Onko jollain ollut syrjähyppy joka kannatti tehdä?
Tarkoitan nyt syrjähyppyä, en sellaista, että vanha oli uskottomuuden seurauksena vaihtuntu uuteen. Mietin voiko joskus syrjähyppy olla kaunista, ihanaa huumaa vai onko sillä aina kurjat seuraukset?
Kommentit (50)
Sivusuhde voi olla tapa pitää perhe koossa ja minimoida lasten kärsimystä. Miksi vanhemman oman onnen ja itsensätoteutuksen pitää mennä lasten hvyinvoinnin edelle? Joskus saattaa olla epäitsekkäämpää pitää perhe koossa ja olla sivusuhteessa kuin romahduttaa pienten ihmisten koko maailma.
pari kokemusta, joiden suhteen epäröin, pitäisikö niitä nimittää syrjähypyiksi - kyllä kai - ja oliko saldo loppujen lopuksi positiivinen.
Olin nuorena useamman vuoden avoliitossa aika epämiellyttävän pojan kanssa. Hän saattoi olla hyvin tyly ja ilkeä, kännissä arvaamaton (pahimmillaan hajotti paikkoja tai ivasi minua ystävieni edessä), pari kertaa riitely lipesi käsirysyn puolelle, seksi oli ilotonta jyystöä jne. Joka päivä sain kulkea varpaillani ja haistella millä mielellä tänään ollaan. Tiedä häntä miksi en pystynyt irrottautumaan siitä suhteesta, itsetunto kai oli sen verran lujilla ja ahdistus niin jatkuvaa että aloitekyky hiljalleen hukkui jonnekin.
No, sen parisuhteen aikana yhden kerran vietin puolisen tuntia suudellen intohimoisesti hyvän (miespuolisen) ystäväni kanssa. Hän sanoi minulle jotain itsetuntoani kohentavaa. Jälkeenpäin jopa tunnustin tapahtuneen poikaystävälle, joka reagoi lähinnä ivallisesti eikä aiheesta puhuttu enää koskaan. Mutta se sen yhden pussailuillan muisto oli sellainen valopilkku johon palasin vielä monta kertaa myöhemmin mielessäni, se lohdutti ja ravitsi minua varmaan parin vuoden ajan, ja ne kauniit sanat oli jotain mitä toistelin itselleni monta kertaa yön yksinäisinä tunteina.
Toisaalta... jollei sitä kertaa olisi ollut, ehkäpä olisin ryhdistäytynyt lähtemään jo aikaisemmin. Se oli sellainen laastari avomurtuman päällä. Turhaan kituutin vuositolkulla yhden lämmittävän muiston varassa parisuhteessa, joka oli muuten tuhoisa.
Saman suhteen loppupuolella petin toisen kerran, kyseessä myös ihan satunnainen yhden illan harha-askel joka ei edennyt suutelua pidemmälle. Koitin vähätellä sen jutun merkitystä, mutta jonkinlainen lähtölaukaus kohti loppua siitä tuli, samoin päätöksestäni olla silläkertaa kertomatta. Luulen että se oli itselle se ratkaiseva merkki siitä, että tämän suhteen täytyy nyt loppua.
syrjähypyistä. Ihanaa ja söpöä on minusta juuri tämä hurskastelu "kukaan ei ole paha ja asioissa on aina monta puolta" jos on kyse omasta (tai yleensä naisen syrjähypystä).
Mutta annas kun oma mies pettää, se on sika, eikä nähdä itsessä mitään syytä siihen, että mies eli kuolleessa suhteessa ja meni vieraisiin.
Niin ja se toinen nainenhan siinä on se kaikkein kamalin:)
on vain utelias. Toisekseen ap on sen verran enemmän henkisesti sinua kasvaneempi ihminen, että tietää jokaisessa olevan monta puolta. Kukaan ei ole pelkästään hyvä tai paha. On mahdollista tehdä virheitä, vaikka olisikin tunteva ihminen. Opit sen vielä. Ehkä.
Kyllä vain, syrjähyppy voi olla kaunista ja ihanata huumaa, josta seuraa vain loppumatonta iloa itselle. Nimittäin sellaisessa tapauksessa, jossa tekijällä ei ole omaatuntoa eikä kykyä myötätuntoon. Varmasti se monelle onkin em. kaltaista, niille, joita harmittaa ainoastaan kiinnijääminen, ei suinkaan se, että tekee pahimmanlaatuisen iljettävyyden ja petoksen omalle puolisolleen. Jotta anti mennä vaan, mutta toivoa sopii, että jäät kiinni, jolloin miehesi tajuaa miten kaunis ihminen olet sisäisesti ja vaihtaa terveempään.
että olit kuivakka akka, joka pilasi hänen elämänsä. Ja syrjähypyn kautta hän näki, että elämässä on onneksi muutakuin kuin elää hirveässä su´hteessa sinun kanssasi.
