Kuinka yleistä on, että perheessä on puolisoilla omat rahat?

Kumpikin voi ja käykin toisen tilillä. Tunnukset ihan molempien tiedossa.

että mies ostaa joskus itselleen jotain, mitä kovasti haluaa (esim. uusia hifilaitteita). Edellyttäen siis, että rahaa riittää perheen normaaliin elämiseen eikä kyse ole mistään holtittomasta ostelusta. Ei kai perheellisen ihmisenkään kokonaan tarvitse omista mielenkiinnon kohteistaan luopua?

En oikein ymmärrä tuota näkemystä, että prätkä ei hetkauttanut mitään Ainahan se on jostain pois, oli sitten omat tai yhteiset rahat. Olisihan sillä rahalla voinut ostaa vaikka uuden sohvan tai lähteä koko perhe lomalle tai mitä tahansa muuta. Nyt mies käytti sen omaa prätkäänsä. Onhan se aina perheeltä pois, sen rahan olisi voinut käyttää myös koko perheen hyväksi.

Meillä myös omat rahat, ja mies osti prätkän - omilla rahoillaan tietty. Työkaverit kyseli että miten sait vaimon suostumaan prätkän ostoon, ja mies sanoi että ei hän mitään lupia siihen tarvitse kun on itse rahat säästänyt. ostos ei siis hetkauttanut minun tai perheen taloutta millään lailla. Samoin voin ostaa itse vaikka tonnin kengät tekemättä tiliä kenellekään jos katson että minulle on niihin kenkiin varaa. Nämä työkaverit oli huokailleet suu auki että voiko tuollaista olla. He ovat jättäneet monia haaveitaan toteuttamatta yhteisten rahojen takia, vaikka moni raatoi töissä pitkää päivää ja saattoi olla perheen ainoa elättäjä jo monetta vuotta.

on omat rahat. Netto molemmilla suurinpiirtein sama. Yhteiset kulut jaetaan, jäljelle jäävät saan käyttää kuten haluan, eikä kenelläkään ole siihen mitään sanomista.

Jos se prätkä on ostettu niillä rahoilla jtoka on mies säästänyt omista menoistaan, ei yhteisistä sohvista tai lomista? Vaan on esim. ostanut vähemmän vaatteita, harventanut kännykän uusimista jne. muttei karsinut yhtään niitä yhteisiin menoihin kuluvia rahoja.

Ainahan se on jostain pois, oli sitten omat tai yhteiset rahat. Olisihan sillä rahalla voinut ostaa vaikka uuden sohvan tai lähteä koko perhe lomalle tai mitä tahansa muuta. Nyt mies käytti sen omaa prätkäänsä. Onhan se aina perheeltä pois, sen rahan olisi voinut käyttää myös koko perheen hyväksi.

Meillä avioliittoa kymmenen vuotta takana ja lapsia kolme. Molemmat käyvät työssä, mutta mies tienaa tuplasti sen mitä minä. Yhteenlasketut bruttoansiot noin 120 tuhatta vuodessa.



Meillä on aina ollut omat rahat ja omat pankkitilit, joille toisella ei ole asiaa. Yksi yhteinen tili on, jolta maksetaan asuntolainan lyhennys. Laitetaan sinne automaattisesti joka kuukausi rahaa suhteessa 70/30 niin, että pankki voi veloittaa lyhennyksen ja hiukan jää vielä säästöönkin.



Loput menot sovitaan tapauskohtaisesti. Kun lasku tulee, mies yleensä nappaa sen ja maksaa omalta tililtään. Ainoastaan lasten päivähoidon maksan minä säännöllisesti.



Kun menemme koko perhe lomalle tai teemme isoja hankintoja, mies yleensä maksaa nämä. Mutta aivan yhtä hyvin minä saatan ehdottaa, että jos sinä maksat nuo lentoliput niin minä voin hoitaa vaikka auton vuokrauksen. Tai sohvakaupassa saatan sanoa, että siirrän sun tilille vähän rahaa jos kerran aiot maksaa nämä kaikki. Mies yleensä vastaa että "älä turhaan, maksa sinä ensi viikolla vaikka Lapissa viikon hiihtohissiliput koko perheelle". Ja uskokaa tai älkää: ERITTÄIN hyvin toimii! Ei koskaan mitään ongelmaa.



Ja sanomattakin on selvää, että jos mies ostaa omilla rahoillaan moottoripyörän, ei minulla ole siihen mitään sanomista. Hän on tarkka ja vastuullinen kuluttaja ja huolehtii kyllä, että rahaa jää sen jälkeen säästöönkin.



