Lastentekoikän loppu

Äitini synnytti minut 42v eikä tyhmempää ajatusta voi olla, ainakaan siihen aikaan, kun ei ollut mitään neuvola järjestelmää vuonna -56. Lähes heti muutaman viikon ikäisenä olin kuolla, eikä se siihen jäänyt vaan sairastin jatkuvasti koko lapsuuden ja aikuisena sama jatkui. Meidän perheen ainoana olen saanut jopa geenivirhe sairauksia esim. lihassairaus jota ei tiedetä olevan koko meidän suvussa. Kolme vuotta minun jälkeen äitini synnytti vielä yhden lapsen, joka syntyi kuolleena mikä oli hyvä. Siihen aikaan ei ikävä kyllä ollut ehkäisyä, mikä vaikutti kuolleisuuteen, äidin ja lapsen kun liian vanhoina synnytettiin. Nainen on riskisynnyttäjä yli 30v mikä pitäisi huomioida, ettei lapsen tarvisi sairastaa koko ikäänsä. Järkeä saa käyttää.

Hei. Olen itse 41 vuotias ja 26 viikolla onnellisena raskaana. Jos et aiemmin ole lapsia saanut, ei vielä ole mitenkään liian myöhäistä sitä toivoa. Ihminen elää paljon vanhemmaksi nykyään kuin vielä 50 vuotta sitten. Kun eliniänodotus kasvaa, myös muut elämän osaa-lueet usein siirtyvät myöhemmälle iälle. Tämä minun mielipiteenäni. Älä luovu haaveestasi! Luonto hoitaa sen asian puolestasi.

Kannattaa miettiä mitä itse elämältään haluaa ja mitä vielä jaksaa.4o-vuotiaana pitäisi olla jo sen verran itsetuntemusta että voi itsenäisesti tehdä valintansa.Muilta ei kannata ryhtyä lupaa kyselemään jos jotain haluaa, vaan keskittää kaikki voimansa siihen että saavuttaa tavoitteensa.

kun sain ensimmäisten lasten ollessa jo koululaisia, siinä yksi 6v, kaksi lasta parin vuoden ikäerolla. Olin 37v ja 39v.



Minulle sopi hyvin se, että kun isommasta päästä alkoi helpottaa ja muuttoa kotoa, niin oli "uutta" tilalle.



En kaivannut vielä vuosienkaan jälkeen mitään ihmeempää oma aikaa, sillä en ole kokenut lasten olevan esteenä, jos jotain halusin harrastaa tai johonkin mennä. Menoihin, kuten matkusteluun ja mökkeilyyn en olisi ilman lapsia halunut lähteäkään.



Mies ehdotti lähtemistä ensimmäisen kerran mökille ilman lapsia hääpäivänämme, nuorin oli silloin 16v. Mietin että mitä minä teen siellä mökillä, olen tottunut tekemään lapsille ruokaa ja tiskaillut jne. Suostuin kuitenkin lähtemään siten, että otin paljon neulelankoja mukaan neuloaksieni aikani kuluksi, vähän suunnittelutöitä työasioissa ym.



Huomasin kuinka aika kului ilman lapsiakin, kävimme mieheni kanssa kalassa kuten jos olisi lapsia ollut mukana, saunoimme kuten ennenkin, kutimet oli turhaa. Pelasin mieheni kanssa korttipeliä ja aika kului sittenkin, vaikka en ruokaa niin paljon laitellutkaan..



Ensimmäinen lapsenlapsi syntyi kun nuorin lapsemme oli 6v. Nuorista "tädeistä" ja sisarusten lapsista on ollut paljon iloa toisilleen, hoitapuna, leffakaverina, leikeissä jne. Nyt otetaan lastenlapsia mökille ja matkoille mukaan...

5 vuoden yrityksen jälkeen. Kyllä se kakkosen yrityskin alkoi jo loppua 38vuotiaana.

Nyt 47 vuotiaana en kyllä olisi enää kiinnostunut pikkulasten eteenpäinviemisestä, kyllä tässä iässä alkaa jo olla eläkesuunnitelmia.

Sen jälkeen rupeaa jo yöheräämiset olla hankalia ja rypyt rupeaa painamaan päälle.

Ei murkkuikäisen kanssa ole kyse iästä, vaan ihan oma luonne siihen vaikuttaa miten jaksaa.

kymmenen vuoden päästä, jolloin olisin 35v. Nyt on vasta yksi vauva.

Eli sain hänet melkein 40-kymppisenä.

Kaksi lasta on jo, olen 37, ja haaveilen vielä ainakin yhdestä. Vähän kivinen on kyllä ollut tie näin vanhemmalla iällä, mutta uskon, että vielä sen vauvan saan. Yksi tuore keskenmeno takana.

