Helppojen lasten äidit eivät voi ymmärtää millaista on haastavan lapsen käytös

Mun esikoinen oli pienenä maailman helpoin lapsi. Mä tietysti luulin, että kyse on loistavista kasvattajan kyvyistäni. Nykyään murrosikäisenä sillä on toinen ääni kellossa.

Minulla on ainoastaan 1 kpl ns helppo lapsi mutta tosihan minä voin ymmärtää millaista on haastavan lapsen käytös! Onhan minulla edelleen aistit toiminnassa: näkö ja kuulo ja järkikin pelaa (jotenkin). En tietenkään voi ymmärtää millaista on haastavan lapsen kasvattaminen, koska sitä en ole tehnyt.



Kaverillani (useamman lapsen äiti) on yksi todella haastava lapsi. On ollut sitä jo ihan vauvasta asti, kamalan kovapäinen ja hirveä huutamaan. Kukaan muu heidän lapsista ei käyttäydy samalla tavalla. Kyllähän minä nyt ymmärrän miten tuo lapsi käyttäytyy vaikka minulla ei samanlaista olekaan.

Meillä lapset ei ole vuosiin tarvinnut remmiä (kerran tai kaksi).

En voi väittää, etteikö jossain kamalassa väännössä olisi tullut mieleen, että nyt voisi napauttaa. Mutta en tietenkään läimi lapsiani, koska he ovat lapsia ja ihmisiä enkä ikinä muutenkaan ketään löisi. Saati sitten systemaattisesti pieksisi.

Järkyttävää, julmaa.

Itselläni on kaksi ns kilttiä lasta. Elämä on helppoa ja lapset kuin enkeleitä. Olen erittäin kiitollinen : )

tuntuu, helpolta tai haastavalta. Jos itse on rauhallinen luonne, ei lapsen pienet kitinät tunnu samalta, kuin joltakin joka menettää hermonsa oitis siihen.



Uskon myös siihen että kahta erilaista lasta EI voi kasvattaa samanlailla, kuten täällä moni tuntuu uskovan.



Mutta niin makaa kuin petaa...



t: 2

jos lapsi on haastava. Ja monilla on myös ohjeet valmiina miten pitäisi toimia tietyissä tilanteissa lasten kanssa tai on huono vanhempi kun lapsi ei osaa käyttäytyä.



Itselläni on kolme lasta. Luulisin olevani maailman paras kasvattaja jos meillä olisi vain se ensimmäinen. Tyttö oli kuin oppikirjoista, teki aina niin kuin minä sanoin ja luopui pulloista, vaipoista ym. kun vaan kokeiltiin. Silloin syyllistyin itse tuohon toisten arvosteluun kasvatuksessa. Nyt kahden muun lapsen jälkeen mulla ei ole mitään kaavaa jota tarjoisin muille. Meillä kolmonen laittaa hanttiin niin että kyllä sitä jo miettii mikä asia on sen arvoinen, että otan sen huudon vastaan.



jokainen vanhempi on oman lapsensa asiantuntija. Kukaan ei myöskään tiedä, montako taistelua on jo takana kun se "hermo napsahtaa" siellä kauoan kassalla tms.



Eli perään kuuluttaisin enemmän myötätuntoa ja vaikka avun tarjoamista kun joku kanppailee haastavan lapsen kanssa.

Eli perään kuuluttaisin enemmän myötätuntoa ja vaikka avun tarjoamista kun joku kanppailee haastavan lapsen kanssa.

Meillä on kolme lasta, joista esikoinen on aina ollut ehdottomasti haastavin. Haastavaksi häntä ovat kuvailleet myös kasvatusalan ammattilaiset. Haastava ja erittäin vilkas, ovat yleisesti käytetyt adjektiivit. Monessa suhteessa hän on myös aivan ihana lapsi, todella älykäs, mielikuvitukseltaan vilkas ja monessa suhteessa ikäisiään edellä. Mutta työtä hänen kanssaan on saanut todella tehdä!