En usko, että sellaisia perheitä joissa mies käy lomalla yksin ja vaimo jää kotiin kun ei ole rahaa, on muualla kuin Porvoossa.

joissa puolisoilla on erilainen elintaso.

Siskollani on näin. Mies reissa missä reissaa ja ostelee mitä lystää. Siskollani ei ole moiseen varaa, kun on lapsen kanssa kotona. Ja kyseessä ovat hyvin koulutetut, periaatteessa "fiksut" ihmiset.

kun olin naimisissa. Oli sovittu,että mies maksaa lainanlyhennykset ja sähkölaskut. minä maksoin ruuat ja lasten vaatteet ja hoitomaksut. Miehellä oli sitten varaa aika kalliiseen harrastukseen, toisin kuin minulla. Hänellä oli noin 2 kertaa paremmat tulot kuin minulla.

Kun ero sitten tuli, alkoikin se tappelu, kun en ollut maksanut kuulemma talosta mitään, ja näin muutuinkin ahneeksi ämmäksi, kun olin vaatimassa puolia talosta, mikä mielestäni minulle kuului.



että sellaista hauskuutta.

Jos se prätkä on ostettu niillä rahoilla jtoka on mies säästänyt omista menoistaan, ei yhteisistä sohvista tai lomista? Vaan on esim. ostanut vähemmän vaatteita, harventanut kännykän uusimista jne. muttei karsinut yhtään niitä yhteisiin menoihin kuluvia rahoja.

Ainahan se on jostain pois, oli sitten omat tai yhteiset rahat. Olisihan sillä rahalla voinut ostaa vaikka uuden sohvan tai lähteä koko perhe lomalle tai mitä tahansa muuta. Nyt mies käytti sen omaa prätkäänsä. Onhan se aina perheeltä pois, sen rahan olisi voinut käyttää myös koko perheen hyväksi.

Juuri näin meillä toimittiin, eli mies säästi itse omistaan ne prätkärahat eikä se vaikuttanut yhteisiin menoihin, ts. en joutunut maksamaan enempää yhteisiä menoja kuin ennenkään. Tässä piilee juuri omien rahojen idea ja fiksuus.

Jos tuolle linjalle lähdetään "sillä olisi saanut perheellä tätäjatota" niin voitaisiinhan laskea kuinka paljon kotiäidin ostamat karkit maksaa vuodessa ja sitten syyllistää että sinun mässäilysi takia ei päästä kylpylälomalle.

Henk.koht en tajua esim. kotiäitejä jotka ovat heti kärkkymässä vaikka miehensä parin sadan palkankorotusta itselleen, vaikkapa mekkorahaksi. Jos on kovalla työllä ansainnut itselleen lisää liksaa, saa mielestäni käyttää sen itseensä oli mies tai nainen. Ja tämä siis tapauksessa että perheellä on jo kaikki perusasiat kunnossa, ruokaa kaapissa ja laskut maksettuna.

Meillä avioliittoa kymmenen vuotta takana ja lapsia kolme. Molemmat käyvät työssä, mutta mies tienaa tuplasti sen mitä minä. Yhteenlasketut bruttoansiot noin 120 tuhatta vuodessa. Meillä on aina ollut omat rahat ja omat pankkitilit, joille toisella ei ole asiaa. Yksi yhteinen tili on, jolta maksetaan asuntolainan lyhennys. Laitetaan sinne automaattisesti joka kuukausi rahaa suhteessa 70/30 niin, että pankki voi veloittaa lyhennyksen ja hiukan jää vielä säästöönkin. Loput menot sovitaan tapauskohtaisesti. Kun lasku tulee, mies yleensä nappaa sen ja maksaa omalta tililtään. Ainoastaan lasten päivähoidon maksan minä säännöllisesti. Kun menemme koko perhe lomalle tai teemme isoja hankintoja, mies yleensä maksaa nämä. Mutta aivan yhtä hyvin minä saatan ehdottaa, että jos sinä maksat nuo lentoliput niin minä voin hoitaa vaikka auton vuokrauksen. Tai sohvakaupassa saatan sanoa, että siirrän sun tilille vähän rahaa jos kerran aiot maksaa nämä kaikki. Mies yleensä vastaa että "älä turhaan, maksa sinä ensi viikolla vaikka Lapissa viikon hiihtohissiliput koko perheelle". Ja uskokaa tai älkää: ERITTÄIN hyvin toimii! Ei koskaan mitään ongelmaa. Ja sanomattakin on selvää, että jos mies ostaa omilla rahoillaan moottoripyörän, ei minulla ole siihen mitään sanomista. Hän on tarkka ja vastuullinen kuluttaja ja huolehtii kyllä, että rahaa jää sen jälkeen säästöönkin. En usko, että sellaisia perheitä joissa mies käy lomalla yksin ja vaimo jää kotiin kun ei ole rahaa, on muualla kuin Porvoossa.