Sain toisseksi nuorimmaiseni 41-vuotiaana ja nuorimmiseni 44-vuotiaana. Hyvin on mennyt.

lainkaan millaista lapsella on kun hänen kaveriensa vanhemmat ovat 30-40 ja sinä n.55 hänen päästessään ripiltä? Ei ole ainoastaan kyse siitä mitä sinä haluat vaan myös samalla siitä mitä sinä lapsellesi tarjoat. Ei pidä väheksyä mahdollisen lapsen tunteita.

Jos kovasti lasta kaipaat niin Suomikin on täynnä pieniä ihmisiä, joiden vanhemmat eivät pysty heistä huolta pitämään. Ja voin taata sinulle että tällaisen lapsen myötä vauvakuume häviää ja teet samalla ekologisen teon kun et kuormita lisää maapalloa

lainkaan millaista lapsella on kun hänen kaveriensa vanhemmat ovat 30-40 ja sinä n.55 hänen päästessään ripiltä? Ei ole ainoastaan kyse siitä mitä sinä haluat vaan myös samalla siitä mitä sinä lapsellesi tarjoat. Ei pidä väheksyä mahdollisen lapsen tunteita.

Jos kovasti lasta kaipaat niin Suomikin on täynnä pieniä ihmisiä, joiden vanhemmat eivät pysty heistä huolta pitämään. Ja voin taata sinulle että tällaisen lapsen myötä vauvakuume häviää ja teet samalla ekologisen teon kun et kuormita lisää maapalloa

lainkaan millaista lapsella on kun hänen kaveriensa vanhemmat ovat 30-40 ja sinä n.55 hänen päästessään ripiltä? Ei ole ainoastaan kyse siitä mitä sinä haluat vaan myös samalla siitä mitä sinä lapsellesi tarjoat. Ei pidä väheksyä mahdollisen lapsen tunteita. Jos kovasti lasta kaipaat niin Suomikin on täynnä pieniä ihmisiä, joiden vanhemmat eivät pysty heistä huolta pitämään. Ja voin taata sinulle että tällaisen lapsen myötä vauvakuume häviää ja teet samalla ekologisen teon kun et kuormita lisää maapalloa

Mun omalla kohdallani tilanne oli juuri näin, ja voin kertoa, että se ei haitannut yhtään! Noi on aika pieni murheita lapsen elämässä. Päin vastoin oli toisaalta kivaa, kun asuttiin vähän leveämmin aika moniin luokkakavereihin verrattuna (vanhemmilla uraa jo paljon takana). Jälkikäteen ajateltuna ymmärrän myös, että he olivat paljon omistautuneempia perheelle työelämän kustannuksella, kuin monet nuoremmat vanhemmat, joiden on pakko paahtaa töissä ja viihtyivät ehkä myös enemmän kaveririennoissa.

Täytyypä vielä mainita, että olen itse vasta 28-vuotias, mutta eksyin ketjuun kuitenkin tavallaan omien kokemusten kautta.

lainkaan millaista lapsella on kun hänen kaveriensa vanhemmat ovat 30-40 ja sinä n.55 hänen päästessään ripiltä? Ei ole ainoastaan kyse siitä mitä sinä haluat vaan myös samalla siitä mitä sinä lapsellesi tarjoat. Ei pidä väheksyä mahdollisen lapsen tunteita. Jos kovasti lasta kaipaat niin Suomikin on täynnä pieniä ihmisiä, joiden vanhemmat eivät pysty heistä huolta pitämään. Ja voin taata sinulle että tällaisen lapsen myötä vauvakuume häviää ja teet samalla ekologisen teon kun et kuormita lisää maapalloa

Mun omalla kohdallani tilanne oli juuri näin, ja voin kertoa, että se ei haitannut yhtään! Noi on aika pieni murheita lapsen elämässä. Päin vastoin oli toisaalta kivaa, kun asuttiin vähän leveämmin aika moniin luokkakavereihin verrattuna (vanhemmilla uraa jo paljon takana). Jälkikäteen ajateltuna ymmärrän myös, että he olivat paljon omistautuneempia perheelle työelämän kustannuksella, kuin monet nuoremmat vanhemmat, joiden on pakko paahtaa töissä ja viihtyivät ehkä myös enemmän kaveririennoissa. Täytyypä vielä mainita, että olen itse vasta 28-vuotias, mutta eksyin ketjuun kuitenkin tavallaan omien kokemusten kautta.

