Erityisopetuspäätös
Mitä haittaa ko. päätöksestä voi olla? Näkyykö se todistuksesta tmv?
Kommentit (34)
vain se näkyy, jos mukautetaan joidenkin aineiden oppimääriä - useinhan ei mukauteta, vaikka erityisopetuspäätös tehtäisiinkin. Erityisopetuspäätöksen saaneet oppilaat voivat myös opiskella ihan tavallisissa luokissa tavallisissa kouluissa. Tai sitten erityisluokissa tai pienluokissa tai jotenkin muuten. Haitta on lähinnä siinä, että kunta VOI käytää päätöstä paerusteena ajaessaan sijoitusta erityisluokkaan vanhempien tahdon ja lapsen parhaankin vastaisesti. Se ei ole oikein, eikä päätös sinänsä tarkoita sijoitusta erityisluokkaan, mutta viranomaisetkin tekevät joskus väärin.
Eriasia on sitten onko päätöksestä myöskään mitään hyötyä. Sen nojalla opetusministeriö maksaa kunnalle oppilaasta 150% valtionosuuden, eli puolitoista kertaa sen verran rahaa kuin tavallisesta oppilaasta. Tuo raha ei kuitenkaan välttämättä tule sen kyseisen oppilaan hyväksi koskaan. Se ei tule välttämättä edes sen oppilaan koululle. Avustajaa ei saa. Erityisopetuspäätös tarkoittaa, että lapselle on pakko tehdä HOJKS, mutta siitäkään ei välttämättä ole hyötyä. Parhaimmillaan siihen on kirjoitettu lapsen käyttämiä apuvälineitä ja esim keinoja saada hänet tekemään koe onnistuneesti esim antamalla lisäaikaa tai jakamalla koe osiin tai vastaavaa. usein kuitenkin hojks koostuu henkilötiedoista ja diagnoosista ja se siitä. HOJKSin tai täsmälleen samat asiat sisältävän HOPSin voi tehdä myös oppilalle, jolla ei ole erityisopetuspäätöstä.
SInänsä erityisopetuspäätös ei aiheuta lapselle sairauden tunnetta, koska lapsen ei tarvitse tietää sellaista paperia olevan olemassakaan.
Lapsi on jäämässä omaan luokkaansa ja mitään yksittäistä oppiainetta ei yksilöllistetä.
ap
Jos kunnassa asiat ovat kunnossa niin koulu saa tuolla päätöksellä resursseja (rahaa) lisää. Lapsesi hyötyy siitä!
siitä on lapsen kannalta vain ja ainoastaan hyötyä. Lapsi törmää samoihin ongelmiin ilman päätöstäkin ja päätöksen tultua saa apua ja tukea!
ja paikkoja vaikea saada, eli jos suosittelevat niin suostu ihmeessä. Siellähän kuitenkin parhaiten tiedetään miten koulupäivät sujuvat ja yleisopetukseen voi palata jos siltä myöhemmin näyttää. Oppiaineiden mukauttamispäätöksiä on vaikeampi saada myöhemmin muutettua, silloin pitäisi kokeiden avulla osoittaa että hallitsee oppiaineen yleisopetuksellisessa laajuudessa.
Meidän lapsi sai juuri erityisopetuspäätöksen, ja nyt tehdään Hojks. Lapsi jatkaa kuitenkin omassa normi luokassa. En vielä tiedä mitä muutoksia tuo tullessaan? Vai tuoko mitään.
Tietääkö kukaan saako e-lapsesta "vammaisen lapsen lisää", kelasta?
koska toinen taho suosittelee ja toinen ei. Kukaan ei oikein kerro mihin kaikkeen se oikein sitten vaikuttaakaan...
Onko jossain muuten määritetty, että lapsi voi saada tukea vain, jos on tehty erityisopetuspäätös? Eli poissulkeeko erityisopetuspäätöksen tekemättä jättäminen esim. avustajan?
ap
mä en enää antais tehdä erityisopetuspäätöstä omalle lapselleni. Kolme vuotta sitten ajattelin naivisti kuten monet tällä paltstalla näyttävät ajattelevan, että lapsi saa sillä perusteella tarvitsemansa tuen. No ei saanut. En tiedä, mihin ne rahat hukkuvat, mutta lapsen luokkaan asti niitä ei ole tullut. Jos on yrittänyt jotain vaatia, niin sitten uhataan siirrolla oppimisvaikeuksisten luokalle kaupungin toiselle puolelle (lapsi ei ole oppimisvaikeuksinen, saa normaaliluokan kokeista 8-9 numeroita tavallisessa luokassa vaikka siis alisuoriutuu koko ajan kapasiteettiinsa nähden kun ei saa sitä apua).
Ap. Jos koulu ei osaa kertoa, mitä erityisopetuspäätös vaikuttaa, on todennäköistä, ettei se teilläkään vaikuta mihinkään. En silloin tekisi sellaista. En ainakaan vielä. Kyllä sen voi tehdä sitten myöhemminkin, kun sen tarve tulee kaikille osapuolille selväksi. Jos siis tulee.
Lapsellani on erityisopetuspäätös ja HOJKS. Noiden ansiosta luokkaan saatiin avustajatunteja huomattavasti lisää. Tukiopetusta tarjotaan kaikille tarvitseville mutta lapselleni se ei riittänyt. Nyt saa 3h/vk erityisopettajan tukea kahden muun oppilaan kanssa.
erityisoetuspäätös tarkoittaa että silloin kaikki mikä kirjataan hojks paperiin on pitävää myös oikeudessa. Pelkästään hallinnollisista syistä ei erityisopetuspäätöstä tulisi tehdä.Miksi se pitäisi silloin tehdä? Itse vaatisin erityisopetusta ja lisäavustajaa tms.Kyllä se erityisopetuspäätös kulkee koko iän laspen mukana, siksi pelkästään hallinollisista asioista, syistä johtuen ei päätöstä.
