Mitä mieltä tästä, "ylihuolehtivat vanhemmat kasvattavat turvaistuinsukupolvea"

se ei kaikissa työpaikoissa onnistu, siinä on se porsaanreikä, jotenkin, että jos hankalaa työnantajalle järjestää tm.



Itse en onnistunut tuota järjestämään. Pitkän taistelun jälkeen työnantajalle olisi sopinut ma-pe 10-16, se ei olisi auttanut lainkaan.

Jos minulla olisi neljä lasta, mieluiten vaihtaisin sitten työpaikkaa, jos tuo ei onnistu.

...mutta onhan se jo ihan järjetötä, että lapsi ei esim. osaa yläkouluiässä käyttää veistä, kun ei ole koskaan saanut harjoitella! Minua pidettiin taannoin vastuuttomana, kun neljävuotias poikani pilkkoi ns. sieniveitsellä hedelmiä ja vihanneksia. "Sehän on terävä puukko, voi käydä vaikka mitä!" Siis täh? Ok, voi tulla lipsahtaessa haava sormeen, mutta onko se nyt oikeasti ihan hirvittävää? Tietysti olin itse koko ajan vieressä ja lapsi on hyvin tajunnut, miten veitsen kanssa turvallisesti toimitaan. (Ei muuten ole koskaan edes haavaa tullut) Itselleni on ollut käsittämätöntä huomata työssäni, että yli kymmenvuotiaissa on paljon lapsia, jotka eivät ole KOSKAAN käyttäneet tulitikkuja... kun ne on niin VAARALLISIA. Hui. On varmaan joo, jos lapsi sytyttää kynttilän vanhemman läsnäollessa. Lasta ei saisi jättää HETKEKSISÄÄN silmistään alle kouluikäisenä (sain tästäkin huutia, kun jätin 20 minuutiksi lähes 6-vuotiaan odottamaan isäänsä kotiin, kun itse jouduin lähtemään töihin) Lapsi katsoi muistaakseni dvd:tä eikä todellakaan tuntenut oloaan turvattomaksi. Lapsen maailman tekee turvattomaksi taatusti varmimmin järjetön uhkakuvien maalailu. "puuhun ei saa kiivetä, kun sieltä voi pudota" "tulitikkuun ei saa koskea, kun siitä tulee tulipalo" "älä juokse, ettet kaadu" "pidetään nyt ne apupyörät, ettei vaan käy vahinko"

Mulla on tuttava, joka mietti että voivatko he muuttaa taloon jossa on pari hassua rappusta eteisessä. Kun perheessä kuitenkin on pieniä lapsia. Huh huh.

Kaikessa ei ole henki vaarassa mutta tärkeitä kokemuksia silti. Minä vietin suurimman osan kesäelämästäni joko puussa riekkuen tai mökinrannasta toiseen vanhalla ruuhella tai uiden kavereiden kanssa - ikävuosina 4-13. Hoidettiin naapurin vihaista hevosta ja ratsastettiin kouluttamattomalla tammalla maantietä pitkin kaupalle:D. Kiipeiltiin kalliolla ja yövyttiin autiotalossa ukkosella. Hesan kaupunki toi yhtenä vuonna tyhjälle tontille kasan lautoja, nauloja, vasaroita ja sahoja ja me lapset teimme koko kesän majoja. Haavereilta ei varmaankaan vältytty. 5v kävelin Kalliosta Punavuoreen ihanaan eläinkauppaan, isä tiesi soittaa perään ja kysellä löytyykö ylimääräistä ipanaa... Ja minun vanhempani olivat todella huolehtivaisia, olinhan kauan odotettu ainokainen. Pyörällä kaatuiltiin, saatiin koiran puremia mutta ei mulle ainakaan traumoja jäänyt. Päinvastoin olen onnellinen että olen saanut elää mielenkiintoisen lapsuuden

