Ristiäiset karmea tilaisuus!
Kävin taannoin sukulaispojan ristiäisissä ja mietin, kuinka absurdi koko tilanne oli: aikuiset ihmiset ryhmittyivät vauvan ympärille yhden johdolla. Tämä yksi hoki aivan tohkeissaan keksittyä tarinaansa ja esitettiin rituaaleja, joissa mukana vesi, tuli, kukat ja laulut, joissa vahvistettiin yhteisöä uskomaan samaan tarinaan.
Pieni vauva ei tiennyt, mihin porukkaan tuli "liitetyksi" ilman omaa lupaansa ja itki, kun lähellä olevat aikuiset leikkivät rituaalejaan ja sopottivat yhteen ääneen ulkoaopeteltuja loruja.
Sitten juotiin kahvia ja syötiin ruokaa, kuten kunnon bakkanaaleihin kuuluukin.
Tuntui jotenkin hullulta - nykyihmiset!? (Ja joo, olen itsekin tullut vauvana kastetuksi. Silti tuntui koko näytös aika pahalta.)
Kommentit (236)
Hirveetä että joku haluaa lapsensa joutuvan helvettiin!
Hirveetä, että vielä nykyäänkin jotkut uskovst moisiin satuihin.
Katsos: ei helvettiä ole olemassa, voit olla ihan rauhassa. Eikö olekin hieno olo nyt kun tiedät totuuden? Voit elää ihan onnellisena.
Mistäköhän SINÄ tiedät, ettei helvettiä ole olemassa? Eiköhän sullakin kyseessä ole vain uskomus. Et voi todistaa väitettäsi helvetin olemattomuudesta mitenkään.
Omalla lapsellani oli nimiäiset. Yksi elämäni tärkeimmistä tilaisuuksista, josta halusin kauniin, persoonallisen juhlan, sellaisen joka ei perustu mihinkään teatteriin.
ettei kukaan vieraista pitänyt tilasuutta kaameana.
Itse asiassa monen mielestä tilaisuus oli, tuskin kaamea, mutta ainakin sopimaton, yksi jopa jätti tulematta (kummisetäni) kun hänen mielestään olisi pitänyt olla uskonnollinen tilaisuus. Kyse olikin siitä, että me, lapsen vanhemmat halusimme MEIDÄN mielestämme kauniin ja aidon tilaisuuden MEIDÄN lapsellemme. En ole koskaan ollut ristiäisissä, jotka (minun mielestäni) olisivat olleet yhtä ihanat juhlat kuin nuo nimiäiset.
Hirveetä että joku haluaa lapsensa joutuvan helvettiin!
Hirveetä, että vielä nykyäänkin jotkut uskovst moisiin satuihin. Katsos: ei helvettiä ole olemassa, voit olla ihan rauhassa. Eikö olekin hieno olo nyt kun tiedät totuuden? Voit elää ihan onnellisena.
Mistäköhän SINÄ tiedät, ettei helvettiä ole olemassa? Eiköhän sullakin kyseessä ole vain uskomus. Et voi todistaa väitettäsi helvetin olemattomuudesta mitenkään.
En myöskään voi varmasti todistaa etteikö sänkyni alla asuisi mörköä. Silti me molemmat tiedämme että ei sieltä mitään löydy. Helvetin kanssa on sama juttu.
En myöskään voi varmasti todistaa etteikö sänkyni alla asuisi mörköä. Silti me molemmat tiedämme että ei sieltä mitään löydy. Helvetin kanssa on sama juttu.
Ateisteissa kyllä esiintyy niin totaalista varmuutta niihin omiin uskomuksiin, ettei yhtä suuresta uskovaisuudesta voi puhua ollenkaan esim. monen kristityn kohdalla. Kristitytkin joskus epäilevät uskoaan ja se on luonnollista. Sen sijaan ateisti, joka on sorvannut päähänsä oman tarinansa, ei hetkeäkään epäile oman uskomuksensa todenperäisyyttä. Hänhän on maailman viisain olento, jonka aivojen sisältä löytyvät totuudet ja tieto aivan kaikesta. Mahtaa olla täydellinen elämä!
Kun siitä on tullut pelkkä nimenantojuhla jota pappi johtaa vaikka tarkotushan on ottaa lapsi seurakunnan jäseneksi. Useimmille rostiäiset ovat vain traditio ilman sen kummempaa sisältöä kuin nimen paljastaminen suvulle, ilman mitään uskonnollista sisältöä.
