"Pakkonukutetaanko" teillä lapsia päiväkodissa?
Meillä on pian 6-v vilkas lapsi, joka ei nuku enää päiväunia. Päiväkodissa hän on sisarusryhmässä, jossa pienimmät 2-vuotiaita. Kaikkien on levättävä 1½ tuntia, ensin kuunnellen satua ja musiikkia, mutta sitten loppuaika hiljaisuudessa. Lapselle, joka ei nuku on puolitoista tuntia pitkä aika maata sängyssä. Siksi saan nyt päiväkodista palautetta huonosta nukkarikäytöksestä, lapsi herättelee muita äänekkäällä puhumisellaan tm. koputtelulla ja naksuttelulla. Ymmärrän toki, että kaksivuotiaiden pitää saada unensa, mutta ymmärrän myös, että pian 6-vuotias turhautuu pakkomaakutuksesta. Olen kysynyt, olisiko mahdotonta, ettei lapsen tarvitsisi olla nukkarissa tuota 1½ tuntia tai voisiko hän edes saada kirjan katseltavakseen, mutta ei. Pitävät kuulemma yhtenäistä linjaa päiväkotiryhmässä. Minuta tämä on väärin isompaa lasta kohtaan! Enkä minä äitinä voi muuta kuin puhua kotona lapselle, ettei saa herätellä muita, mutta eipä se paljon tulosta tuota!
Kommentit (95)
Emme halunneet kolmivuotiaamme enää nukkuvan päiväunia, jotta saisimme hänet nukkumaan ajoissa illalla ja meille jäisi vähän omaakin aikaa. Kyllä vanhemmat tietävät itse parhaiten, mikä heidän lapselleen sopii.
Suoraan sanottuna onneksi olemme niin hyvissä asemissa, ettei meille uskallettu loppujen lopuksi panna hanttiin.
Onko lapsesi oikeassa ryhmässä 2-vuotiaiden kanssa? MIksi ? Tunnet oman lapsesi parhaiten, miten hän sopeutuu yhteisiin sopimuksiin ja sääntöihin. Keskustele asioista työntekijöiden kanssa, älä lapsen kuullen. Jospa lapsi on huomannut sinun joustavan ja ihmettelevän asioita hänen näkökulmastaan ja käyttää valtaa näin. Puolitoista tuntia tuntuu tosipitkältä ajalta, jopa ylivilkkaalle ja rajattomalle lapselle. Ymmärrät varmaan, että lapsesi käytös oikeasti häiritsee lapsia, joiden pitää kehittymisensä vuoksi nukkua. Siksi saatte palautetta. Monilla vanhemmilla on väärä käsitys lapsen huvittamisesta koko ajan. Ei se vaurioita lapsen kehitystä, jos hänellä ei ole koko aikaa jotain aktivitettia "huvittamassa", kuten kirjoja, satujen lukemista jne.lapsesi menee kohta kouluun ja hänen on osattava pysyä paikoillaan sielläkin, edes jonkun aikaa. Kyllä 6-vuotiaan lapsen pitäisi ymmärtää noudattaa ohjeita hiljaisuudesta, keskustele tästä lapsesi kanssa ja anna päiväkodin työntekijöiden tehdä työnsä. Onko lapsesi extravilkas, jonka on saatava lepoa tavalla tai toisella? Siihen tarpeeseen voit vastata myös itse menemällä ulos iltaisin fyysisesti rasittamaan häntä ja hups ei aikaakaan kun hän huomaa lepäämisen olevan etuoikeus, jota ei ole koulussa. Keskustele päivähoidon kanssa asiasta, näkökulmasi ei välttämättä ole yksi ja ainoa oikea.
Et voi todellakaan ajatella, että lapset viettävät nukkarissa aikaa siksi, että sinä pääset kahville ja saat tehdä paperitöitä.
Lapsen etu menee AINA edelle. Kaikki muu tulee lapsen edun jälkeen.
