Lue keskustelun säännöt.
Paha äitipuoliko?
23.02.2010 |
Nyt "pieni" avautuminen. Senkus haukutte, pakko vaan purkaa jonnekin.
Miehelläni on edellisestä liitosta 2 varhaisteini-iän kynnyksellä olevaa lasta, mieheni on eronnut lasten äidistä vuosia sitten, jo ennen kun me tapasimme. Meille ensimmäinen yhteinen lapsi on tulossa, minun ensimmäiseni. Mieheni lapset eivät asu meillä, mutta ovat keskimäärin joka toinen viikonloppu meillä tai sovittaessa, lisäksi lähes aina mukana mökkireissuilla. Lapset ovat innoissan tulevasta sisaruksesta.
Lapset ovat aika vaativia, toinen roikkuu isässään koko ajan ja vaatii jatkuvaa huomiota, suuttuu helposti ja tappelee sisaruksensa kanssa koko ajan. Toinen utelee kaikki meidän asiat, nekin, jotka eivät kuulu heille. Jatkuvasti ravataan jääkaapilla ja jos teen ruokaa, alkaa välittömästi vinkuminen että koska on valmista, joko syödään, kauanko kestää jne., vielä edelliset leivänjämät suussa valitetaan, että on nälkä, miksi ruoka ei ole valmis! Mökötystä, itkua, kiukuttelua...Valitetaan, että ei ole mitään tekemistä ja kun sitä keksitään, ei kelpaa, ihan kaikessa pitäisi mennä lasten ehdoilla.
Nuo viikonloput ovat minulle aika rankkoja. Tulen lasten kanssa normaalisti ihan hyvin toimeen, ja he jopa uskovat minua kohtalaisen hyvin meillä ollessan. Nyt kuitenkin oman raskauteni myötä en oikein enää jaksaisi noita mieheni lapsia. Mielestäni he ovat jo sen ikäsiä ,että tuollainen käytös ei oikein sovi heille vaan paremmin olisi 6-vuotiailta odotettavissa.
Raskauteni alkaa olla jo loppusuoralla ja olen väsynyt enkä saa nukuttua kunnolla. Synnytyskin voisi jo periaatteessa alkaa koska vaan. Nyt taas minulle ilmoitettiin asiasta kanssani keskustelematta, että lapset tulevat meille viikonloppuna. Sanoin, että en oikein nyt jaksaisi yökyläilyä, eikö päiväkyläily tässä vaiheessa riittäisi? Ilmeisesti lasten äidillä on jotain menoa, ja lasten pitää olla sen vuoksi yötä. Oletin, että puhutaan yhdestä yöstä, koska se on mieheni työnkin luonteen vuoksi ollut tapana. Nyt sitten oletetaankin, että lapset ovatkin meillä koko viikonlopun. Olemme lähiviikkoina muuttamassa ja meillä on siihen liittyen järjestelyjä viikonlopuksi jo ennestään sovittuna ja nyt sitten pitää lapset ottaa niihin mukaan. Minulta ei kukaan ole kysynyt mitään. Tämä on raskasta aikaa minulle muutenkin, enkä todellakaan nyt jaksa / halua mieheni lapsia tämän kaiken keskelle asioita hankaloittamaan.
YMmärrän tietenkin, että mieheni haluaa viettää aikaa lastensa kanssa, mutta mieheni ei tunnu ymmärtävän, että vaikka kuinka kauniisti yrittää ajatella, hänen lapsensa eivät ole minulle NIIN tärkeitä ja haluan nyt pienen hetken keskittyä omien asioidemme hoitamiseen ja omaan jaksamiseeni. Jotenkin tuntuu, että mieheni vaatii / odottaa että rakastaisin hänen lapsiaan samalla tavalla kun tulevaa omaa lastani. Se ei IKINÄ tule olemaan mahdollista. En ole hänen lapsiaan kantanut, synnyttänyt...
