Millainen suhde omaan isääsi teillä on?

karkasi kun kuuli äitini olevan raskaana. Mitä tuollaista etsimään. Joskus oli asian kanssa vaikeaa, mutta nykyään olen suht' sinut.

Mutta mua hän on aina kohdellut vauvasta saakka kuin verivihollistaan. Mummoni on sanonut isästäni että hän on paha ihminen. Huomenna se taas tulee hoitamaan meidän lasta, saas nähdä miten mä kestän katella sen ärsyttävää olemusta.

miten tuo verivihollisuus on ilmennyt? Entä miten tulee lapsesi kanssa toimeen? Mitä mummosi on sanonut isäsi pahuudesta?

Toimeen tullaan ja ihan hyvin juttuun, mutta rakkaus on jäänyt puuttumaan. :/

Onneksi olen kuullut paljon "taustoja" isästäni (siis lapsuudesta ym.) niin osaan suhtautua häneen.

Uskon hänen välittävän minusta, mutta hän on sellaista ihmistyyppiä ettei kiinny kehenkään liikaa, koska kaiken voi menettää.. Eli melko monimutkaiset välit kuitenkin.

olimme viitisen vuotta välirikossa. Isäni on kärsinyt lapsuudessaan paljon, eikä saanut toteutettua unelmiaan. Mutta on vanhemmiten kasvanut näistä asioista yli.

nykyään käyn haudalla muutaman kerran vuodessa

ja sen myötä meillä on ollut aika haastava suhde. Isä on mulle rakas, ja aina muistanut kertoa mulle, että hänkin rakastaa mua. Mä olen aina ollut isän tyttö, oikea pikkuprinsessa, isä on hemmotellut mua aina minkä on pystynyt. Tosin enemmänkin olisi voinut, mutta viina on vienyt välillä häntä tosi pahasti mukanaan - joskus hän on ollut pitkiä jaksoja "poissa", kun on ollut putki päällä.



Omien lasteni ja isäni tapaamisia olen rajoittanut alkoholismin vuoksi. En usko, että isästäni on lapsilleni iloa humalaisena, ja tiedän, että humalainen aikuinen yleensä lähinnä pelottaa lasta, joten en tahdo altistaa lapsiani tieten tahtoen humalaisen läsnäololle. Tämä tapaamisten rajoittaminen on ollut isälleni kova paikka, ja se on kiristänyt ajoittain meidän välejä. Isä ei tunnu hyväksyvän, että saa kyllä tavata lapsenlapsiaan juuri niin paljon kuin haluaa, kunhan tekee sen selvinpäin.

välillämme on multakerros.

miten tuo verivihollisuus on ilmennyt? Entä miten tulee lapsesi kanssa toimeen? Mitä mummosi on sanonut isäsi pahuudesta?

Ja jatkuvina tappouhkauksina. Tätä kestänyt siitä asti kun olin vauva sihen asti kun rupesin potkimaan ja hakkaamaan takaisin isääni. Aloitin voimaharjoittelun 8-vuotiaana ja karaten 15-vuotiaana. Kerran potkaisin häntä karatepotkulla päähän niin että meni tajuttomaksi ja kerran iskin hänen päänsä seinästä läpi. Isänäitini tiesi tästä päivittäisestä fyysisestä ja henkisestä väkivallasta kun minua kohtaan kun olin lapsi, muttei puuttunut siihen. Vasta kun olin aikuinen hän sanoi poikansa olevan paha ihminen. Lapsiani hän yrittää vahingoittaa kaikin tavoin, siksi emme paljon näekään. Kerran mm. soitti minulle ja sanoi jauhavansa lapseni lihamyllyssä. Mutta ei äijä siinä tule onnistumaan vaikka kuinka yrittäisi. Siitä pidän huolen.

miten tuo verivihollisuus on ilmennyt? Entä miten tulee lapsesi kanssa toimeen? Mitä mummosi on sanonut isäsi pahuudesta?

Ja jatkuvina tappouhkauksina. Tätä kestänyt siitä asti kun olin vauva sihen asti kun rupesin potkimaan ja hakkaamaan takaisin isääni. Aloitin voimaharjoittelun 8-vuotiaana ja karaten 15-vuotiaana. Kerran potkaisin häntä karatepotkulla päähän niin että meni tajuttomaksi ja kerran iskin hänen päänsä seinästä läpi. Isänäitini tiesi tästä päivittäisestä fyysisestä ja henkisestä väkivallasta kun minua kohtaan kun olin lapsi, muttei puuttunut siihen. Vasta kun olin aikuinen hän sanoi poikansa olevan paha ihminen. Lapsiani hän yrittää vahingoittaa kaikin tavoin, siksi emme paljon näekään. Kerran mm. soitti minulle ja sanoi jauhavansa lapseni lihamyllyssä. Mutta ei äijä siinä tule onnistumaan vaikka kuinka yrittäisi. Siitä pidän huolen.

sen paikka olis suljetulla osastolla.

