Mitä mieltä olet toiminnastani kohta 3v. uhmistytön kanssa, olenko liian tiukka?

lastani mielin määrin, mutta haluan jotkut rajat, että esim. tietty 500 metrin matka periaatteessa kävellään, jos ei nyt jotain suunnatonta estettä ole! Olen tässä muutaman kuukauden aikana hakenut kultaista keskitietä "tyrannin" ja "lellijän" roolien välistä, joten tiedän, millainen pikkutyranni meillä voisi olla...

Taidan olla oman äitini kanssa samoilla linjoilla näissä jutuissa. Itselläni oli tosi vaikea murrosikä ja olen kiitollinen siitä, että äitini jaksoi kuunnella ja tukea kipuiluissani... sain rajoja ja rakkautta.



-ap

No joo, ymmärrän mitä tarkoitat, mutta se pieni auttaminen kun lapsi sitä kaipaa, on minusta juuri sitä missä rakkautta ja hyväksyntää osoitetaan. Jos lapsi passuuttaa itseään ihan kaikessa, silloin sitä kannattaa vähentää, mutta mun kokemuksen mukaan lapset luopuu näistä "avuttomuuskohtauksista" ihan itsestäänkin ajan kanssa.

Minä äitinä teen lasteni hyväksi paljonkin sellaista, minkä he osaisivat kyllä itsekin. Teen esim. 8- ja 11-vuotiaalle iltapalaleivät vaikka he osaavat välipalansa tehdä itse. Ei se että äiti joskus hemmottelee estä lapsia pärjäämästä itsekseenkin, päin vastoin. Kun lapsi tietää saavansa olla kotona välillä avuton ja hankala, hän jaksaa muualla olla reipas ja pärjäävä.

sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta lapsen vääränlaista huomionhakua kuitenkin. Ap toimii esimerkillisesti!

Miksi te jotkut nostaisitte huomionhakuisen lapsen housut ylös tai hänet pois lattialta, jos lapsi osaa itsekin??

housut ylös...:) Mutta sinänsä ap toimii ryhdikkäästi. Meillä on "pehmeä" lapsi, joten uhmaakaan ei käytännössä ole. Siksi linjakin on aika suvaitsevainen. Kovemman lapsen kanssa pitää olla tiukempi, kun taas tuollainen lähes uhmaton lapsi pysyy ruodussa pienemmälläkin.

sitten 1v. jälkeen". 1 vee? Jos yksi-vuotias "uhmaa", kyllä silloin aika suuri osa uhmasta on äidin päässä. Jotenkin tulee kirjoituksesta sellainen olo että ap on vaatinut lapseltaan liikaa jo vuosia ja relaaminen voisi auttaa. Että tosiaan sitten vain vetäisi ne housut ylös eikä tekisi asiasta suurta numeroa. Lapsi on mallia taistelija, ja reagoi liian tiukkaan kuriin ja kireyteen kapinoimalla entistä enemmän.

Ja siis kyllä mä usein vedän ne housut ylös tosta noin huomaamatta, kun kakkapyllyn pyyhin...kaverillani on kanssa aika uhmakas samanikäinen ja heillä tyttöä palvellaan öisinkin juoman ja muun kanssa... mä en varmaan nukkuisi yhtään, jos en olisi jo alle 1v. ottanut linjaa, että öisin nukutaan:-) Omalla lapsellani on tahtoa myös lapsiryhmässä, mutta olen huomannut, että pahimpia tönijöitä ja toisten läpsijöitä ovat ne, joilla aika pehmeät vanhemmat. Enkä toki arvostele, kukin kasvattaa parhaimmalla mahdollisella, itselleen sopivalla tavalla.



-ap

sitten 1v. jälkeen". 1 vee? Jos yksi-vuotias "uhmaa", kyllä silloin aika suuri osa uhmasta on äidin päässä. Jotenkin tulee kirjoituksesta sellainen olo että ap on vaatinut lapseltaan liikaa jo vuosia ja relaaminen voisi auttaa. Että tosiaan sitten vain vetäisi ne housut ylös eikä tekisi asiasta suurta numeroa. Lapsi on mallia taistelija, ja reagoi liian tiukkaan kuriin ja kireyteen kapinoimalla entistä enemmän.

kysymässä mun äidiltä, voiko uhmaa olla jo 1-vuotiaana! Mulla oli jo 1-vuotiaana selvillä mm. se, millaisia vaatteita haluan pitää (ei missään nimessä mekkoja/hameita) ja kaikenlaisia muitakin mielipiteitä oli. En tietenkään itse muista näitä juttuja, mutta äiti on kertonut. Hän tuntee syyllisyyttä, ettei osannut käsitellä jo vuoden iästä alkanutta uhmaani, ja sen takia muistelee usein näitää juttuja.

