Miten synnytyksestä selviää, jos ei ehdi saada kivunlievitystä? :(

henkiin jää mutta elämä ei ole ihan ennallaan. Esikoisesta jäi traumat, sain kivunlievitystä mutta liian pitkän kauhukärsimyksen jälkeen, josta toivuin fyysisesti mutten henkisesti. Keskusteluissa sairaalassa sovittiin hyvästä kivunlievityksestä (=epiduraalista) toiseen synnytykseen, jotta uskalsin siihen edes ryhtyä. Ja katin kontit, eivät ottaneet nopeasti etenevää 2. synnytystä tosissaan ja kun lopulta uskoivat ja ehtivät tutkimaan niin ei ehtinyt saada mitään kivunlievityksiä enää. Lupasin itselleni, etten ikinä enää saata itseäni siihen tilanteeseen ja surullistä kyllä en siis voi hankkia enää lisää lapsia. :( Hyvä jos toiset selviävät hienosti, ehkä mussa on jotain vikaa mutta henkisesti en selviä sellaisesta kivusta. Ja nopean rajun pakkoluomu-synnytyksen jälkeen olo ei tosiaankaan ollut hyvä vaan tuntikausia aivan karmea, en voinut nousta sängystä, huone pylöri vaan ympäri silmissäni, heikotti, oksetti, itketti, ahdisti, sattui.

Ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. Reilu 9 vuotta sitten oliin ihan toisissa ajatuksissa. Lapsi syntyi 3 tunnin päästä sairaalaan tulosta.



Siinä vaiheessa kun kävi ilmi, että mitään kivunlievitystä ei voi antaa (paitsi se hyödytön ilokaasu), toivoin, että taju lähtisi ja pääsisin leikkaussaliin. Turha toivo.



Hyvin kaikki kuitenkin meni ja terve vauva syntyi.

t: 2 epiduraalia, 2 luomua

Kolme synnytystä takana joissa yhdessäkään en ole ehtinyt saamaan minkäänlaista kivulievitystä. Ovat olleet sen verran nopeita. Lapset ovat olleet kooltaan 3kg, 4195g ja tasan 4 kiloa. Vain ekassa tullut pari tikkiä.

Kolme synnytystä takana joissa yhdessäkään en ole ehtinyt saamaan minkäänlaista kivulievitystä. Ovat olleet sen verran nopeita. Lapset ovat olleet kooltaan 3kg, 4195g ja tasan 4 kiloa. Vain ekassa tullut pari tikkiä.

mitään traumoja tai pelkoja ei ole jäänyt vaikka helkutin kipeää se tekikin.

Eka käynnistettiin ja kun supistukset alkoivat, niissä ei ollut edes taukoa vaan tuska oli kohtuuton. En saanut mitään, koska kätilöt eivät uskoneet että lapsi syntyy nyt (oli käynnistetty jo 3vrk).



En pystynyt puhumaan niiden supistusten aikana eli koko aikana. Tuska oli aivan järkyttävä. Tuli pahat repeämät vaikka leikattiin, sitten lapsi jäi jumiin ja vedettiin imukupilla ulos. Sattui ja pelotti.



Seuraavaa kun odotin, menin pelkopolille kun tuo kivunlievitys ei mennyt tosiaan putkeen vaan tuskat oli kauheat. Asia luvattiin ottaa huomioon.



Ja sama toistui. Kätilö ei uskonut että paikat oikeasti aukeaa vauhdilla ja sitten ei enää pystytty laittamaan puudutusta. Ja sama tuska uudelleen. Ja vauva (keskivertoa suurempi päänympärys vauvalla) jäi taas jumiin, sykkeet romahti, eppari, jättimäiset repeämät kaupan päälle, tupa täynnä ihmisiä repimässä vauvaa ulos. Yksi työnsi päältä, kaksi piti mun jaloista ja kaksi veti vauvaa ulos. Sattui niin maan perk*leesti. Olisin ampunut itseni siihen paikkaan jos se olisi ollut mahdollista.



Tottakai sattuu ihan toisella lailla jos paikat aukeaa ja lapsi mahtuu syntymään ilman massiivisia repämiä. Mutta kun revitään ja ratketaan ja viilletään niin kyllä se oikeasti sattuu enemmän kuin luonto on tarkoittanut.

Synnytys oli tosi vauhdikas ja hoitaja oli lähetetty hakemaan lääkäriä epiduraalia varten mutta lapsi ehti syntyä ensin.



Lapsi vain "putosi" ulos. Reilut neljä kiloa painoi, ihme että selvisin ilman repeämisiä.