Hojks on sitten se paperi jossa kirajataan toimenpiteet ja teot. Vammastukea voi saada lapsi jolla erityisopetuspäätös, mikäli hoitava lääkäri+ kela katosvat lapsen tarvitsevan vammaistukea,lääkäri suosittaa ko. tukea ja kela päättää.
kaupunkihan voi uhata vaikka millä, mutta aina tulee ajatella lapsen etua. Hänelle suotuja annaettuja etuisuuksia ei vain noin vain oteta pois, hojks:iin kirjataan kaikki. Avustajaahan ei saa automaattisesti, se tulee aina hakea kirjallisesti , siis oma hakemus+ lääkärin yms. suositukset mukaan. Saat juridisen päätöksen, ja siinä jos se kielteinen niin todetaan että nykyisten resurssien tulee tarjota kaikki mahdollisuudet, niin sitten taas hojks tarkistus ja uusi valitus kuntaa. Ilman kirjallista vastausta ei voi kun vinkua. Myös luokan opettajan lausunto olisi hyvä saada.
Ja pojalla erityisopetuspäätös. On normaalissa luokassa ja tällä erityisopetuspäätöksellä on saatu luokkaan yhteinen avusta tietyksi tuntimääräksi viikossa. Ja tästä on lapselle hyötyä vaikka ei henk.kohtainen avusta olekaan. Jos lapsella on erityisopetuspäätös niin koulun pitää kohdentaa resurssit (=avustaja) kyseisen lapsen luokkaan. Jos ei näin tapahdu, itse vanhempana vaatisin näin tapahtuvan.
E-päätöksellä ei vammaistukea saa. Käsittääkseni sen saa, jos lapsi tarvitsee jatkuvaa lääkärinhoitoa, kuntoutusta jne ja lapsi on normaalia työläämpi tapaus vanhemmille. Hakemus tarvitsee aina lääkärin kirjoittaman C-lausunnon ja hoidontarpeen on pitänyt jatkua yli 6 kk.
Erityisopetuspäätöksiä on monenlaisia. Mukautettu erityisopetuspäätös (emu) tarkoittaa sitä, että oppilaan oppilaineet/oppiaineita tai oppiaine mukautetaan eli oppilas ei opiskele opetussuunnitelman sisältöjä vaan hänelle kirjataan oppisisällöt omaan HOJKS:aan. Mukautus otetaan myös huomioon arvioinnnissa ja todistuksessa on merkintä mukautuksesta. Eimerkiksi ESY erityisopetuspäätös tarkoittaa sitä, että opiskelu tapahtuu opetussuunnitelman sisältöjen mukaan eli todistuksessa ei mainintaa eikä arviointi poikkea ylesiopetuksen arvioinnin kriteereistä. Erityosopetuspäätös on aina lisäresurssi luokalla, oppilaalle ja opettajalle ja aivan varmasti oppilaan etu jos hänellä tähän tarvetta.
Tulee näkymään päästötodistuksessa mutta ei haittaa koska lapsi ei mene lukioon ja siitä jatko-opintoihin. Muussa jatko-opinnossa siitä taas ei ole haittaa meidän tilaanteessa.
Eli ei oikeastaan tarvitse opettajalta lisäresursseja, jos saa avustajan resursseja pukemiseen, ruuanpilkkomiseen, apuvälineiden esilleottamiseen ym. Pärjää siis normaaliopetuksessa vallan mainiosti, eikä tarvitse tukea tai mukautusta itse opetukseen.
Ehkä tuo on vain hämäävä tuo sana "erityisopetus", jos sillä tarkoitetaan myös muuta kuin opetuksellista apua (eli juurikin avustusta).
ap
Mäkin on anatnut tehdä erityisopetuspäätöksen lapselleni, koska hönbellä oli ekalla luokalla ongelmia ehtiä kouluun ja muistaa tavaroita jne. Koulupsykologi testasi pojan, ja hän sai älykkyystesteissä älykkään tai erittäin älykkään lapsen tuloksia. Sosiaaliset taidot olivat vain "keskvertoa". Tehtiin lisää tutkimuksia, joiden perusteella minulle ehdotettiin, että lapsi saisi add.diagnoosin "koska tämä ei ole selkeä tapaus ja ainakaan adhd:n piirteet ei täyty". Minulle asia myytiin koulussa niin, että ottamalla diagnoosin, saadaan siiten apua koulun käyntiin. Ja terapiaa. SIlloin ajattelin että se on hyvä juttu. Mutta koulussa apua ei lapsi ole saanut. Terpaiassa lapsi on käynyt läpi isäsuhdettaan, jota isä ei jostakin syystä ehdi/halua hoitaa. Poikani saa - on aina saanut - vain kiitettäviä numeroita, Haluaisin purkaa tämän erityisopetuspäätöksen, mutta koulu ei halua. Olisimme halunneet vaihtaa toiseen, ykistyiskouluun, koska luokan ilmapiiri on todella huono. Yksityiskoulu ei ota vastaan erityisoppilaita, joten se tyssäsi siihen. Jos nyt antaisin jollekin ohjeen erityisopetukseen liittyen, olisi se että suostu vain jos ongelman ovat 1) todellisia, 2) johtuvat lapsestasi, 3) haittaavat lapsen koulun käyntiä todella paljon.
että pelkää erityisopetuspäätöstä ja lapsii tuskailee yleisopetuksessa, vaikka apua olisi saatavilla. Enemmän taitaa olla vanhempien ongelma.