Minulle tarjottiin siirtoa ulkomaille, mies ei halua...argghh!!

Toivottavasti AP pääsee sopuun miehensä kanssa, tosi kinkkinen juttu.

Olemme talla hetkella ulkomailla oleva perhe, tosin olemma taalla mieheni tyon vuoksi.



Pystytteko ottamaan pienen aikalisan, jotta miehesi pystyy sulattelemaan asiaa? Muutos on iso, ja tavallaan hanelle viela isompi. Sinulla on edessa hyva tyotilaisuus ja varmaan energiasi menee siella ainakin alussa aika paljon tyoasioihin. Han joutuu todennakoisesti enemman keskittymaan kotiasioihin ja lapsiin (oman tyonsa lisaksi)? Ehka miehesi pelkaa sita muutosta. Millainen muutos on miehesi tyon kannalta? Joutuuko sivuraiteelle tai kokeeko uhraavansa oman uransa sinun uraansa edistaakseen? Voisiko sopimus olla aluksi lyhyempi (2v?, sekin olisi helpompi ehka nielaista kuin 4v).



Meille tarjottiin expat sopimusta (miehelle) kun lapsia ei viela ollut. Silloin emme lahteneet, koska mina halunnut jattaa hyvaa ja kiinnostavaa tyopaikkaani ja lahtea pyorittelemaan peukaloita. Nyt tuli uusi tilaisuus ja koin mielekkaana oman roolini kotiaitina pienten lasten kanssa.



Voisitteko sopia etta lennatatte mummit ja ukit luoksenne esim. kerran vuodessa jokaisen? Jos taloudellisesti hyva sopimus niin tahan kannattaisi satsata. Auttaisiko tama myos miestasi sopeutumaan?



Olemme kokeneet valtavana rikkautena etta olemme perheena saaneet kokea ulkomaankokemuksen. Tama on tosi ainutlaatuista aikaa monella tavalla.



Mielestani tahan ei voi kuitenkaan lahtea jos molemmat vanhemmat eivat ole siihen valmiita. Ulkomailla olo testaa parisuhdetta, alussa ei ole juurikaan sosiaalisia kontakteja eika samanlaisia turvaverkostoja kuin kotimaassa. Silloin parisuhteelta odottaa ja tarvitsee enemman. Ongelmat myos karjistyvat helposti eika ole samanlaista mahdollisuutta tuulettaa tunteita esim. omien likkakavereiden kanssa.



Sekin on hyvaksyttava etta ulkomailla asuminen ei ole kaikkien unelma. Monet arvostavat enemman tuttuja ympyroita. Ihmiset on erilaisia. Erolla uhkailu ei varmaan auta asiaa. YH expattina on aika vaativa yhdistelma.



Toivottavasti loydatte koko perheelle sopivan ratkaisun asiaan!

on aivan eri asia olla vaihdossa tai asua nuorena ulkomailla kuin että perheellisenä lähtee komennukselle. Nuo mainitsemasi aiemmat kokemukset eivät kerro sinulle mitään siitä, mitä arki tulisi olemaan. Eli et mielestäni voi sanoa, että tiedät mitä se olisi.



Komennuksella päivät ovat todella pitkiä, siellä paiskitaan todella töitä. Käytännössä aikasi lasten kanssa jäisi minimiin. Miehesi ja se au pair kasvattaisivat lapsesi, sinä jäisit aika ulkopuolelle. Jos tuo on sinulle ok niin yritä saada miehen pää kääntymään. Entä jos lähtisit yksin? Mies jäisi lasten kanssa suomeen - ei hän olisi ainoa, joka jää lasten kanssa suomeen puolison lähtiessä komennukselle.

naapurissa perhe, jossa kaikki lapset ovat akateemisia ja pari lapsista on matkustellut ja opiskellut ulkomailla, vaikka ovat viettäneet koko lapsuutensa täällä "perähikiällä",onnellisuudesta en tiedä, eikä sitä voi muut tietääkään, mutta hyvin näyttää pyyhkivän. Tyttömme on 3.luokalla kyläkoulussa ja numerot ovat hyviä ja kavereita riittää, on ainakin nyt onnellinen, toivottavasti jatkossakin..

Minä näin kerran linnun.

Meidän perhe palasi Aasiasta muutama kuukausi sitten. Alkuun en halunnut edes harkita lähtöä sinne, ajattelin juuri noita asioita joita kirjoitit miehesi puhuneen. No, mieheni ei painostanut, ei uhkaillut erolla, ei millään. Sanoi, että jos en halua lähteä sinne pienten lastemme kanssa, niin emme lähde. Ei marttyyristä tietoakaan. Tiesin, että mieheni TODELLA halusi lähteä komennukselle, mutta minusta se ei tullut kysymykseenkään. Eurooppa olisi ollut ok, mutta kuka sinne nykyään pääsee komennukselle?! Kului pari viikkoa jolloin komennusmahdollisuudesta ei edes puhuttu. Yhtkkiä minun mieleni muuttui, aloin ottaa asioista selvää, luin expattien pitämiä blogeja jne. Innostuin ihan valtavasti! Ja lähdimme.



