Lastentekoikän loppu

Olen nyt 44 ja vauva on 14 kk.



JA kaikki - aivan kaikki - on mennyt hyvin.

Ihana iltatähti. Olen niin onnellinen, että uskalsin ryhtyä tähän. Minä olen rauhallinen, vauva on rauhallinen. Yhtäkään yötä en ole joutunut valvomaan hänen takiaan.



Fertiliteetti laskee rajusti jo 35-vuoden ikärajan jälkeen. Olin varautunut siihen, etten tule raskaaksi.



Tee niin kuin sinusta tuntuu - älä kysy täältä!

Nyt kolmikymppisenä, kun omat lapseni ovat ihan pieniä, joudun hoitamaan samalla pikkuhiljaa dementoituvia vanhempiani. Se on vielä ihan ok, koska ikä vaikuttaa eri ihmisiin eri vaiheessa. MUTTA, se mikä korpeaa, on se, etteivät vanhempani jaksaneet hoitaa minua kun olin pieni. Vastasin hyvin pienestä asti pikkuveljen hoidosta, jouduin/sain olla illat ja viikonloput yksin kotona, serkut yms. ovat parikymmentä vuotta vanhempia, ei puhettakaan että äiti olisi valistanut minua murrosiästä tai ostanut rintaliivejä yhdessä.



Pointtini oli:

jos nelikymppisenä vielä jaksat ajatella, että elät lapsiperhe-elämää liki kuusikymppiseksi, niin go for it!

Mutta jos ajatus teinin ihonhoidosta viisikymmentä + -iässä ahdistaa, niin älä enää.

Itse sain esikoiseni 43 -vuotiaana ja poika on kohta vuoden vanha. Raskausaika meni loistavasti eikä suurempia ongelmia ole ollut pienen alkutaipaleella muutenkaan. Öitä valvotaan, mutta se kuuluu asiaan. Asennoituminen lapseen on varmasti ihan erilaista näin kypsemmällä iällä. Ja aikaakin lapselle paljon enemmän. Suosittelen lämpimästi.

Mulla on 43-vuotias ystävä, joka sai hiljattain esikoisensa. Hänellä ja miehellänsä oli 12vuotta yritystä takana, joista 7 he kävivät hoidoissa, tuloksetta. Kun he lopulta totesivat, että tämä oli tässä, lapsia ei tule, tämä esikoinen ilmoitti tulostaan :) Pointti on kuitenkin siinä, että hyvin hän jaksaa nyt vauvan kanssa - ja tiedän tämän, koska tapaan häntä lähes päivittäin monen tunnin ajan. En myöskään usko, että hän olisi 10 vuoden kuluttua mikään loppuunajettu kehäraakki, joka antaa 10-vuotiaan tyttärensä tehdä mitä huvittaa missä huvittaa kenen kanssa huvittaa. En usko samaa myöskään tapahtuvan 15 vuoden kuluttua, tai edes 20 vuoden kuluttua. Minulla sen sijaan on jo nyt ajoittain päiviä, jolloin suoritan kaiken, vauvanhoidosta kotitöihin, mekaanisesti, ilman minkäänlaista ajatusta tai läsnäoloa. 4-vuotiaani paras ystävä ja lapsenvahti on noina päivinä Helinä-keiju -dvd, ruokana pakkasesta sulatettua kasvissosekeittoa ja 10-kuinen vauvani syö lähinnä rintamaitoa, kun en jaksa sotkea hänen syöttämisensä kanssa, koska en yksinkertaisesti jaksa siivota. Kauhulla odotan, mitä elämä on sitten 10 vuoden päästä, tai 15 vuoden päästä, kun nyt jo on näin rankkaa... Ja niin, se oleellisin tieto - olen 24-vuotias, ja totaalisen loppuunajettu kehäraakki. Mun kohdaltani lastentekoikä on ohi, nyt ja ikuisesti. Mieheni puhui hiljattain, että voisihan sitä sitten 10 vuoden päästä tehdä sen iltatähden, mutta sanoin, että turha edes uneksia. Iltatähtensä saa, mutta joutuu etsimään jonkun toisen lehmän sille äidiksi, tai synnyttämään ja hoitamaan sen itse.