T. lto
Jos et siis hyvä PK:n varajohtaja ymmärtänyt niin en tarkoittanut, että ihan oikeasti joisimme kahvia tai nukkuisimme sen pari tuntia.
Meilläpä on 2 aikuista ulkona lasten kanssa ja jos iltavuorolainen tulee myöhempään töihin niin ei jää aikaa tehdä paperihommia siinäkään.
Todellakin haluan edes sen yhden rauhallisen kahvihetken päivässä. Siihen on minulla lakisääteinen oikeus. Me kun juomme aamukahvin ja syömme lounaan joka päivä lasten kanssa, joskus saa syödä kylmän ruoan ja joskus sen kerkiää syödä lämpimänä.Siis minähän olen myös sitä mieltä, että lapset tarvitsevat sen lepohetken. Mutta kyllä meilläkin isommat pääsee tunnin jälkeen pois nukkarista.
En oikein ymmärtänyt, mistä hiillyit.
olet sitä mieltä, että päiväkodin työntekijöillä ei ole oikeutta kahvitaukoon tai ruokataukoon? Tai että ne paperityöt tehdään kotona ilman korvauksia vapaaehtoistyönä?
Huh huh
ja että työn kuntatasoista heikkoa resursointia ei saa maksattaa lapsilla.
Jos työn tekemisen olosuhteet ovat heikot, se ei saa kuitenkaan ylittää sitä ehtoa, että lapsen etu tulee aina ensin.
Ymmärrän, mistä on kyse. En minäkään ehdi paperitöitä tekemään.
Mutta: Miten ihmeessä tuo oikeuttaa lasten makuuttamisen?
Miksi heikoimman tulisi kärsiä?
Eikö meidän kasvattajien tärkein tehtävä ole puolustaa aina ja kaikessa lasten etua?
olet sitä mieltä, että päiväkodin työntekijöillä ei ole oikeutta kahvitaukoon tai ruokataukoon? Tai että ne paperityöt tehdään kotona ilman korvauksia vapaaehtoistyönä?
Huh huh
ja eri asiat eri perheiden näkökulmasta.
Päiväkodissa pakkonukutetaan lapsia ja meidän kaksi lasta on samaisessa päiväkodissa. Vanhempi (poika) on ADHD diaknoosin saanut 6v. vanha eskarilainen joka ei ole kotioloissa 2,5 ikävuoden jälkeen nukkunut päivällä, kun ei unta tahdo riittää yölläkään.
Kerhossa poikaamme on nukutettu kolme vuotta pakolla ja olemme siitä saaneet kuulla häiriökäyttäytymisenä nukkarissa. Useaan otteeseen olemme vaimoni kanssa pyytäneet, että voisiko poika olla eri huoneessa askartelemassa koska piirtäminen on oikeastaan ainut johon hän pystyy keskittymään kunnolla. Poikamme on todellakin turhautuessaan villi tapaus niin kuin sairauden luonteeseen kuuluu ja hän on mm. nukkarissa huudellut pylly ja pippeli juttuja. Noin vuosi takaperin saimme päiväkodin johtajattarelta ilmoituksen että poikamme on siirretty "eristykseen" nukkarin ajaksi ja hän saisi piirtää tuon ajan. Näin ainakin luulimme.
