Äidit, jotka väittävät...
etteivät koe tarvetta päästä tuulettumaan ensimmäisen vuoden aikana lapsen syntymästä ovat mielestäni tekopyhiä teeskentelijöitä!!
Rakastan lastani yli kaiken ja hän on tärkeintä maailmassa, mutta siitä huolimatta pieni irtiotto arjesta silloin tällöin tekee hyvää.
On ihanaa viedä vauva yökylään, jotta saa rentouttavan illan jälkeen kerrankin nukkua niin pitkään kuin unta riittää!
Samaiset äidit myös väittävät, että jos parisuhde on hyvä ei tarvitse kahdenkeskeistä aikaa puolisonsa kanssa!
Paskat sanon minä. Terveen, kypsän ja hyvän suhteen merkki on se, että pari haluaa viettää hetkisen aikaa vain kahdestaan ilman "häiriöitä". Huonossa parisuhteessa kahdenkeskistä aikaa ei kaivata.
Olenko oikeasti yksin tätä mieltä? Tätä palstaa lukiessa tulee kyllä sellainen olo!!
Kommentit (407)
niitä tekopyhiä löytyy paljon. Sitten haukutaan huonoksi äidiksi. Taitavat vain olla kateellisia kun ei pysty viettämään kahdenkeskeistä aikaa miehensä kanssa! Yökyläily on tärkeää myös äidin jaksamisen kannalta. Jos äiti saa nukkua edes kerran vuodessa kunnon yöunet, tekee se ihmeitä jaksamiselle.
Ja jotkut nyt vaan jaksavat enemmän kuin toiset. Kahdenkeskistä aikaa voi viettää mainiosti sitten, kun lapset nukkuvat. Silloin voi jopa maistella lasillisen sitä viiniä ja sekstailla vaikka koko illan. Minä taas säälin niitä, jotka eivät pysty hoitamaan parisuhdettaan ihan siinä arjen keskellä vaan lapsista täytyy hankkiutua sen vuoksi eroon. Meillä lapset nimittäin kuuluvat ihan normaaliin perhe-elämään.
äiti ei ole kyllä lukenut tätä ketjua, kun puhuu omiaan!!
Eikä alle vauvaa opeteta nukkumaan!!
Tekstisi on todella naurettavaa, kun huomaa ettet ole perehtynyt täällä muiden kirjoituksiin!
Lueppa ketju kokonaan ja kirjoita sitten mielipiteesi!tässä olla taas yksi työtön pariskunta, kun voidaan valvoa koko yö sekstaillen! Yleensä miehet käyvät töissä eivätkä valvo sen vuoksi koko yötä!
Joo, meillä opetetaan lapset nukkumaan,ja paskat!
Ärsyttää ne äidit, jotka väkisin tunkevat lapsensa viimeistään klo 19 yöunille, että ovat poissa silmistä, jotta saadaan kahdenkeskistä aikaa!
Tämä on tyypillinen tapaus, jossa parisuhteeseen täytyy panostaa joka päivä ettei se kaadu!
on tuttava pariskunta, jossa vanhemmat pitävät lapsia hereillä koko päivän (päikkäri kielto tarhassa), että saavat ne jo klo 18 nukkumaan! Sitten kehuskellaan, että kyllä meillä lapset menevät ajoissa nukkumaan ja me ollaan miehen kanssa kaksistaan!
Missä välissä lapsen kanssa ollaan, jos aamulla viedään heti tarhaan ja tullaan neljän jälkeen tarhasta?
Onko se kaksi tuntia tarpeeksi lapselle päivässä?
että joku äiti vois vaan haluta olla vauvan kanssa kotona eikä halua tuulettumaan. kaikki oikeesti haluaa ja ne jotka muuta väittää on valehteijoita kaikki! mä sen tiiän, uskokaa ny!!
etten ole kertaakaan uuden vauvan ollessa alle 1-vuotias kaivannu tuulettumaan. Varsinkaan sen takia, et ryyppäämään olis pitäny päästä.