Kun vauva oli sylissä, lääkäri asteli ovesta ja totesi ettei häntä enää näköjään tarvitakaan, onnea vain kovasti.

mutta kyllä siitä hengissä ollaan selvitty.



2x ilokaasulla.

Itse olisin halunnut epiduraalin, mutta synnytys alkoi lopulta niin nopsaan, etten ehtinyt saamaan. Lopulta lapsi jouduttiin auttamaan maailmaan imukupilla (jäi jumiin häpyluun taakse) ja se sattui ja kovaa. Itselläni on kovin alhainen kipukynnys, mutta äkkiä se kipu myös unohtui kun lapsen sai syliin. Nyt en enää edes muista synnytyksen lopusta oikein mitään kun oli niin hässäkkää.

Kyllä sen kestää, kun on pakko. Kammoa ei jäänyt, vaikka paikkaamaan jouduttiin aika lailla. Ensi kerralla haluaisin sen epiduraalin, mutta toisaalta on myös lohdullista tietää että siitä selviää ilmankin. :)

Miten siitä ei selviäisi?

Kuolisi vain kipuun vai? Ei onnistu vaikka sillä hetkellä haluais -kokeiltu on.



Ekaa kun synnytin otin epiduraalin, mutta ei tehonnut. Oli helvettiä koko pitkä synnytys.

Toka synnytys olikin sitten ihan "luomu" koska en kertakaikkiaan uskaltanut ottaa mitään piikkejä ja ilokaasua en osanut ottaa oikein -se vasta helvettiä olikin.



3.ja 4. synnytykset menivätkin sitten ilokaasun voimin (jostain syystä tajusin sen "jujun") ja sattui helvetisti kiljuin ja karjuin ja huusin ja hakkasin päätäni seinään (kirjaimmellisesti) ja nauroin (se ilokaasu...), mutta synnytyksistä jäi ihan positiivinen tunnelma (se oli varmaan se ilokaasu... sattuu!!! haha hah haa).

ilokaasun voimin ja ekasta en muista mitään, kun olin melkein tajuton. Sattui vaan aivan uskomattoman paljon. Moklemmilla kerroilla sama juttu: ensin liian aikaista antaa epiduraali ja sitten yhtäkkiä liian myöhäistä. Eikä kyse tosiaankaan ollut mistään pikasynnytyksestä kummallakaan kerralla.



Kolmatta lasta sitten harkittiin pitkään, jäi pienoinen kammo noista synnytyksistä. Nyt sit kuukauden sisällä pitäis kolmannen syntyä, mutta eiköhän siitäkin hengissaä selvitä...

mutta itselleni jäi ainakin pahat traumat. En uskalla enää synnyttää, joten lapsi taitaa jäädä ainoaksi.

saanut joka kerta liian myöhään eli kun on annettu epiduraali niin lapsi on syntynyt samantein. Kipu on ollut sietämätöntä, taju on lähtenyt melkein, eli silmät jo pyöriny päässä ja tajunta lähes poissa. Aivan karmeeta.

Miten siitä ei selviäisi?

Kuolisi vain kipuun vai? Ei onnistu vaikka sillä hetkellä haluais -kokeiltu on.

Ekaa kun synnytin otin epiduraalin, mutta ei tehonnut. Oli helvettiä koko pitkä synnytys.

Toka synnytys olikin sitten ihan "luomu" koska en kertakaikkiaan uskaltanut ottaa mitään piikkejä ja ilokaasua en osanut ottaa oikein -se vasta helvettiä olikin.

ei kyllä ilokaasu auttanut vaikka vedin sitä kaikin voimin mut taju vaan meinas lähteä. ei naurattanut vaan yritin pysyä tajuissani.

juu ja valitettavasti siihen kipuun ei kuole mutta tajunnan voi menettää jolloin leikataan.

3.ja 4. synnytykset menivätkin sitten ilokaasun voimin (jostain syystä tajusin sen "jujun") ja sattui helvetisti kiljuin ja karjuin ja huusin ja hakkasin päätäni seinään (kirjaimmellisesti) ja nauroin (se ilokaasu...), mutta synnytyksistä jäi ihan positiivinen tunnelma (se oli varmaan se ilokaasu... sattuu!!! haha hah haa).

jäänyt minkäänlaisia traumoja. En ehtinyt siinä miettimään ja pohtimaan, että miten selvitä, kun olin vain siinä hetkessä ja keskityin supistuksiin. Synnytyksen kesto kokonaisuudessaan olikin vain 2h, joten kaikki kävi niin nopeaa. En tiedä sitten miten sitä edellistä synnytystä alkaisi miettimään uudestaan, jos toinen lapsi joskus tulisi.