Eristyksiin han oli joutunut, mutta pakkonukuttaminen johtajattaren toimistohuoneessa oli jatkunut. Tämä kävi meille kuukausi takaperin selville, kun saimme kutsun "kriisipalaveriin" lastensuojelun taholta. Poikamme oli nukkarissa puhunut ja elehtinyt tavalla jolla 6v. lapsen ei tule käyttäytyä. Hän on paljastanut talkapuoltaan johtajattarelle näytellyt pippeliään ja puhunut rivouksia. Näitä on meille esitetty toistakymmentä sivullista päiväkirjan tapaisessa muistiossa jotka kaikki kulminoituvat nukkarissa tapahtuvaan käytökseen. Muistion mukaan poika on pyytänyt johtajatarta koskemaan pyllyreikäänsä, nuolaisseensa äidin pyllyä ym. ym. Tätä muistiota päiväkodin johtajatar on nyt kerännyt toista vuotta ja ilmoittanut lastensuojeluun epäilynsä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Olemme siis saaneet kolme viikkoa sitten syytteen vaimoni kanssa oman poikamme seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämä on lähestulkoon musertanut ainakin minut henkisesti, vaikka tiedänkin meidän olevan syyttömiä järkyttävään syytökseen enkä usko, että poikamme on joutunut hyväksikäytetyksi missään muuallakaan, koska hän ei päiväkodin ja kodin lisäksi ole ollut kuin isovanhemmilla satunnaisesti. Viranomaistaholla kukaan ei vain tunnu ottavan millään tavalla tutkintaan päiväkodin aiheuttamaa ahdistusta jonka ADHDta sairastava poika on joutunut kokemaan kun häntä on eristyksissa pakkonukutettu pitämällä väkisin sängyssä. Hän on purkanut suunnatonta ahdistusta edellämainitulla tavalla joka on sitten kirjattu tarkkaan ylös ja toimitettu lasten psykologille terveyskeskukseen joka laittoi asian eteenpäin. Jos tuota muistiota lukee kuin piru raamattua niin kyllä siitä aika lailla ikävän vaikutelman saa kieltämättä varsinkin kun johtajatar on vielä sopivalla kieliasulla kuvaillut tapahtumia. Tässä eräs esimerkki. Poikamme makaa sängyllä johtajatar vieressään. Johtajattarella on paidassa rinnan kohdalla tasku jossa on vetoketju. Poikamme on ottanut vetoketjun vetimen suuhunsa ja sanonut haluavansa namia. Tätä vetimen "imemistä" on sitten ilmeisesti jatkunut pidemmän aikaa. Tuo tapahtuma on saatu kyllä niin insestisesti kuvailtua muistioon ja osoitettua vanhempia syyttävällä sormella vaikkakaan siinä ei pojan kohdalla ole ollut muuta, kuin turhautumista, kun johtajatar makaa tissit naaman edessä pitäen huolta että poika varmasti pysyy sängyssä. Hemmetti eikö jo tuollaisessa pitäisi heti puhaltaa peli poikki jos se tuntuu aikuisesta epämukavalta eikä yrittää lietsoa josko sieltä tulisi vieläkin kovempia "paljastuksia kotielämästä". Muistion tarinat kovenevat loppua kohden huipentuen siihen, että poikamme on nukkarissa sängyllä ilman housuja pylly pystyssä pyytäen johtajatarta laittamaan sormen pyllyyn. En tiedä miten tälläinen on saatu nukkarissa lietsottua, mutta kotona moista käytöstä ei ole ikinä näkynyt. En tiedä onko poikamme vain päivittäisistä holdin-tilanteista ja pakkonukutuksista ollut niin ahdistunut, että viimeisinä keinoina on käyttäytynytn noin? Jokatapauksessa tämä on poikinut meille hänen vanhemmilleen syytteen hyväksikäytöstä ja nyt olemme aivan hirveässä tilanteessa. Itse olen joutunut turvautumaan psykiatriseen apuun kun en saa nukuttua eikä oikein pysty töitäkään tekemään kun pelottaa ja ahdistaa mitä poliisin esitutkinta tuo tullessaan. Vaikka sokeasti uskonkin, että oikeus voittaa ja jostakin löytyy oikea asiantuntija joka näkee pikkukaupungin psykiatrian ja päivähoidon täysin luokattomaksi tuntuu ettei enää jaksa kohta enää taistella perheensä puolesta...
ei mulla pysys edes 4v hiljaa maate. ku ei enää nuku päikkäreitä..
NOSTA METELI!!!
onneksi pph:t on lepposampia :) laps saa nukkua jos nukuttaa, jos ei niin ei oo pakko (riippuu kyllä vanhemmista vaativatko lapselle päiväunet)
En suostus tuollaseen oman lapsen kohdalla!