Kävelyt ja kyläilyt on asia erikseen. Olen ollut toki erossa lapsistani monesti sen imetysvälin, mutta kun vauvalle on nälkä tullut olen tullut kotiin. Esim. kaupungilla ostoksilla.
Miehen kanssa ollaan käyty syömässä, mutta alle 1-vuotiaana ei ole kukaan neljästä lapsesta ollut yökylässä.
Lapset ovat myös pääsääntöisesti nukkuneet hyvin, eli mitään pahoja univelkoja ei ole kertynyt vauva-aikoinakaan. Varmaan tilanne olisi voinut olla erilainen, jos olisi ollut koliikkia tms.
En koe olevani tekopyhä vaikka sanon etten ole kertaakaan uuden vauvan ollessa alle 1-vuotias kaivannu tuulettumaan. Varsinkaan sen takia, et ryyppäämään olis pitäny päästä. Kävelyt ja kyläilyt on asia erikseen. Olen ollut toki erossa lapsistani monesti sen imetysvälin, mutta kun vauvalle on nälkä tullut olen tullut kotiin. Esim. kaupungilla ostoksilla. Miehen kanssa ollaan käyty syömässä, mutta alle 1-vuotiaana ei ole kukaan neljästä lapsesta ollut yökylässä.
..niin ihmettelenpä vaan, miten te naiset saatte tällaisia riitoja ihan kaikesta lapsiin liittyvistä asioista. En jaksanut lukea kovin pitkälle tätä viestiketjua, mutta aika hiilenä tuntuu olevan itse kukin.
Ehkä kaikki eivät halua jättää lapsiaan. No, sitten eivät. Ymmärrän hyvin. Ehkä heidän miehensä haluaisivat kahdenkeskistä aikaa. Ehkä eivät. Onko kukaan teistä kysynyt? Minä ainakin kaipaan kahdenkeskistä aikaa, vaimoni harvemmin. Alkuaikoina vaimoa ahdisti todella jättää lapsia silmistään, nyt käymme säännöllisesti jossakin, ja vaimoani ne lepohetket ovat rentouttaneet todella. Myös minua, isää, joka hoidan kotona kaksosia vaimon ollessa töissä. Ei siitä sen enempää, monikkoäidit ja -isät tietävät, mistä puhun, muut eivät voikaan tietää.
On kuitenkin kiva olla välillä vaimon kanssa kaksin.
Kaveriperheessä perheenäiti ei vieläkään tahdo kaverini kanssa minnekään. Miehen mielipidettä ei ole kysytty. Tai ainakaan kunnioitettu. Kaverini ottaa sen itseensä todella rankasti.
Tämän enempää en väitä aiheesta tietäväni.
Jatkakaa tappelua.
-Tuplafaija
..niin ihmettelenpä vaan, miten te naiset saatte tällaisia riitoja ihan kaikesta lapsiin liittyvistä asioista. En jaksanut lukea kovin pitkälle tätä viestiketjua, mutta aika hiilenä tuntuu olevan itse kukin.
Ehkä kaikki eivät halua jättää lapsiaan. No, sitten eivät. Ymmärrän hyvin. Ehkä heidän miehensä haluaisivat kahdenkeskistä aikaa. Ehkä eivät. Onko kukaan teistä kysynyt? Minä ainakin kaipaan kahdenkeskistä aikaa, vaimoni harvemmin. Alkuaikoina vaimoa ahdisti todella jättää lapsia silmistään, nyt käymme säännöllisesti jossakin, ja vaimoani ne lepohetket ovat rentouttaneet todella. Myös minua, isää, joka hoidan kotona kaksosia vaimon ollessa töissä. Ei siitä sen enempää, monikkoäidit ja -isät tietävät, mistä puhun, muut eivät voikaan tietää.
