Miten synnytyksestä selviää, jos ei ehdi saada kivunlievitystä? :(

ilman että äiti kuoli. Vasta 1700-luvulla jotkut keisarileikkaukset onnistuivat, mutta nekin olivat harvinaisia tapauksia.

Kyllähän sitä ennen kuoltiinkin enemmän synnytyksiin kuin nykyään ja tuli pahempia komplikaatioita jne.



Kyllä synnytys koville ilman puudutuksia ottaa, yksi tunti tuntuu ainakin viideltä.. Mutta selviää siitä, koska on pakko.

3

vaikken mitään saanutkaan. Olin sairaalassa noin 4 tuntia, mutta anestesiologi oli hoitamassa leikkausta ja synnytyslääkäri kahvilla. Koko ajan. Anestesiologi tuli just ponnistusvaihetta ennen sanomaan että "voin mä sen piikin laittaa, mut et sä enää saa siitä kuin päänsärkyn".



ILokaasua sain, mutta se ei vaikuttanut mitenkään. Ei edes pöllyyn vienyt.

siinä se just on kun ei voi tietää. toisilla on helpompi kun toisilla, ihan anatomisista seikoista johtuen ja onko ensisynnyttäjä jne. kyllä petetyltä tuntuu kun on hehkutettu sairaalassa kaikista kivunlievityksistä ja ammeista ja kun itsellä on tosipaikka ei saa mitään, nada zero. ja kipu on niin kamala et paskoo alleen ja yrjöö päälleen ja on varma että kuolee..kyllä voi sanoa et jää traumoja ja koko ajan vaan odottaa et sais sen avun mitä on luvattu..tuntee olonsa niin petetyksi!!!

saada kivunlievitystä, niin silloin kyseessä nopea synnytys ja kivulias vaihe ei kestä pitkään. Itse olen synnyttänyt kerran epiduraalilla ja kaksi kertaa käynnistettynä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Jälkimmäiset olleet nopeita, joten onhan se hetken kirpaissut, mutta mitään huonoja fiiliksiä ei ole jäänyt. Joka tapauksessa kannattaa opetella hieman rentoutustekniikoita ja tapoja millä käsitellä kipua (jos sellaisia taitoja ei ennestään ole). Harvoin synnyttäminen kokonaan kivutonta on esim. epiduraalinkaan kanssa. Rentoutuminen nopeuttaa synnytyksen etenemistä ja on muutenkin hyvä taito.

henkisesti ja fyysisesti myös siihen vaihtoehtoon, että kivunlievitystä ei ehdi saada/ se menee jotenkin pieleen? Jos miettii ja harjoittelee itselleen joitain keinoja, joista pitää synnytyksessä kiinni ( hengitystekniikka, rentoutustekniikka, jokin mantra tms. ) menee homma varmasti mukavammin, kuin vain itkien ja kirkuen.



Mä siis olen just sellainen jolta et vastausta halunnut, eli vapaaehtoisesti luomuillut, mutta mulla sen vapaaehtoisuuden takana oli koettu epäonnistunut selkäytimen sorkinta, joten mulle oli selvää, että vapaaehtoisesti en ketään päästä koskemaan niin arkaan paikkaan. JA siis hyvin on sujunut synnytykset jo kolme kertaa, vaikka lähtökohtaisesti vihaan kipua ja itken jo kun nypin kulmakarvoja.

Saliin mentäessä (kävellen, maailman pisin matka, supisteli koko ajan) piti ekaxi käydä veskissä, jossa ponnistutti hirveesti. Kätilö tuumas, että ei se nyt vielä synny (oli katsonut juuri ennen perhehuoneesta lähtöä, että olin 6cm auki). No pöydälle kavutessa olinkin jo täysin auki ja kätilölle tulikin kiire. 7 minsaa, niin vauva oli maailmassa. Eli siis hengissä selviää ja olen tosi tyytyväinen, kun en kerennyt mitään saada. Ihmettelen vaan, kun vipat 4 cm aukeni 5 minuutissa. Mieluummin epparista jäi traumoja, siis lähinnä niistä jälkikivuista! Toivottavasti seuraavassa synnytyksessä ei ole sitä pakko tehdä..

