2, olen ollut viimeiset 8v kotona enkä ole menossa (ainakaan kokopäivä-)töihin vielä pariin vuoteen.

Asiasta puhutaan säännöllisesti, kummankin mielestä näin on paras. Ruokaa ja muuta on tarpeeksi, vaikkei rahaa ole paljoa.

olen ollut mieheni kanssa 18-vuotiaasta, joten meidän elämäämme on mahtunut monenlaista tilannetta, jolloin tulot ovat olleet mitä milloinkin. Kummasti vain ne ajat, kun itse olen ollut töissä ja mies opiskellut, mies armeijassa ja minä töissä jne. ovat opettaneet maalaisjärkeä näissä tuloasioissa. Että oikein ahdistaisi, ellen tienaisi täsmälleen yhtä paljon kuin mieheni? Aika naurettava ajatus. Se tuo rahan kotiin, jonka osaksi se kulloinkin parhaiten sopii.



Lapset ovat meilläpäin myös tärkeämpiä kuin vanhempien keskinäinen palkkatason vahtaaminen. Ihanaa, että silloin toinen voi huolehtia rahan tienaamisesta, kun toinen keskittyy ei-materialistisiin asioihin, eli lasten ja kodin hoitoon.



Sen puoleen jos toinen etenee työssään eri tavalla, eikä olla ikuisesti jotain "asiantuntijatehtävissä työskenteleviä" henkilöitä, on aika paha, jos ottaa itseensä toisen korkeammat tulot. On myös itsestäänselvää jos ihminen ottaa riskejä ja tekee työurallaan muutakin kuin kuluttaa 8h/vrk toisen omistamaa työtuolia, että ansiotaso voi muutella rajustikin.



Pidän siis tuollaista penneihin tuijottamista pikkusieluisuutena ja aikamoisena materialismina.

olen ollut mieheni kanssa 18-vuotiaasta, joten meidän elämäämme on mahtunut monenlaista tilannetta, jolloin tulot ovat olleet mitä milloinkin. Kummasti vain ne ajat, kun itse olen ollut töissä ja mies opiskellut, mies armeijassa ja minä töissä jne. ovat opettaneet maalaisjärkeä näissä tuloasioissa. Että oikein ahdistaisi, ellen tienaisi täsmälleen yhtä paljon kuin mieheni? Aika naurettava ajatus. Se tuo rahan kotiin, jonka osaksi se kulloinkin parhaiten sopii.

Lapset ovat meilläpäin myös tärkeämpiä kuin vanhempien keskinäinen palkkatason vahtaaminen. Ihanaa, että silloin toinen voi huolehtia rahan tienaamisesta, kun toinen keskittyy ei-materialistisiin asioihin, eli lasten ja kodin hoitoon.

Sen puoleen jos toinen etenee työssään eri tavalla, eikä olla ikuisesti jotain "asiantuntijatehtävissä työskenteleviä" henkilöitä, on aika paha, jos ottaa itseensä toisen korkeammat tulot. On myös itsestäänselvää jos ihminen ottaa riskejä ja tekee työurallaan muutakin kuin kuluttaa 8h/vrk toisen omistamaa työtuolia, että ansiotaso voi muutella rajustikin.

Pidän siis tuollaista penneihin tuijottamista pikkusieluisuutena ja aikamoisena materialismina.

että ap:n perhe ei ole oikea perhe. Onneksi en itse asu tuollaisessa.



Eikä lapsuudenkodissanikaan ollut tuollaista, sen vuoksi se varmaan kuulostaakin niin oudolta.

En ikimaailmassa voisi saada työstäni sellaista palkkaa, mitä mies saa omastaan. Minulle on tärkeää tehdä työtä, ja vielä sellaista työtä josta pidän. Minä olen myös, työurani katkeamisen uhallakin, ollut kotona vuosia, sekä lasten ollessa pieniä että ulkomailla edustusrouvana. Minusta on ihan reilua, että mies suurilla tuloillaan maksaa leijonanosan taloutemme menoista. Ja kun se on miehellekin "kunnia-asia", niin miksi ahdistua moisesta :D

että ap:n perhe ei ole oikea perhe. Onneksi en itse asu tuollaisessa. Eikä lapsuudenkodissanikaan ollut tuollaista, sen vuoksi se varmaan kuulostaakin niin oudolta.

kun arvot ovat erilaiset kuin itselläsi. (Oletan, ettet itse ole muslimi.)

Minulle hyvä asema työelämässä ja taloudellinen riippumattomuus ovat tärkeitä asioita, eikä se mitenkään vähennä rakkauttani perheeseeni.

Kukin tyylillään.

Ap