Tai siis en asunut kyllä Hesassa... Maalla voi näes olla vielä vaarallisempaa. Kuinka moni teistä on esim. leikkinyt trapetsitaiteilijaa maahan kaivetun lietelantasäiliön yli lasketulla laudalla? :D Joskus myöhemmin tuli mieleen että se oli aika monta metriä syvä ja aika täynnä... :D

On varmaan toki asuinalueita, joilla ei edes ala-asteikäisiä voi päästää ulos yksinään, mutta myös sellaisia rauhallisia pientaloalueita, joilla asuu paljon lapsiperheitä, on vähän liikennettä ja lapset juoksentelevat pihoilla ja lähimetsässä jo alle kouluikäisinä keskenään. Itse asuin tällaisella alueella jo lapsena ja asun nyt oman lapseni kanssa samanlaisella alueella. Naapurustossa on varmaan parikymmentä 4-8 -vuotiasta, jotka leikkivät pitkin pihoja eri kokoonpanoissa iltaisin ja viikonloppuisin. Eskari- ja kouluikäisillä on jo kännykät, joihin vanhemmat sitten tasaisin väliajoin soittelevat ja tarkistavat, missä jälkikasvu menee ja toki välillä kurkitaan ikkunoista lasten touhuja, mutta aika vapaasti saavat keskenään touhuta kuitenkin. Enkä usko, että kukaan naapurustomme lapsista kokee olevansa heitteillä, kun siellä kotona kuitenkin äiti ja isä odottavat ja ruokaa ja rakkautta on tarjolla yllin kyllin. Itse en ainakaan omassa lapsuudessani ollut heitteillä, vaikka aamusta iltaan kolusin ulkona ja kävin vain välillä kotona syömässä. Päinvastoin, lapsuuteni oli todella onnellinen ja minusta on ihanaa, että oma lapseni saa kokea samanlaisen lapsuuden.

Kunpa mekin löydettäis tollanen asuinpaikka!

Teki niin tai näin, niin aina menee väärin päin!



Joko on lapsensa heitteille jättävä vanhempi, tai sitten curling/turvaistuinvanhempi... Tekisipä kuulla jonkun oikean lastenpsykologian asiantuntijan kommentit tästä Kytän haastattelussa. Ei nimittäin tuon naisen julkaisuluettelo anna kovin pätevää vaikutelmaa lasten kehityspsykologian näkökulmasta!



Elin itsekin lapsuuttani 70-80 -luvulla vapaasti ympäristössä ja metsissä liikkuen. Lopputulos: pysyvästi turvattomuudesta kärsivä, kiintymyssuhde epävakaa. Toki pärjään missä vain, yövyn missä vain, ja käsiksi ei käy kukaan.



Mutta todellakin haluan pitää omista lapsistani huolta, eikä heidän tarvitse juoksennella yökausia kaduilla oppimassa, miten maailmassa pärjätään.



Asumme hyvätuloisten omakotialueella pääkaupunkiseudulla, eikä päähäni pälkähtäisi päästä 4-vuotiasta yksin omalle pihalle, läheisestä leikkipuistosta nyt puhumattakaan.

aina menee pieleen, teki kummin päin vain. Jos namusetä vie lapsen, niin sitten saa syytteen, kun päästi lapsen yksin kävelemään kaverin yms. luo. Jos siihen entiseen mennään, että lapset saavat huidella missä lystäävät, niin täytyy sitten hyväksyä myös se, että lapsia kuolee onnettomuuksissa paljon enemmän kuin nyt. Itse koin sisareni pahan auto-onnettomuuden ollessamme n. kymmenvuotiaita ja serkkuni pahan loukkaantumisen. Vesillä lotrattiin ilman pelastusliivejä ja uimataidottomiakin oli mukana veneessä keikkumassa. Ja se oli maan tapa! Vaikka olisi ollut millainen laho pursi alla. Kuljin eskarista yksin kotiin ja matkan varrella ollut joki oli tosi kiinnostava varsinkin jäidenlähtö aikaan...Hiukset on nousseet monta kertaa pystyyn noita lapsuusaikoja muistellessa. Eikä vanhemmille tullut ihan kaikkea kerrottua. Olinpa sitten kenen tahansa asiantuntijan mielestä millainen ylihuolehtiva nössö tahansa, niin olkoon. Lapseni yritän valvoa paremmin.

huiteli alle kouluikäisenä jo kilometrien päästä kotoa. Oli vapaata elämää ja häneen luotettiin.



