Lue keskustelun säännöt.
Koululaisen jännittäminen..
10.02.2010 |
Hei,
Meidän 10-v koululaisemme jännittää kovasti kaikennäköistä huomiota. Esimerkiksi luokan edessä oleminen, saatika siellä puhuminen tuottaa ahdistusta. Lapsemme jännittää väkijoukkoja ja esimerkiksi tilanteessa, jossa pitäisi kävellä porukan edestä. Myös koulujuhlien esiintymiset ovat pahoja, vaikka ei henkilökohtaisesti joutuisi mitään sanomaan.
Onko teillä kokemusta tällaisesta? Miten lasta voisi auttaa? Paheneeko iän myötä?
Kiitos!
Kommentit (44)
ja syödä lääkkeitä. Eikö järkevämpää olisi muuttaa lappiin peräkylille kun ei luonne nähtävästi ole tarkoitettu muiden kanssa oleiluun? Miksi rääkkäätte itseänne? En minäkään syö maksalaatikkoa väkisin hymyillen ja oksentaen. En ymmärrä teitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain surkeita arvosanoja mm. musiikista, kun laulukokeessa jännitin niin, että ääni värisi tai sitä ei tullut ollenkaan. Kuitenkin tiedän, että laulan hyvin, kun nytkin lapsen muskarissa toiset äidit ovat kehuneet "ihanaa, soinnikasta lauluääntä" (tämä oli suoraan yhden äidin kommentista). Lapsena esiintyminen oli todella piinaavaa muutenkin ja jätin esim. musiikkiopiston opinnot keksen ihan vain sen vuoksi, että siellä pakotettiin esiintymään matineoissa.
Esiintymisjännityksestä en ole päässyt vieläkään. Tosin enää en jännitä niin monissa tilanteissa. Jos joudun esiintymään ryhmälle, otan aina beetasalpaajan. Sillä tärinän ja värinän saa kuriin. Saan positiivista palautetta yleensä esiintymisistäni, koska substanssin hallitsen hyvin ja osaankin sen esittää yleisölle tarvittaessa vetävällä tavalla, jos lääkkeellä pystyn kontrolloimaan sen sydämen tykytyksen jollekin järkevälle tasolle (eikä mun tarvitse siis enää jännittää esiintymistä jo sen oman ylijännityksen takia).
pelkäsin aina että ope kysyy multa. Paska jäykkänä kaikki tunnit. Eikä auttanut vaikka olisin tiennyt vastaukset. Kavereita oli paljon ja harrastin tanssia,jossa tunsin olevani hyvä.
Ylä-asteella jännittäminen paheni ja tunnistin itsekin paniikkioireira, joihin sain beetasalpaajia. Esitelmiä en suostunut pitämään.
Lukio jäi kesken kun kävi liian rankaksi. Kärjistetysti melkein ysin keskiarvo tippui ensin seiskaan ja lopulta en päässyt poissaolojen takia kursseja läpi.
Harrastukset sekä kaverit vähentyivät iän myötä. Lukioaikana en käynyt enää muualla kuin lukiossa.
Edelleenkään en tykkää olla huomion kohteena, mutta nykyään se ei rajoita elämääni.
Mikä olisi auttanut? En tiedä. Kävin kuraattoreilla, psykologeilla ja lääkärissä. Aikuisena sain masennuslääkkeet ja olin 3v psykoterapiassa. Kohta 35v ja en jännitä.
Olen yrittänyt tukea kovasti lapsen itsetunnon kehitystä ja jatkan samaa rataa. Olen myös jutellut hänelle monet kerrat juuri temperamentista, ihmisten erilaisuudesta, jännittämisen normaaliudesta jne.
Ap