Koululaisen jännittäminen..

psykologilla jännittämisen takia? Auttaako?

näin maalaisjärjellä ajateltuna sen pitäisi auttaa. Lapsen itsetuntohan on vielä kehitysvaiheessa, jos siihen tuossa vaiheessa puuttuu ja sitä voimakkaasti joku ammattilainen rohkaisee (osaa vetää niistä "oikeista naruista") niin uskon kyllä että se auttaa. Kyllähän moni aikuinenkin käy jännittämisen takia psykologin vastaanotolla, hyvillä tuloksilla jopa. Ei se jännittäminen varmaan koskaan kokonaan häviä, mutta kuitenkin niin että sen kanssa voi elää.

nykyään esiinnyn työssäni isoillekin ryhmille.



Mikä auttaa: onnistumisen kokemukset, minulla se esim. lähti siitä, että lukiossa piti pitää puhe luokalle, auditoriossa. Jännitin ihan hirveästi, kädet tärisivät jne. Jälkeenpäin sain palautetta, että meni tosi hyvin, näytti etten jännittänyt ollenkaan jne. Siitä lähti pikkuhiljaa varmuus kehittymään - eli nykyäänkin jännitän, mutta tiedän ettei se näy ulospäin joten rentoudun esityksen kuluessa.



JOs lapsellasi tilanteisiin liittyy kiusaamista, tilanne voi olla hankalampi. Mutta tosiaan suosittelen sitä, että ei vältellä esiintymistilanteita vaan hankkimalla kokemusta esiintymisestä tulee helpompaa.

Miten teillä jännittäminen vaikutti? Oliko kavereita, kävittekö harrastuksissa jännittämisestä huolimatta? Miten oireilitte? Kyselee ap

Alkuun jännittäminen oli tosiaan sitä, että pelotti pitää jotain esitelmiä tms. Olin kauhusta kankeana monta viikkoa etukäteen jos tiesin että joutuu luokan eteen. Sitten se paheni niin, että pelkäsin sitä, että joudun sanomaan jotain ihan siinä paikallani (lukemaan, vastaamaan tms). Sitten tuli kahvikuppineuroosi, eli kädet alkoi ruokailussa vapisemaan, minkä vuoksi lopetin käytännössä syömisen koulussa kokonaan.

Muutama kaveri oli, olin aika hiljainen, mutta ei kuitenkaan kiusattu. Harrastuksia minulla ei ollut lapsena, ne olisi varmaan itse asiassa auttaneet tilannetta. Mutta rahatilanne oli perheessäämme niín huono etten voinut harrastaa mitään :(.

Tuosta se tosiaan lähti, ja pikkuhiljaa vuosi vuodelta paheni. En voi nykyäänkään esim. lähteä tutun kanssa vaikkapa kahville ilman että otan propralin (tai sen rohkaisuryypyn). Sukujuhlat on ihan hirveitä, niihin saa tosiaan jo sen viinipullollisen kumota ennen... Kaupassa käynti vähän vaikeaa, en voi käyttää pankkikorttia kun pitää kirjoittaa se allekirjoitus. Tai käydä pankissa tms, jos pitää kirjoittaa nimi johonkin. Mutta näissäkin tilanteissa siis propral auttaa, se vie ne näkyvät oireet (vapina) pois. Hankalaa siis on :(.

toivottavasti vauva ei kopio jännitystäni itseensä.

Juttelin open kanssa asiasta, ja sovimme että meidän jännittäjä saa luokassa ns. tehtäviä tyyliin vie tämä paperi keittiöön, jne.

Ensin kaverin kanssa sitten yksin. Pitää hakea jotain toisesta luokasta jne.

Tilaisuukissa auttaa kantamaan tuoleja ja tulee open rinnalle pitämään esim. jaettavia stipendejä. Nyt jännitys jo vähentynyt. Myös luokassa kaikki lukevat ääneen ensin paikallaan, sitten luokan edessä. Pieniä esityksiä, ota asia puheeksi.

että jännittäminen on normaalia ja akikkia jännittää joskus. Ja niin kuuluu ollakin. Tosi moni näyttelijä ja laulaja kertoo että on ihan kauhusta jäykkänä ennen esitystä (etsi vaikka näistä juttuja, ainakin kari Hietalahti on puhunut paniikkihäriöstään haastetteluissa). Älä siis käske olemaan jännittämättä vaan opasta hyväksymään se tunne ja menemään siitä huolimatta. Meidän jännittäjää auttaa esim. vesilasillisen juominen, kyykkyhyppely (!) ja joskus ihan sekin että sanon napakasti, että nyt on vaan tehtävä tämä eikä haittaa vaikka menee ihan pieleen. Onpahan sitten koettu sekin.