Ei ikinä halua samanlaista lapsuutta omille lapsilleen vaan tunteen, että heistä välitetään ja pidetään huolta ja joku välittää, miten heille käy.

pihalla leikkivää 8-vuotiasta tyttöä. Kyllä heidänkin äitejään mollattiin, kun eivät lapsistaan huolehtineet ja vahtineet! Ja nämä siis leikkivät kuitenkin kotitalonsa pihassa.

kaikessa muussakin. Nykyaikana monet asiat vedetään niin överiksi. Toisessa ääripäässä lapsi jätetään autoon, kun vanhemmat lähtevät baariin. Toisessa ääripäässä taas lapsi saa leikkiä aidatulla neliön alueella vanhemman vahtiessa joka askelta vieressä. Lapsen on saatava tiettyyn rajaan asti itse tutkia ja mennä, ei hän muuten kehity eikä hän muuten pysty ymmärtämään, miten vaaratilanteissa toimitaan tai miten niitä vältetään. Vanhempi ei voi kuljettaa lasta talutusnuorassa ja suojella lasta kaikelta. Lapsi ei pääse kehittymään itsenäisesti pärjääväksi aikuiseksi, jos lapsuus on ylisuojeltu.

Minulla äiti "hengitti niskaan" yli kaksikymppiseksi asti. Kotiintuloajat oli 18-vuotiaaksi asti, kotona ei saanut näkyä pisaraakaan alkoholia, poikaystävät eivät saaneet tulla yökylään, festareille pääsin 18-vuotiaana, mihinkään en saanut oikein mennä. Enkä lopulta uskaltanutkaan, kun en uskonut osaavani tehdä mitään itse. Olen vieläkin katkera äidilleni, kun hän tavallaan pilasi nuoruuteni kyttäämisellään ja vahtimisellaan. Toisaalta täysikäisenä harrastin sitten irtosuhteita ja join itseni tolkuttomaan humalaan, koska muitakaan poispääsykeinoja ei ollut.



Tulen jotenkin niin vihaiseksi, kun luen miten vanhempia syyllistetään, jos perhe ei syö yhdessä päivittäin kello 5. Siitä muka tulee traumoja. Minä sain kotona isot huudot vielä 18-vuotiaana, jos en ollut ruoka-aikaan kotona. Ihan vertailun vuoksi, kavereistani ei kellään ollut kotiintuloaikoja enää yli 15-vuotiaina.

lapsia ollenkaan?



Olen huomannut että kaikkitietävimpiä ovat ne, joilla ei omia lapsia ole ollenkaan.

iso liuta irtosuhteita, vaikka vanhempani ottivat alkoholia joskus reippaastikin ja minulla ei ollut kotiintuloaikoja. Ei paljon perään huudeltu ja silti nussin jo 15-vuotiaana kuin kani kulmakunnan jätkien kanssa kännissä.

Minulla äiti "hengitti niskaan" yli kaksikymppiseksi asti. Kotiintuloajat oli 18-vuotiaaksi asti, kotona ei saanut näkyä pisaraakaan alkoholia, poikaystävät eivät saaneet tulla yökylään, festareille pääsin 18-vuotiaana, mihinkään en saanut oikein mennä. Enkä lopulta uskaltanutkaan, kun en uskonut osaavani tehdä mitään itse. Olen vieläkin katkera äidilleni, kun hän tavallaan pilasi nuoruuteni kyttäämisellään ja vahtimisellaan. Toisaalta täysikäisenä harrastin sitten irtosuhteita ja join itseni tolkuttomaan humalaan, koska muitakaan poispääsykeinoja ei ollut.