Yhtä huvittavaa on, että kummin tehtävä on huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta. Kuinkahan moni kummi niin tekee ?
ristiäiset ovat kaunis tapahtuma. Mitä tahansa tapahtumaahan voisi seurata samoilla kriteereillä:
on tosi hassua, kun lapset menee kouluun, ne istua nököttää jokainen omassa lokerossaan ja vastaanottaa opettajan juttuja jne...
Tarkoitan tällä sitä, että ei kirkon opetukset ja sakramentit avaudu kuin sisältäpäin, koska ne ovat osa sitä uskonnon kertomusta.
Ja terveisiä vaan, emme me kaikki uskovat ole aivopestyjä. Täällä eräs asiaa vuosia tutkiskellut, korkeasti koulutettu ja muihinkin uskontoihin perehtynyt, ja silti Jeesukseen uskova!
mutta entäs jos joku haukkusi teidän nimiäisiä? Tai huh, jättää tulematta. Sehän on ihan järkyttävää!!! Eli siis ristiäistilaisuudet ovat karseita, nimiäiset kauniita - tämä keskustelu summattuna.
Itse tosin voisin jopa uskaltaa olla sitä mieltä, että kumpikin on kaunis vauvan ja uuden elämän juhlistamistilaisuus. Suvaistevaisuutta ateisteiltakin vähän peräänkuuluttaisin, edes joskus? Edes hyviä tapoja? Kunnioitusta muiden valintoja kohtaan?
Jäikö ap:lle nyt sitten pysyvä trauma, kun joutui osallistumaan näin kauheaan tapahtumaan?
Salli se kuitenkin muille.
Ai niin, sallivuus ei kuulu AV-hyveisiin.
Ateisteissa kyllä esiintyy niin totaalista varmuutta niihin omiin uskomuksiin, ettei yhtä suuresta uskovaisuudesta voi puhua ollenkaan esim. monen kristityn kohdalla. Kristitytkin joskus epäilevät uskoaan ja se on luonnollista. Sen sijaan ateisti, joka on sorvannut päähänsä oman tarinansa, ei hetkeäkään epäile oman uskomuksensa todenperäisyyttä. Hänhän on maailman viisain olento, jonka aivojen sisältä löytyvät totuudet ja tieto aivan kaikesta. Mahtaa olla täydellinen elämä!
Kirkon näkökulmasta kaste on tosiaan enemmän kuin pelkkä nimenantotilaisuus, lapsi otetaan srk:nnan jäseneksi ja Jumalan perheen jäseneksi. Kaste velvoittaa vanhempia ja kummeja antamaan kristillisen kasvatuksen. Jumala on kutsunut jokaisen nimeltä, joten nimiasiakin on kyllä tärkeä.Kaste on sakramentti, eli pyhä toimitus, mysteeri. Siihen kannattaa suhtautua vakavuudella.
Oma kokemukseni on, että monet eivät välitä tai ymmärrä kasteen merkitystä, mutta yhtä monelle kaste on tosi tärkeä juttu ja ovat siihen hyvin perehtyneitä.
pitävät jotakin kornina, vääränä tai eivät ymmärrä sitä, se ei tarkoita etteikö asia todellisuudessa olisi kaunis, hyvä ja oikein.
Kirkon näkökulmasta kaste on tosiaan enemmän kuin pelkkä nimenantotilaisuus, lapsi otetaan srk:nnan jäseneksi ja Jumalan perheen jäseneksi. Kaste velvoittaa vanhempia ja kummeja antamaan kristillisen kasvatuksen. Jumala on kutsunut jokaisen nimeltä, joten nimiasiakin on kyllä tärkeä.Kaste on sakramentti, eli pyhä toimitus, mysteeri. Siihen kannattaa suhtautua vakavuudella.
Oma kokemukseni on, että monet eivät välitä tai ymmärrä kasteen merkitystä, mutta yhtä monelle kaste on tosi tärkeä juttu ja ovat siihen hyvin perehtyneitä.
Mitenkä luterilaisen kirkon kanta on - joutuuko lapsi kadotukseen, jos häntä ei ole kastettu. Monilla muilla kristityillä likkeillähän ei lapsikastetta tunneta.
vikahan on siinä että päätätte lapsen puolesta.
Kirkosta eroaminen on kuitenkin helpompaa kuin siihen liittyminen.