On kuitenkin kiva olla välillä vaimon kanssa kaksin.Kaveriperheessä perheenäiti ei vieläkään tahdo kaverini kanssa minnekään. Miehen mielipidettä ei ole kysytty. Tai ainakaan kunnioitettu. Kaverini ottaa sen itseensä todella rankasti.
Tämän enempää en väitä aiheesta tietäväni.
Jatkakaa tappelua.-Tuplafaija
tosiaan kaivattaisiin miehen näkökulmaaa, joten miehet vastailemaan! Usein naiset ajttelevat, kun itsellä kaikki hyvin niin on miehelläkin!
niitä tekopyhiä löytyy paljon. Sitten haukutaan huonoksi äidiksi. Taitavat vain olla kateellisia kun ei pysty viettämään kahdenkeskeistä aikaa miehensä kanssa! Yökyläily on tärkeää myös äidin jaksamisen kannalta. Jos äiti saa nukkua edes kerran vuodessa kunnon yöunet, tekee se ihmeitä jaksamiselle.
Ja jotkut nyt vaan jaksavat enemmän kuin toiset. Kahdenkeskistä aikaa voi viettää mainiosti sitten, kun lapset nukkuvat. Silloin voi jopa maistella lasillisen sitä viiniä ja sekstailla vaikka koko illan. Minä taas säälin niitä, jotka eivät pysty hoitamaan parisuhdettaan ihan siinä arjen keskellä vaan lapsista täytyy hankkiutua sen vuoksi eroon. Meillä lapset nimittäin kuuluvat ihan normaaliin perhe-elämään.
äiti ei ole kyllä lukenut tätä ketjua, kun puhuu omiaan!!
Eikä alle vauvaa opeteta nukkumaan!!
Tekstisi on todella naurettavaa, kun huomaa ettet ole perehtynyt täällä muiden kirjoituksiin!
Lueppa ketju kokonaan ja kirjoita sitten mielipiteesi!tässä olla taas yksi työtön pariskunta, kun voidaan valvoa koko yö sekstaillen! Yleensä miehet käyvät töissä eivätkä valvo sen vuoksi koko yötä!
Joo, meillä opetetaan lapset nukkumaan,ja paskat!
Ärsyttää ne äidit, jotka väkisin tunkevat lapsensa viimeistään klo 19 yöunille, että ovat poissa silmistä, jotta saadaan kahdenkeskistä aikaa!
Tämä on tyypillinen tapaus, jossa parisuhteeseen täytyy panostaa joka päivä ettei se kaadu!on tuttava pariskunta, jossa vanhemmat pitävät lapsia hereillä koko päivän (päikkäri kielto tarhassa), että saavat ne jo klo 18 nukkumaan! Sitten kehuskellaan, että kyllä meillä lapset menevät ajoissa nukkumaan ja me ollaan miehen kanssa kaksistaan!
Missä välissä lapsen kanssa ollaan, jos aamulla viedään heti tarhaan ja tullaan neljän jälkeen tarhasta?
Onko se kaksi tuntia tarpeeksi lapselle päivässä?
nyt oikeasti ymmärrän niitä äitejä, jotka ei kaipaa tuulettumista! Jos päivässä ollaan vain pari tuntia lapsen kanssa, niin siinä sitä omaa aikaa on riittämiin!
On eri asia viettää lapsen kanssa koko päivä, joka päivä! Silloin sitä tuulettumista kaipaa!
Ymmärrän siis teitä, ei tuulettuvat äidit!!

Onko se kaksi tuntia tarpeeksi lapselle päivässä?nyt oikeasti ymmärrän niitä äitejä, jotka ei kaipaa tuulettumista! Jos päivässä ollaan vain pari tuntia lapsen kanssa, niin siinä sitä omaa aikaa on riittämiin!