Eikö Oulussa joku päiväkodin hoitaja ollu teipanni lapsen suun kiinni ku ei ollu hiljaa nukkarissa??? Kamalaa!
Oho mikä kommentti!Itsekin pk-työntekijänä voin sanoa,että miten ihmeessä meillä ei saa olla hetkeäkään taukoa vaan aina olisi oltava valmiina LAPSIA varten?Ei missään muuallakaan työpaikassa ole niin,kyllä pieni tauko tekee terää aivoille ja sitten taas jaksaa.Harvassa ryhmässä onnistuu että lapsi muka itsenäisesti HILJAA touhuilee kun muut nukkuu,monessa paikassa,kuten meillä joka huoneesssa on nukkuvia!lapsi ei osaa olla hiljaa niin kauan ja jos on toinen kaverina kikatusta,sipinää ja hässäkkää syntyy.
Päiväkodissa on monta työntekijää juoruamassa hiljaisuuden ajan!!
Perhepäivähoitajat ei kerkiä ees kahaveja juua, muutenku seisaaltaan, ku pitää yksin huolehtia kaikesta!!!
Kaikki kuuntelevat sadun. Sitten saa nousta hiljaisiin leikkeihin, jos haluaa.
Ryhmässä 3 - 5 -vuotiaita.
painitaan näiden uniasioiden kanssa. Kolme vuotiaamme ei kotona nuku päiväunia ja ihan reipas on ilman niitä. Itse kyllä mielellään laittaisin unille ellei se olisi kahden tunnin tappelu. Nyt tilanne rauhoittunut, kun huomattiin ettei vaan kaipaa enää päiväunia. Kotona ollessa menee nukkumaan 20-21.00 ja on aamulla virkeä.
Päiväkodissa nukkuu päiväunet, joiden vuoksi illalla ei millään rauhoitu nukkumaan. Nukahtaminen venyy 23.00 asti ja aamut vaikeita kun ei saa poikaa ylös ilman itkua ja tappelua. On kyseessä myös sisarusryhmä, jossa kaikkien tulee nukkua. Kauhistuttaa ajatus ettei tähän tule muutosta ja tarhavuosia on vielä yli neljä jäljellä..
sängyssä pitkällään yli 3-vuotiaat.
Ei meidän yleensä nukahda vaikka kuinka makaa, mutta joskus kun on lopulta nukahtanut, ei ole meinannut herätä ja ilta on vaikea kun ei lapsi halua sänkyyn, on virkeämpi...
Olen ollut sijaistavana lto:na eli käytännössä kiertänyt useissa eri päiväkodeissa eli tähän pohjaan oman kommenttini.
-Ensinnäkin päiväkodeissa ON EROJA. Osassa asiat on organisoitu hyvin, osassa ei. Myös se vaihtelee, onko asiat järjestetty lasten vai työntekijöiden näkökulmasta. Ap:n esiintuoma asia on osoitus huonosta pedagogiikasta, joka ei perustu lapsilähtöisyyteen.
-Toiseksi pk-ryhmällä on paljon vaikutusta. Pelkistä eskarilaisista koostuvan ryhmän päivän rytmittäminen on paljon helpompaa kuin esim. sisarusryhmän, jossa on monen eri ikäisiä lapsia. Ihan kokemuksella voin sanoa, että sisarusryhmässä helposti "kärsivät" ne isoimmat ja pienemmistä sitten pidetään taas parempaa huolta. Siis jos ongelmia pedagogiikassa on, ei tietenkään muuten.
-Huonon pedagogiikan lisäksi ongelmana usein on se, että vaikka päiväkodissa haluttaisiin kuunnella vanhempia ja toimia mahdollisemman lapsilähtöisesti, on kyseessä kuitenkin ryhmämuotoinen hoito, jossa on pakko tehdä kompromisseja ja löytää ratkaisuja, jotka toimivat kokonaisuutena parhaiten. Se on välillä todella turhauttavaa yksittäisten lasten ja perheiden kannalta, mutta joskus yksittäisten toiveiden toteuttaminen saattaa uhata koko ryhmänhallintaa. (Tässäkin tosin kyse voi olla huonosta pedagogiikasta.)