Elin pitkässä parisuhteessa, sain kuitenkin tietää,että mieheni pettää minua. olin nuori,tyhmä ja sinisilmäinen. Päätin jäädä suhteeseen vaikka tiesin,mitä hän teki. Kerran olin todella humalassa viettämässä tyttöjeniltaa,tapasin miehen,joka vei jalat altani. Keskustelimme koko illan, tunsin itseni jälleen halutuksi enkä edes muistanut poikaystävääni. Heittäydyin tunteeseen ja annoin mennä,se oli elämäni ensimmäinen ja ilmeisesti viimein yhdenillanjuttu. Sen illan jälkeen silmäni avautuivat,minä lähdin pois vanhasta suhteestani ja aloitin uuden elämän. Se oli hyvä syrjähyppy ja todennäköisesti elämäni pelastus. En koskaan tavannut miestä tämän jälkeen,koska hiivin aamuystä pois ilman numeroa,ilman mitään. Olisin ehkä kiittänyt.
Ei ollut. Luulin ansaitseeni sen kusipäämieheni takia ja oli ihanaa, kun joku halusi minua. Todellisuudessa katumus oli hirveä, minusta oli tullut sellainen mitä en halunnut ikinä olla - pettäjä. Kadun sitä vielä 10 vuoden jälkeenkin. Suora avioero olisi ollut oikea ratkaisu.
Nimittäin toisen naisen kanssa, ja silloin lopulta tajusin, etten pidä miehistä. Kannatti kokeilla nyt eikä eläkkeellä.
Olen uraan keskittyvä mies, jola on iso kunnianhimo ja vaikka pyrin rajaamaan kaiken vapaa-aikani perheelleni, olen liian etäinen.
Annoin vaimolleni oikeuden harrastaa suhteita ja kannustin häntä kokemaan asioita. Meillä ei mennyt aiemminkaan huonosti makuukammarin puolella itseasiassa päinvastoin. Vaimoni itsetunto oli kovin alhaalla ja mitään mitä itse sanoin hänen viehättävyydestään ei uskottu. Vaimoni perspektiivistä oli minun tehtäväni kutsua häntä kauniiksi.
Annoin siis hänelle vapauden ja huomasin pian muutoksen. Ensin hän ujosteli mennä treffeille toisen miehen kanssa. Hän kuitenkin tuli loistavana treffeiltään. Vaimoni vapaus tutustua itseesä nosti hänen itsetuntonsa uudelle tasolle. Hän uskaltaa pukeutua nätisti ja on alkanut loistamaan. Olemme läheisempiä ja harrastamme useammin intiimiä läheisyyttä.
Vapaus toi meidät läheisemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
kävelin järvenselälle aurattua jäätietä pitkin, kun yhtäkkiä auto lähestyi erittäin kovalla vauhdilla takaapäin. Hyppäsin syrjään, muistaakseni oikealle, ja humpsahdin lumipenkkaan oikein perusteellisesti. Kyllä kannatti.
Paras! 😃
🇺🇦🇮🇱
[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 10:41"]Tapaan työssäni lapsia, joilla on rikkinäiset perheet ja vakuutan, etten yhdeltäkään ole kuullut, että vanhempien ero olisi poikinut jotain kaunista ja hyvää. En edes siltä, joka eli väkivaltaisessa perheessä vuosia, vaikka ero olikin tarpeellinen turvallisuuden kannalta. Nyt on iso huoli tästä väkivaltaiseta vanhemmasta, suru äidin uuden onnen takia ja uusperhehelvetti, jossa kukaan ei muista sitä isoa lasta.[/quote]
Hmm.. Minun työtäni se ei ole, mutta olen kuunnellut monen aikuisen muistelevan lapsuuttaan ja vanhempiensa eroa. Jos vanhempien liitto oli ollut selkeästi onneton, väkivaltainen, päihteiden sävyttämä, petollinen tms. niin monet ajattelevat jälkeenpäin "hyvä kun erosivat" tai "olisivatpa eronneet aiemmin".