Koskaan en ole kieltänyt lasten meille tuloa ja aina ne on otettu mukaan suunnitelmiin tai peruttu jo sovittuja menoja heidän vuokseen, mutta nyt tämän yhden kerran sanoin, että en jaksa. Tällä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Tästä kaikesta johtuen tiedän, että viikoloppuna on jatkuva vitutus lasten läsnäolosta johtuen päällä ja tuskin osaan olla mikään kovin aurinkoinen "äitipuoli".
Huh, helpottipa kun sai vähän avautua. Tekeekö tämä nyt minusta sitten pahan ihmisen? Pitäisikö minun mieheni vuoksi vain purra hammasta ja esittää että kaikki on hyvin?
Kommentit (66)
TArkoitan, että tätä asiaa ei voi ymmärtää jos ei itse ole "paha äitipuoli". Miehen lapset eivät ole sama asia kuin oma lapsi. Totta kai heillä on oikeus isäänsä ihan kuten meidänkin yhteisellä lapsella, mutta totuus on että miehen lasten meillä olo on kyläilyä. Meillä ei ole lapsille omaa huonetta, rivarissamme ei vain ole tilaa sellaiseen eikä meillä ole varaa isompaan asuntoon. (Miehen palkastahan menee oiva pino seteleitä lasten äidille eli lähivanhemmalle että hän voi ylläpitää riittävän isoa asuntoa että lapsilla on omat huoneet. Tuo on kuitenkin heidän kotinsa, jossa viettävät enemmän aikaa kuin täällä meillä.) Lasten tulo aiheuttaa erinäisiä järjestelyjä, sohvaa levitetään ja pakataan taas, vuodevaatteita kaivetaan varastosta taas esille ja pakataan käytön jälkeen, pyykkiä tulee enemmän koska toki pyykkään heidän vaatteensa täällä ollessaan, pyyhkeitä ja lakanoita likaantuu. Kaikki tämä on ymmärrettävää ja kaikki tämä hoituu normitilanteessa ihan hyvin. Kivahan miehen lapsia on nähdä. Mutta loppuraskaus on eri asia. Silloin minäkään en halunnut meille yökyläläisiä pitkäksi aikaa, en siis ketään, en omia sukulaisia en ketään. Onneksi mies ja eksänsä ymmärsivät tämän. Itse asiassa miehen eksä oli saanut lapsen vähän ennen minua ja hänkin laittoi loppuraskaudessa lapsensa meille normaalia enemmän, koska halusi levätä. Me tietenkin otimme lapset silloin meille ja kuskasimme aamuisin 30km kouluun ja iltapäivällä takaisin. Kyse ei tosiaan ole lopullisesta ratkaisusta. Tsemppiä ap.
melko inhottavalta mielipiteineen ja olen itse ollut äitipuoli 11v. Meillä lapset asuvat kanssamme.
