meille tulossa kolmas poika ja tuntuu että en halua koko lasta!

miljoona typerää provoa peräjälkeen. Mee metsästää ne muumis takasin laaksoon, kiitos..

Mutta järkyttävää silti, että jonkun mielestä "tyttöjen jutut" ovat jotenkin vähempiarvoisia. Kauheaa. Itsellä varmaan naiseus ja itsetunto aika hukassa.

minua ainakin hävettää tyttäreni, en kehtaa myöntää kellekkään, että olen epäonnistunut, enkä ole saanut poikaa vaan kolme kauheaa tyttöä. olisinkin saanut kolme poikaa mutta kun tulikin kolme vpäätä. voisin vaihtaa nuo kakarat pois. no parhaani olen yrittänyt ja saada tytöistä edes poikamaisia. tytöillä ei ole nukkeja eikä mitään tyypillisiä tyttöjen juttuja. meillä on traktoreita, radio-ohjattavia

Pelkäsin että neljäskin olis ollut tyttö. Se ajatuskin tuntui kohtuuttomalta. Kaks ekaa tyttöä meni tyttöä toivoessa, uskoin että kaksi tyttöä on helpompaa ja parempaa seuraa toisilleen kuin tyttö ja poika.

Kolmas tyttö oli jo selkeästi toiveena poika ja ultran jälkeen lievä pettymys. Pettymys meni ohi ennen synnytystä ja tuntui maailman luonnollisimmalta olla jälleen tytön äiti.



Ennen nejättä raskautta piti käydä läpi ajatukset, että varmasti haluan lapsen enkä poikaa. Silloin keskusteltiin paljon miehen kanssa aiheesta. Ja niin oltiin mielestämme valmiita neljänteen lapseen -ja mahdollisesti neljänteen tyttöön.

Kun sitten ultran jälkeen ei sukupuolta pystyttykään kertomaan, iski pettymys: taasko tyttö, kohtuutonta, eikö kolme jo riitä? Ja sitten iski morkkis... Enkö ollutkaan käsitellyt asiaa, eihän näitä tunteita pitänyt tulla. Miehelle asia oli ok, hän oli sinut ajatuksesta neljästä tytöstä. Enne synnytystä jouduttiin tekemään kuitenkin ylimääräisiä ultria, ja siellähän näkyi vehkeet... uskomatonta!



Loppujen lopuksi asiat on hyvin. Kolme tyttöäni kuului ollakin tyttöjä, ja kuopuksen kuului olla poika. Tosin suku suhtautui "liian hyvin" poikaan, laitoksella tuli huono mieli tyttöjeni puolseta, ovatko he olleet jotain väärää. Vähitellen nekin tunteet kyllä hälveni.

ymmärrän sinua hyvinkin,itsellä 3poikaa ja neljättä kun aloin odottamaan odotin kovasti tyttöä.yksinkertaisesti ajatus 4pojasta oisi saanut minut hulluksi=) neljäs oli tyttö,isoveljien oma prinsessa.kaikkea hyvää sinulle ap,ja muista että on paljon naisia jotka ei saa sitä yhtäkään lasta vaikka haluisivat kovastikin:(

Miksi kolmas tai neljäs poika laittaa rusetin päähänsä äitiänsä ilostuttamaan, miksei ensimmäinen? Jokainen lapsi tulee yksilönä, ei järjestysnumerona. Ap toivoi joka lapsesta tyttöä. Käykö silti niin että juuri se nuorin kokee myöhemmin nahoissaan olleensa väärää sukupuolta, vaikka se "väärin poika" vois olla ihan hyvin ensimmäinen tai toinen poika.



Ymmärrän täysin aiemmat kirjoitukset, sitä varsinaista aihetta ei tarvii alkaa rautalangasta vääntämään. Haluan vain tuoda esille tämän, että ei saa syyttää juuri sitä nuorinta väärästä sukupuolesta, hän ei sitä itse ole valinnut.



(itse olen esikoinen ja saanut kokea olleeni hyvä juuri näin. pikkusisko sai sitten kokea sen ettei ollut poika. tuntui väärältä. joskus toivoin että kumpa minä olisin ollut poika, olisi sisko kelvannut tyttönä täysin)

arvostamaan ja kunnioittamaan elämää enemmän. Mietippä, jos olisi esim selvinnyt, että odotat sairasta lasta, tai lapsesi kuolisi kohtuun? Tai itselläsi tai perheenjäsenelläsi olisi parantumaton sairaus?