Pitäisikö siis vauva liittää varmuuden vuoksi kokoomusnuoriin, partiolaisiin ja kaupan päälle vielä uusinatsijärjestöön, koska emmehän voi päättää lapsen puolesta, ettei hän ole tällaisten jäsen?
:D
kastamattomille lapsille, mutta voimme luottaa Jumalan oikeudenmukaisuuteen ja armoon. Tästä ei siis ole Raamatussa selviä kohtia, mutta toisaalta sanotaan, että pakanat pelastuvat sydämen mukaan. Itse ajattelen, että jokainen lapsi on Jumalalle rakas, ja hän tietää mikä on oikein ja parasta. Ei siis varmaankaan joudu kadotukseen, uskallan sanoa.
Tämä ei ole syy olla kastamatta lapsiaan. Luterilaisen opin mukaan lapsetkin kuuluvat Jumalan armon varaan ja saavat kasteessa osansa kaikista Jumalan lupauksista.
t.pappi
mutta entäs jos joku haukkusi teidän nimiäisiä? Tai huh, jättää tulematta. Sehän on ihan järkyttävää!!! Eli siis ristiäistilaisuudet ovat karseita, nimiäiset kauniita - tämä keskustelu summattuna. Itse tosin voisin jopa uskaltaa olla sitä mieltä, että kumpikin on kaunis vauvan ja uuden elämän juhlistamistilaisuus. Suvaistevaisuutta ateisteiltakin vähän peräänkuuluttaisin, edes joskus? Edes hyviä tapoja? Kunnioitusta muiden valintoja kohtaan? Jäikö ap:lle nyt sitten pysyvä trauma, kun joutui osallistumaan näin kauheaan tapahtumaan?
...tällä palstalla saa kertoa mielipiteitään? Eikö se ole koko palstan tarkoitus? t. Se, jonka lapsen nimiäisiin joku jätti tulematta. ps. Minä ymmärrän ap:ta hyvin, ja hän varmaan hakikin tukea mielipiteelleen täältä.
Vaikka nyt ylioppilasjuhlat. Hassut lippikset päässä yritetään näyttää arvokkailta, lauletaan vuosi vuoden perään gaudeamus igitur jne. Ihmiset tykkää perinteistä ja samoina toistuvista rituaaleista.
ja miettikääs esim penkkareita ja vanhojen tansseja, miten naurettavaa ja turhaa pelleilyä. Entäs polttarit. Ja miettikää miten typerältä näyttää vesijumppa tai aerobic-tunti, yksi huutaa edessä: "oikea, vasen, vielä jaksaa!" ja muut yrittävät huhtoa samassa tahdissa. Ja miten ihminen istuu maantiellä kypärä päässä jonkin putkihökötyksen päällä veivaten.
mutta entäs jos joku haukkusi teidän nimiäisiä? Tai huh, jättää tulematta. Sehän on ihan järkyttävää!!! Eli siis ristiäistilaisuudet ovat karseita, nimiäiset kauniita - tämä keskustelu summattuna. Itse tosin voisin jopa uskaltaa olla sitä mieltä, että kumpikin on kaunis vauvan ja uuden elämän juhlistamistilaisuus. Suvaistevaisuutta ateisteiltakin vähän peräänkuuluttaisin, edes joskus? Edes hyviä tapoja? Kunnioitusta muiden valintoja kohtaan? Jäikö ap:lle nyt sitten pysyvä trauma, kun joutui osallistumaan näin kauheaan tapahtumaan?
...tällä palstalla saa kertoa mielipiteitään? Eikö se ole koko palstan tarkoitus? t. Se, jonka lapsen nimiäisiin joku jätti tulematta. ps. Minä ymmärrän ap:ta hyvin, ja hän varmaan hakikin tukea mielipiteelleen täältä.
Eikö sinusta tuntuisi pahalta, jos teidän tapojanne ja juhlianne haukuttaisiin tulla tavalla?
joilla ei ole ikinä mahdollisuutta tutustua Jumalan armoon ja nimeltäkutsuun?
Huis helvettiin vaan, koko pakanasakki!
Onneksi MEILLÄ on matkaliput taivaaseen muiden samanlaisten kanssa harppua soittelemaan ja teetä hörppimään. huh, huh!
Surullista, että voit tuollaisella asenteella toimia kirkon työntekijänä. Raha ratkaisee kaiken?