On eri asia viettää lapsen kanssa koko päivä, joka päivä! Silloin sitä tuulettumista kaipaa!Ymmärrän siis teitä, ei tuulettuvat äidit!!
selvisi vasta nyt miksei äidit halua viedä lapsiaan hoitoon! En minäkään veisi ellen arkisinkaan viettäisi tuon enempää aikaa heidän kanssaan.
Itse en kyllä moiseen pystyisi, mutta kukin tyylillään!
Lukekaas nämä viestit oikein ajatuksella, niin huomaatte kyllä mitkä tulevat samasta näppiksestä.

haluan kuulla niiden miesten mielipiteitä, joiden naiset väittävät ettei parisuhde kaipaa sen kummempaa yhteistä aikaa vaan illat lasten nukkumaan mentyä riittää.
Onko miehet tosissaan samaa mieltä?
Älkääkä naiset nyt tekaisko tänne muka miestenne kirjoittamia viestejä, joissa ilmaisette oman mielipiteenne!
niitä tekopyhiä löytyy paljon. Sitten haukutaan huonoksi äidiksi. Taitavat vain olla kateellisia kun ei pysty viettämään kahdenkeskeistä aikaa miehensä kanssa! Yökyläily on tärkeää myös äidin jaksamisen kannalta. Jos äiti saa nukkua edes kerran vuodessa kunnon yöunet, tekee se ihmeitä jaksamiselle.
Ja jotkut nyt vaan jaksavat enemmän kuin toiset. Kahdenkeskistä aikaa voi viettää mainiosti sitten, kun lapset nukkuvat. Silloin voi jopa maistella lasillisen sitä viiniä ja sekstailla vaikka koko illan. Minä taas säälin niitä, jotka eivät pysty hoitamaan parisuhdettaan ihan siinä arjen keskellä vaan lapsista täytyy hankkiutua sen vuoksi eroon. Meillä lapset nimittäin kuuluvat ihan normaaliin perhe-elämään.
äiti ei ole kyllä lukenut tätä ketjua, kun puhuu omiaan!!
Eikä alle vauvaa opeteta nukkumaan!!
Tekstisi on todella naurettavaa, kun huomaa ettet ole perehtynyt täällä muiden kirjoituksiin!
Lueppa ketju kokonaan ja kirjoita sitten mielipiteesi!tässä olla taas yksi työtön pariskunta, kun voidaan valvoa koko yö sekstaillen! Yleensä miehet käyvät töissä eivätkä valvo sen vuoksi koko yötä!
Joo, meillä opetetaan lapset nukkumaan,ja paskat!
Ärsyttää ne äidit, jotka väkisin tunkevat lapsensa viimeistään klo 19 yöunille, että ovat poissa silmistä, jotta saadaan kahdenkeskistä aikaa!
Tämä on tyypillinen tapaus, jossa parisuhteeseen täytyy panostaa joka päivä ettei se kaadu!on tuttava pariskunta, jossa vanhemmat pitävät lapsia hereillä koko päivän (päikkäri kielto tarhassa), että saavat ne jo klo 18 nukkumaan! Sitten kehuskellaan, että kyllä meillä lapset menevät ajoissa nukkumaan ja me ollaan miehen kanssa kaksistaan!
Missä välissä lapsen kanssa ollaan, jos aamulla viedään heti tarhaan ja tullaan neljän jälkeen tarhasta?
Onko se kaksi tuntia tarpeeksi lapselle päivässä?nyt oikeasti ymmärrän niitä äitejä, jotka ei kaipaa tuulettumista! Jos päivässä ollaan vain pari tuntia lapsen kanssa, niin siinä sitä omaa aikaa on riittämiin!
On eri asia viettää lapsen kanssa koko päivä, joka päivä! Silloin sitä tuulettumista kaipaa!Ymmärrän siis teitä, ei tuulettuvat äidit!!
selvisi vasta nyt miksei äidit halua viedä lapsiaan hoitoon! En minäkään veisi ellen arkisinkaan viettäisi tuon enempää aikaa heidän kanssaan.