Hoivasi ja huolehti meistä lapsista ja vei meitä turvaan mummolaan meidän raivoavalta skitsofreenikkoäidiltä, jolle oli tärkeintä vain jatkuva kodin puunaaminen ja me lapset oltiin vain riesana ja taakkana hänelle....

äiti hoiti lapsen ja isä teki rahat.



Isäni ei ollut mukana synnytyksessä (eihän silloin vielä oltu), mutta olen kuullut tarinoita siitä, kuinka hän jännitti kotona ja - kuultuaan minun syntyneen ja viettettyään välittömiä varpajaisia ystäviensä kesken, kuten silloin kai tapana oli - polkupyöräili aamuyöstä Mannerheimintietä koko tien levyydeltä fillarillaan siksakkia vetäen: isäni ystävä, minun kummisetäni, joka oli siis viettänyt varpajaisia aiemmin isäni kanssa, istui kuulemma linja-autossa, aamuvuorossa kotiin päin suunnaten ja orastavna kankkusen kera, ja siinä sitten isäni yllätten oli tiellä bussin kyljessä fillareineen ja huuteli kaikelle kansalle "minulla on TYTTÖ, minulla on TYTTÖ"...



Olen isäni ainokainen ja vielä 33-vuotiaanakin hänen prinsessansa. En kuitenkaan mielestäni (ainakaan ihan täysin) pilalle lellitty. - Minulta on aina vaadittu perusteluita kaikelle, mitä teen. Minun ei siis koskaan ole tarvinnut noudattaa mitään kaavaa tai tehdä asioita vanhempieni mieliksi (koulutus, perheellistyminen ym.), mutta minun on kyllä aina pitänyt kyetä kommunukoimaan ja pohtimaan käytökseni syitä ja seurauksia.



Minua on aina tuettu sataprosenttisesti. Niin henkisesti kuin käytännön tasolla (lapsenhoito, nuorena taloudellisesti). vanhempani ovat aina seisoneet tukevasti takanani.



Isäni on lempeä, joskin jämerä ja vähäsanainen mies. Äitini hoiti ja kasvatti minut, mutta isäni oli aina läsnä taustalla: vakaana ja turvallisena.



Nyt aikuisena olen ymmärttänyt, että isäni on myös älykäs, kultturelli ja taiteellinen mies, jolla on värikäs ja mielenkiintoinen nuoruus.



Olen aina voinut luottaa isäni ehdottomaan ja suunnattomaan rakkauteen, ja vasta nyt aikuisena ymmärrän, miten poikkeuksellisen onnellinen tässä suhteessa olen... Olen äärimmäisen kiitollinen ja äärimmäisen pahoillani kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka joutuvat kasvamaan ilman ansaitsemaansa vanhempien rakkautta ja läsnäoloa.

ja sen myötä meillä on ollut aika haastava suhde. Isä on mulle rakas, ja aina muistanut kertoa mulle, että hänkin rakastaa mua. Mä olen aina ollut isän tyttö, oikea pikkuprinsessa, isä on hemmotellut mua aina minkä on pystynyt. Tosin enemmänkin olisi voinut, mutta viina on vienyt välillä häntä tosi pahasti mukanaan - joskus hän on ollut pitkiä jaksoja "poissa", kun on ollut putki päällä.

äiti hoiti lapsen ja isä teki rahat. Isäni ei ollut mukana synnytyksessä (eihän silloin vielä oltu), mutta olen kuullut tarinoita siitä, kuinka hän jännitti kotona ja - kuultuaan minun syntyneen ja viettettyään välittömiä varpajaisia ystäviensä kesken, kuten silloin kai tapana oli - polkupyöräili aamuyöstä Mannerheimintietä koko tien levyydeltä fillarillaan siksakkia vetäen: isäni ystävä, minun kummisetäni, joka oli siis viettänyt varpajaisia aiemmin isäni kanssa, istui kuulemma linja-autossa, aamuvuorossa kotiin päin suunnaten ja orastavna kankkusen kera, ja siinä sitten isäni yllätten oli tiellä bussin kyljessä fillareineen ja huuteli kaikelle kansalle "minulla on TYTTÖ, minulla on TYTTÖ"... Olen isäni ainokainen ja vielä 33-vuotiaanakin hänen prinsessansa. En kuitenkaan mielestäni (ainakaan ihan täysin) pilalle lellitty. - Minulta on aina vaadittu perusteluita kaikelle, mitä teen. Minun ei siis koskaan ole tarvinnut noudattaa mitään kaavaa tai tehdä asioita vanhempieni mieliksi (koulutus, perheellistyminen ym.), mutta minun on kyllä aina pitänyt kyetä kommunukoimaan ja pohtimaan käytökseni syitä ja seurauksia. Minua on aina tuettu sataprosenttisesti. Niin henkisesti kuin käytännön tasolla (lapsenhoito, nuorena taloudellisesti). vanhempani ovat aina seisoneet tukevasti takanani. Isäni on lempeä, joskin jämerä ja vähäsanainen mies. Äitini hoiti ja kasvatti minut, mutta isäni oli aina läsnä taustalla: vakaana ja turvallisena. Nyt aikuisena olen ymmärttänyt, että isäni on myös älykäs, kultturelli ja taiteellinen mies, jolla on värikäs ja mielenkiintoinen nuoruus. Olen aina voinut luottaa isäni ehdottomaan ja suunnattomaan rakkauteen, ja vasta nyt aikuisena ymmärrän, miten poikkeuksellisen onnellinen tässä suhteessa olen... Olen äärimmäisen kiitollinen ja äärimmäisen pahoillani kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka joutuvat kasvamaan ilman ansaitsemaansa vanhempien rakkautta ja läsnäoloa.

