Mitä ajattelet julkisilla paikoilla imettämisestä?
Teetkö sitä itse?
Minusta se on ok., koska vauva tarvitsee ravintoa silloin kun tarvitsee. Itse en rupee neljän seinän sisällä jököttämään imetyksen takia vaan haluan liikkua. Imetän lähinnä kahviloissa, jos tulee tarve. Rintaa ei näy, kun käytän imetyspaitaa.
Kommentit (99)
saa puheenaiheen suorastaan vuosikymmeniksi... käsittämätöntä. Tv:ssä voi nussia, mutta joku vauvan imetys puhuttaa. Enemmän se vauvan huudattaminen häiritsisi.
Epäsäädyllisiä imettäjiä en ole edes nähnyt.
Imetin itsekin kaikkia lapsiani julkisilla paikoilla aina tarpeen vaatiessa. Tässäkin asiassa voi toimia niin, että ottaa muut ihmiset huomioon.
jos on pienet näppärät terhakat tissit on kohtuu helppoa imetää huomaamattomasti, mutta jos on isot, roikkuvat tissit hankalampi pitää kokonaan piilossa
vaikka ihan palelemisen ja säädyllisyyden vuosi olen aina pukeutunut imetysaikoina niin, ettei paljasta ihoa edes vilahda. On olemassa monta hyvää pukeutumisniksiä, joilla kukaan ei varmasti joudu rintaani katselamaan.
Minusta imettäminen silloin kun lapsella on nälkä, on vain ja ainoastaan käytännöllistä. Henkilökohtaisesti en ymmärrä esimerkiksi imetyskuvia ottavista äideistä, jotka lataavat niitä facebookiin (kuten se iltasanomien juttu tänään).
Koska tiedän, että monilla on estoja imetysasiassa, käyttäydyn imettäessänikin niin ettei kenenkään tarvitse kahviinsa tukehtua. Julkisella paikalla käyttäytymisessä on monta muutakin "normia", joita noudatan kohteliaisuussyistä (en vaikkapa kaiva nenääni muiden nähden, en röyhtäile enkä piere, vaikka nekin ovat kaikki luonnollisia asioita joita voi tehdä yksikseen ollessaan...).
Kaikkia käytöstapoja ei tarvitse haudata vaikka onkin äiti. Mutta vauvan on saatava syödä silloin kun hänellä on nälkä. Siispä imetyspaidat ja muut vaateniksit käyttöön ja mahdollisimman huomaamaton ja vähäeleinen imetys kunniaan - vaikka kuinka julkisella paikalla!
Vauvan tarvitsee saada ruokaa oli paikka melkein mikä tahansa. Esimerkiksi aina lentokoneessa lentoemännät kehottavat imettämään nousussa ja laskussa, sillä helpottaa vauvan korvien painetta. Itse en kaipaa muitten huomiota asialle ja yritän tehdä imettämisen hienovaraisesti.
Minulla on kaveri, joka imettää vauvaa kaivamalla tissin suurieleisesti kauluksesta esiin kaiken kansan nähtäväksi. Hänellä on 4 lasta ja hän on ammattimainen kotiäiti, jolla on jonkinlainen tarve päteä äitiydellään julkisesti. Joskus tunnen syvää myötähäpeää, kun tissi otetaan juhlallisesti esiin kuin jokin uskonnollinen seremoniaesine... Mutta siis sellainen toiset huomioonottava julkinen imettäminen on tietnkin täysin ok, täytyyhän vauvan saada syödä.
On myös neljän lapsen äiti ja pitää aina kovaa ääntä kotiäitiydestään ja tuo imettäminen on hänellä ihan pakkomielteinen julistuksen paikka ja sen aloittaminen on aina samanlainen: ensin kaivetaan tissi paidan alta tai nostetaan paidan helma niin, että tissi on näkyvissä. Siinä samassa avataan imetysrintsikka ja siinä sitten tissi paljaana haetaan vauva sitteristä/lattialta/vaunuista missä nyt onkin silloin ja tupataan tissille. Sen jälkeen vielä nostetaan sitä paidanhelmaa, että koko tissi varmasti näkyy. Huvittavinta on vielä se, että välillä ottaa nännin pois vauvan suusta, kiskoo tissiään jostain reunasta niin että nänni oikein heiluu ja asettelee uudelleen tissin vauvan suuhun. Vaikka siis vauva söisi ihan kaikessa rauhassa. Toinen operaatio on sitten vielä tissin vaihto kesken syötön, ensin tietenkin kaivetaan se toinenkin tissi esille ja käännetään vauva. Toinen jää paljaaksi siihen sitten. Rintsikkaa ei voi vetää päälle saati paitaa.
