Lue keskustelun säännöt.
Säälitkö sä lapsettomia n. 40-v ystäviäsi?
04.02.2010 |
Mun täytyy myöntää, että näin perheellisenä useamman lapsen äitinä, mua on alkanut säälittää mun lapsettomat (sinkku) ystävät. En ole ollut tekemisissä parin tällaisen ystävän kanssa muutamaan vuoteen ja nyt törmäsin heihin taas. Tuntui, että ne jutut vain pyörii niissä samoissa kuin silloin 5-10 vuotta sitten??? Eivätkä he ole yhtään "kehittyneet" minnekään päin!
Yksikin puhui vielä 38-vuotiaana samoista jutuista kuin 30-vuotiaana, eli baariin lähtemisestä ja miten lähtisi pian shoppailemaan yms. Jotenkin niin pintapuolista elämää.
No en nyt sano että kaikki on tällaisia, mutta kyllä mä nykyään viihdyn enemmän muiden perheellisten ihmisten kanssa... Jotenkin tuntuvat kypsemmiltä ihmisiltä...
Toisaalta on mulla toisenlaisiakin lapsettomia ystäviä. Mutta jotkut tuntuvat jääneen johonkin samaan vaiheeseen kuin itse olin vielä 10 vuotta sitten.
Kellään samaa fiilistä?
Kommentit (93)
Ei se kuule ole välttämättä mikään valinta kysymys. Ja se voi olla sellainen tilanne, mistä sinulla, lapsellisella, ei ole mitään hajua nyt eikä tulevaisuudessakaan.
Niin, että eipä ole ainakaan sinua lapset kasvattaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta monia lapset kasvattaa todella paljon. Näin on käynyt useimmille...
t. ap
suhtaudutko nykyään empaattisesti kaikkiin kanssaihmisiisi (siis muihin kuin perheesi jäseniin)? Lahjoitatko rahaa hyväntekeväisyyteen? Vältätkö lentomatkustelua ja yksityisautoilua parhaasi mukaan (vai lennättekö perheen kanssa kaksi kertaa vuodessa Kanarialle, ja lapset pitää tietysti kuskata harrastuksiin viisi kertaa viikossa)? Ymmärrätkö erilaisten ihmisten elämänratkaisuja (no tähän onkin vastaus jo tullut) heitä tuomitsematta? Miten parannat työkavereidesi päivää?
Lapset ovat parasta elämässä. Olen kasvanut viimeisen kuuden vuoden aikana enemmän, kuin sitä edeltävinä 28 vuotena yhteensä. Ei tätä voi sanoin kuvailla: mieletöntä iloa, syvääkin syvempää rakkautta, pohjatonta väsymystä, alkukantaista vihaa ja raivoa, tutkimusmatkaa oman lapsuuteni sielunmaisemaan ja sen hyväksymistä.
Säälin siis siksi, että kaikki tämä jää lapsettomilta kokematta, ainakin tällä tasolla. Itse olisin ihan kakara ilman omia kakaroitani, mutta en tietenkään sitä tietäisi... Blessed ignorance.
Lapset ovat parasta elämässä. Olen kasvanut viimeisen kuuden vuoden aikana enemmän, kuin sitä edeltävinä 28 vuotena yhteensä. Ei tätä voi sanoin kuvailla: mieletöntä iloa, syvääkin syvempää rakkautta, pohjatonta väsymystä, alkukantaista vihaa ja raivoa, tutkimusmatkaa oman lapsuuteni sielunmaisemaan ja sen hyväksymistä. Säälin siis siksi, että kaikki tämä jää lapsettomilta kokematta, ainakin tällä tasolla. Itse olisin ihan kakara ilman omia kakaroitani, mutta en tietenkään sitä tietäisi... Blessed ignorance.
Kaikki yli 40v lapsettomat ovat pinnallisia ja itsekkäitä! Sellaisia, joiden kanssa on esim. tosi hankala sopia mitään. Eivät ole valmiita joustamaan yhtään. Kompromissi on ihan tuntematon käsite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai ei lapsettomilla ole huolia eikä murheita. Mulla on vissin vaan jotain tekohuolia ja -murheita... :) T. Lapseton, mutta ei nelikymppinen
Musta olisi ihanaa olla lapseton. Ei olisi huolta, eikä murhetta. Olisi omaa aikaa, rahaa ja kaikkea sitä, mitä ilman joudun olemaan nyt. Kakarat vaan huutaa ja valittaa.
Tämä oli oma kokemukseni. En voi asialle yhtään mitään. Lapset ovat tehneet minusta huomattavasti aikuisemman, mutta edelleen hyvinkin keskeneräisen ihmisen. Lasten saanti on kokemuksena ainutlaatuinen, pienen ihmisen maailmoja mullistava ja kaikenkattava. Se pitää kokea, mitkään kuvailut eivät paljasta koko totuutta.