Olen kyllä sitä mieltä, että sellaiset, joilla on vain helppoja lapsia, eivät useinkaan yksinkertaisesti ymmärrä. Ei sekään niin haittaisi, mutta en jaksaisi ottaa vastaan jatkuvia neuvoja ja vihjailuita siitä, että teemme/ olemme tehneet jotain väärin. Meillä on esim. eräs sukulaisperhe, jossa vierailut ovat usein kiusallisia, koska perheen vanhemmat pyrkivät jatkuvasti "kasvattamaan" lastamme, kun tämä ei heidän mielestään toimi oikein. Nyt lapsi on alkanut häiriköidä siellä yhä enemmän, koska stressaantuu, kun tuntee ettei häntä hyväksytä.



Ymmärrän kyllä, että lapsemme metelöinti, levoton käytös, tottelemattomuus ja kiukuttelu ovat rasittavaa kuunneltavaa, mutta niin se on meillekin. Ja meillä on vuosien kokemus lapsen käsittelemisestä. Mielestäni olemme onnistuneet varsin hyvin, koska käytösongelmat ovat jatkuvasti parantuneet ja lapsi selkeästi kunnioittaa vanhempiaan, mitä sivumennen sanoen ei voi sanoa kaikista ns. "helpoista" lapsista. Meidän lapsellemme vain oikea käytös ja ohjeiden noudattaminen on vaikeaa. Asiaa ei auta ollenkaan jatkuva komentaminen ja ankaruus.

Jos minulla olisi ollut vain nuo kaksi lasta, pitäisin itseäni erinomaisena kasvattajana, ja varmaan mielessäni paheksuisin kaikkia riehuvien lasten vanhempia.

Juuri näinhän se monesti on, helppojen lasten vanhemmat kuvittelevat usein, että näiden haastavien lasten kasvatuksessa on vikaa, että he olisivat toisenlaisia jos vain kasvatettaisiin oikein.

Itselläni on kolme lasta, joista yksi on todella haastava ja kaksi muuta luonteeltaan melko tasaisia ja helppoja. Tämän haastavan kanssa kuluu energiaa ihan käsittämättömät määrät, vaikka onkin ihan tavallinen lapsi eikä edes esim. adhd-diagnoosin saanut erityislapsi (voin vain kuvitella kuinka koville em. lasten vanhemmat kasvattaessaan joutuvat). Monta kertaa olen saanut mielessäni laskea kymmeneen etten sanoisi ikävästi, kun joku helppojen lasten äiti on kommentoinut lastani, eli asiaa josta ei mitään tiedä. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin lausahdukset tyyliin "ei meidän lapset vaan", "kyllä ne lapset tottelee jos vaan vanhemmat...". Ihmiset voisivat yrittää ymmärtää, että se mikä toimii heillä, ei välttämättä todellakaan toimi meillä, eikä kyse ole kuitenkaan siitä etteikö osattaisi kasvattaa.

No mutta, en jaksa tätä ketjua enää. Joten parempaa ja valoisampaa tulevaisuutta teille kaikille! t: 2 jne

kaksi lasta, joista ensimmäinen aika hankala ja toinen taas superhelppo. Toisaalta jos meillä ei olisi tuota ensimmäistä, joka tuhannen kiellon ja rangaistuksen, kiristyksen, lahjonnan ja uhkailun jälkeenkin tekee ihan mitä mieleen juolahtaa, saattaisi tuo toinenkin tuntua välillä rasittavalta. Ns. normaalilapsi on niin toiselta planeetalta vaikeaan lapseen verrattuna, että sitä pitää ihan ihmeenä, että se tottelee pyydettäessä eikä järjestä kohtauksia älyttömistä asioista.



Toisaalta esikoisen kanssa meillä on jotenkin läheisempi suhde, koska hänen kasvattamisensa vaatii noin kymmenen kertaa enemmän panostusta kuin toisen lapsen, joka tietenkin myös on hyvin rakas. Ja minä varmaan syyllistyn tuohon hankalan lapsen haukkumiseen muille ihmisille ihan sen takia, että nämä yhden pikkuprinsessan äidit todella eivät tajua että lapsi on vaikea vaikka kasvattaja on tehnyt kaikkensa.

että en ole mikään remmin käyttäjä kun sitä ei minullekaan ole koskaan käytetty, mutta meidän poika todella vaatii fyysistä kuria. Muutaman kerran olen tukistanut sellaisessa tilanteessa jossa rajan oli pakko tulla vastaan käytännön syistä muita vaihtoehtoja ei ollut, ja lapsi kyllä tajusi että minullakin oli pakkorako. Nyt lapsi on jo esikoulussa eikä ole enää pitkään aikaan ollut niin hallitsemattomissa että olisi ollut pakko vähän satuttaa saadakseen hänet kuuntelemaan, mutta nykyäänkin vielä joskus on pakko ottaa lujasti olkapäistä kiinni ja väkisin saada vauhti pysähtymään. Tätäkään ei prinsessojen äidit tajua. Enkä tajuaisi minäkään jos minulla olisi vain tuo helppo kuopus, johon ei tulisi ikinä mieleeni fyysisesti kajota kun se ymmärtää puhettakin.