Näiden esimerkkien valossa ei voisi olla vähempää väliä terveen, toivotun lapsen sukupuolella!

Me halusimme ehdottomasti tytön ja pojan.

ONNEKSI saimme sillä emme kumpikaan olisi halunneet samaa sukupuolta toisestakin lapsesta.

Meillä on nyt täydellinen perhe, mihin kuuluu sekä tyttö että poika.

Kumpikin täydellisiä lapsia!

Joissain muissa kulttuureissa sinulle oltaisiin hyvin kateellisia, koska saat nimenomaan poikia. Joissain kulttuureissahan toivotaan nimenomaan poikia ja heitä pidetään parempina kuin tyttöjä (joka on tietenkin oikeasti huono asia). Siellä sinua varmaan pidettäisiin oikein siunattuna, kun synnytät vain poikia. Ja jos taas saisit pelkkiä tyttöjä, sinua säälittäisiin tai ajateltaisiin että sinussa on jotain vikaa. Asia on siis pitkälti näkökulmasta kiinni. Ja niinkuin joku jo sanoikin, tunteesi menevät todennäköisesti itsestään ohi kunhan saat rauhassa käsitellä niitä. Voit toki mennä juttelemaan ammattilaisenkin kanssa jos koet sen tarpeelliseksi. Mutta itsekkin totesit että tulet varmasti rakastamaan lastasi ja tuskin sitten enää haluaisitkaan vaihtaa häntä tyttöön.

Monta vuotta kulunut kolmannen poikamme syntymästä mutta katkerat ajatukset valtaavat mieleni edelleen aika ajoin. Etenkin silloin, kun tuttaville syntyy tyttöjä. Ja etenkin silloin, kun jotkut ajattelemattomat kauhistelevat poikakolmikkoamme ja elämämme raskautta.



Raskastahan se on useinkin. Se taistelu ja riehuminen on niin uuvuttavaa. Silti rakastan lapsiani, tietenkin, enkä heistä luopuisi. Mutta oman pettymykseni tunnustan täysin ja en asiaa varmaan koskaan opi täysin hyväksymään. Toivon todella ap.että sinä onnistut tässä paremmin. Anteeksi, etten jaksa olla kannustavampi. Olisi kiva kuulla sinun tilanteestasi vielä. Olisikin joku keskustelupalsta meille, itse voisin saada sieltä paljon apua.

Se on kuin avaisi joululahjan jo juhannuksena.



En ole koskaan halunnut tietää lapsen sukupuolta etukäteen, eikä mitään pettymyksiä ole koettu. Lapsi on lapsi. Ei kenekään elämä lopu siihen, että "en koskaan saa tyttö-/poikalasta".

Se on hyvä että käyt ton läpi jo raskausaikana,niin synnytyksessä ei tule ikävää yllätystä. Älä huoli muru, toi pitää vaan käydä läpi.



Been there, done that.



t. oman futisjoukkueen coachi :)

mutta miksi monet tuntuvat niin kovasti korostavan lapsen sukupuolen merkitystä? "Poikien leikit on niin rajuja" tai "vaatteet tyhmiä" tai "ne vaan rassaa mopoja".



Mielipiteeni on se, että ympäristö luo paineet tietynlaiselle pojan/miehen roolille. Tästä voi aktiivisesti pyrkiä toiseen suuntaan! Sukupuolisensitiivinen kasvattaja ottaa lapset huomioon yksilöinä ja ihmisinä, ei niinkään tyttöinä tai poikina. (Tällä en tarkoita sitä, että biologinen sukupuoli pitäisi jotenkin kieltää, ei.)



Itselläni on kaksi poikaa, joiden leikit ovat fyysisiä, mutta eivät rajuja. He leikkivät niin nukeilla kuin junaradoillakin. Piirtelevät, keräilevät keppejä ja kiviä, lueskelevat kaikenlaisia kirjoja. Jos minulla olisi tyttöjä, tämäntapaisiin leikkeihin heitäkin ohjattaisiin.

No eiköhä ap tiedä, että myös suomessa poika ennen peri ja oli ainoa joka oli arvokas. tyttö oli paskaa kuten on nykyään monissa kulttuuressa vieläkin. tämä tieto tuski ap:ta lämmittää mitä merkityksiä muut pojalle antavat joissain kulttuureissa jos itse haluaisi tytön.