Ja tämän kaiken tekee ihan samalla tavalla vaikka olisi missä. Luojan kiitos ei käy juurikaan kahviloissa. Vältän hänen kanssaa kyläilyä tms yhtäaikaa koska se on ihan tosi noloa. Saa kyllä kansan varauksettoman huomion aina toimillaan, varsinkin miesväki katsoo ihan äimissään. Oma miehensä lähtee aina tuossa kohtaa ulos jonnekin, ei varmaan kestä katsoa tai myötähäpeä on niin suuri..
Imetys on ihana asia, mutta tuo... *huokaus*
Olen lapseton. Olen käynyt kahvilassa erään nuoren tuoreen äidin kanssa, joka paljasti yllättäen koko tissinsä ja alkoi imettämään. Meinasin tukehtua pullaan. En tiennyt oikein mihin katsoa. Huomasin kahden miehen seuraavan tilannetta erittäin kiinnostuneina hymy korvissa.
Junassa myös eräs nainen käveli käytävällä edestakaisin ja imetti. Imetystä ei olisi huomannut, jos kyseinen nainen olisi istunut paikallaan.
Äidillä on luonnollisesti suhde rintoihinsa muuttunut ja ajattelee niitä pelkästään lastensa ruokintavälineinä. Muu maailma taas jatkaa kuten ennenkin. Rinta voi olla usein oikein pyöreä ja maidosta turvonnut. Tulee mieleen, että onko äiti kuitenkin tietoinen ihmisten (miesten)reaktioista. Ainakin tälle ensimmäiselle oli tapana ennen äidiksi tuloaankin vilautella esim. ikkunan edessä.
Samanlailla reagoisin, jos joku kaivaisi vaikka hepin esille ravintolassa.
saa puheenaiheen suorastaan vuosikymmeniksi... käsittämätöntä. Tv:ssä voi nussia, mutta joku vauvan imetys puhuttaa. Enemmän se vauvan huudattaminen häiritsisi. Epäsäädyllisiä imettäjiä en ole edes nähnyt.
Mä tosin olen yhden ällön imetysyrityksen jnähnyt, mutta ei sentään ravintolassa, vaan avoimessa päiväkodissa... äiti yritti väkisin imettään. vuoden ikäistään, ja jahtasi sitä toinen tissi paljaana heiluen. Olisi siis halunnut että lapsi otta huikat, ennen vaunuihin nukkumaan menoa, mutta lapsi ei malttanut. ELi sinänsä ymmärrettävää.
Olen lapseton. Olen käynyt kahvilassa erään nuoren tuoreen äidin kanssa, joka paljasti yllättäen koko tissinsä ja alkoi imettämään. Meinasin tukehtua pullaan. En tiennyt oikein mihin katsoa. Huomasin kahden miehen seuraavan tilannetta erittäin kiinnostuneina hymy korvissa. Junassa myös eräs nainen käveli käytävällä edestakaisin ja imetti. Imetystä ei olisi huomannut, jos kyseinen nainen olisi istunut paikallaan. Äidillä on luonnollisesti suhde rintoihinsa muuttunut ja ajattelee niitä pelkästään lastensa ruokintavälineinä. Muu maailma taas jatkaa kuten ennenkin. Rinta voi olla usein oikein pyöreä ja maidosta turvonnut. Tulee mieleen, että onko äiti kuitenkin tietoinen ihmisten (miesten)reaktioista. Ainakin tälle ensimmäiselle oli tapana ennen äidiksi tuloaankin vilautella esim. ikkunan edessä. Samanlailla reagoisin, jos joku kaivaisi vaikka hepin esille ravintolassa.
sillä hepillä tarkoitus ruokkia nälkäisiä lapsia, vai miksi se on susta sama asia?
Ja mitä sä tarjoaisit vaihtoehdoksi julki-imetykselle? Lapsettomana et taida tietää, että kaikki lapset ei juo pullosta, ja kaikkialla ei ole lastenhoitohuonetta. Vessassako pitäisi imettää? Söisitkö itse vessassa? Vai onko tarjoamasi vaihtoehto kotona istuminen ekat 6kk?
Ihan oikeasti imettämisen voi tehdä siististi ja huomaamatta, ja se on kohteliasta kaikille. Mutta jos joku joskus joutuu lounaalla huomaamaan, kuinka joku imettää lastaan, se ei voi olla liian vaikea asia.
Normaaliahan tuo on lastansa ruokkia. Pahasti katsoisin jos vain huudattaisi muksua.
Imetän itsekin julkisilla paikoilla. Mutta eipä sitä kyllä edes huomaa. Hyvät imetysvaatteet päälle ja menoksi.
