Oon avoimesti kateellinen kaikille joilla isovanhemmat hoitaa lapsia maksutta ja mielellään

- kunhan lasten isovanhemmat eläisivät :(

isäni puolen mummo ei ole ollut missään tekemisissä kanssani oikeastaan koskaan (ukki kuollut kun olin pieni vauva). Vanhempieni kanssa lapsena olen siellä käynyt mutta siihen se on jäänyt, ikinä ollut yökylässä tai edes tunniksi tullut hoitamaan, saanut lahjaa tms. Nyt kun olen aikuinen, isäni mielestä pitäisi käydä katsomassa mummoa palvelutalossa. Niin kuulemma kuuluu tehdä, kunnioittaa vanhempia ikäluokkia jne. Miksi ihmeessä? Kunnioitus ansaitaan, ei sitä saada sillä että tehdään itse pari lasta jotka taas tekee pari lasta, mutta ei sitten olla lastenlasten kanssa missään tekemisissä. Ei mulla kiinnosta tippaakaan mitä hälle kuuluu.

Onneksi äidin puolen isovanhemmat on ihan toista maata. Ja minun vanhempani viettävät lasteni kanssa aikaa, kukin jaksamisensa mukaan.

Omat vanhempani eivät koskaan hoida lapsiamme vaikka kykenisivät. Eivät myöskään anna joululahjoja eivätkä muista syntymäpäiviä (siis eivät esim. soita syntymäpäivinä. En minä sitä tavaraa haluaisikaan, mutta sydäntä kylmää kun mietin, että tajuavatko lapset jossain vaiheessa että on kummaa kun toisen puolen vanhemmat eivät ikinä muista. Onneksi anoppi aina muistaa, hänkään ei kyllä pääse hoitamaan kuin kerran vuodessa, kun asuu niin kaukana.

Mutta: enpä aio minäkään hoitaa vanhempiani kun tulevat siihen kuntoon että apua tarvitsevat. Ei minulla ole siihen velvollisuutta kuten ei heilläkään ole ollut velvollisuutta lastenlapsia kohtaan.

Tietenkään eivät ole koskaan myös muistaneet minua ja maailmalle olen saanut pyristellä ihan omin siivin.

Sehän on ihanaa, jos joku äiti saa hetken levähdystauon! Iloitsen, kun näen puistossa mummon lastenlastensa kanssa, koska niiden lasten äiti toivottavasti lepäilee tai juo rauhassa aamukahviaan :) Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa kun ette osaa iloita toisten puolesta? Keskittykää omaan elämäänne ja etsikää siitä hyviä asioita sen sijaan että kyttäätte kateellisina toisia.

Ja ennen kuin joku taas aloittaa: ei, meillä ei ole isovanhempien hoitoapua käytettävissä koska asuvat kaukana.Ei silti tulisi mieleenikään jurnuttaa täällä vaikka lapseni serkut ovat mummolassa hoidossa viikoittain. Sehän on selvää kun asuvat lähempänä.

Tekopyhä panettelija, moido sulle!

Kyllä sitä saa olla kateellinen kun lasten mummi vie miehen siskon lapsia kaksi kertyaa vuodessa etelän matkoille omaan piikkiinsä ja vanhemmat saa siis 2 viikkoa lapsivapaata ihan ilmaiseksi ja lapset saa nähdä maailmaa, ja meidän lapsia ei oteta edes yökylään edes pyydettäessä.

Oletko sinä sitämieltä, että on oikein paapoa toisia lastenlapsia enemmän, kuin toisia ja miksei siitä saisi tuntea kateutta/surua/katkeruutta? Meillä tuo ero lastenlapsissa on räikeä, vaikka välimatkaakin on (100km), niin voisi sitä edes pari kertaa vuodessa olla kiinnostunut muistakin lastenlapsista, vai onko se liikaa vaadittu?

tule kertomaan tuo sama 8-vuotiaalleni, joka haluaisi joskus mennä mummolaan ja joka tietää, että mummilla on serkkupojat päivähoidossa, mutta mummi ei koskaan soita ja kysy, mitä kuuluu...