joten joku on saattanu sanoa jo saman. Jos ei EHDI saada kivunlievitystä, synnytys on yleensä varsin nopea. Silloin pahin vaihe on niin lyhyt, että sen kestää kyllä.



t. Ilokaasun avulla synnyttänyt, epiduraali ehdittiin tilata, mutta lääkäri ei ehtinyt edes saliin, kun ponnistusvaihe jo alkoi

Itse sain lopulta epiduraalin, mutta siinä vaiheessa olin jo lähes täysin avautunut, joten pahimmat kivut oli jo kärsitty. Synnytys oli käynnistetty, joten ehkä supparit olivat normaalia pahemmat. Avautuminen oli jotain todella hirveää. Muistan ajatelleeni, että jos voisin tappaa itseni niin tekisin sen hetkeäkään epäröimättä. En ajatellut lasta ollenkaan, olin ihan jossain eläimellisessä tilassa. Ja ponnistaminen oli vielä kivuliaampaa (vauvalla oli aika iso ja täysin pyöreä pää, ja juuttui puoliväliin hetkeksi).

Synnytys oli siis minusta todella hirveä, ja olin jossain määrin traumatisoitunut ehkä kuukauden verran ja jotenkin katkera pitempäänkin. Mutta nuo tunteet menivät ohi, ja suunnittelen uutta raskautta ja toivoisin jälleen alatiesynnytystä. Synnytyspelkoa ei siis jäänyt (tietysti paniikki voi iskeä uuden raskauden lopulla).

Eli kokemus oli hirveä, enkä voi ihan yhtyä siihen toteamukseen, että siitä selviää, kun on pakko, mutta minulle ei jäänyt pitkäaikaista traumaa. Lapseen en missään vaiheessa kohdistanut mitään synnytyksestä johtuvia negatiivisia tunteita (itse asiassa koin todella voimakkaan rakastumisen tunteen heti kun sain hänet rinnalleni).

En nyt puhu vapaaehtoisista luomuilijoista vaan niistä, jotka eivät lievitystä saa vaikka haluaisivat.

Kokemuksia?

ilokaasun voimin ja ekasta en muista mitään, kun olin melkein tajuton. Sattui vaan aivan uskomattoman paljon. Moklemmilla kerroilla sama juttu: ensin liian aikaista antaa epiduraali ja sitten yhtäkkiä liian myöhäistä. Eikä kyse tosiaankaan ollut mistään pikasynnytyksestä kummallakaan kerralla.

Kolmatta lasta sitten harkittiin pitkään, jäi pienoinen kammo noista synnytyksistä. Nyt sit kuukauden sisällä pitäis kolmannen syntyä, mutta eiköhän siitäkin hengissaä selvitä...

eli ajoittaa supistusten mukaan. Seurasin piirturista supistuksen tuloa ja kiskoin kaasua. Mulla on isot keuhkot ja varmaan sekin auttoi. Eli mielestäni siihen asti kun kivut ovat reippaat mutteivät kohtuuttomat, se auttaa hyvin. Alapään ompeluun se ei kyllä riitä ja siinä olikin olemista, kun alapääpuudutteet eivät auttaneet tipan vertaa. T. 67.

Ei se nyt mitään mukavaa ollut mutta toisaalta nyt tiedän että siitäkin selviää hengissä.=)

Jos/kun meille joskus kolmas tulee niin en niin paljoa pelkää sitä etten ehkä saakkaan kivunlievitystä kuin toista odottaessa.

Mutta vapaaehtoisesti en aio ilman kivunlievitystä olla.

Kolme synnytystä takana ja kaikki täysin luomuina. Nuorimman kanssa olisi kyllä kerennyt, mutta kun luulin että supistukset vielä pahenevat niin en halunnut sitä vielä (Kipu oli siis ihan siedettävää). Noh, eipä kyllä kerennyt myöhemminkään koska melko pian jouduin ponnistamaan.



Tokasta synnytys käynnistettiin ja ennen kuin kerkesin edes huikkaamaan että halua kipulääkettä, olin jälleen ponnistamassa.



Kolmannessa oli melko liki etten synnyttänyt sairaalan pihassa autoon, joten minut kiikutettiin saman tien saliin ja ponnistamaan.



Kivuliain näistä on ehkä ollut keskimmäisen synnyttäminen. Toki poika oli aika iso 4195g mutta kivuliain osuus oli silti supistukset jotka alkoivat käynnistyksen takia todella rajuina ja yhtäkkiä.



Mutta kaiken kaikkiaan ilman traumoja on selvitty =D