En ole ikinä nähnyt kenenkään tissi paljaana imettämässä.
tehnyt sitä itse. Olisin tuntenut itseni todella idiootiksi imettäessäni vaikka kahvilan tai ravintolan pöydässä.
Mua ei juurikaan muuten kauheasti haittaa, mutta silloin jos olen syömässä jossakin koen erittäin vastenmieliseksi imetyksen. Kuuluu hyviin tapoihin hieman ajatella että mitä tekee ja missä tekee. Ei toisen ruokalautasella! Muuten ok.
Silti imettäviä äitejä näkee todella vähän yleisillä paikoilla. Edelleen kovat on puheet mutta näyttöä ei löydy. En ole nähnyt eläessäni kertaakaan äitiä imettämässä lasta esim kahvilassa tai ravintolassa.
Hoitavat homman sivistyneesti vessassa. Niin on vauvallekin paras. Rauhallinen paikka eikä ruokailua häiritse hälinä.
T: 11cm mies
Kaikelle toiminnalle on omat hetkensä ja paikkansa. Olen itse kolmen lapsen äiti ja minua häiritsee huomattavan paljon julkinen imettäminen. Tarkoitan tällä sellaista imettämistä, joka hoidetaan esim. ravintolapöydässä, tavaratalon käytävän penkillä tai vastaavassa. Ei ole olemassa sellaista tilaa, edes julkista, jossa imettämistä ei voida hoitaa hienovaraisesti. Aina löytyy joku sivutila tai nurkka, jossa voi imettää muita häiritsemättä ja ennen kaikkea niin että VAUVA saa syödä rauhassa!
Pidän paljon kutsuja kotona ja pidän erittäin epähienona imettää keskellä olohuonetta sohvalla kaikkien ihmisten keskellä. Mieheni pitää tätä vieraiden naisten omien lasten imettämistä erittäin kiusaannuttavana ja yleensä poistuu huoneesta imettämisen ajaksi.
Jos ei muuten pysty löytämään sopivaa nurkkaa, voi vaikka kääntyä yksinkertaisesti ympäri.
Luonnollista imettäminen toki on, mutta niin on esimerkiksi suihkussa käyminen, ulostaminen ja seksi, eikä niitä tehdä julkisissa paikoissa muiden nähden.
Eräs kaverini imetti julkisesti usein niin, että nosti paitansa alakautta ylös, sillä seurauksella, että koko vatsa
( vatsamakkaroineen ) ja melkeimpä toinenkin rinta oli näkyvillä. Tämä tapahtui siis esim. kahvilassa ja usein mm. ison ikkunan vieressä istuessamme. Ohikävellessään ihmiset siinä sitten näkivät tämän toimituksen kaikessa kukkeudessan:)
Itselläni oli silloin myös vauva ja myönnän: kyllä mua ärsytti, että kaverini halusi noin paljastella, otti päähän erityisesti se, että jos ihmiset pitäisivät minuakin samanlaisena - en olis siis halunnut, että mun seurassa tehdään niin, se nolotti ja ärsytti minua.
Itse imetin mielestäni hyvin hienovaraisesti; vauvaani, itseäni ja muita ihmisiä kunnioittaen - mielummin siihen varatussa tilassa tai jossain suojaisemmassa paikassa, kuin suuren ikkunan vieressä tai muualla, missä olisin ollut monien katseiden alla.
Mutta taas kerran: kukin tyylillään. En koskaan sanonut kaverilleni asiasta mitään, ajattelin, ettei mulla olis ollut oikeutta siihen - tai ehkä jotain mumisin, että ompas tää nyt vähän hassu mesta, kun kaikki katsoo tms.
En tykännyt myöskään - enkä tykkää edelleenkään - kulkea lasten kanssa kaupungilla tai istua heidän kanssaan ulkokahvilassa samassa seurassa, missä joku tupakoi.
Tupakointi lasten seurassa ja paljastavasti imettäminen eivät ole toki vertailukelpoisia, kuin siinä määrin, että mielestäni molemmat osoittavat melkoista tahdittomuutta ja sitä kautta molempi toimita kertoo melkoisesta itsekkyydestä.
sillä hepillä tarkoitus ruokkia nälkäisiä lapsia, vai miksi se on susta sama asia?
- Emme ole tottuneet näkemään Suomessa paljasta pintaa julkisilla paikoilla. Emme heppejä, tissejä, pimppejä, pakaroita. Suomessa erilaiset säädyllissyys säännöt vrt. esim. afrikkalaiseen heimoon, jossa naiset kulkevat rinnat paljaina.