Vanhempasi ovat todella onnistuneet kasvatuksessasi!

sen paikka olis suljetulla osastolla







Mutta tuolla tuo vain pyöräilee töihin tuntikausia umpihangessa paukkupakkasessa talven läpi vuosikymmenestä toiseen leipäveitsi repussaan, joka on kuulemma varattu hänen työkavereilleen. Viimeksi kun kävin hänen luonaan hän uhkaili minua isolla aikoinaan AUK:kkiin ostamalla lapinleúlla`.



3.

Todellakin: olen aina ajatellut, että kaikki hyvä minussa on vanhemmistani lähtöisin, ja kaiken ikävän olen tehnyt heistä huolimatta.



Olen onnekas, jos voin olla yhtä hyvä vanhempi omalle lapselleni. - Ja vanhempani ovat hänelle täydellisiä isovanhempia (poikani on ihan "vaarinpoika").



Mutta kuten sanottu, ymmärrän olevani poikkeuksellisen onnekas, ja tunnen monta ihanaa aikuista, jotka ovat ponnistaneet epämääräisemmistä lähtökohdista (mieheni ja parhaat ystäväni, lapseni kummit, ovat joutuneet läpikäymään hyvin rikkinäisen lapsuuden, mutta ovat aivan loistavan vastuuntuntoisia ja elämänasenteeltaan positiivisia ihmiä).



Minun on "helppo" olla tasapainoinen aikuinen kasvatukseni tuloksena, mutta nostan hattua nille ihmisille, jotka ovat voineet kääntää lapsuutensa kipukohdat edukseen. (Esim. mieheni, joka ei koskaan ole saanut rakkautta omalta isältään, osaa antaa sitä täysillä lapselleni, joka ei edes biologisesti ole hänen...)



Minusta tällaiset ihmiset ovat niitä kiistattomia arjen sankareita! Uskon, ettei kukaan ole menneisyytensä orja: hyvän menneisyyden jatke on helppo olla.



-14

sen paikka olis suljetulla osastolla

Mutta tuolla tuo vain pyöräilee töihin tuntikausia umpihangessa paukkupakkasessa talven läpi vuosikymmenestä toiseen leipäveitsi repussaan, joka on kuulemma varattu hänen työkavereilleen. Viimeksi kun kävin hänen luonaan hän uhkaili minua isolla aikoinaan AUK:kkiin ostamalla lapinleúlla`.

3.

Äitipuoleni tuli minun luokseni paperi kourassaan ja vaati minua todistamaan isääni vastaan että hänet saataisiin pakkohoitoon. Isäni oli uhannut ampua äitipuoleni ja poliisit tekivätkin kotietsinnän meille sen takia. Asuin silloin isäni kanssa kahdestaan. Äitipuoli asui heidän yhteisen lapsensa eli velipuoleni kanssa toisessa osoitteessa. Kuulemma tarvittiin kaksi todistajaa hänen käytöksestään. En pannut nimeä paperiin.



3

Äitipuoleni tuli minun luokseni paperi kourassaan ja vaati minua todistamaan isääni vastaan että hänet saataisiin pakkohoitoon. Isäni oli uhannut ampua äitipuoleni ja poliisit tekivätkin kotietsinnän meille sen takia. Asuin silloin isäni kanssa kahdestaan. Äitipuoli asui heidän yhteisen lapsensa eli velipuoleni kanssa toisessa osoitteessa. Kuulemma tarvittiin kaksi todistajaa hänen käytöksestään. En pannut nimeä paperiin.

3