Koska se on vakiintunut järjestely ja elämä on rakennettu niin, että teillä ASUU x-määrä ihmisiä. Väitätkö, ettei teillä parin-kolmen ylimääräisen, vaikkakin rakkaan ihmisen luonaolo näy missään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TArkoitan, että tätä asiaa ei voi ymmärtää jos ei itse ole "paha äitipuoli". Miehen lapset eivät ole sama asia kuin oma lapsi. Totta kai heillä on oikeus isäänsä ihan kuten meidänkin yhteisellä lapsella, mutta totuus on että miehen lasten meillä olo on kyläilyä. Meillä ei ole lapsille omaa huonetta, rivarissamme ei vain ole tilaa sellaiseen eikä meillä ole varaa isompaan asuntoon. (Miehen palkastahan menee oiva pino seteleitä lasten äidille eli lähivanhemmalle että hän voi ylläpitää riittävän isoa asuntoa että lapsilla on omat huoneet. Tuo on kuitenkin heidän kotinsa, jossa viettävät enemmän aikaa kuin täällä meillä.) Lasten tulo aiheuttaa erinäisiä järjestelyjä, sohvaa levitetään ja pakataan taas, vuodevaatteita kaivetaan varastosta taas esille ja pakataan käytön jälkeen, pyykkiä tulee enemmän koska toki pyykkään heidän vaatteensa täällä ollessaan, pyyhkeitä ja lakanoita likaantuu. Kaikki tämä on ymmärrettävää ja kaikki tämä hoituu normitilanteessa ihan hyvin. Kivahan miehen lapsia on nähdä. Mutta loppuraskaus on eri asia. Silloin minäkään en halunnut meille yökyläläisiä pitkäksi aikaa, en siis ketään, en omia sukulaisia en ketään. Onneksi mies ja eksänsä ymmärsivät tämän. Itse asiassa miehen eksä oli saanut lapsen vähän ennen minua ja hänkin laittoi loppuraskaudessa lapsensa meille normaalia enemmän, koska halusi levätä. Me tietenkin otimme lapset silloin meille ja kuskasimme aamuisin 30km kouluun ja iltapäivällä takaisin. Kyse ei tosiaan ole lopullisesta ratkaisusta. Tsemppiä ap.
melko inhottavalta mielipiteineen ja olen itse ollut äitipuoli 11v. Meillä lapset asuvat kanssamme.
Koska se on vakiintunut järjestely ja elämä on rakennettu niin, että teillä ASUU x-määrä ihmisiä. Väitätkö, ettei teillä parin-kolmen ylimääräisen, vaikkakin rakkaan ihmisen luonaolo näy missään?
Sopeutumista se on vaatinut ja uskallan väittää että enemmän kuin se, että lapset vain "kyläilisivät" meillä.
Meidän äitipuoli painotti meille ettei isänkoti ole koti vaan siellä ollaan vaan vierailemassa!!
Jonka jälkeen me lapset oltiin niin "hankalia" että ei sinne enää saanut mennä edes ja kaikki laitettiin meidän lasten syyksi..
nyt ei olla käyty 6 vuoteen isällä ja eikä nähty
siskoamme ainakaan 5 vuoteen.. :( et voi ne äitipuolet olla idiootteja..
Onneksi oikea äitimme on aarre
Lasten ydinperheessä asuminenkin aiheuttaa erinäisiä järjestelyjä, he likaavat lakanoita ja pyyhkeitä ja aiheuttavat pyykkiä vaikka olisin raskaana... Elämä on.
Mikset opeta miestäsi pesemään pyykkiä ja petaamaan?
TArkoitan, että tätä asiaa ei voi ymmärtää jos ei itse ole "paha äitipuoli". Miehen lapset eivät ole sama asia kuin oma lapsi. Totta kai heillä on oikeus isäänsä ihan kuten meidänkin yhteisellä lapsella, mutta totuus on että miehen lasten meillä olo on kyläilyä. Meillä ei ole lapsille omaa huonetta, rivarissamme ei vain ole tilaa sellaiseen eikä meillä ole varaa isompaan asuntoon. (Miehen palkastahan menee oiva pino seteleitä lasten äidille eli lähivanhemmalle että hän voi ylläpitää riittävän isoa asuntoa että lapsilla on omat huoneet. Tuo on kuitenkin heidän kotinsa, jossa viettävät enemmän aikaa kuin täällä meillä.) Lasten tulo aiheuttaa erinäisiä järjestelyjä, sohvaa levitetään ja pakataan taas, vuodevaatteita kaivetaan varastosta taas esille ja pakataan käytön jälkeen, pyykkiä tulee enemmän koska toki pyykkään heidän vaatteensa täällä ollessaan, pyyhkeitä ja lakanoita likaantuu. Kaikki tämä on ymmärrettävää ja kaikki tämä hoituu normitilanteessa ihan hyvin. Kivahan miehen lapsia on nähdä. Mutta loppuraskaus on eri asia. Silloin minäkään en halunnut meille yökyläläisiä pitkäksi aikaa, en siis ketään, en omia sukulaisia en ketään. Onneksi mies ja eksänsä ymmärsivät tämän. Itse asiassa miehen eksä oli saanut lapsen vähän ennen minua ja hänkin laittoi loppuraskaudessa lapsensa meille normaalia enemmän, koska halusi levätä. Me tietenkin otimme lapset silloin meille ja kuskasimme aamuisin 30km kouluun ja iltapäivällä takaisin. Kyse ei tosiaan ole lopullisesta ratkaisusta. Tsemppiä ap.