Synnytys on niin nopea, jos ei kerran ehdi saada puudutusta. Itse asiassa puudutuksen laitto siinä vaiheessa, kun pitäis alkaa jo synnyttämään ei ole mitään herkkua sekään kun tuskissaan pitää olla ihan paikoillaan varttituntikin. Kokemusta on, lopulta sanoin, etten halua puudutusta ja vauva oli ulkona 10 minuutissa. Ei jäänyt traumoja. Toinen synnytys vähän hitaampi ja sain spinaalin. Ihan mukavaa sekin tosin oli.

"Ja pitkästä rypistyksestä ei ole kyse jos kerran ei ehdi saamaan mitään."



Ai, miten niin ei ole? Mun synnytys kesti yhteensä jotain 12 tuntia, josta ponnistusvaihe lähemmäs 3 tuntia. Mutta Jyväskylässä "ei ehditty antaa kivunlievitystä". Seuraava synnytys kesti 6 tuntia, samassa sairaalassa. Tällä kertaa ehdittiin antaa kivunlievitys.



Ei sillä ehtimisellä ja synnytyksen kestolla välttämättä ole mitään tekemistä keskenään. Enemmänkin riippuu siitä, sattuuko kohdalle "hidas" vai "nopea" kätilö. Jotkut ei kerkee järjestämään kivunlievitystä, vaikka synnyttäisit koko työvuoron ajan.

Jokaisen synnyttäjän kannattaisi valmistautua henkisesti siihen, että ei jostain syystä saakaan kivunlievitystä. Voi olla montakin tilannetta, joissa ei kivunlievitystä voi saada, esimerkiksi ei ehditä ensinkään sairaalaan, ehditään mutta liian myöhään, ehditään mutta liikaa muita hätätapauksia joten ei löydy lääkäreitä eikä kätilöillä ole aikaa, kivunlievitys annetaan mutta ei toimi halutulla tavalla jne jne. Totta kai voi ja saa suunnitella, miten synnytyksen haluaisi menevän, mitä lääkkeitä haluaa ja koska, mutta minusta on tyhmää (siis itsensä kannalta) nojautua pelkästään siihen oletukseen, että on heti halutessaan turta navasta alaspäin, tai siis ajatella ettei voi selvitä ilman lääkkeitä.



Kivunlievitykseen on muitakin kuin lääkkeellisiä keinoja, todella kannattaa tutustua kaikkien jotka synnytykseen ovat menossa, riippumatta siitä mitä itse on mieltä "luomusynnyttäjistä". Minä ainakin koin, että niistä tiedoista, luottamuksesta siihen että tämä on ihan mahdollinen suoritus ja rentoutumisharjoituksista yms. oli apua sekä alussa että lopuksi sitten ponnistusvaiheessa, vaikka sainkin epiduraalin. Ja minä olin tosiaan ennen raskaaksi tulemista sitä mieltä, että varmasti kuolisin kivusta, jos yksin joutuisin synnyttämään ilman kivunlievitystä...

Pyysin heti sairaalaan mennessäni - n. klo 01 epiduraalia tai jotain muuta kipuihin - sanoin monta kertaa että antakaa pliis pliis se epiduraali - mutta en saanut - lapsi syntyi klo 05.56 luomusti ja vaikka kyseessä oli 2.synnytys ja vauva ihan keskikokoinen, niin kokemus oli hirvittävä.

Ei sillä ehtimisellä ja synnytyksen kestolla välttämättä ole mitään tekemistä keskenään. Enemmänkin riippuu siitä, sattuuko kohdalle "hidas" vai "nopea" kätilö. Jotkut ei kerkee järjestämään kivunlievitystä, vaikka synnyttäisit koko työvuoron ajan.