Itse en kyllä moiseen pystyisi, mutta kukin tyylillään!
kanssa ystävät, jotka pistävät lapsensa ajoissa nukkumaan, mutta he eivät kyllä käy kaksistaan missään. heille riittää se hetki kotona.
tosiaan riittää se hetki lasten mentyä nukkumaan!
Meillä ainakin lapset niin huono unisia, että voivat herätä useaan otteeseen yöllä. Ei siinä kauhean hyvin pysty esim. menemään kylpyyn yms. kun joutuu jatkuvasti ramppaamaan lasten huoneessa!
Olkaa onnellisia, jos teillä siihen pystytään älkääkä mollatko niitä, joilla asiat toisin!
kuten ei myöskään siitä, että tällaista olisi "joka päivä".
Minkälaista työtä miehenne tekevät, jos esim. lauantai-iltana eivät jaksa valvoa vaikkapa klo 20-24 vaimon kanssa esim. hyvän ruuan ja sen erotiikan merkeissä? Miten jaksaisivat sitten muualla kuin kotona? Meillä ei ole ollut mitään ongelmaa, mutta mies toki tekeekin ns. siistiä sisätyötä. Nyt olen itsekin jo töissä kotiäitivuosien jälkeen, ja edelleenkin vietämme "erotiikkailtoja" viikonloppuisin lasten nukkuessa.
niitä tekopyhiä löytyy paljon. Sitten haukutaan huonoksi äidiksi. Taitavat vain olla kateellisia kun ei pysty viettämään kahdenkeskeistä aikaa miehensä kanssa! Yökyläily on tärkeää myös äidin jaksamisen kannalta. Jos äiti saa nukkua edes kerran vuodessa kunnon yöunet, tekee se ihmeitä jaksamiselle.
Ja jotkut nyt vaan jaksavat enemmän kuin toiset. Kahdenkeskistä aikaa voi viettää mainiosti sitten, kun lapset nukkuvat. Silloin voi jopa maistella lasillisen sitä viiniä ja sekstailla vaikka koko illan. Minä taas säälin niitä, jotka eivät pysty hoitamaan parisuhdettaan ihan siinä arjen keskellä vaan lapsista täytyy hankkiutua sen vuoksi eroon. Meillä lapset nimittäin kuuluvat ihan normaaliin perhe-elämään.
äiti ei ole kyllä lukenut tätä ketjua, kun puhuu omiaan!! Eikä alle vauvaa opeteta nukkumaan!! Tekstisi on todella naurettavaa, kun huomaa ettet ole perehtynyt täällä muiden kirjoituksiin! Lueppa ketju kokonaan ja kirjoita sitten mielipiteesi!
tässä olla taas yksi työtön pariskunta, kun voidaan valvoa koko yö sekstaillen! Yleensä miehet käyvät töissä eivätkä valvo sen vuoksi koko yötä! Joo, meillä opetetaan lapset nukkumaan,ja paskat! Ärsyttää ne äidit, jotka väkisin tunkevat lapsensa viimeistään klo 19 yöunille, että ovat poissa silmistä, jotta saadaan kahdenkeskistä aikaa! Tämä on tyypillinen tapaus, jossa parisuhteeseen täytyy panostaa joka päivä ettei se kaadu!
kaikki aina huutaa!!!!!!
On kyllä totta, että viestit siten tehokkaampia!!
Mutta asiaan!, on totta, että kaikki eivät halua tuulettumaan, haluavat viettää kaiken aikansa lapsen kanssa, eivät vie yökylään, eivät laita lastaan klo19 nukkumaan, eivät halua isovanhempien hoitavan lastaan, eivät kaipaa aikaa kaksistaan...
entä sitten?
Jokainen eläköön elämäänsä kuten haluaa, mitä se meille muille kuuluu!!
kuten ei myöskään siitä, että tällaista olisi "joka päivä".
