Säälitkö yksilapsisia perheitä?

omasta tahdostaan yksilapsisia.



Jos ovat lapsettomuuden takia yksilapsisia, säälin vanhempia.



Itse koen sisarukset niin suurena rikkautena, että siitä johtuu asenteeni.



Tosin säälin lapsia myös, jos vanhemmat jostain syystä (usein uskonnollisista) hankkivat lapsia enemmän kuin oikein jaksavat hoitaa tai on varaa.

Jos on omasta halustaan pieni perhe niin mikäs siinä.



Naapurin ainokanen käy tosin sääliksi kun tämä niin haluaisi sisaruksia. Pyytää äitiään hakemaan heille vauvan jostain ja käy meillä leikkimässä että meidän pienimmät ovat hänen sisaruksiaan.

kuin tuo, että yksilapsinen perhe ei ole oikeasti lapsiperhe.

siksi, että heidän vanhempansa on juuri niitä, jotka ei jaksa lapsia.

Eli se yksikin koetaan niiiiin raskaaksi ja lapsi saa sen kuulla joka päivä.



Siksi nää ainokaiset on minusta jotenkin niin surullisia kun kokevat olevansa taakka vanhemmilleen.

Mä säälin lasta, jos vanhemmat ovat omasta tahdostaan yksilapsisia.

Jos ovat lapsettomuuden takia yksilapsisia, säälin vanhempia.

Kysyn sinultakin: mistä tiedät kummasta vaihtoehdosta on kyse? Kertovatko kaikki tuttavasi sinulle mahdollisista lisääntymisongelmistaan?

Yhtä turhalta tuntui aloitus, jossa kysyttiin että säälitkö isoja perheitä yli 4- lapsisia.

Ap:lla on siis itsellään yksi lapsi, eikä sääli lapsiluvun takia mitään perhettä.

mitä ihmeen säälimistä siinä on, en ymmärrä. Oli sitten yksi lapsi tai monta, pitäisi olla kiitollinen että niitä lapsia on, kaikilla ei ole, vaikka haluaisivat.

Suurimmalla osalla mun tuttavapiiristä ei ole lapsia lainkaan tai on vähintään kaksi lasta. Ja näistä lapsettomista tiedän, että ovat tahtomattaan lapsettomia.

Mä säälin lasta, jos vanhemmat ovat omasta tahdostaan yksilapsisia. Jos ovat lapsettomuuden takia yksilapsisia, säälin vanhempia.

Kysyn sinultakin: mistä tiedät kummasta vaihtoehdosta on kyse? Kertovatko kaikki tuttavasi sinulle mahdollisista lisääntymisongelmistaan?

ja tuskin sen ainokaisen toiveiden takia kannattaa vanhempien sitä toista tehdä ;)

Jos on omasta halustaan pieni perhe niin mikäs siinä. Naapurin ainokanen käy tosin sääliksi kun tämä niin haluaisi sisaruksia. Pyytää äitiään hakemaan heille vauvan jostain ja käy meillä leikkimässä että meidän pienimmät ovat hänen sisaruksiaan.

jo ties kuinka monennessa polvessa. Itsekin siis olen ainoa lapsi. En keksi mitä säälimistä tässä voisi olla.

...muuten olisikin enemmän niitä ainoan lapsen perheitä :D

ja tuskin sen ainokaisen toiveiden takia kannattaa vanhempien sitä toista tehdä ;)

Jos on omasta halustaan pieni perhe niin mikäs siinä. Naapurin ainokanen käy tosin sääliksi kun tämä niin haluaisi sisaruksia. Pyytää äitiään hakemaan heille vauvan jostain ja käy meillä leikkimässä että meidän pienimmät ovat hänen sisaruksiaan.

yhdenlapsenpolitiikkaa

toisinaan kadehdin ja muistelen miten paljon helpompaa oli tehdä kaikkea kivaa yhden kanssa... Neljän kanssa jokikinen retkellekinlähtö on sen verran isompi rumba... Mutta en silti tosissani palaisi yksilapsiseksi, kun on tämä useamman kanssa elo kuitenkin niin ihanaa!

silloin, kun yhden lapsen vanhempi alkaa ohjeistaa minua lastenkasvatusasioissa tai kertoo ehdottomista kasvatusperiaatteistaan. Tämä lähinnä siksi, kun peilaan omaa kasvatusfilosofiaani esikoisen aikaan :-)



Ammattikasvattajana ja neljän lapsen äitinä olen havainnut että kaikki hienot periaatteet, joita esikoisen suhteen viljelin ovat joutaneet vuosien mittaan romukoppaan. Yhden lapsen perheissä on usein aivan erilaiset ongelmat ja haasteet kuin useamman lapsen perheissä. Toki totta on sekin ettei perhekoon mukaan voi vetää heterogeenisia päätelmiä asioiden sujumisesta ja kasvatuksellisista linjoista. Lapset kuten aikuisetkin ovat erilaisia.

moni suojaa lapsia liikaa elämältä ja vanhemmat tekevät valintoja ainokaisensa puolesta



eämässä tulee osata olla muiden ihmisten kanssa

ihanaa että saivat sen yhden! eivät kaikki sitä iloa saa!

ja vanhempia en arvosta, jos ovat yksilapsisia omasta mukavuudenhalustaan.

Ja ei, en todellakaan sääli. Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja elää elämänsä miten itse haluaa.

moni suojaa lapsia liikaa elämältä ja vanhemmat tekevät valintoja ainokaisensa puolesta

eämässä tulee osata olla muiden ihmisten kanssa

Sosiaalisuutta oppii myös tarhassa, koulussa, phalla, kavereiden seurassa jne..

Olen itse nelilapsisesta perheestä, ja sanon aivan rehellisesti, että se ei tehnyt ketään meistä sisaruksista yhtään fiksummiksi tai sosiaalisemmiksi kuin ainoat lapset.

Ehkä jopa päinvastoin: oli pakko pitää meteliä että sai huomiota vanhemmilta, nyt aikuisena haluan hirveästi omaa aikaa, eli olen aikamoinen erakko (vaikka olenkin perheellinen)

Nille on varmaan sattunut vahinko. Kuka nyt lapsia tahtoisi??? Jos on useampi kuin yksi lapsi, sitten vasta säälinkin. Kaikki aikanani menee suremiseen ja säälimiseen, sillä tuttavillani on paljon lapsia :(

nyt aikuisiällä on lähipiirissä useampi yksilapsinen ja sen kyllä huomaa. sisarukkset on niin mahtavia olla aikuisenakin..olisipa minulla enemmänkin..

meillä on yksi lapsi. Enemmänkin piti tulla mutta elämässä ei aina kaikki mene niinkuin itse haluaisi. Säälikää enemmän vaikka lastensuojeluperheitä tai huostaanotettuja, keskittäkää säälinne hetkeksi vaikka Haitiin mutta antakaa meidän olla.