Mutta jos asiaan ei ole tulossa muutosta, niin miksi käyttää elämäänsä kadehtimalla muita ja katkeroitumalla kun ei saa sitä mitä muutkin? Miksi teillä toisia lapsenlapsia suositaan. Mistä se johtuu?

Meidän lapset on erittäin hyvin käyttäytyviä, erittäin hyvin. Siitä ei ole kyse. Kyse on ainoastaan siitä että anoppi suosii tyttärensä lapsia poikiensa lasten kustannuksella.

Mutta jos asiaan ei ole tulossa muutosta, niin miksi käyttää elämäänsä kadehtimalla muita ja katkeroitumalla kun ei saa sitä mitä muutkin? Miksi teillä toisia lapsenlapsia suositaan. Mistä se johtuu?

..välillä se vain jostain syystä tulee mieleen ja tuntuu tosi pahalle. En tiedä, mistä se johtuu, lapset ovat samaa ikäluokkaa ja ihan normaaleita lapsia.

Odotan ensimmäistä lastani, mutta minun vanhempiani ei kiinnosta pätkääkään. Vaikea uskoa, että tilanne muuttuu sitten, kun lapsi syntyykään, koska eivät nytkään koskaan kysy miten raskaus on mennyt tms. Surullista. Kaipaisin heitä tuekseni.

haluat olla hyvä ihminen. Ei hyvä ihminen olla siksi, että joku muu on ensin ollut hyvä vaan koska se on oikein ja tuottaa itselle hyvää mieltä. Ehkä mummosi ilahtuu käydessänne siellä, jos ei, se on hänen ongelmansa, mutta ainakin yritit.

isäni puolen mummo ei ole ollut missään tekemisissä kanssani oikeastaan koskaan (ukki kuollut kun olin pieni vauva). Vanhempieni kanssa lapsena olen siellä käynyt mutta siihen se on jäänyt, ikinä ollut yökylässä tai edes tunniksi tullut hoitamaan, saanut lahjaa tms. Nyt kun olen aikuinen, isäni mielestä pitäisi käydä katsomassa mummoa palvelutalossa. Niin kuulemma kuuluu tehdä, kunnioittaa vanhempia ikäluokkia jne. Miksi ihmeessä? Kunnioitus ansaitaan, ei sitä saada sillä että tehdään itse pari lasta jotka taas tekee pari lasta, mutta ei sitten olla lastenlasten kanssa missään tekemisissä. Ei mulla kiinnosta tippaakaan mitä hälle kuuluu.

Onneksi äidin puolen isovanhemmat on ihan toista maata. Ja minun vanhempani viettävät lasteni kanssa aikaa, kukin jaksamisensa mukaan.

Omat vanhempani eivät koskaan hoida lapsiamme vaikka kykenisivät. Eivät myöskään anna joululahjoja eivätkä muista syntymäpäiviä (siis eivät esim. soita syntymäpäivinä. En minä sitä tavaraa haluaisikaan, mutta sydäntä kylmää kun mietin, että tajuavatko lapset jossain vaiheessa että on kummaa kun toisen puolen vanhemmat eivät ikinä muista. Onneksi anoppi aina muistaa, hänkään ei kyllä pääse hoitamaan kuin kerran vuodessa, kun asuu niin kaukana.

Mutta: enpä aio minäkään hoitaa vanhempiani kun tulevat siihen kuntoon että apua tarvitsevat. Ei minulla ole siihen velvollisuutta kuten ei heilläkään ole ollut velvollisuutta lastenlapsia kohtaan.

Tietenkään eivät ole koskaan myös muistaneet minua ja maailmalle olen saanut pyristellä ihan omin siivin.

Vastaus oli siis tähän.