Olen itse 37vuotias ja lapseni (4) ovat jo koululaisia kaikki. Kasvatusalan ammattilaisena olen puntaroinut haluani kokea vauva-aika vielä kerran. Joudun toteamaan, että lapsen etu iäkäs äiti ei ole. Lapsen saamisen halu on puhtaasti itsekäs, ja se tietysti kumpuaa siitä, ettei millään vielä haluaisi heittäytyä pois siitä ikävaiheesta jolloin voi vielä olla vauvan äiti.Psykologeilla on ilmiöön monta selitystä, mutta summa summarum, omaan ahdistukseen/vanhenemiseen se liittyy. Näen työssäni paljon lapsia, teiniäitejä ja vanhempia äitejä, jaksaminen ei ole iästä kiinni, mutta lapsen tulevaisuuden näkymät ovat. Haluaisin itsekin olla pirteä mummi, joka ei ole enää itse kiinni omassa iltatähdessään, vaan joka voi täysillä keskittyä lapsenlapsiinsa. Valinta on vaikea, mutta koen , että aikaa ei ole paljoa. 40 on jo fysiolgisesti rajapyykki monen riskin kohdalta arvioituna. En ota kantaa ensisynnyttäjän ikään, siinä on taustalla erilaiset motiivit. Puhun nyt puhtaasti iltatähdestä. Omat lapseni olivat kaikki järkyttyneitä ajatuksstakin, he eivät ainakaan kaipaa enää yhtään vauvaperheen arkea, kun nyt matkustellaan ja liikutaan paljon. Saas nähdä kumpi voittaa, järki vai hormonit/ikäkriisi :)

että täällä vaahdotaan rakkautta lasta kohtaan, ei kai siitä nyt olekaan kyse! Ja jokainen lapsi rakastaa vanhempiaan vaikka ne olis 100 vuotiaita, kun eihän sillä muita ole. aika hirvittävää on ajatus jostain 46v. vauvahaaveilijasta...huh, huh.

Muistan, kun toinen lapseni syntyi ja olin 31 - silloin ajattelin, että 34-vuotias on synnyttäjänä aivan ikäloppu. Niin se mieli vain muuttuu ja nälkä kasvaa kun ruokaa ei niin helposti tulekaan "eteen" kuin aiemmin. Eli pari vuotta kesti raskautua.



Elämä on toki karu, tietyt tilastolliset faktat on hyvä pitää mielessä. Tarkoitan omia tulevia sairauksia ja niiden todennäköisyyksiä. Mutta elämä on myös ihmeellinen, eikä piittaa kaavoista ja valmiista malleista. Elämä on aina enemmän. En osaa tätä selittää.

Sain siis iltatähden 31-vuotiaana :D

Muistan joskus ajatelleeni, että lapset pitää tehdä alle 25-vuotiaana. Jossain vaiheessa tuo lapsentekoiän loppu oli mielestäni noin 30-vuotiaana. Nykyään se on noin 35. Siihen on vielä jokunen vuosi aikaa...

ole se, joka syntyy muuta lapsikatrasta selvästi myöhemmin, ehkä kahdeksan yhdeksän vuotta edellisestä. Äidin iällä ei minusta ole tässä merkitystä.

Itse en enää lisää lapsia haluaisi 30 jälkeen. Mieli tietysti voi muuttua, koska tuohon on vielä pitkä aika =)

ei ole itsekästä? maailma on täynnä hoitoa vailla olevia lapsia, mutta itsekäs ihminen haluaa itse synnyttää ja oman.

Että jos lapsen tekee siksi että biologinen kello rullaa, on haavekuva kodista ja äitiydestä, tai siksi että haluaisi kokea vauva-ajan vielä eikä kohdata vanhenemista- niin mitähän eroa näillä on?

Vahinkovauva on ainoa epitsekkäästä systä alkunsa saava- muuten ihmisellä on aina joku ikioma motiivi.

Sairaanhoitajan koulutuksen saaneena mielestäni lapset pitäisi saada noin 35 ikävuoteen mennessä. Mutta meitä on niin moneksi. Jos Sinä ja miehesi olette terveitä ja elämä muutenkin kunnossa niin, miksipä ette yrittäisi? Tulee, jos on tullakseen.