Lähinnä kakkoselle on tämä kysymys. Itselläni on kaksi haastavaa lasta, esikoinen ja kuopus. Kolme keskimmäistä on helppoja. Yhtäkään en ole ruumiillisesti kurittanut ja minusta palkinto siitä nähdään nyt, kun esikoinen on jo aikuinen. Hän oli vauvasta asti vaikea ja vaikka mieheni on ammattikasvattaja, oltiin usein helisemässä hänen kanssaan. Elämä oli kieltojen uhmaamista päivästä toiseen ja raivokohtauksia, kun ei saanut tehdä niin kuin halusi. Mutta vähitellen lukioikäisenä poika rauhoittui ja nyt hän on hyväkäytöksinen nuorimies, omapäinen tosin, mutta sehän on vain hyvä. Toivon, että kuopuksen kanssa käy yhtä hyvin. Nyt on kuusi vuotta elämä ollut pelkkää uhmaamista ja parkua.

Meillä eskarin opettaja on myös muutaman kerran olkapäistä poikaa "ravistellut" kun riehuminen on ollut pahimmillaan, ja ihan minun luvallani. Pojalla on onneksi miesope joka on reilu ja tykkää pojasta, ja poikakin tykkää hänestä ja tottelee nyt enimmäkseen myös häntä. Ymmärrän kyllä että koulussa voipi tulla opelle hankaluuksia jos ei tahti muutu. Toisaalta meillä kyllä kehitystä tapahtuu koko ajan, että voi olla että ensi syksynä jo pojankin käytös on hallitumpaa. Elän toivossa.

Helppojen lasten äidit luulee olevansa niin mahtavia vanhempia että lapset on siks helppoja ja ne luulee että " vaativat" lapset tulee kun on huonot vanhemmat.

Lähinnä kakkoselle on tämä kysymys.

mutta osaan nauttia siitä, että minulla on vähemmän tempperamenttinen lapsi!

Itse en pidä itseäni pätevänä neuvomaan muita omien lastensa kasvatuksessa. En tiedä mitään haastavan lapsen kasvatuksesta. Mutta oman lapseni kasvatuksessa olen pätevä ja hyvä kasvattaja. Rasittaa, kun pojan hyvä käytös on joidenkin mielestä kokonaan temperamentin tai ainoan lapsen aseman ansiota.



Aivan niinkuin haastavan lapsen vanhempi panostaa kasvatukseen, niin panostan myös minäkin. Se ei ole yhtä rankkaa tietenkään, mutta myös helppoa lasta joutuu kasvattamaan ja osa (huom. osa) lapsen rauhallisesta käytöksestä on minun ansiotani. Mutta ei tulisi mieleenkään luulla, että haastava temperamentti olisi parilla kasvatusvinkillä muutettavissa helpoksi.



Jos en pidä kiinni rajoista ja aikatauluista, niin poika kyllä pistää shown pystyyn. Ennakoin pojan tarpeita ja temperamenttimme sopivat hyvin yhteen. Hän osaa olla lunki oudoissa tilanteissa, koska hän voi luottaa, että äiti tai isä pitää huolen ja tarpeet täytetään. Hän ei todellakaan saa jakamatonta huomiotamme, joutuu kyllä odottamaan jne. vaikka ainokaisemme onkin. Rauhallinen on, mutta omapäinen ja tulistuvakin.

Amen! En olisi ikinä ymmärtänyt mitä on olla ad/hd:n äiti :( .



olkaa onnellisia te joilla kaikki on hyvin.

Amen! En olisi ikinä ymmärtänyt mitä on olla ad/hd:n äiti :( .

olkaa onnellisia te joilla kaikki on hyvin.