Kylläpä teki ystävä mahtavan tempun minulle. Kateellinenko?
Tutustuin mukavaan mieheen ollessani bilettämässä ystäväni kanssa, kiinnostus heräsi heti ensivilkaisulla. Komea, timmissä kunnossa ja ihanat vilkkusilmät. Kävimme tanssimassa ja juttelimme pitkään, vaihdoimme puhelinnumeroita. Mies ei yrittänyt vongata sänkyynsä, hänkin vaikutti aidosti kiinnostuneelta minusta.
Mutta mutta... Pari viikkoa ensitapaamisen jälkeen olimme uudestaan porukalla bilettämässä ja yllättäen kesken illan mies jotenkin "kylmeni" minua kohtaan. Oli edelleen yhtä herrasmies, mutta ei samalla lailla enää osoittanut huomiota minulle. Ei koskettanut, ei katsonut silmiin. Illan päätteeksi sanoi että eiköhän tämä ollut tässä, parempi unohtaa koko juttu. Minä olin ällistynyt.
Seuraavana aamuna ystäväni tunnusti että oli kertonut miehelle minun olevan naimisissa. Naimisissa toki olen, mutta ero on vetämässä. Olen muuttanut omaan asuntoon jo kuukausia sitten ja kaikki tunnesiteet aviomieheeni on katkaistu. Hyvissä väleissä ja sivistyneesti ollaan eroamassa. Ystäväni tietää tämän.
Nyt olen todella vihainen ystävälleni. Miksi ei voinut sanoa miehelle että olen eroamassa ja nyt vain odottelen viimeistä vahvistusta virallisesta erosta. Oli siis antanut miehen ymmärtää että olen yhdessä aviomieheni kanssa, ja aivan kuin haluaisin jonkun ihme sivusuhteen aviomieheni selän takana. Olen todella pettynyt, olen todella kiinnostunut tästä miehestä. Mietinkin pitäisikö minun soittaa tai laittaa viestiä oikaistakseni asiat. Toisaalta mietin miksi mies ei kysynyt asiasta minulta, uskoi vain suoraan ystäväni sanaa. Onko silloin edes kiinnostuksen arvoinen?
Kommentit (250)
Ensin ap kertoi avoimesti jutusta. Nyt yhtäkkiä ei voi kertoa pussasiko mies ym. Eli mies ei varmaan pussannut, mutta ap ei voi sitä myöntää.
Eli miten oikaisit ystäväsi kertoman valheen? Miten mies suhtautui?
Kerroin miehelle että ystävä oli lähettänyt minulle tekstarin jossa sanoi kertoneensa sinulle avioliitostani. Sen jälkeen kysyin että mitä ystäväni oli tarkkaan ottaen sanonut. mies kertoi että ystävänsä oli kysynyt minun ystävän parisuhteesta ja minun ystäväni oli sanonut ettei hänellä ole ketään mutta minä olen naimisissa.
Sen jälkeen kysyin mieheltä että muistiko ystävä kertoa että olen asumuserossa ollut jo monta kuukautta ja eropaperit on viety. Johon mies totesi että ei kertonut.
Sen jälkeen oli pitkään hiljaa, kunnes sanoi ettei tiedä mitä ajatella ja pitää miettiä. Ei kuulemma halunnut tulla sotkemaan asioita kun olen kuitenkin vielä virallisesti naimisissa. Siihen itse sanoin että kaikki asiat on selvitetty hyvissä väleissä ja nyt vain odotetaan virallista eroa. Ettei ole mitään mitä "sotkea". Sen jälkeen oli taas hiljaa, joi kaikessa rauhassa kahvia. Lähtiessään lupasi että soittaa.
Oliko tarpeeksi tarkasti kerrottu "informatiivisen osuuden välittäminen"? =D
ap
yökyläily meni oikein mukavasti. Kiitos kysymästä. =)
ap
No pussattiin pussattiin.
ap
Ensin ap kertoi avoimesti jutusta. Nyt yhtäkkiä ei voi kertoa pussasiko mies ym. Eli mies ei varmaan pussannut, mutta ap ei voi sitä myöntää.
yökyläily meni oikein mukavasti. Kiitos kysymästä. =)
ap
Mulla jaa taman ketjun lukeminen, jos alat vastaamaan noihin "melaa mekkoon"-uteluihin.