Olin ensimmäisessä synnytyksessäni niin tuskainen ja kipeä, että pyysin epiduraalia jo synnytyssalin ovella. Jostain ihme syystä kätilö oli sitä vastaan ja tenttasi, tarvitsenko sitä oikeasti vai haluanko vain. Todella outoa touhua - ihan kuin nyt huvikseni anelisin jotain piikkiä selkärankaani.

Lopulta kätilö suostui, mutta anestesialääkärilläkin meni vielä yli tunti saapua paikalle. Lopulta kuitenkin puudutuksen sain.

Toisessa synnytyksessäni en ollut läheskään niin kipeä, mutta pohdiskelin siinä ääneen, että pitäisiköhän ottaa spinaali. Kätilö tarttui ajatukseen heti ja sanoi "ihan miten sinä itse päätät". Eli olisin saanut puudutuksen tuosta vain, mutta lopulta en tarvinnutkaan, koska olinkin jo täysin auki.

...itse kirjautin synnytyssuunnitelmaan, että minulle saa tarjota kaikkea mahdollista kivunlievitystä. Kun sitten synnytyksen aika tuli, ainoa mitä olisin halunnut oli amme ja siihen kätilön vastaus oli, että hän ei ehdi edes vettä laskea, kun vauva syntyy. No ajatus ilokaasumaskista ällötti, enkä halunnut mitään piikkiäkään (kun pelkäsin menettäväni liikuntakyvyn ja itsehallinnan), joten helpotin avautumisvaihetta liikkumalla huoneessa, äänenkäytöllä ja sitten halusin ponnistaa jakkaralta, kun olin kuullut että silloin ei välilihaa leikata, kun " kätilö ei näkisi mitä leikkaa". Eniten muhun sattui istukan synnyttäminen, kun ei meinannut millään irrota ja menetin paljon verta. Jälkikäteen kolme buranaa ja jo seuraavana päivänä vointi oli aivan mainio.



Eli mulla ei ollut etukäteen tarkoitus luomuilla, mutta siinä tilanteessa se tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Suosittelen lukemista luonnonmukaisesta synnytyksestä, mammajoogaa jne. jotka auttavat valmistautumisessa oli kivunlievitys sitten synnytyksessä mitä tahansa.



Tsemppiä kokemukseen ja luota itseesi. Sinut on tehty synnyttämään:)

oli ensimmäistä synnyttämään mennessä annettu ymmärtää neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa, että ei synnytys niin paljon koske, ja kivunlievitykset toimivat kuin unelma.



No synnytys käynnistettiin, kesti kuusi tuntia, ja oli todella rankka. Jostain syystä epiduraali ei tehonnut. Eli pettymys ja järkytys oli kova, kun kipu olikin järkyttävän kovaa ja kivunlievitykset eivät tehonneet.



Toista menin synnyttämään sillä ajatuksella, että kokeillaan spinaalia+ilokaasua. Ilokaasu vei pieneen pöllyyn ja spinaalia ei ehditty antaa..



Nyt kun menen kolmatta synnyttämään, niin varaudun siihen, että kivunlievitystä en saa. En viitsi edes tuudittautua siihen uskoon, että saisin jotain apuja, kun aikaisemminkin olen joutunut pettymään.



Mutta yhdestä en tingi: kätilön on kohdeltava minua hyvin, jollei kohtele alan erittäin hankalaksi. Mukava ja empatiakykyinen kätilö puolittaa kivuntuntemukseni :)

3

Olen synnyttänyt molemmat lapset alle 2h.

Molemmissa vain pari henkäystä ilokaasua.

Sitä unohtaa sen kivun ja trauman minkä saa...

Jokainen ihminen on erillainen,kipu kynnys vaihtelee.

Toivottavasti synnytys meni hyvin!?