Ovatko iloisia lapsista vai välinpitämättömiä tai töykeitä? Meilläkään isovanhemmat eivät soittele eivätkä ota hoitoon (tai hyvin vastentahtoisesti jos pyydämme hätätapauksessa), mutta ovat silti iloisia nähdessään lapsia niin että me vanhemmat olemme paikalla myös.

seurata tätä ketjua ja huomata sisarkateutta. Toisilla on läheisemmät välit vanhempien kanssa kuin toisilla. Esim. minä haluan soitella joka päivä vanhemmilleni ja kysyä heidän kuulumiset, kun taas sisareni hyvä, että muistaa heidän olevan olemassa;) Silti olemme vanhemmille yhtä tärkeitä. Vastaavassa tilanteessa en tosin ihmettelisi, jos vanhemmat enemmän huolehtisivat minun lapsista. He muistavat onneksi aina korostaa, että kaikki ollaan yhtä tärkeitä.

että isovanhemmilla on läheisemmät välit tyttären lapsiin kuin pojan lapsiin. Joillekin mummuille se miniä ei ehkä ole niin mieleinen. Sivusta tällaista tapausta seurannut ja suuresti ihmetellyt. Ilmeisesti kateudesta osittain kyse, ko. miniä kun on kouluttautunut ja yleisesti hyvin pidetty ihminen, toisin kuin anoppinsa..

ettei itse päästä vähäksi aikaa eroon lapsista kuin siitä etteivät lapset pääse mummun luo hoitoon.

Harmi tosiaan...ja oikeasti kyllä ymmärrän teidän "sydämessä muljahtelut". Itse olemme kokeneet sekä sellaisen ajan kun tukiverkkoa ei juuri ollut ( mummoloihin 600km.) että myöskin sen kun molemmat mummolat ovat 5kilometrin päässä.



Nyt olemme siis siinä onnellisessa asemassa, että molemmat mummolat ovat lähellä ja molempia ukkeja ja mummeja kiinnostaa olla paljon tekemisissä meidän ja muksujen kanssa. Nyt olen esim. ollut kipeän eskarin ja terveen 3-vuotiaan kanssa kotosalla. Toinen ukki ja mummi ovat käyneet pienemmän lapsen kanssa ulkoilemassa miehen työpäivän aikana. (toiset isovanhemmat eläkkeellä). Toinen ukki taas piipahti yllättäen päivällä käymään kun kuuli, että meillä on pieni potilas. Kaupasta halusi tuoda potilaalle pillimehuja/keltaista jaffaa ja hieman muuta naposteltavaa.



...eipä voi muuta kuin olla todella kiitollinen isovanhemmille. Olen jossain vaiheessa ollut todella uupunut ja tiedän mitä se on kun ei ole ketään joka tarjoaisi apua. Joten tiedän erityisen hyvin nyt kuinka etuoikeutettuja olemme. Ja muistamme aina kiittää isovanhempia...koetamme myös järjestää heille kivoja yllätyksiä, kutsumme kylään syömään ja kahville.

meillä on aina osattu pitää "hyvin menee"-kulisseja pystyssä. Ei ole mitään sen kummoisempaa töykeyttä ilmassa ja tuolle "sisarkateus"-kirjoittajalle tiedoksi, rakastan vanhempiani ja soitankin heille, hekin voisivat JOSKUS soittaa minulle. Miksei saisi tuntea kateutta, jos pitää kohteluaan epäoikeudenmukaisena?

ettei itse päästä vähäksi aikaa eroon lapsista kuin siitä etteivät lapset pääse mummun luo hoitoon.

Mitä pahaa on kaivata kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa? Tai hetken lepoa omista lapsista? Ihminen on itsekäs ja ajattelee ensin itseään eikä se siltikään tarkoita etteikö myös voisi olla valtavan pahoillaan lasten ja mummon välisestä huonosta suhteesta.

Ja vastaus alkuperäiseen kysymykseen: kyllä olen kateellinen.

ettei itse päästä vähäksi aikaa eroon lapsista kuin siitä etteivät lapset pääse mummun luo hoitoon.

älä puhu asiasta, josta et mitään tiedä.

tosin hoitaisivat varmaankin mutta asutaan niin kaukana (500km).. Huoh, ois ihana edes joskus päästä hetkeksi yksin jonnekkin, vaikka tunniks-pariks parturiin, jumppaan tai shoppailemaan.

Piristäis varmaan kummasti!:)