Minkälaista työtä miehenne tekevät, jos esim. lauantai-iltana eivät jaksa valvoa vaikkapa klo 20-24 vaimon kanssa esim. hyvän ruuan ja sen erotiikan merkeissä? Miten jaksaisivat sitten muualla kuin kotona? Meillä ei ole ollut mitään ongelmaa, mutta mies toki tekeekin ns. siistiä sisätyötä. Nyt olen itsekin jo töissä kotiäitivuosien jälkeen, ja edelleenkin vietämme "erotiikkailtoja" viikonloppuisin lasten nukkuessa.
niitä tekopyhiä löytyy paljon. Sitten haukutaan huonoksi äidiksi. Taitavat vain olla kateellisia kun ei pysty viettämään kahdenkeskeistä aikaa miehensä kanssa! Yökyläily on tärkeää myös äidin jaksamisen kannalta. Jos äiti saa nukkua edes kerran vuodessa kunnon yöunet, tekee se ihmeitä jaksamiselle.
Ja jotkut nyt vaan jaksavat enemmän kuin toiset. Kahdenkeskistä aikaa voi viettää mainiosti sitten, kun lapset nukkuvat. Silloin voi jopa maistella lasillisen sitä viiniä ja sekstailla vaikka koko illan. Minä taas säälin niitä, jotka eivät pysty hoitamaan parisuhdettaan ihan siinä arjen keskellä vaan lapsista täytyy hankkiutua sen vuoksi eroon. Meillä lapset nimittäin kuuluvat ihan normaaliin perhe-elämään.
äiti ei ole kyllä lukenut tätä ketjua, kun puhuu omiaan!! Eikä alle vauvaa opeteta nukkumaan!! Tekstisi on todella naurettavaa, kun huomaa ettet ole perehtynyt täällä muiden kirjoituksiin! Lueppa ketju kokonaan ja kirjoita sitten mielipiteesi!
tässä olla taas yksi työtön pariskunta, kun voidaan valvoa koko yö sekstaillen! Yleensä miehet käyvät töissä eivätkä valvo sen vuoksi koko yötä! Joo, meillä opetetaan lapset nukkumaan,ja paskat! Ärsyttää ne äidit, jotka väkisin tunkevat lapsensa viimeistään klo 19 yöunille, että ovat poissa silmistä, jotta saadaan kahdenkeskistä aikaa! Tämä on tyypillinen tapaus, jossa parisuhteeseen täytyy panostaa joka päivä ettei se kaadu!
joidenkin lapset ovat tosiaan siihen aikaan vielä hereillä?
Ei kaikkien lapset nukahda sormien napsautuksella.
kaveripiirissä on kanssa sellainen perhe, jossa lapsi menee jo seittemältä nukkumaan ja oon ihmetelly, että eihän siinä arkisin tule lapsen kanssa pahemmin aikaa vieteyä. Viikonloput perhe kyllä tekke sitten kaikkea yhdessä ja ottavat varmaan silloin yhteisen ajan kiinni!

juttu siis littyi tähän ketjuun:
meillä
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
niitä tekopyhiä löytyy paljon. Sitten haukutaan huonoksi äidiksi. Taitavat vain olla kateellisia kun ei pysty viettämään kahdenkeskeistä aikaa miehensä kanssa! Yökyläily on tärkeää myös äidin jaksamisen kannalta. Jos äiti saa nukkua edes kerran vuodessa kunnon yöunet, tekee se ihmeitä jaksamiselle.
Ja jotkut nyt vaan jaksavat enemmän kuin toiset. Kahdenkeskistä aikaa voi viettää mainiosti sitten, kun lapset nukkuvat. Silloin voi jopa maistella lasillisen sitä viiniä ja sekstailla vaikka koko illan. Minä taas säälin niitä, jotka eivät pysty hoitamaan parisuhdettaan ihan siinä arjen keskellä vaan lapsista täytyy hankkiutua sen vuoksi eroon. Meillä lapset nimittäin kuuluvat ihan normaaliin perhe-elämään.