Korjaan vielä tätä vähän epäselvää viestiäni, että siis nuoremmilla vanhemmilla tuntuu olevan enemmän niitä kaveririentoja kuin omilla vanhemmillani oli.

lainkaan millaista lapsella on kun hänen kaveriensa vanhemmat ovat 30-40 ja sinä n.55 hänen päästessään ripiltä? Ei ole ainoastaan kyse siitä mitä sinä haluat vaan myös samalla siitä mitä sinä lapsellesi tarjoat. Ei pidä väheksyä mahdollisen lapsen tunteita.

Jos kovasti lasta kaipaat niin Suomikin on täynnä pieniä ihmisiä, joiden vanhemmat eivät pysty heistä huolta pitämään. Ja voin taata sinulle että tällaisen lapsen myötä vauvakuume häviää ja teet samalla ekologisen teon kun et kuormita lisää maapalloa

Tämä menee vähän asian vierestä,

mutta isoisäni oli 52v. ja isoäitini 38v., kun äitini syntyi ja hyvin jaksoivat vielä hoitaa minua ja veljeäni kesät, kun olimme pieniä ja vanhempamme töissä(eripaikkakunnalla)



Olen 39v. ja minun nuorin on 3kk ja edellinen tasan 2v. lisäksi ovat parikymppisenä tekemäni 4 isompaa sisarusta. En minä ainakaan koe olevani väsynyt! Onnellinen olen. Sitä en osaa sanoa vieläkö vauvakuume iskee ja tuleeko vielä yli nelikymppisenä perheenlisäystä.



Onhan se vanhemmuuskin myös asennoitumiskysymys ihan niinkuin parisuhdekin,

jos ylipäätään elämän asenne on se, että kaikki mulle nyt heti, niin eihän sitä vanhemmuuttakaan jaksa, kun siinä jos missä joutuu joustamaan omista haluistaan.



Asiaan: tunnen yli nelikymppisiä synnyttäjiä ja hyvin on mennyt. Moni nelikymppinen on fyysisesti timmimmässä kunnossa kuin jotkut parikymppiset ja henkistä kapasiteettiä voi olla enemmän:-D

[Tämä on asiaa! Katse pois omasta navasta joskus.

t: 41 vee iltatähden kohta saava

Yrittäisin varmaan vielä parikin vuotta. Tiedän paljon ihan terveitä lapsia ja onnellisia vanhempia, joilla on ikää enemmään.



Kuopukseni sain 36-vuotiaana

mutta viimeinen (kolmas) lapsi kuitenkin ennen sterilisaatiota syntyy nyt minun ollessani 25-vuotias. Mielestäni ei ole kovin oleellista voisinko olla hyvä äiti vielä nelikymppisenäkin, vaan se, että ikäero lasten välillä olisi aivan käsittämätön. Kun nuorena aloittaa, täytyy myös nuorena lopettaa. Nytkin nuorimman ja vanhimman lapsen ikäero on jo kahdeksan vuotta. On vaikea kuvitella, että jos hankkisimme vaikkapa kymmenen vuoden päästä vielä "iltatähden", se ei muka olisi isommilta sisaruksilta mitenkään pois. Heillähän ei käytännössä olisi minkäänlaista sisarussuhdetta ison ikäeron takia. Sen sijaan aion panostaa nyt täysillä näihin kolmeen muksuun, panostaa heidän harrastuksiinsa ja kiertää heidän kanssaan maailmaa. Voisin kuvitella, että alta nelikymppisenä tiedossa on jo ehkä lapsenlapsikin, jonka kasvattamisessa/hoitamisessa toivon saavani sitten olla mukana.



Tietenkään ei voi olettaa, että kaikilla nuorena lapsen hankkineilla olisi tarjota lapselle myös osallistuvat isovanhemmat, mutta todennäköisempäähän se ihan terveen järjen mukaan on. Omilla lapsillanikin on edelleen elossa isovanhemmat, isoisovanhemmat ja vielä osa näidenkin äideistä. Kuka nelikymppinen voisi tarjota vastaavaa sukupolvien ketjua ja yhteenkuuluvuutta lapselleen?

juu mutta ei niitä lapsia saadakaan jos ei tekeydytä saamiselle alttiiksi. miksi täytyy saivarrella????

Ihmettelen myös isovanhempien puute-pointtia... lapsillani on ihanat, läsnäolevat isovanhemmat, ja ymmärrän hyvin heidän suuren arvonsa... mutta eihän monet isovanhemmat ole edes kiinnostuneita lapsenlapsistaan- ja mun molemmat papat kuolivat kun olin pieni- ei kovin hyvä syy olla syntymättä. hyvin olen selvinnyt iman pappoja.