Miten synnytyksestä selviää, jos ei ehdi saada kivunlievitystä? :(

Itse sain ekan lapsen syyskuussa. Olin suunnitellut, että otan kaikki mahdolliset kipulääkitykset mitä vaan saa - ja tuplana kiitos! :) Pelkäsin ennakkoon tulevaa kipua, sillä siihen asti kivuliain tapaturma, mitä minulle on sattunut, oli ollut tyyliin varpaan potkaiseminen kynnykseen. Kun kuulin, ettei minulle ehdittäisi antaa mitään lääkitystä (sairaalaan tullessa olin 8 cm auki), luulin, että tulen kuolemaan kipuun. Mutta kaipa sain voimaa siitä, että pääsin vihdoin tositoimiin, niin ei ei minulle mitään traumoja jäänyt, vaikka ponnistusvaihekin venähti 1,5-tuntiseksi ja paikat repesi "ihan kivasti". Ajattelin olla ottamatta puudutuksia seuraavalla kerrallakin - siis jos lisää lapsia siunaantuu :)

Minulla on kokemusta kahdesta synnytyksestä, joista ensimmäiseen sain 'hyvän kivunlievityksen'. Toinen synnytys meni luomuna, sillä kivunlievitystä ei ehditty antaa.

Kovasti olin toivonut saavani kivunlievitystä, sillä kokemukset 1. synnytyksestä olivat kammottavat kivunlievityksestä huolimatta. Ajattelin se olisi vielä pahempaa luomuna.



Luomusynnytys oli kuitenkin paljon helpompi ja kivuttomampi kuin se johon sain mm. epiduraalin.

Ainut kivunlievitys olivat aqua-rakkulat ja ilokaasu. Muuta ei ehtinyt. Ei jäänyt traumoja, en etukäteen suunnitellut mitään Näin minun synnytykseni tullaan toteuttamaan -ohjeistusta sairaalalle. Homma hoidetaan tilanteen vaatimalla tavalla. Piste.

mutta sitä ei ikinä unohda kun tunee miten alapää venyy ja paukkuu, eikä sitä epparia

AUUH!

Esikoisen synnytykseen valmistauduin mielestäni hyvin. En suunnitellut synnytystä, eihän sitä voikaan. Olin kuitenkin totutellut ajatukseen että se sattuu ja opetellut hengitystekniikoita. Kun synnytys alkoi lapsivesien menolla, ja supistukset alkoivat, pystyin ehkä tunnin ajattelemaan, että kipu vie eteenpäin, lähemmäs vauvan syntymää.



Kotona oltiin 5 tuntia, suurin osa tästä suihkussa. En pidä itseäni äärimmäisen kipuherkkänä ja sairaalaan lähdettiin kun tuntui etten enää hetkeäkään kestä kipua kotona. Olin ihan varma että olisin jo hieman auennut ja saisin sairaalassa kipulääkettä heti. Katin kontit!



Olin sairaalaan mennessä todella kipeä, itkin kivusta ja supistukset tulivat minuutin välein. Pyysin heti kipulääkettä sitä kuitenkaan saamatta. Alkuun piti ottaa sitä käyrää, jossa kesti tunti ennen kuin saatiin sopiva pätkä. Vastaanottava kätilö laittoi opiskelijan hoitamaan minua. Itsekin hoitoalalla työskentelevänä tämä oli minusta hieman outoa. Tajusin itsekin olevani ihan kipusokissa, kylmänhikisenä tärisin pöydällä ja yritin tajuta mitä mies sanoo, hengitä, hengitä. Kätilö totesi ettei kohdunduu ole auki kuin pikkurillin kynnen verran ja voisimme lähteä kotiin. Tähän kummatkin mieheni kanssa sanoimme etten pärjää enää kotona.



Kaikenlaisia lämpöpusseja tuotiin aluksi, vaikka sanoin ettei niistä ole enää apua ja haluan kipulääkettä. Tiedän ettei epiduraalipuudutusta oisi voinut vielä laittaakaan mutta muita vaihtoehtoja on. 2 tuntia sairaalassa kärsittyäni sain Petidiiniä lihakseen. Ja sitä en sitten suosittele yhtään kenellekään. Kipu ei helpottanut yhtään, pää sekaisin, jalat ei kantanut ja oksensin kuin Manaajassa.



Allastakin kokeilin, mutta olin liian kipeä, tuntui että hukun sinne kun supistaa. Onneksi n. 5 tunnin sairaalassa olon jälkeen olin sen 3 senttiä auki ja sain vihdoin epiduraalipuudutteen. Lisäannoksia tuli matkan varrella kaksi. Sillä ja ilokaasulla menin ponnistusvaiheeseen, jossa todettiin, että vauva liian iso (reilun 4kg) syntymään alakautta ja sydänäänet laski sekä päästä otetun verikokeen happiarvo liian huono. Kiireelliseen sektioon päädyttiin.