Lapset ovat parasta elämässä. Olen kasvanut viimeisen kuuden vuoden aikana enemmän, kuin sitä edeltävinä 28 vuotena yhteensä. Ei tätä voi sanoin kuvailla: mieletöntä iloa, syvääkin syvempää rakkautta, pohjatonta väsymystä, alkukantaista vihaa ja raivoa, tutkimusmatkaa oman lapsuuteni sielunmaisemaan ja sen hyväksymistä. Säälin siis siksi, että kaikki tämä jää lapsettomilta kokematta, ainakin tällä tasolla. Itse olisin ihan kakara ilman omia kakaroitani, mutta en tietenkään sitä tietäisi... Blessed ignorance.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten muka lasten saaminen muuttaa ihmistä?!?! Ei mitenkään.... Tulepas nyt sieltä high horselta alas!!
Salaa kadehdin...
Olen tullut äidiksi jo 20-vuotiaana, joten en kyllä osaa sanoa ovatko lapset minua kasvattaneet. Omalla kokemuksellani sanon etteivät ole, luulen että olisin koko lailla samanlainen ilman lapsiani. Mutta enpä voi tietää.
JOS olisin nyt nelikymppisenä lapseton, en käyttäisi aikaani biletykseen. Harrastaisin kulttuuria paljon enemmän, lukisin mielenkiintoisia kirjoja enemmän yms. Nyt ei ole aikaa kaikkeen haluamaani. Noh.. kuopus on nyt 9v, joten enköhän kohta pääse mielenkiinnon kohteideni kimppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
säälin 40- vuotiaita äitejä, koska ne kaikki, kaikki ovat täysin rupsahtaneita. Raskausarpia on vatsa ja rinnat, eikun siis nahkarukkaset, täynnä, perse ja reidet ovat selluliitin kyllästämiä, kun ei ehdi liikkua ja syödä terveellisesti, vyötärö on säännöllisesti yli 80 cm, hiukset ovat hormoniheilahtelujen myötä ohenneet ja rasvoittuneet, silmänaluset ovat mustat ja ryppyiset liiallisesta valvomisesta, ja alapäätä ei uskalla mainitakaan..siksipä joutuu koko ajan vahtimaan miestä, ettei se lähde timmien kaksvitosten sinkkujen matkaan, joiden kanssa ei myöskään tarvitse riidellä lastenkasvatuksesta ja murujen pyyhkimisestä, eikä kuunnella sitä lasten kitinää ja vaatimuksia. Kyllä asia on nimenomaan näin.
Lapset ovat parasta elämässä. Olen kasvanut viimeisen kuuden vuoden aikana enemmän, kuin sitä edeltävinä 28 vuotena yhteensä. Ei tätä voi sanoin kuvailla: mieletöntä iloa, syvääkin syvempää rakkautta, pohjatonta väsymystä, alkukantaista vihaa ja raivoa, tutkimusmatkaa oman lapsuuteni sielunmaisemaan ja sen hyväksymistä.
Säälin siis siksi, että kaikki tämä jää lapsettomilta kokematta, ainakin tällä tasolla. Itse olisin ihan kakara ilman omia kakaroitani, mutta en tietenkään sitä tietäisi... Blessed ignorance.
Sä olet poikkeus. Ei keskiverto (av-)mamman älykkyys riitä noin syvääluotaavaan itsensä ja ympäristön tutkiskeluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen pari lapsetonta nelikymppistä; toinen haluaisi lapsia mutta ei ole miestä (juoksee baareissa joka v-loppu etsimässä) ja toinen (pariskunta) ei voi saada lapsia.
kadehdin. Heidän elämänsä on niin paljon hohdokkaampaa kuin minun kakkavaipparallini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meinaan kun lukee tätä aloitusta.
mulla on nelikymppisiä lapsettomia kavereita, osalla oma valinta olla lapseton, osalla ei vain ole sitä sopivaa kumppania löytynyt. mikä ihme se nyt on? myönnän kyllä sen että heillä elämä pyörii oman navan ympärillä jne mutta ei se heistä silti mitään idiootteja tee. fiksuja ihmisiä ovat, ihan yhtä aikuiset jutut kuin muillakin.
kaikista ikäryhmistä, kaikista elämäntilanteista riippumatta on ihmisiä jotka ei ikinä "kasva". ja miksi kaikkien pitäisikään?
itse olen nelikymppinen kahden lapsen äiti, naimisissa. tykkään käydä välillä hurvittelemassa (=bilettämässä) kavereiden kanssa lapsistani ja perheestäni huolimatta.