Ja mitä sä tarjoaisit vaihtoehdoksi julki-imetykselle? Lapsettomana et taida tietää, että kaikki lapset ei juo pullosta, ja kaikkialla ei ole lastenhoitohuonetta. Vessassako pitäisi imettää? Söisitkö itse vessassa? Vai onko tarjoamasi vaihtoehto kotona istuminen ekat 6kk?
- Täälläkin on moni puhunut mm. imetyspaidoista. Puhun nyt ihan paljaan rinnan esittelystä. Kahviloissa on myös isot vessat olemassa.
Ihan oikeasti imettämisen voi tehdä siististi ja huomaamatta, ja se on kohteliasta kaikille. Mutta jos joku joskus joutuu lounaalla huomaamaan, kuinka joku imettää lastaan, se ei voi olla liian vaikea asia.
- Ei se vaikea asia ole, vaan tavanomaisesta poikkeava näky. Herää kysymys, onko provoilu tahallista.
[/quote]
Silti imettäviä äitejä näkee todella vähän yleisillä paikoilla. Edelleen kovat on puheet mutta näyttöä ei löydy. En ole nähnyt eläessäni kertaakaan äitiä imettämässä lasta esim kahvilassa tai ravintolassa.
Hoitavat homman sivistyneesti vessassa. Niin on vauvallekin paras. Rauhallinen paikka eikä ruokailua häiritse hälinä.
T: 11cm mies
Kommenttisi perusteella olisit paljon parempi äiti kuin moni muu joka syöttää vauvansa rauhattomassa tilassa. Ajattelit vauvan etua tissitellä rauhassa.
sillä hepillä tarkoitus ruokkia nälkäisiä lapsia, vai miksi se on susta sama asia?
- Emme ole tottuneet näkemään Suomessa paljasta pintaa julkisilla paikoilla. Emme heppejä, tissejä, pimppejä, pakaroita. Suomessa erilaiset säädyllissyys säännöt vrt. esim. afrikkalaiseen heimoon, jossa naiset kulkevat rinnat paljaina.
Ja mitä sä tarjoaisit vaihtoehdoksi julki-imetykselle? Lapsettomana et taida tietää, että kaikki lapset ei juo pullosta, ja kaikkialla ei ole lastenhoitohuonetta. Vessassako pitäisi imettää? Söisitkö itse vessassa? Vai onko tarjoamasi vaihtoehto kotona istuminen ekat 6kk?
- Täälläkin on moni puhunut mm. imetyspaidoista. Puhun nyt ihan paljaan rinnan esittelystä. Kahviloissa on myös isot vessat olemassa.
Ihan oikeasti imettämisen voi tehdä siististi ja huomaamatta, ja se on kohteliasta kaikille. Mutta jos joku joskus joutuu lounaalla huomaamaan, kuinka joku imettää lastaan, se ei voi olla liian vaikea asia.
- Ei se vaikea asia ole, vaan tavanomaisesta poikkeava näky. Herää kysymys, onko provoilu tahallista.
vaan vauvan stressaaminen yleisellä paikalla. Vauvan kuuluu saada rintaa rauhassa hälyltä. Äidin itsekkyys ja provosointi halu on niin suuri ettei vauva saa ruokarauhaa.
Afrikassa tuskin paloautot ja poliisiautot kulkevat vieressä kun vauvaa imetetään.
Miehenä joskus häkellyn hetkeksi jos "törmään" vaikkapa kahvilassa imettävään äitiin, mutta tätä kestää noin 1sek jonka jälkeen jatkan sitä mitä nyt olinkaan tekemässä.
Kohteliaisuussyistä katselen muualle, enkä halua myöskään tulla sotketuksi niihin pervoihin joiden mielestä paljas rinta on automaattisesti kiihottava ja imettävä äiti täten seksiobjekti.
Vauvan tulee saada ruokaa ja sitä varten naisilla on rinnat. Vauvalla tulee myös nälkä muuallakin kuin kotona pimeässä neljän seinän sisällä. Ei tämä nyt voi olla niin helkkarin vaikea asia.
Jos jotakuta häiritsee julkisella paikalla imettävä äiti suosittelen muualle katsomista ja omista asioista huolehtimista. Ja jos joku sekoittaa imettämisen hepin heilutteluun julkisesti tarvitaan jo psykologia.
lapseton?
Helppoa on nimittäin huomata, että lapsettomille (niin naisille kuin miehillekin) tissin vilahtaminen imetyksen yhteydessä on jotenkin kauhean vaikeaa. Saa sen vaikutelman, että ko. hlö kuvittelee, että häntä pidetään "tirkistelijänä" jos hän näkee vauvan suussa olevan tissin. Sitten kun niitä omia lapsia on, niin vaatimaton tissin vilahdus ei juuri hetkauta ja tissit osataan nähdä myös ruokaroolissa eikä vain seksiobjekteina.