en kuitenkaan suoralta kädeltä sanoisi, että pahenee iän myötä. Minusta olisi tärkeintä, että kertoisit lapselle, että hän ei ole yhtään sen huonompi lapsi vaikka jännittääkin. Ihmisiä on erilaisia. Jotkut nauttivat suunnattomasti esilläolosta, ja sitten on niitä jotka eivät halua olla huomion keskipisteenä. Se tarkoittaa että ihmisillä on erilainen temperamentti. He vain ovat erilaisia. Vähän niinkuin toisella on ruskeat silmät ja toisella siniset. Jännittäminen voi olla myös hyvä asia. Se auttaa skarppaamaan esiintymistilanteessa. Iän myötä olen oppinut jopa nauttimaan siitä adrenaliinista, jota verenkierrossa on esityksen alkaessa. Kannusta lasta, älä ahdistu itse lapsen jännittämisestä. Jännittämisestä huolimatta lapsi voi opetella esiintymään hyvin. Hän voi harjoitella esiintymistään kotona ja voitte miettiä yhdessä keinoja miten käsitellä niitä jännityksen tunteita, jos niitä esityksen aikana tulee. Muista antaa positiivista palautetta aina lasta jännittävän esiintymisen jälkeen, meni se sitten lapsen mielestä hyvin tai huonosti. Kaikesta voi löytää jotain myönteistä. Tärkeintä on siis viestiä lapselle joka tilanteessa se, että hän saa tuntea niinkuin tuntee. Hänen varautuneisuutensa ja jännittämisensä johtuu hänen temperamentistaan ja tunteistaan huolimatta hän voi oppia hyväksi esiintyjäksi.

Sain paniikkikohtauksia ja yöunet menivät.

Ensimmäisen sydänkohtaukseni sain 22 vuotiaana paniikkikohtauksen ohessa. Minut kiidätettiin teholle ja pidettiin yön yli. Nyt syön verenpainelääkkeitä sillä kaupunginkeskustassa asuminen nostaa verenpainettani vaarallisen korkealle vaikka elintapani ovat hyvät.



Elimistöni vain stressaantuu liikaa jännittämisestä.

Lääkärini on jo ottanut esille eläkkeelle menon. Minä kuitenkin tahtoisin kokeilla vielä työntekoa vaikka reiteni ovat aivan maitohapolla pelkän työkkärireissun jälkeen :(

lapsellesi harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua. Älä vaan anna jännittämisen takia luopua mistään tai kieltäytyä. Tuettuna vaan kaikki asiat tekemään vaikka jännittäisi. Muuten alkaa luisteleen niistä tilanteista ja varmasti pahenee.



Jos mahollista laita johonkin harrastukseen jossa esiinnyttävä vähän tai oltava esillä

ja silloin kun oikeasti jännittää, siis ihan oikeasti, ei vaan mitään perhosia vatsassa, niin silloin ei kyllä auta yhtään se, että joku sanoo että juopa tosta nyt vettä ja tuo homma on vaan hoidettava. Se vaan pahentaa tilannetta, tulee entistä enemmän paniikki. Pieni jännittäminen onkin ihan ok, mutta silloin kun se alkaa hallita elämää niin se ei enää todellakaan ole ok. Ja silloin sitä ei voi vaan hyväksyä ja ajatella että kaikki jännittää joskus. Ei sillä tavalla kaikki jännitä, mutta sitä on vaikea sellaisen ihmisen ymmärtää joka ei ole sellaista jännittämistä koskaan kokenut.

Itsellä niin säälitti ja tuntui pahalta, kun lapseni sanoi, että hän ei voi opiskella sellaiseen ammattiin, mihin haluaisi (opettaja). Sanoi perusteluksi, että koska siinä pitää puhua ja toimia luokan edessä.



Olen päättänyt hakea nyt apua, jotta tilanne ei pahentuisi pikku hiljaa ja huomaamatta. Normaalit arkitoiminnot ja kaverisuhteet ovat ok, ainakin vielä. Luonteeltaan lapseni on aina ollut herkkä, älykäs ja ujohko.



ap

joka ei väheksy tätä ongelmaa! Varmasti tyttösi vielä pääsee jännittämisestä eroon kun siihen nyt lapsena puututaan. 5

mutta hienoa silti, oli kumpi oli :-)

Itsellä niin säälitti ja tuntui pahalta, kun lapseni sanoi, että hän ei voi opiskella sellaiseen ammattiin, mihin haluaisi (opettaja). Sanoi perusteluksi, että koska siinä pitää puhua ja toimia luokan edessä. Olen päättänyt hakea nyt apua, jotta tilanne ei pahentuisi pikku hiljaa ja huomaamatta. Normaalit arkitoiminnot ja kaverisuhteet ovat ok, ainakin vielä. Luonteeltaan lapseni on aina ollut herkkä, älykäs ja ujohko. ap

minäkin olisin halunnut opettajaksi, mutta en hakeutunut siihen ammattiin jännittämisen vuoksi. Nyt "isona" olen ammatinvalintaani tyytyväinen. Olen valinnut ammatin, joka ei vaadi esilläoloa. Kenenkään ei kannata valita ammattia, jossa ei viihdy. Älä näe jännittämistä ongelmana. Näe se ominaisuutena ja rakasta lasta. Anna hänen olla se mikä hän on, älä yritä muokata hänen luonnettaan. Kannusta häntä, kunnioita hänen valintojaan. Kaikkia ihmisiä tarvitaan maailmassa. Lapsesi herkkyydestä on hänelle valtavasti hyötyä. Hän on varmasti empaattinen ja hyvä ja luotettava ystävä. Sellainen on kullanarvoinen.

ennen olin ujo jännittäjä, nyt ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen. tue lapsen itsetunnon kehittymistä. sano hänelle aina, että hän on hyvä ja rakastettu sellaisenaan.