Oma tarina: keskenmeno 21-vuotiaana, poika 22-vuotiaana ja tyttö 24-vuotiaana. Hyvin jaksoin tuolloin. Noin 25-vuotiaana suosittelisin oman kokemukseni mukaan lapset saamaan.

Meidän iltatähtemme syntyi, kun olin juuri vielä 30v. Raskaus oli vaikea. Synnytys helppo. Vauvanhoito raskasta, kun on fyysisiä sairauksia itsellä ja miehellä. Nyt en millään enää uskaltaisi/viittisi lähteä pikkulapsirumbaan uudestaan, kun ollaan tämä pikkuinen saatu 3-vuotiaaksi!

Säälien kyllä katson vanhojen vanhempien lapsia, jos vanhemmat ovat ylisuojelevia eivätkä jaksa liikkua ja touhuta lapsen kanssa.

Syntyi kun täytin 38v. samana vuonna oli iltatähti. 17 vuotta vanhimman siskon kanssa.Jos eiolisi ollut isompia siskoja olisinko jaksanua, Jaksoin hoitaa hyvin vauvan .mutta muut autoivat taloustöissä ja muissa askareissa .Isällehän vauva oli silmä terä ,auttoi paljon.Empäolisiehken jaksanut .enää vanhempana hoitaa vauvaa.

Lapsentekoiän loppu? Onko tuo edes sellainen asia, joka on kovin itsestäänselvästi päätettävissä? Vuosituhansia ihmiset ovat eläneet ilman mahdollisuutta päättää siitä, tuleeko lapsia vai ei eli esim. ehkäisy on melko uusi asia ihmiskunnan historiassa. Mikäli lapsi on tervetullut ja raskaaksi tulee, niin eikö silloin ole edelleen "lapsentekoiässä"? Itse olen esikoistani odottava 42-vuotias. Elämäntilanne on vauvan tulon kannalta optimaalinen, paljon parempi kuin nuorempana. En ajattele, että ikää pitäisi pyydellä anteeksi tai häpeillä. Lapsen kannalta on tärkeää, että hän on tervetullut eikä se, minkä ikäisiä vanhemmat ovat. Tsemppiä kaikille "vanhoille" lasta toivoville!

Ehkä olisi parempi, että kuolo korjaisi nopeasti kun olet noin katkera, etkä kovin älykäskään. Geenivirheillehän kukaan ei voi mitään, ei niitä hyvä ressukka tänä päivänäkään tutkita nuoremiltakaan automaattisesti, eikä kaikkia ikinä löydettäisikään. Onpa tässä maassa kuten muissakin geenivirheitä yhdellä jos toisella, pahoja ja vähemmän pahoja.

*

Äitini synnytti minut 42v eikä tyhmempää ajatusta voi olla, ainakaan siihen aikaan, kun ei ollut mitään neuvola järjestelmää vuonna -56. Lähes heti muutaman viikon ikäisenä olin kuolla, eikä se siihen jäänyt vaan sairastin jatkuvasti koko lapsuuden ja aikuisena sama jatkui. Meidän perheen ainoana olen saanut jopa geenivirhe sairauksia esim. lihassairaus jota ei tiedetä olevan koko meidän suvussa. Kolme vuotta minun jälkeen äitini synnytti vielä yhden lapsen, joka syntyi kuolleena mikä oli hyvä. Siihen aikaan ei ikävä kyllä ollut ehkäisyä, mikä vaikutti kuolleisuuteen, äidin ja lapsen kun liian vanhoina synnytettiin. Nainen on riskisynnyttäjä yli 30v mikä pitäisi huomioida, ettei lapsen tarvisi sairastaa koko ikäänsä. Järkeä saa käyttää.

*

Ainoa geeniriski, mikä nousee iän myötä, on downin syndrooma, ja oletan, että se ei ole se, mistä sinä kärsit. Itse olen synnyttänyt yli nelikymppisenä kaksi täysin tervettä lasta, ja niin on moni muukin lähipiirissäni. Lääkäreiltä olen saanut vain rohkaisevia ja kannustavia kommentteja raskausaikanani. Joten kyllä ne sinun sairautesi johtuvat ihan muusta kuin äitisi iästä.