-Kuten joku jo täällä mainitsi, myös päiväkotien tiloissa on eroja. Huonot tilat eivät anna mahdollisuutta siihen, että osa lapsista voisi olla eri tilassa nukkarin aikana. Hyvin suunnitellut tilat taas antavat joustomahdollisuuksia.
-Ja lopuksi, lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien ammattitaidossa ja koulutuksessa on EROJA. Myös eri aikoina koulutuksessa on painotettu eri asioita, joten siinä mielessä on vähän vaikea välillä vertailla vaikka eri päiväkotien toimintaa keskenään.
Toisin sanoen ongelmat eivät välttämättä ole aina niin yksioikoisia ja helposti ratkaistavissa, kuten lapsen vanhemmat saattavat ajatella. Tällöin yleensä halutaan toimia yhdessä lapsen parhaaksi, mutta käytännössä se voi yksittäisissä asioissa olla haastavaa. Toisaalta päiväkodissa saatetaan myös kannattaa vahvasti tietynlaista kasvatusajatusta, jolloin ei edes yritetä löytää ongelmaan ratkaisua.
Toivottavasti ap löytää yhdessä päiväkodin kanssa ongelmaan ratkaisun.
4 - 6-vuotiaiden ryhmässä vain pari lasta menee nukkariin (ne, jotka varmasti nukahtavat) ja muut pötköttelevät salissa patjoilla puolisen tuntia satua kuunnelleen. Joskus joku nukahtaa siihenkin, mutta pakko ei ole. Puolen tunnin jälkeen saa mennä tekemään palapelejä tai lueskelemaan leikkihuoneeseen.
Tunti tai puolitoista pelkkää pötköttelyä on isolle pk-lapselle luonnotonta!
päiväkodissa tehdään vähän erilailla. Kyllä miusta eskarit voi jo valvoakin samoin 5-vuotiaat. Mutta kamalalta tuntuu kun 2 ja 3-vuotiaita pakkovalvotetaan vain siksi, että ne saadaan illalla aikaisin nukkumaan:(
niin ehkä hoitajat todellakin katsovat parhaaksi, että tämän ap:n nicopetteri lepää sen ajan.
Yhtä helvettiähän se on hoitajillekin jos yksikin lapsi villitsee ryhmää lepoajalla.
Mihin ihmeen aikaan teillä sitten mennään illalla nukkumaan?
Meidän 3 v ei ole nukkunut päiväunia vuoteen, itse jätti ne pois. Nukkuu yöllä 20.30 - 8, eli tosi hyvin. Olisi aivan järjetöntä alkaa pelleilemään päiväunilla ja sotkea hyvä, lapselle sopiva rytmi.
Itse menen nukkumaan viimeistään klo 22, joten eipä sitä omaa aikaa juuri kauheasti ole.
päiväkodissa tehdään vähän erilailla. Kyllä miusta eskarit voi jo valvoakin samoin 5-vuotiaat. Mutta kamalalta tuntuu kun 2 ja 3-vuotiaita pakkovalvotetaan vain siksi, että ne saadaan illalla aikaisin nukkumaan:(
Olen ollut useammassakin pk:ssa töissä nuorempana ja AINA saivat yli 3 v lapset tulla pois nukkarista, jos ei uni maistunut. Saivat leikkiä hiljaa vieressä, kun aikuiset kahvittelivat. Ei ollut mitään ongelmia kellään.
Pakkonukuttaminen on yhtä järkkyä kuin pakkosyöttäminen. Levätä pitää hetki, ihan niinkuin ruokia pitää ainakin maistaa, mutta se riittää.
Aika sadisteja jouktu täällä kyllä. : O
Meillä naapuri valitti ties miten ylös, mutta ei siitä muuta seurannut kuin se, että äiti ja lapsi joutuivat silmätikuiksi.