Jos minua olisi painostettu, emme olisi lähteneet. Neljä vuotta teidän tapauksessa on PITKÄ aika, etenkin noin täydellisen erilaisessa kulttuurissa! Eniten ihmettelen huolettomassa asenteessasi (?) sitä, että miten pystyt viemään lapsesi outoon tropiikkiin niin, ettet voi kuitenkaan olla heidän kanssaan läsnä? Minä järjestäisin asiat niin, että eläisimme kohdemaassa ensin muutaman kuukauden perheenä niin, ettei kukaan tekisi töitä. Näin lapsilla olisi paremmat mahdollisuudet selvitä kulttuurishokista ilman että kokevat olevansa ilman äitiä. Oletko ihan oikeasti varautunut siihen, ettet näe lapsiasi juuri muulloin kuin viikonloppuisin? Pahimmassa tapauksessa työpäiväsi voivat olla niin pitkiä, suurkaupungeissa työmatkoihin voi upota pari tuntia helposti jne. Sinä pärjäät, sinulla on työ, mutta jos lapsilla olisi vieras/ulkomaalainen/outo hoitaja, niin sääliksi käy. Ihan todella. Entä uskotko, että jaksat siinäkin tapauksessa ettei kaikki mene unelmien mukaan? Lapsille voi helposti tulla esim univaikeuksia kaiken uuden keskellä. Kestääkö sulla kantti, jos näet että lapset kärsivät ensimmäisen vuoden? Tätäkin on nähty. Kaikki eivät sopeudu nopeasti.

että miehesi yksinkertaisesti jännittää tai pelkää ulkomaille muuttoa, mutta ei kehtaa sitä tunnustaa. Pelästys voi olla ensireaktio, joka saattaa tasoittua kun aikaa vähän kuluu. Inhimillistä, vaikka varmasti ärsyttävää.

Jos suhteet sukuun ja juuriin katkeavat ulkomaille muuton takia, niin eivät ne kauhean vankkoja ole (minulla pitkään ulkomailla asuneita läheisiä). Eri tilanne oli joskus viime vuosisadan alussa kun lähdettiin kultaa vuolemaan Yhdysvaltoihin. Mutta skypen, facebookin, s-postin jne aikana pysyy kyllä ajantasalla mummun ja vaarin kuulumisista.

Minä olen tällainen seikkailija ja hyvin viihdyn maailmalla. Sain elämääni toisen tilaisuuden, kun karistin Suomen pölyt (lumet) jaloistani. Ihan oikeasti, sain elämälleni toisen tilaisuuden. Olen nykyisin onnellisempi, iloisempi.



Miten sen miehen nyt saat mukaasi... Pääseväthän ne mummun ja papat + tuttavat & suku käymäään. Teillä on varmasti sen verran suuri koti, että voitte vieraita majoittaa. Teidän lisäksenne myös läheisenne siis saavat uusia ulottuvuuksia elämänsä.



Sopimukseesi kuulunee tietty määrä kotimaanmatkoja. Huomaatte kun asiaa tutkitte, että teillä on itse asiassa enemmän kiirentöntä aikaa sukujenne ja tuttavienne kanssa.



Pääsisittekö käymään kohdemaassa? Oletteko jo käyneet? Etsikää tieto netistä, kirjastosta. Tutkikaa edes, vaikka muuttoa ei tulisikaan. On ana hyvä tietää mille sitten loppujen lopuksi tulee sanoneeksi "ei".



Voisiko mies harrastaa kohdemaassa jotain sellaista, mitä hän on aina halunnut, mutta kotimaassa ei ole ollut aikaa / tilaisuutta / rahaa?

Olet ilmiselvästi myös tehnyt työtä menneisyydessä sen eteen, että voit myöhemmin työskennellä ulkomailla. Olet asialle luonut pohjaa.



Toivon todella, että saat miehesi innostumaan. Voihan sinne Suomeen aina palata, ei se sieltä minnekään karkaa.

Kuten monessa viestissä on sanottukin, niin lähtöpäätöksen pitää ehdottomasti olla teidän molempien. Ja myös minun mielestäni sitä pitää ihan oikeasti miettiä, neljä vuotta ei ole ihan lyhyt aika.



Uuden elämän aloittaminen on rankkaa koko perheelle. Joskus se palkitsee, aina ei. Tästäkin syystä perheen pitää mielestäni toimia todella hyvin yhteen jo ennen lähtöä. Jos on skismaa ilmassa mistä syystä tahansa, se ei takuulla ulkomailla parane.