Tulen jotenkin niin vihaiseksi, kun luen miten vanhempia syyllistetään, jos perhe ei syö yhdessä päivittäin kello 5. Siitä muka tulee traumoja. Minä sain kotona isot huudot vielä 18-vuotiaana, jos en ollut ruoka-aikaan kotona. Ihan vertailun vuoksi, kavereistani ei kellään ollut kotiintuloaikoja enää yli 15-vuotiaina.

ole taas löytää joku vika suomalaisista vanhemmista.



"Te huolehditte liikaa!"

varmaankin myös ympäristöstä voivatko lapset (ja minkä ikäiset) liikkua kodin lähistöllä itsenäisesti.



Meidän asuinalueellamme ei kyllä vielä 5-v tai eskari-ikäiset voi liikkua itsenäisesti, on sen verran liikennettäkin että ei voi luottaa että joka kadunkulmassa muistaa innostuessaan katsoa tuleeko auto vaikka risteyksessä olan takaa (ja kyllä: tätä asiaa on opiskeltu jo noin 3-vuotiaasta, mutta innostus vie vielä opit päästä tietyissä tilanteissa).



Eri asia varmaan sellaisella alueella, jossa ei ole paljon liikennettä yms vaaroja.



Myöskän piha-alue talon takana (asumme kerostalossa) ei ole niin suljettu (mm parkkipaikka ihan vieressä, ei aitaa) että sinne voisi päästää kaverin kanssa. Välttämättä ei muistaisi että sinne parkkipaikalle ei saa mennä. Tai jos muistaisi, niin voisi ajatella että "menen niin nopeasti ettei auto ehdi" (näin on perustellut pari kertaa kun on kielloista huolimatta rynnännyt suojatien yli yllättäen).



Olisi mukavaa jos voisi asua paikassa, jossa lapsi voisi paremmin ottaa lähiympäristöä haltuun. Tämä asuinpaikka vaan on nyt riittävän lähellä työpaikkaa - huono olisi sekin, että omaan työmatkaan menisi tunti tai yli suuntaansa. Jäisi illat lapsen kanssa turhan lyhyiksi.



Varmaan voin olla ylihuolehtivakin, mutta en voisi antaa itselleni anteeksi, jos lapseni jäisi vaikka auton alle kun ei muistaisikaan yksin tai kaverin kanssa liikkuessaan tarkkailla autoja. Ajattelen että hän ehtii sitten kouluikäisenä kyllä kulkea itsenäisestikin (kun ne ohjeet ehkä jo sen ikäisellä pysyvät jo paremmin mielessä).

oliko tuossa ollenkaan vertailtu ulkomaihin ja katsottu pärjääkö siellä ihmiset isoina? (suomessahan on ollut erityisen vapaata tämä lasten ulkoilu aiemmin)



ja miksi ajateltiin, että jos ei pienenä saa ulkoilla yksinään, niin ei koskaan opi?

sekä liika hösääminen että välinpitämättömyys.

keksinyt aiheen...

Lapsesta, tapauksesta jne...



Meillä, täällä ulkomailla asuessa, kymppivuotias saa luvan kanssa kulkea yksin lähiympäristössä. Suomessa ollessa (Keski-Suomessa pienessä kaupungissa) ei rajoituksia ole. Toki on kotiintuloajat ja puhelin on taskussa ja siihen pitää myös vastata, jos soitetaan.



Monien (lähinnä suomalaisten tuttavien) mielestä kotiintuloaikamme ovat kuitenkin liian aikaiset - viikolla kuudelta ja viikonloppuna kahdeksalta. Meillä on kuitenkin tapana syödä ilta-ateria yhdessä ja sen jälkeen en näe mitään tarvetta lähteä enää ulos. Täällä on kyllä monilla vielä tiukempaakin eli ollaan ehkä keskiarvoa kuitenkin.