Muutaman kerran kokoarviossa käytiin ja sanottiin aina että mahtuu..



Nyt odotan toista ja arvatenkin kipu pelottaa.. :(

Jälkiä on sitten korjailtu erikoissairaanhoidossa. Niin fyysisiä kuin psyykkisiä.

Itse selvisin, koska oli pakko. Ei ollut vaihtoehtoja..

Sitä jää eloon ja vuosien mittaan tulee vastaan ongelmia, jotka ovat suurempia. Ei se kivaa ole, ja jonkun aikaa voi olla aika traumaattistakin, mutta ennen pitkää muut asiat alkaa huolettaa enemmän.



Tää mun kokemus.

nainen on luotu synnyttämään.



0,5 tuntia ehdi olla salissa kummallakin kertaa.

Eihän kivunlievitystä ole ollut saatavissa kuin kai jostain 1950-luvulta alkaen.

selvisi. ei paljoa jäänyt haittaa. oli käynnistetty synnytys niin tuli vauhdilla ulos ja siksi rankka kokemus ja tikkejä muutama alapäähän. sattuu se enemmän kun voisi uskoa mutta kyllä siitä selviää. mutta muistaa myös. kai se on myös hieman synnyttäjästä kiinni miten alhainen kipukynnys ym, mutta turha sanoa ettei satu!

Kolmannella lapsella en kerennyt saamaan kivunlievitystä ja neljännelle en enää ees halunnut. Hengissä edelleen oon synnytyksien jäljiltä.

on henkisesti varautunut ja valmistautunut synnyttämään ilman kivunlievitystä. Jos ei ole varautunut näin, voi ilman jääminen olla todella iso shokki!



Etkö oikeasti tiennyt tätä...?



t. ei ap

meidän vauva syntyi kotiin (ei tarkoituksella), oli niin nopea synntys. mutta ei ole paremmastakaan tietoa!:D ei jäänyt mitään kammoa, enkä pelkää seuraavaa synnytystä.

epiduraalin olisin halunnut. vaan en saanut. pitkään oli aivan järkyttävä olo, maito ei alkuun noussut. olin järkyttynyt, kauhuissani ja olisin halunnut jutella asiasta jonkun kanssa. kätilö ei käynyt jälkeenpäin juttelemassa eikä neuvolassakaan asiasta kyselty. onneksi kahdesta muusta synnytyksestä on jäänyt parempi maku.

ainakin ilokaasua voi yleensä ottaa vaikkei puudutuksia ehtisi saamaan. Ja pitkästä rypistyksestä ei ole kyse jos kerran ei ehdi saamaan mitään. Ilokaasu ei vie kipua kokonaan mutta siitä menee vähän pöllyyn jolloin kipu ei ole niin kovan tuntuista.



Oletko ap koskaan synnyttänyt?

Aikojen alusta on lapset synnytetty ilman kivunlievityksiä ja edelleen on ihmiskunta täällä, joten eiköhän sieltä jokunen selvinnyt ihan elossakin! Eikä siellä kiviluolissa varmaan mitään repeämiäkään pahemmin paikkailtu! Tai keskiajalla kun keisarileikkauksiakin jo tehtiin, se oli hörppy viinaa, kapula suuhun ja ei muuta kun leikkaamaan ja ompelemaan! Tässä juuri lähipiirissä yksi tapaus synnytti pakon alla luomuna koska hänellä puudutusaineallergia. Eipä hän ainakaan mitään negatiivista ole synnytyksestään sanonut ja ihan mukavaan tahtiin oli tapahtumasta selvittykin.

Avoimin mielin kehottaisin sinne synnytykseen menemään... Tai varautuu ehkä vähän kaikkeen. Jos on niin nopiaa toimintaa, ettei kerkiä mitään saamaan, niin eipähän tarvi kauaa kituakaan.



Itelläni takana 20h, 12h ja 2h kestäneet synnytykset.

oli tämä "luomusynnytys". 2 muuta käynnistetty ja puudutukset ym.

ainakin ilokaasua voi yleensä ottaa vaikkei puudutuksia ehtisi saamaan. Ja pitkästä rypistyksestä ei ole kyse jos kerran ei ehdi saamaan mitään. Ilokaasu ei vie kipua kokonaan mutta siitä menee vähän pöllyyn jolloin kipu ei ole niin kovan tuntuista. Oletko ap koskaan synnyttänyt?

mutta ilokaasua ei täällä (Jkl) enää saa. :(

ap