Lasten ydinperheessä asuminenkin aiheuttaa erinäisiä järjestelyjä, he likaavat lakanoita ja pyyhkeitä ja aiheuttavat pyykkiä vaikka olisin raskaana... Elämä on. Mikset opeta miestäsi pesemään pyykkiä ja petaamaan?
TArkoitan, että tätä asiaa ei voi ymmärtää jos ei itse ole "paha äitipuoli". Miehen lapset eivät ole sama asia kuin oma lapsi. Totta kai heillä on oikeus isäänsä ihan kuten meidänkin yhteisellä lapsella, mutta totuus on että miehen lasten meillä olo on kyläilyä. Meillä ei ole lapsille omaa huonetta, rivarissamme ei vain ole tilaa sellaiseen eikä meillä ole varaa isompaan asuntoon. (Miehen palkastahan menee oiva pino seteleitä lasten äidille eli lähivanhemmalle että hän voi ylläpitää riittävän isoa asuntoa että lapsilla on omat huoneet. Tuo on kuitenkin heidän kotinsa, jossa viettävät enemmän aikaa kuin täällä meillä.) Lasten tulo aiheuttaa erinäisiä järjestelyjä, sohvaa levitetään ja pakataan taas, vuodevaatteita kaivetaan varastosta taas esille ja pakataan käytön jälkeen, pyykkiä tulee enemmän koska toki pyykkään heidän vaatteensa täällä ollessaan, pyyhkeitä ja lakanoita likaantuu. Kaikki tämä on ymmärrettävää ja kaikki tämä hoituu normitilanteessa ihan hyvin. Kivahan miehen lapsia on nähdä. Mutta loppuraskaus on eri asia. Silloin minäkään en halunnut meille yökyläläisiä pitkäksi aikaa, en siis ketään, en omia sukulaisia en ketään. Onneksi mies ja eksänsä ymmärsivät tämän. Itse asiassa miehen eksä oli saanut lapsen vähän ennen minua ja hänkin laittoi loppuraskaudessa lapsensa meille normaalia enemmän, koska halusi levätä. Me tietenkin otimme lapset silloin meille ja kuskasimme aamuisin 30km kouluun ja iltapäivällä takaisin. Kyse ei tosiaan ole lopullisesta ratkaisusta. Tsemppiä ap.
...jossa mainitaan lasten BIOLOGISENKIN äidin pyrkineen heistä "eroon" loppuraskaudessaan enemmän kuin normaalisti, koska se oli mahdollista, ihan vain saadakseen levätä. Se on sitä kahden kodin luksusta, johon ilmeisesti biologisilla vanhemmilla on oikeus, "pahoilla äitipuolilla" ei. :(
voisit kait yrittää sopia lasten äidin kanssa, että lapset olisivat teillä joskus myöhemmin, korvaavina päivinä? Tosin kun vauva syntyy, niin onko silloinkaan helpompaa? Ehkä jopa koliikkia ja yövalvomisia?
Pidä kiinni tapaamissopimuksessa sovituista määristä. Jäät velkaa, jos lapset eivät tule nyt. Sulla on myös äitipuolen duuni. Huolehdi siitä, että miehesi ottaa myös sinulle sopivassa määrin kokonaisvastuuta kaikista lapsista.