Miehesi pointti siitä, että lapset eivät ole niin paljon isovanhempiensa kanssa tekemisissä, on ainakin meidän kohdallamme ollut ihan totta. Siinäkin toki Suomessa asuvilla perheilläkin on kovin erilaisia tilanteita, mutta me tapasimme Suomessa ollessa usein (lyhyet välimatkat, hyvät välit jne). Nyt kun asumme puolen vuorokauden kalliihkojen lentojen päässä, tapaamisia ei tietenkään voi olla niin usein. Skype on joo, mutta ei sekään ole sama asia.



Suurimmalla osalla expateista on tosiaan todella pitkät työajat ja matkatöitä. Tiedän, että itse saisin oman työnantajani kautta expatsopimuksen, mutta juuri tuosta syystä en siihen todellakaan suostuisi. Olisi liian rankkaa pienten lasten äitinä tehdä 12 tuntisia työpäiviä ja vielä usein työskennellä viikonloppuisinkin. Meillä sen sijaan on käynyt tuuri, oma mieheni on nyt expatsopparilla ja ihan inhimillisillä työajoilla. Tätä ei vaan aina valitettavasti voi tietää etukäteen.



Mutta totta on toki sekin, että ulkomailla saa niin hyvässä kuin pahassa uusia kokemuksia. Itse en kadu lähtöämme, mutta ymmärrän oikein hyvin, että tämä elämäntapa ei kaikille sovi.

Ja meidän kokemusten mukaan molemmat vanhemmat eivät voi tehdä täysipäiväistä työpäivää, jos lapset ovat vielä noin pieniä. Jos sinä olet se, joka lähtee expat-sopimuksella, niin tuskin voit joustaa työajoissa. Ja nehän ovat tunnetusti noin 9-18 vähän maasta riippuen. Koulupäivät sen sijaan kestävät tuon ikäisillä noin 9-15 (maasta riippuen), joten tarvitsette lisätyövoimaa iltapäivisin. No sen voi hoitaa aupair tms., mutta erityisesti alkuvaiheessa lapset tarvitsevat paljon tukea ja lohdutusta. Ja siihen aupair sen sijaan ei riitä.



Eli harkitkaa tarkasti. Expatiksi lähteminen hidastaa toisen urakehitystä väistämättä. Vaikka minusta ulkomailla vietetyt vuodet ovat sen verran antoisaa aikaa, että korvaa menetetyn urakehityksen mennen tullen.

työpäivien pituudesta ulkomailla. Osa jopa kysynyt, että miten ap voi olla erossa lapsistaan niin paljon ja että lapsia käy ihan sääliksi.



On tämä hassua, että edelleen Suomessa odotetaan että äiti on enemmän lasten kanssa. Ja jos ei ole, hän on huono äiti, jonka lapsia pitää ihan sääliä. Että ilmeisesti isä ei sitten riitä lapsille tällaiseksi arjen pyörittäjäksi, ei kelpaa paikkaamaan naarmua laastarilla ja lohduttamaan jos päiväunilla näkee painajaisia. Saati ruokkimaan lapsia tai lukemaan iltasatua. Miksi ihmeessä ei?? Miksi pitää sääliä niitä lapsia, joiden äiti tekee pitkää päivää, jos samoilla lapsilla on isä kuitenkin kotosalla??



Eihän tässäkään ap ole mihinkään mustaan aukkoon menossa ja varmaan on edelleen lastensa kanssa. Hitsit vie, arvosteleeko nämä samat expatin vaimot omia miehiään siitä että "miten ne voi olla niin paljon erossa lapsistaan".

Haluaisin tulla katsomaan teidän naapurustoa, vaikuttaa todella kiinnostavalta. Meillä päin on moni perhe asunut ulkomailla - esimerkiksi tässä meidän naapurustossa yksi perhe on ollut Hollannissa ja Ruotsissa, yksi perhe Singaporessa ja me USAssa - ja lasten koulukavereissa on myös keskimääräistä isompi osa ulkomailla oleskelleita ja koulua käyneitä. Tältä kokemuspohjalta tekisin kyllä sen johtopäätöksen, että ulkomailla olleet ovat reippaita, sosiaalisia, kohteliaita ja iloisia, aktiivisia lapsia ja nuoria.

Toivon todella, että kirjoitit alla olevan pilan päiten, kuten luulen.

No minä en muuttaisi, jos miehelle tarjottaisiin ulkomaankomennusta. Itse vain ajattelen, että lapset häviävät enemmän kuin voittavat, jos heidät irrotetaan tutuista ympyröistään. Asun alueella, jossa useampi perhe, jotka asuvat vakituisesti ulkomailla miehen työkomennusten takia ja nähnyt riittämiin näitä lähes sairaalloisen arkoja, epäluuloisen näköisiä surusilmäisiä lapsia, jotka parin viikon mummolassa olon jälkeen saavat taas vähän iloa ilmeeseensä ja sitten sopivasti taas revitäänkin takaisin lentokoneeseen ja vieraaseen maahan.