äitini ansiosta pääsin eroon epävarmuudesta, joka kuuluu loppulapsuuteen ja teini-ikään.

että lapsena moni on jännittänyt esiintymistä ym. todella paljon mutta kun sitä elämässä on väkisin tullut eteen ja niistä on selvinnyt, niin pikku hiljaa se jännittäminen vähenee.



Ja opettajaksi haaveilusta: yllättävän moni opettaja on itse kärsinyt lapsuudessaan erilaisista peloista koulussa. Siksi on halunnutkin opettajaksi, että voi auttaa lapsia. Sanopa lapsellesi (jollet ole jo sanonut), että hän ei aikuisena tule jännittämään lasten edessä yhtään niin paljon, kun hän nyt jännittää. Aikuisen hän on varmempi ja se halu auttaa lapsia oppimaan voittaa jännityksen.



Tsemppiä! Täälläkin painitaan hieman samojen ongelmien kanssa.

enkä sinulle. Useimmat jännittäjät pärjää ilman lääkkeitäkin, myös useimmat esiintyvät taiteilijat. Kyllä aluksi kannattaa etsiä noita muita keinoja eikä etenkään lapselle alkaa voivotella, että tuohon ei auta kuin lääkkeet!

ja silloin kun oikeasti jännittää, siis ihan oikeasti, ei vaan mitään perhosia vatsassa, niin silloin ei kyllä auta yhtään se, että joku sanoo että juopa tosta nyt vettä ja tuo homma on vaan hoidettava. Se vaan pahentaa tilannetta, tulee entistä enemmän paniikki. Pieni jännittäminen onkin ihan ok, mutta silloin kun se alkaa hallita elämää niin se ei enää todellakaan ole ok. Ja silloin sitä ei voi vaan hyväksyä ja ajatella että kaikki jännittää joskus. Ei sillä tavalla kaikki jännitä, mutta sitä on vaikea sellaisen ihmisen ymmärtää joka ei ole sellaista jännittämistä koskaan kokenut.

enkä sinulle. Useimmat jännittäjät pärjää ilman lääkkeitäkin, myös useimmat esiintyvät taiteilijat. Kyllä aluksi kannattaa etsiä noita muita keinoja eikä etenkään lapselle alkaa voivotella, että tuohon ei auta kuin lääkkeet!

ja silloin kun oikeasti jännittää, siis ihan oikeasti, ei vaan mitään perhosia vatsassa, niin silloin ei kyllä auta yhtään se, että joku sanoo että juopa tosta nyt vettä ja tuo homma on vaan hoidettava. Se vaan pahentaa tilannetta, tulee entistä enemmän paniikki. Pieni jännittäminen onkin ihan ok, mutta silloin kun se alkaa hallita elämää niin se ei enää todellakaan ole ok. Ja silloin sitä ei voi vaan hyväksyä ja ajatella että kaikki jännittää joskus. Ei sillä tavalla kaikki jännitä, mutta sitä on vaikea sellaisen ihmisen ymmärtää joka ei ole sellaista jännittämistä koskaan kokenut.

sehän on "vaan" verenpainelääke, jota voi käyttää vaan silloin kun on tarve. Tottakai lapselle pitää etsiä niitä muita keinoja, mutta ei se lastakaan auta että pakottaa johonkin jota oikeasti pelkää niin paljon että meinaa pyörtyä (kokemuksesta tiedän). Ei niihin tilanteisiin pidä pakottaa, pitää mennä pikkuhiljaa...

ja syödä lääkkeitä. Eikö järkevämpää olisi muuttaa lappiin peräkylille kun ei luonne nähtävästi ole tarkoitettu muiden kanssa oleiluun?



Miksi rääkkäätte itseänne?

En minäkään syö maksalaatikkoa väkisin hymyillen ja oksentaen. En ymmärrä teitä.

vielä aikuisenakin. Puheita pitäessäni tärisin todella paljon. Aloitin aikuisena teatteri harrastuksen, joka poisti jännityksen melkein kokonaan. Teatteriharrastuksessa esiinnytään oman tutun ryhmän edessä, johon tottuu nopeasti ja siitä on sitten helpompi siirtyä oikeaan yleisoon.



Omalla kohdallani teatteri auttoi todella paljon.