Joissain muissa kulttuureissa sinulle oltaisiin hyvin kateellisia, koska saat nimenomaan poikia. Joissain kulttuureissahan toivotaan nimenomaan poikia ja heitä pidetään parempina kuin tyttöjä (joka on tietenkin oikeasti huono asia). Siellä sinua varmaan pidettäisiin oikein siunattuna, kun synnytät vain poikia. Ja jos taas saisit pelkkiä tyttöjä, sinua säälittäisiin tai ajateltaisiin että sinussa on jotain vikaa. Asia on siis pitkälti näkökulmasta kiinni. Ja niinkuin joku jo sanoikin, tunteesi menevät todennäköisesti itsestään ohi kunhan saat rauhassa käsitellä niitä. Voit toki mennä juttelemaan ammattilaisenkin kanssa jos koet sen tarpeelliseksi. Mutta itsekkin totesit että tulet varmasti rakastamaan lastasi ja tuskin sitten enää haluaisitkaan vaihtaa häntä tyttöön.

ja olemme todellakin yrittäneet ohjailla leikkejä rauhallisempaankiin suuntaan. On pehmoleluja, nukkeja, rattaat nukelle, leikkiastioita jne. mutta jotenkin ne leikit useimmiten ohjautuvat siihen "riehuntaan". Poikia kiinnostaa enemmän sodat ja taistelut, autot ja pallot kuin em. tavarat.

Miten olette päässeet surusta ylitse?



Neuvoja?

minusta lapset ovat jumlan lahja ja olen heistä onnellinen. mikään ei ole mahtavampaa kuin että lapset ovat terveitä. sukupuolella ei ole mitään merkitystä. mene terapiaan käsittelmään tunteitasi, ehkä saat sieltä apua ja tukea.

ap:lle neuvoksi: Jos oikein ahdistaa, niin matkustakaa koko perhe vaikka Italiaan lomalle, niin johan alkaa olo parantua.

Italiassa tulevilla isillä on tapana sanoa: "Millään muulla ei ole mitään väliä, pääasia on, että lapsi on POIKA!".

Vanha kansa aivan palvoo teitä. Oikein poikia! Jee! "Tyttö tuli - tyhjä tuli. Poika tuli - paljon tuli", sanoo vanha sananlasku.

Olen siis itse se tyttö, joka syntyi kahden pojan jälkeen. Meillä on kaikilla hyvin pieni ikäero, mutta silti en ole ikinä päässyt mukaan esim. leikkeihin, vaan veljeni ovat aina olleet keskenään ja suunnilleen hätistäneet minut pois. Näin aikuisena he ovat edelleen keskenään tekemisissä ja minä olen se ulkopuolinen. Eli ei välttämättä ole niin mukava se yksinäisen tytön asema.

Olen siis itse se tyttö, joka syntyi kahden pojan jälkeen. Meillä on kaikilla hyvin pieni ikäero, mutta silti en ole ikinä päässyt mukaan esim. leikkeihin, vaan veljeni ovat aina olleet keskenään ja suunnilleen hätistäneet minut pois. Näin aikuisena he ovat edelleen keskenään tekemisissä ja minä olen se ulkopuolinen. Eli ei välttämättä ole niin mukava se yksinäisen tytön asema.

Tosin sillä erotuksella, olen esikoinen eli pääsin päsmäröimään pikkuveljiäni. Mutta ulkopuolinen tosiaan olin, ja yksinäinenkin.

Tuntuu pahalle ettei äiti halua pientä ukkeliaan.



Meillä on 3 poikaa, enkä ikinä olisi toisin halunnut. En edes salaa ole toivonut tyttöä. Pojat on ihania.



Anna se poika adoptioon, varmasti joku rakastaa häntä enemmän. Kamalaa jos hän saa vanhempana tietää ajatuksistasi.

Olen siis itse se tyttö, joka syntyi kahden pojan jälkeen. Meillä on kaikilla hyvin pieni ikäero, mutta silti en ole ikinä päässyt mukaan esim. leikkeihin, vaan veljeni ovat aina olleet keskenään ja suunnilleen hätistäneet minut pois. Näin aikuisena he ovat edelleen keskenään tekemisissä ja minä olen se ulkopuolinen. Eli ei välttämättä ole niin mukava se yksinäisen tytön asema.

Tosin sillä erotuksella, olen esikoinen eli pääsin päsmäröimään pikkuveljiäni. Mutta ulkopuolinen tosiaan olin, ja yksinäinenkin.

Kiinnostaisi tietää, millainen tilanne sinulla nyt aikuisena on veljiesi kanssa? Oletteko kaikki tekemisissä keskenänne?