Jaksatteko te muut nähdä ihmisiä työviikon jälkeen?
Oikein ahdistaa kun täytyy aina keksiä tekosyitä ettei joudu jokaiseen kissanristiäiseen viikonloppuisin. Samat ihmiset pommittavat viesteillä, että nähdäänkö viikonloppuna. En jaksa. Jos vastaan että en nyt jaksa niin sama rumba on saletisti edessä seuraavana viikonloppuna, ja sitä seuraavana. Ja jos erehdyn näkemään, mikään ei ikinä riitä vaan KOKO AJAN pitäisi olla menossa ja vuorovaikuttamassa. En saatana jaksa, antakaa mun olla joskus rauhassa!
Muilla vastaavia fiiliksiä?
Kommentit (29)
Ongelma tuossa vain on, että jos kieltäydyt joka kerta, niin ennen pitkää kutsut loppuvat. Paitsi eihän tämä tietysti ole ongelma, jos se ei sinulle ole ongelma.
En tod. ja sanon sen. Ei oo pakko jos ei haluu. Työ, jossa paljon ihmisiä ympärillä, joten viikonloput on itseä varten.
Totta kai, ei viikonloppuna tapaa samoja ihmisiä kuin töissä.
Täsmälleen samat fiilikset. Yritän pyhittää yhden päivän viikossa itselleni, mutta kovin on vaikeaa. Rakastan arkivapaata kun kukaan ei tiedä sun olevan vapaalla.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma tuossa vain on, että jos kieltäydyt joka kerta, niin ennen pitkää kutsut loppuvat. Paitsi eihän tämä tietysti ole ongelma, jos se ei sinulle ole ongelma.
Jos pitää valita koko ajan tai ei ollenkaan, valitsen ei ollenkaan.
Minäkin ihmettelen kun jotkut haluavat nähdä joka viikonloppu. Eikö he kaipaa ikinä yksinoloa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma tuossa vain on, että jos kieltäydyt joka kerta, niin ennen pitkää kutsut loppuvat. Paitsi eihän tämä tietysti ole ongelma, jos se ei sinulle ole ongelma.
Jos pitää valita koko ajan tai ei ollenkaan, valitsen ei ollenkaan.
Niin mikä oli ongelma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma tuossa vain on, että jos kieltäydyt joka kerta, niin ennen pitkää kutsut loppuvat. Paitsi eihän tämä tietysti ole ongelma, jos se ei sinulle ole ongelma.
Jos pitää valita koko ajan tai ei ollenkaan, valitsen ei ollenkaan.
Niin mikä oli ongelma?
No se saatanan jatkuva kerjääminen, milloin taas voitaisiin nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma tuossa vain on, että jos kieltäydyt joka kerta, niin ennen pitkää kutsut loppuvat. Paitsi eihän tämä tietysti ole ongelma, jos se ei sinulle ole ongelma.
Jos pitää valita koko ajan tai ei ollenkaan, valitsen ei ollenkaan.
Niin mikä oli ongelma?
No se saatanan jatkuva kerjääminen, milloin taas voitaisiin nähdä.
Niin ystävyyteen kuuluu näkeminen ja yhteydenpito..
Itse kun aspa-työhän "joudin", niin pe:na sitten baariin. Yhtään ei kiinnostanut se .... "jonninjoutava lässytys", mitä töissä piti kuunnella. Otin vaan pari ja dätsit.
Kerran, töissä, röökipaikalla, tuttu nainen, sanoi, et "eipä ole sinuakaan näkynyt pubissa, oletko pistänyt korkin kokonaan kiinni?". Vastasin tuon, et käyn, mut vain parilla (kun ennen luuhasin koko illan).
Hän sanoi sen hyvin: Sinä saat sitten töissä sosiaaliset suhteet kuntoon/hoidettua. Mietin vähän aikaa ja vastasin, et niinhän se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma tuossa vain on, että jos kieltäydyt joka kerta, niin ennen pitkää kutsut loppuvat. Paitsi eihän tämä tietysti ole ongelma, jos se ei sinulle ole ongelma.
Jos pitää valita koko ajan tai ei ollenkaan, valitsen ei ollenkaan.
Niin mikä oli ongelma?
No se saatanan jatkuva kerjääminen, milloin taas voitaisiin nähdä.
Niin ystävyyteen kuuluu näkeminen ja yhteydenpito..
Ystävyyteen kuuluu myös toisen rajojen kunnioittaminen. Ystävät voivat nähdä vaikka kerran kuussa, mikään pakk9 ei ole tyrkyttää itseään kylään joka viikonloppu.
Et tässä viestissäsi vaikuta kovin mukavalta, joten kuulostaa oudolta, että seuraasi oikein kerjätään jatkuvasti. Mutta varmaan sitten oikeasti olet.
Itse jaksan kyllä nähdä ihmisiä työviikon päätteeksi, mutta tässä auttaa hyvin epäsosiaalinen työ, eli minimaaliset ihmiskontaktit työssä.
Nuorempana oli ihanaa nähdä kavereita viikonloppuisin. Nyt 50v, ei kiitos, nähdään mielummin lomilla/pitkillä vapailla. Luulisi, että kun lapset on maailmalla, on aikaa ystäville enemmän. Mutta työviikon jälkeen, on vain niin mukava olla ilman muita velvotteita.
Sosiaalisuuskynnys täyttyy kummasti kun koko työpäivän on tekemisissä ja kontaktissa ihmisten kanssa. Mulle pitää myös ilmoittaa kaikki sellaiset kutsut, menot ja tapahtumat joihin mun halutaan osallistuvan vuorotyöstä johtuen varsin hyvissä ajoin että voin laittaa työvuorotoiveeksi vapaan tai mahdollisesti koittaa vaihtaa vuoroa jonkun kanssa.
Mä näen viikolla ystäviä lenkkeilyn tai kahvittelun merkeissä, viikonloppuna en näe koskaan ketään koska haluan viettää aikaa mieheni kanssa ja levätä.
En näin perjantaisin, mutta lauantai on ok. Sunnuntaina näkee ihmisiä kirkossa, silloin ei enää tarvi enempäö.
Jokseenkin surkeaa ettet saa sanottua asiasta ystäville..
Riippuu viikosta. Ihan joka viikko ei jaksa, joskus on hyvä olla aikaa ihan itselleen ja perheelleen.