Lapset ovat parasta elämässä. Olen kasvanut viimeisen kuuden vuoden aikana enemmän, kuin sitä edeltävinä 28 vuotena yhteensä. Ei tätä voi sanoin kuvailla: mieletöntä iloa, syvääkin syvempää rakkautta, pohjatonta väsymystä, alkukantaista vihaa ja raivoa, tutkimusmatkaa oman lapsuuteni sielunmaisemaan ja sen hyväksymistä. Säälin siis siksi, että kaikki tämä jää lapsettomilta kokematta, ainakin tällä tasolla. Itse olisin ihan kakara ilman omia kakaroitani, mutta en tietenkään sitä tietäisi... Blessed ignorance.
olen oppinut enemmän itsestäni kuin koskaan aikaisemmin. Olen miettinyt syviä elämän asioita joita en usko että muuten olisin ajatellut tai edes tiennyt niiden olemassaolosta. Olen oppinut että rakasta ihmistä voi myös vihata syvästi.
Tätä on vaikea selittää, mutta se on jotain henkistä syvyyttä, kypsyyttä.
Ja kyllä, olimme myös pitkään lapsettomia mieheni kanssa joten tiedän siitäkin jotain!! Silti SE AIKA ei kasvattanut mua kyllä yhtään tässä määrin kuin pienten lasten kanssa kotona oleminen usean vuoden aikana. Onneksi saimme lapsia!
ap
... keskiverto av-mamman kykyä havannoida ympäristöään aivan mullistavalla tavalla. Älähän ole niin negatiivinen. ; )
Oikeasti, kyllä minun tuttavapiirissäni äitiys on pistänyt alkuun aikamoisia ajattelu- ja kasvamisprosesseja. Moni on "kääntynyt" vihreään ajatteluun ja tosissaan pohtimaan maapallon tulevaisuutta. Myös tasa-arvon pohdinta ja politiikka yleensäkin on alkanut kiinnostamaan.
Lapset ovat parasta elämässä. Olen kasvanut viimeisen kuuden vuoden aikana enemmän, kuin sitä edeltävinä 28 vuotena yhteensä. Ei tätä voi sanoin kuvailla: mieletöntä iloa, syvääkin syvempää rakkautta, pohjatonta väsymystä, alkukantaista vihaa ja raivoa, tutkimusmatkaa oman lapsuuteni sielunmaisemaan ja sen hyväksymistä. Säälin siis siksi, että kaikki tämä jää lapsettomilta kokematta, ainakin tällä tasolla. Itse olisin ihan kakara ilman omia kakaroitani, mutta en tietenkään sitä tietäisi... Blessed ignorance.
Sä olet poikkeus. Ei keskiverto (av-)mamman älykkyys riitä noin syvääluotaavaan itsensä ja ympäristön tutkiskeluun.
ei sitten ilmeisesti ole lapsia? Ei kukaan normaali lapsia tehnyt ihminen sano ettei lasten saaminen millään tavalla ihmistä muuttaisi.
Miten muka lasten saaminen muuttaa ihmistä?!?! Ei mitenkään.... Tulepas nyt sieltä high horselta alas!!
en missään kirjoittanut etteikö lapsellinekin voisi käydä "bilettämässä", mutta se ei enää ole elämän sisältö, kuten monilla on. Kyllä minullakin on runsaasti harrastuksia ja 5 vuoden päästä harrastan vieläkin enemmän jos niin haluan.
Niin, puhun nyt henkisestä kypsymisestä. Jokaisen ihmisen tulisi kypsyä henkisesti. Säälin heitä jotka jäävät parikymppisen tasolle.
Niin ja jokainen myös ymmärtää, että yliammun ja provoilenkin hieman;). Syvällä sisimmässäni olen kuitenkin tätä mieltä.
ap
koko aika sitä vastuusta, mikä lapsesta on. Edelleenkin vaikka lapsi on jo kolme.
Vai ei lapsettomilla ole huolia eikä murheita. Mulla on vissin vaan jotain tekohuolia ja -murheita... :) T. Lapseton, mutta ei nelikymppinen
Musta olisi ihanaa olla lapseton. Ei olisi huolta, eikä murhetta. Olisi omaa aikaa, rahaa ja kaikkea sitä, mitä ilman joudun olemaan nyt. Kakarat vaan huutaa ja valittaa.
Minun lapsettomat tuttavani elävät ihan tasapainoista elämää ja ovat onnellisia sikäli mikäli tiedän. Ei ole mitään syytä sääliä.
Mulla on kyllä pari tuollaista perheellistä tuttavaa, jotka myös kuvittelevat, että vain lasten saaminen kehittää ihmistä. He ovat itse ehkä epäkypsimpiä ihmisiä mitä tiedän, mutta hyvä, jos kuitenkin edes itse kokevat kasvaneensa ihmisinä...