En nyt puhu vapaaehtoisista luomuilijoista vaan niistä, jotka eivät lievitystä saa vaikka haluaisivat.

Kokemuksia?

- mutta sanoisin että kai siitä on vaan pakko selvitä kkun ei enää poiskaan pääse :).

Sitten kun on vauva sylissä niin ei enää muusta ole väliä. Puhumattakaan vaikka 3-5- vuotta myöhemmin - sitten on jo ihan uudet murheet ja huolet lapsen kanssa :).

Minulla on kokemusta kahdesta synnytyksestä, joista ensimmäiseen sain 'hyvän kivunlievityksen'. Toinen synnytys meni luomuna, sillä kivunlievitystä ei ehditty antaa.

Kovasti olin toivonut saavani kivunlievitystä, sillä kokemukset 1. synnytyksestä olivat kammottavat kivunlievityksestä huolimatta. Ajattelin se olisi vielä pahempaa luomuna.

Luomusynnytys oli kuitenkin paljon helpompi ja kivuttomampi kuin se johon sain mm. epiduraalin.

synnytys oli helpompi - kätilö vaan toesi että esikoinen oli raivannut tiala :)

Kolme synnytystä ja yhden kanssa muutama henkäys ilokaasua, ei tuntunut missään, maski vaan ahdisti.

Sattuu aikansa ja sitten se on ohi. Ensimmäisen kanssa muutama tikki seuraavista ei sitäkään, kolmas painoi yli 4kg.

Olin valmis ottamaan kaikkea mahdollista kipulääkitystä, mutta meni sitten ilmankin, koskaan ei kukaan ole tyrkyttänyt esim epiduraalia.

Mulla supisteli koko päivän kotona, eikä tahtoneet edes sairaalaan kun supistusten välit oli liian paljon (n.7min)ja en kokenut olevani kovin kipeä. Sitten kun soitin, että nyt kyllä on pakko, olinkin 9cm auki, eikä mitään saanut, ponnistusvaihe kesti sit 3 min ja hyvin meni! Ei sitä oikeasti tiedä, kuin paljon sattuu, ennenkuin on tosi kyseessä, täytyy vain olla mahdollisimman rento ja kuunnella itseään. Minä makailin kotona sängyllä kyljelläni supistusten aikoihin tai olin kontillani tuolia vasten (keiton hämmennysten ja esikoisen syöttämisen välissä). Illalla kävin vielä suihkussa, mutta siitä ei ollut hirveästi apua.

Ensimmäinen meni ilokaasulla ja synnytyskanavan puudutuksella, enkä tiedä oliko niistä nyt loppujen lopuksi mitään apua, kun synnytys meni vain supistuskäyrien tuijotteluksi kun piti se kaasu imastua oikeaan aikaan. Eli voin sanoa, että tää "vahinko luomu" oli mukavampi kokemus.

kätilö päätti jouduttaa avautumisvaihetta ja puhkaista kalvot. Tuloksena oli puolen tunnin jakso helevetillistä supistusta ja avautumista puuttuvat 5 cm. Ensin pelkäsin että kuolen ja sitten, etten kuolekaan. Mies kysyi, eikö tuohon voisi jotain lievitystä saada, kun selvästi sattuu. Kätilö sanoi kylmän rauhallisesti, että kun synnyttää niin sattuu, ja että ei tässä enää mitään lievityksiä ehdi laittaa. Siinä ei tosiaan ehtinyt edes ilokaasua vetämään. Kun pääsi ponnistamaan, kivut katosivat jonnekin ja 2 minuutissa homma oli ohi. Paitsi ompelu.



Seuraavat kaksi synnytystä sujuivat kaikessa rauhassa ihan vaan ilokaasulla. Onneksi avautuminen sujui silloin sutjakkaasti.



Onneksi tuo ekan synnytyksen Golgatan Olga ei sattunut kätilöksi enää myöhemmillä kerroilla. Annoin Jorvin sairaalalle siitä rehellisen palautteen.