Eihän teillä ole omat rahat jos mies maksaa kaiken! Eikö omat rahat tarkoita sitä että yhteiset menot maksetaan suht puoliksi ja molemmilla on yhtä suuri taloudellinen vastuu? Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Lapsilisätililtä menee asunto-ja autolainakulut. Kummallakin on oma sijoitusrahasto, josta tarpeen mukaan sitten käytetään joko omiin menoihin tai yhteisiin äkillisiin (ei lasketa kumpi on maksanut esim. jonkun huonekalun tai kodinkoneen). Minä maksan useimmiten ruuan, vaateostokset, päivittäistavarat, hoitomaksut, mies autoon menevät kulut, sähkölaskut, bensat jne. Ikinä meidän kesken ei ole tapeltu rahasta, se maksaa jolla sattuu olemaan. Silti haluan pitää omat tuloni, menotkin pysyy paremmin kurissa, mies on tuhlaavaisempi ja minulla taas hieman parempi palkka :).

että kaikki maksetaan tasan puoliksi, siis vaikka puolisoilla olisi aivan erilainen tulotaso. Tämä johtaa väkisinkin erilaisiin elintasoihin perheessä.

Onko siis silkka mahdottomuus, että perheessä vanhemmilla on erilainen tulotaso? Miten toimitaan perhevapaiden aikana?

Mahdollistahan toki olisi esim. asua halvassa vuokra-asunnossa, jos vähemmän tienaavan palkasta ei rahkeita muuhun ole (olettaen että kaikki on maksettava 50-50). Harvemmin kuitenkaan se parempipalkkainen tähän tyytyy. Ero varmaan paras ratkaisu sitten..

Meillä avioliittoa kymmenen vuotta takana ja lapsia kolme. Molemmat käyvät työssä, mutta mies tienaa tuplasti sen mitä minä. Yhteenlasketut bruttoansiot noin 120 tuhatta vuodessa. Meillä on aina ollut omat rahat ja omat pankkitilit, joille toisella ei ole asiaa. Yksi yhteinen tili on, jolta maksetaan asuntolainan lyhennys. Laitetaan sinne automaattisesti joka kuukausi rahaa suhteessa 70/30 niin, että pankki voi veloittaa lyhennyksen ja hiukan jää vielä säästöönkin. Loput menot sovitaan tapauskohtaisesti. Kun lasku tulee, mies yleensä nappaa sen ja maksaa omalta tililtään. Ainoastaan lasten päivähoidon maksan minä säännöllisesti. Kun menemme koko perhe lomalle tai teemme isoja hankintoja, mies yleensä maksaa nämä. Mutta aivan yhtä hyvin minä saatan ehdottaa, että jos sinä maksat nuo lentoliput niin minä voin hoitaa vaikka auton vuokrauksen. Tai sohvakaupassa saatan sanoa, että siirrän sun tilille vähän rahaa jos kerran aiot maksaa nämä kaikki. Mies yleensä vastaa että "älä turhaan, maksa sinä ensi viikolla vaikka Lapissa viikon hiihtohissiliput koko perheelle". Ja uskokaa tai älkää: ERITTÄIN hyvin toimii! Ei koskaan mitään ongelmaa. Ja sanomattakin on selvää, että jos mies ostaa omilla rahoillaan moottoripyörän, ei minulla ole siihen mitään sanomista. Hän on tarkka ja vastuullinen kuluttaja ja huolehtii kyllä, että rahaa jää sen jälkeen säästöönkin. En usko, että sellaisia perheitä joissa mies käy lomalla yksin ja vaimo jää kotiin kun ei ole rahaa, on muualla kuin Porvoossa.

Eihän teillä ole omat rahat jos mies maksaa kaiken! Eikö omat rahat tarkoita sitä että yhteiset menot maksetaan suht puoliksi ja molemmilla on yhtä suuri taloudellinen vastuu? Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Jos haluaa tehdä mukavaa osa-aikaduunia pienellä palkalla, onko pakko olla se 200 neliön uusi omakotitalo?

"omaa tasoaan" vaatimattomammin. Eli haluaa perheen asuvan omakotitalossa vuokrakolmion sijaan, ja yleensä on valmis siitä maksamaan myös.

joutuvat tyytymään myös monet meistä korkeasti koulutetut, täyspäivätyötä tekevistä naisista, jotka ylipäätään haluavat tehdä koulutustaan vastaavaa työtä. Ei näissä hommissa päästä koskaan joillekin 7000€/ kk liksoille, mikä taas DI:lle tai juristille ei ole mitään poikkeuksellista.