Ja neuvolajärjestelmä OLI muuten olemassa vuonna 1956. Ensimmäiset neuvolat perustettiin jo 1920-luvulla.

ja ikäloppu jo 50- tai 60-vuotiaana. Onko teillä lähipiirissä sen ikäisiä ihmisiä? Ja he ovat vanhoja ja väsyneitä? Minun suvussani on monta 70- ja 80-vuotiastakin, jotka ovat terveitä ja reippaita.



Itse olen 51, ja olen saanut molemmat lapseni yli 40-vuotiaana. En koe yhtään olleeni tai olevani nyt mitenkään väsyneempi kuin nuoremmat äidit, joita kuuluu ystäväpiiriini. En ole ylisuojeleva tai välinpitämätön, vaan tunnen olevani paljon fiksumpi myös lastenkasvatusasioissa kuin 20 vuotta sitten. En ole myöskään mikään mummo ulkonäöllisesti tai ajatuksiltani, seuraan aikaani, muotia jne. Ei ole ainakaan vielä tullut kommenttia siitä, että lapset häpeäisivät ikääni.



Joku voi olla ihan loppu, sairas kehäraakki jo 30-vuotiaana. Toiset porskuttavat fyysisesti ja psyykkisesti kunnossa vaikka kuinka pitkään.



Itse en keksi nyt oikeastaan mitään fyysisiä muutoksia huonompaan, mitä tässä olisi tullut vuosien mittaan. No, varmaan olen vähän kankeampi ja olenkin alkanut harrastaa liikuntaa säännöllisemmin kuin nuorena. Vaihdevuosista ei tullut muita oireita, kuin limakalvojen oheneminen, mikä sekin hoituu rasvaamalla. Ja toki vartalo ei nyt ihan niin timmissä kunnossa ole kuin ennen lapsia, mutta rupsahdustakin on tullut paljon vähemmän kuin odotin.



Summa summarum: en siis näe mitään ongelmaa siinä, että joku saa lapsen esim. yli nelikymppisenä, kunhan vain on fyysisesti kunnossa.

mutta lapsen isä (vakituinen vakaa hyvä rakkaussuhde) on 5kympin kieppeillä. Lähipiirissäni samanlaisia perheitä ja mitään ongelmia en ole havainnut isän (tai äidin)ikään liittyen.

Ainakin mun kroppa näyttää kutakuinkin samalle kuin 20 vuotta sitten.

Nykyisin kun ihmisten odotettu elinikä vaan nousee niin en pidä kummallisena naisia, jotka saavat lapsia vielä 40+ ikäisinä. Kukin tekee niin kuin tahtoo ja jos lapsia luomusti tulee, niin mikä ettei?



Itse en kuitenkaan enää halua lapsia. En jaksaisi vauvaa enää henkisesti vaikka fysiikka voisi vielä kestääkin.

Itse olen 39v ja vanhemmat lapset koululaisia. Ihanaa tämä on ollut, anna mennä vaan. Nykyään elinikäennustekin on pidempi.

ON nyt myöhemmin (sisko 23v) kertonut miten ihanaa oli sitä lasta hoitaa, kun tiesi sen olevan viimeinen. Miten syvästi sai upota vauva-arkeen ja helliä sitä viimeistä pientä.



Tee vaan viimeinen! Pikkusisko oli minullekin kaikista rakkain sisarus.

Olette joko ihan vanhuksia tai sitten jo rajan takana kun nämä iltatähtenne saavat lapsia? Minun isovanhampani olivat 45v vuotaiata kun äitini syntyi. Ukkia en koskaan nähnyt, mummo kuoli kun olin 2v. Tosin olen vanhempieni 3 lapsi ja äitini oli jo 34v kun sai minut.Isän puolelta kutakuinkin sama juttu. Kyllä olen kaivannut isovanhempia.

Neljästä isovanhemmasta yksi kuoli usean vuoden yli 90v, toinen reilusi yli 90v on elossa ja kolmas vajaa 90v myös.

Näillä geeneillä elän lähes 100v:ksi...