Kaikkea hyvaa sinulle! Ja pida meidat edelleen ajantasalla ;)
yökyläily meni oikein mukavasti. Kiitos kysymästä. =)
apSaitko siis melaa mekkoon?
kysytkö tutuiltasi useinkin että saitko?
En muuten pidä mekkoa yöllä, joten en saanut melaa mekkoon.
ap
ap
halua kuulla et onko ne harrastanut seksiä??
Mulla jaa taman ketjun lukeminen, jos alat vastaamaan noihin "melaa mekkoon"-uteluihin.
Kaikkea hyvaa sinulle! Ja pida meidat edelleen ajantasalla ;)
Kyllähän sen nyt tietää et melaa on jaettu mekolla tai ilman.
yökyläily meni oikein mukavasti. Kiitos kysymästä. =)
apSaitko siis melaa mekkoon?
kysytkö tutuiltasi useinkin että saitko?En muuten pidä mekkoa yöllä, joten en saanut melaa mekkoon.
ap
ap
kertoa muuten asian etenemisestä kuin kertoa onko "saatu melaa mekkoon" tai mitä muuta ilmaisua itsekukainenkin haluaa käyttää. Pitääkö ystävilläsikin tilittää sinulle uuden ihmisen tavattuaan, että joko ovat naineet vai ei? Mitä teet sillä tiedolla mitä tein miehen kanssa?

Kaikkea ihanaa teille ja uudelle onnellesi :)).
Käyhhän kertomassa uutisia :)
Tän typerän ketjun voisi sitten lopettaa jo.
kertoa muuten asian etenemisestä kuin kertoa onko "saatu melaa mekkoon" tai mitä muuta ilmaisua itsekukainenkin haluaa käyttää. Pitääkö ystävilläsikin tilittää sinulle uuden ihmisen tavattuaan, että joko ovat naineet vai ei? Mitä teet sillä tiedolla mitä tein miehen kanssa?
apKyllähän sen nyt tietää et melaa on jaettu mekolla tai ilman.
yökyläily meni oikein mukavasti. Kiitos kysymästä. =)
apSaitko siis melaa mekkoon?
kysytkö tutuiltasi useinkin että saitko?En muuten pidä mekkoa yöllä, joten en saanut melaa mekkoon.
ap
ap
että me kaikki haukkusimme hänen ystäväänsä. Hän voisi sitten kertoa, kuinka eteni miehen kanssa pussailuista naintiin pikkuhiljaa ja kolmannella tapaamisella mies haukkui ystävän ja tarjosi timanttisormusta.

huomenna leffaan, pitää tarkistaa mitäs siellä näkyykään. On muuten aikaa kun olen viimeksi käynyt leffateatterissa. Kotisohvalta tullut katsottua leffoja sitäkin useammin.
Aikoi tulla hakemaan minut autolla klo 5:n jälkeen.
Jännää.
Sherlock Holmes ja Avatar ovat harmittomia ja viihdyttäviä deittielokuvia. Avatarista pitääkseen täytyy tosin pitää fantasiasta ja se pitää nähdä 3D:nä. Mut ei esim. kehuttu Up in the air, joka on kyllä hyvä, mutta lienee teidän tilanteeseenne kiusallinen. :D (En viitsi enempää juonipaljastella, mutta älkää menkö sitä katsomaan.)
Ihanaa leffailtaa teille..jatkoraporttia odotellessa...:)
Ihanaa leffailtaa teille..jatkoraporttia odotellessa...:)
Minun ystäväni eivät ikinä olisi tehneet noin. Sitä paitsi heidän mielestään olin eronnut kun olin muuttanut erilleen ex-miehestäni. Eivät he edes tienneet milloin ero virallisesti astui voimaan.
Itse olen kertonut aina melko pian mikä on tilanne. Mutta minulla onkin lapsia ja eroaminen tulee yleensä sitä kautta tietoon ja lapsista mainitsen yleensä melko pian siksi että siinä karsiutuvat kelvottomat miehet pois. Jos ei ole lapsia niin minusta on ihan sama onko eronnut avio- vai avoliitosta vai ihan vaan pidemmästä deittailusuhteesta vuosi sitten.
Toivottavasti jatkossa sujuu hyvin - tsemppiä ap:lle!