Miksi se elintaso ja kaikki muu pitää mitoittaa sen paremmin tienaavan mukaan? Jos haluaa tehdä mukavaa osa-aikaduunia pienellä palkalla, onko pakko olla se 200 neliön uusi omakotitalo?

Niin, "puritaaninen" tulkinta omista rahoista on todellakin se, että kaikki maksetaan tasan puoliksi, siis vaikka puolisoilla olisi aivan erilainen tulotaso. Tämä johtaa väkisinkin erilaisiin elintasoihin perheessä.

Meillä on mieheni kanssa aivan erilaiset tulot. Minä olen osa-aikatöissä ja saan myös sovitettua työttömyyskorvausta. Mies tienaa ainakin kaksi kertaa sen, minkä minä. Mutta silti meillä on kummallakin erilliset lainat, joita kumpikin hoitaa omaan tahtiinsa. Minulla taitaa itseasissa olla vähemmän sitä lainaa ja pienempi kuukausierä, koska minulla oli enemmän säästöjä kun asunto ostettiin. Miehen lainatilanteesta minulla ei ole mitään käsitystä. Lyhentynyt sekin toki on.

Ruoka-, vakuutus-, yhtiövastike-, sähkö- ja nettilaskut maksetaan aina tasan tarkkaan puoliksi. Samoin lomamatkat ja muut huvitukset. En näe, että tässä on mitään ongelmaa eikä meillä erilaisista tuloista riippumatta ole erilaista elintasoa. Minulla on säästöjä, joita käytän omiin juttuihini ja mies ostaa omilla rahoillaan mitä lystää. Vaikka sen moottoripyörän. Molemmilla on siis vapaus tehdä ansaitsemillaan euroilla mitä haluaa, eikä toiselta tarvitse lupia kysellä. Ei tulisi mieleenikään alkaa nalkuttaa jostain miehen harrastehankinnasta, että tuolla rahalla meille olisi voitu hankkia uuden kukkaverhot ja tuoksukynttiläpaketti. Ne maksan itse, jos ne haluan.

Se on vuosien myötä lutviutunut, kuka mitäkin maksaa. Ei oikeastaan koskaan edes keskuteltu. Mies tienaa enemmän, mutta maksaa enemmän. Jotenkin mennyt että mies maksaa asuntoa ja auttoa, ja suuren osan ruuasta. Mä maksan sähkö, vakuutus, lehti, netti, tv-maksut, lapsen menot yleensä ja hankin tavaroita kotiin. Isompien ostosten tai matkojen suhteen saatetaan keskustella, että maksaa noin ja noin paljon, kuinka paljon kumpikin voi maksaa.

Ollaan oltu 19 v yhdessä, eikä koskaan olla oikeasti riidelty rahasta, eikä heitelty edes kommentteja. Kerran mies oli sitä mieltä, että mun ostamani lahja sille oli tosi kallis, mutta rakastaa sitä (teetin sille soitinrakentajalle uuden soittimen)

Kyllähän tuo systeemi varmasti toimii ja onkin ihan normaali "seurustelevan parin" systeemi, toimii etenkin kun sinulla on säästöjä, joilla voit kompensoida tuloeroa. Mutta mitä tapahtuu, jos jäät äitiyslomalle tai vaikka sairastut, etkä voikaa tehdä osa-aikatöitä ja vararahastosi hupenee? Säästätkö äitiyslomaa varten?

Eli jos toinen puoliso joutusi tulottomaksi/ varattomaksi, aviopuolison on hänen asumisensa, ruokansa ja muut perustarpeensa kustannettava.

Minun vanhemmillani on omat rahat. Minun siskollani on omat rahat.



Olemme oppineet kotoa itsenäisen naisen mallin siskoni kanssa. Ihan vain tiedoksi, että äitini on JO 84-vuotias ja oli varmasti omana aikanaan poikkeuksellinen vahva itsenäinen nainen.



Meillä molemmilla on ok-tulot (keskiverota piskuisen paremmat), olemme naimisissa, yksi yhteinen lapsi. Laskut maksamme tulojen mukaan 40/60 - lainoja meillä ei ole.



Näin meillä - monilla toisin. Etenkin niissä perheissä, missä mies tuo leivän taloon, on varmasti yhteiset tilit. Olisi mielenkiintoista kuulla niistä perheistä, joissa nainen tienaa huomattavasti enemmän, ovatko tilit ja rahat yhteisiä...