äiti ei ole kyllä lukenut tätä ketjua, kun puhuu omiaan!!
Eikä alle vauvaa opeteta nukkumaan!!
Tekstisi on todella naurettavaa, kun huomaa ettet ole perehtynyt täällä muiden kirjoituksiin!
Lueppa ketju kokonaan ja kirjoita sitten mielipiteesi!
tässä olla taas yksi työtön pariskunta, kun voidaan valvoa koko yö sekstaillen! Yleensä miehet käyvät töissä eivätkä valvo sen vuoksi koko yötä!
Joo, meillä opetetaan lapset nukkumaan,ja paskat!
Ärsyttää ne äidit, jotka väkisin tunkevat lapsensa viimeistään klo 19 yöunille, että ovat poissa silmistä, jotta saadaan kahdenkeskistä aikaa!
Tämä on tyypillinen tapaus, jossa parisuhteeseen täytyy panostaa joka päivä ettei se kaadu!
on tuttava pariskunta, jossa vanhemmat pitävät lapsia hereillä koko päivän (päikkäri kielto tarhassa), että saavat ne jo klo 18 nukkumaan! Sitten kehuskellaan, että kyllä meillä lapset menevät ajoissa nukkumaan ja me ollaan miehen kanssa kaksistaan!
Missä välissä lapsen kanssa ollaan, jos aamulla viedään heti tarhaan ja tullaan neljän jälkeen tarhasta?
Onko se kaksi tuntia tarpeeksi lapselle päivässä?
nyt oikeasti ymmärrän niitä äitejä, jotka ei kaipaa tuulettumista! Jos päivässä ollaan vain pari tuntia lapsen kanssa, niin siinä sitä omaa aikaa on riittämiin!
On eri asia viettää lapsen kanssa koko päivä, joka päivä! Silloin sitä tuulettumista kaipaa!
Ymmärrän siis teitä, ei tuulettuvat äidit!!
selvisi vasta nyt miksei äidit halua viedä lapsiaan hoitoon! En minäkään veisi ellen arkisinkaan viettäisi tuon enempää aikaa heidän kanssaan.
Itse en kyllä moiseen pystyisi, mutta kukin tyylillään!
kanssa ystävät, jotka pistävät lapsensa ajoissa nukkumaan, mutta he eivät kyllä käy kaksistaan missään. heille riittää se hetki kotona.
orjallisesti tuntuvat monet äidit tällä palstalla noudattavan lastenhoito-opusten neuvoja? Tuntuu, että suurin osa kommenteistakin on kuin lainauksia näiden opusten sivuilta! Ei lastenhoidon tarvitse olla niin vakava asia. Ottakaa rennommin ja käyttäkää maalaisjärkeä ja ennen kaikkea luottakaa omaan arvostelukykyynne, mitä lapsen hoitoon tulee!
Moni äiti ei luota itseensä kasvattajana vaan tekee kaiken, kuten oppaissa neuvotaan. Jos niissä lukisi, että äidin tarvitsee käydä baarissa pari kertaa vuodessa niin täällä ei tarvitsisi enää kinastella asiasta ;D
se on todella sääli ettei nykyäidit luota itseensä !
nimenomaa kehoitettu lähtemään "tuulettumaan" välistä, mutta koen silti että ekana vuonna ei ole hyväksi yön yli. Ainakaan ekana vuonna, mielelläni en alle 3v laita, mutta yli 1v nyt voisi jo hyvällä omallatunnolla jättää, varsinkin jos on sisaruksia samassa paikassa.
Kyllä tämä kuulkaa tulee ihan sieltä sisältä, ei sitä halua jättää vauvaansa pienenä ja siksi ei ymmärrä miten joku toinen voi, miten ei sitä yhtä vuotta kestä, jos on kerran lapsen halunnut...
kaveripiirissä on kanssa sellainen perhe, jossa lapsi menee jo seittemältä nukkumaan ja oon ihmetelly, että eihän siinä arkisin tule lapsen kanssa pahemmin aikaa vieteyä. Viikonloput perhe kyllä tekke sitten kaikkea yhdessä ja ottavat varmaan silloin yhteisen ajan kiinni!
juttu siis littyi tähän ketjuun: meillä Lainaus: Lainaus: Lainaus: Lainaus: Lainaus: Lainaus: Lainaus: niitä tekopyhiä löytyy paljon. Sitten haukutaan huonoksi äidiksi. Taitavat vain olla kateellisia kun ei pysty viettämään kahdenkeskeistä aikaa miehensä kanssa! Yökyläily on tärkeää myös äidin jaksamisen kannalta. Jos äiti saa nukkua edes kerran vuodessa kunnon yöunet, tekee se ihmeitä jaksamiselle. Ja jotkut nyt vaan jaksavat enemmän kuin toiset. Kahdenkeskistä aikaa voi viettää mainiosti sitten, kun lapset nukkuvat. Silloin voi jopa maistella lasillisen sitä viiniä ja sekstailla vaikka koko illan. Minä taas säälin niitä, jotka eivät pysty hoitamaan parisuhdettaan ihan siinä arjen keskellä vaan lapsista täytyy hankkiutua sen vuoksi eroon. Meillä lapset nimittäin kuuluvat ihan normaaliin perhe-elämään. äiti ei ole kyllä lukenut tätä ketjua, kun puhuu omiaan!! Eikä alle vauvaa opeteta nukkumaan!! Tekstisi on todella naurettavaa, kun huomaa ettet ole perehtynyt täällä muiden kirjoituksiin! Lueppa ketju kokonaan ja kirjoita sitten mielipiteesi! tässä olla taas yksi työtön pariskunta, kun voidaan valvoa koko yö sekstaillen! Yleensä miehet käyvät töissä eivätkä valvo sen vuoksi koko yötä! Joo, meillä opetetaan lapset nukkumaan,ja paskat! Ärsyttää ne äidit, jotka väkisin tunkevat lapsensa viimeistään klo 19 yöunille, että ovat poissa silmistä, jotta saadaan kahdenkeskistä aikaa! Tämä on tyypillinen tapaus, jossa parisuhteeseen täytyy panostaa joka päivä ettei se kaadu! on tuttava pariskunta, jossa vanhemmat pitävät lapsia hereillä koko päivän (päikkäri kielto tarhassa), että saavat ne jo klo 18 nukkumaan! Sitten kehuskellaan, että kyllä meillä lapset menevät ajoissa nukkumaan ja me ollaan miehen kanssa kaksistaan! Missä välissä lapsen kanssa ollaan, jos aamulla viedään heti tarhaan ja tullaan neljän jälkeen tarhasta? Onko se kaksi tuntia tarpeeksi lapselle päivässä? nyt oikeasti ymmärrän niitä äitejä, jotka ei kaipaa tuulettumista! Jos päivässä ollaan vain pari tuntia lapsen kanssa, niin siinä sitä omaa aikaa on riittämiin! On eri asia viettää lapsen kanssa koko päivä, joka päivä! Silloin sitä tuulettumista kaipaa! Ymmärrän siis teitä, ei tuulettuvat äidit!! selvisi vasta nyt miksei äidit halua viedä lapsiaan hoitoon! En minäkään veisi ellen arkisinkaan viettäisi tuon enempää aikaa heidän kanssaan. Itse en kyllä moiseen pystyisi, mutta kukin tyylillään! kanssa ystävät, jotka pistävät lapsensa ajoissa nukkumaan, mutta he eivät kyllä käy kaksistaan missään. heille riittää se hetki kotona.