En osaa mennä sanomaan, onko ap vaatinut lapseltaan liikaa vai ei, mutta mielestäni jämäkkyys yhdistettynä positiiviseen palautteeseen kuulostaa ihan hyvältä kasvatuskeinolta.

Erilaiset kasvatuskeinot sipivat erilaisille lapsille.

Meillä ei ollut kovin tiukkaa kuria, mutta silti mä vaan veuhkasin koko lapsuuteni ja murrosiän päälle. Nykyään olen ihan kiltti.

#17

että suostut auttamaan lasta silloin kun se sinulle sopii (eli helpottaa sun elämää), mutta et ota huomioon että lapsenkin hetket on erilaisia. Joskus häneltä voi paremmin vaatia omatoimisuutta ja joskus jostakin syystä hän tarvitsee vähän erikoishuomiota. Jos sun linja on että autat joskus mutta et aina, niin auta sitten myös silloin kun se näyttää olevan lapselle tosi tärkeää. Sinun pitäisi aikusiena olla paljon helpompi joustaa kuin sen 3-vuotiaan.

että itse vaadin yli kolme vuotiaaltani paljon, mutta ap voitti ainakin tässä. Niin kuin muutkin, itse nostan ne housut ja lapsi saa esittää vauvaa melkein milloin vain. Kävelyssä meillä kestäisi 500 metriä ikuisuuden ja lopun matkaa joutuisin itse kantaa.



Tahallaan sotkemista en hyväksy ja uhmakohtaukset tai isot "tuhmuudet" hoidan jäähyllä tai olemalla antamatta huomiota.



Meillä on pikkuvelikin, joten isosisko on joutunut kasvaa isoksi tytöksi ehkä liiankin nopeasti.



Kuten eräs AMMATTIKASVATTAJA meille kerran sanoi, "Valitse ne tarvittavat taistelut, ei kaikissa pidä äidin olla voittaja!" Minusta esim. tuo housut nilkoissa on kyseinen taistelu, jonka voisi jättää väliin vain housut nostamalla.

on parasta joustaa ja milloin lapsi tarvitsee erikoishuomiota. Mutta vaikeaa sitä on omaa käyttäytymistään objektiivisesti arvioida.



-ap

Koulussa viimeistään tulee pikkuprinsessoille ja -prinsseille ongelmia, jos äiti on aina toiminut heidän tahtonsa mukaisesti. Sääli opettajia.

"Hmm. minusta lapsi testaa rakastatko häntä

Ja sinä vastaat että et rakasta.

Rakkaus on sitä että tekee asioita toisen puolesta. Minä olen kasvattanut lapseni niin että nostan housut pyydettäessä, annan aina huomiota kun sitä pyydetään, vaikkapa lattialla makaamalla. Vätystelijät syötän itse, vaikka olisi 7v. Ruuan heittelijät saavat toki siivota, koska se taas on minun huomioon ottamistani.



Tällä kasvatuksella olen saanut teinipoikia, jotka tekevät minulle aamupalaa, tuovat minulle kaakaot tietsikalle, vetävät liian kireät kenkäni jalasta, kantavat kauppakassini, purkavat ne, tyhjentävät tiskikoneet ja vaikka mitä. Ja ihan vapaaehtoisesti ja mielellään, halauksen kera.



No, sitä saa mitä tilaa. "







Eihän tällä rakkauden kanssa ole mitään tekemistä, jos 3 -vee kiukuttelee ettei halua laittaa housuja jalkaan. pitäisikö lapselle myös ostaa kaikki mitä hän haluaa/juosta koko ajan lapsen pillin mukaan, ettei se vain luule, ettei äiti rakastakaan?

tyypillistä 2000 -luvun ajatusmaailmaa. lapsia käsitellään silkkihansikkain ja useimmiten tuloksena on huonokäytöksisiä hemmoteltuja aikuisia. Rakkaus on rajoja ja tapojen opettamista, ei kaikessa periksi antamista.

Sain ajattelemisen aihetta. Toi on musta hyvin keksitty, että siivoatte yhdessä, koska siinä lapsi joutuu kohtaamaan sotkemisen seuraukset, mutta yhdessä äidin kanssa. Luulisin että tuossa lapselle sisäistyy syy-seuraus suhteiden ymmärtäminen ja vastuuntunto.



Mielestäni lasta pitää auttaa ja/tai lohduttaa jos hän ei "pärjää" omien tunteiden tai tilanteen vaatimusten kanssa. Mutta jos kyse on vaan palvelun vaatimisesta/laiskuudesta/"tavallisesta kiukuttelusta" niin sitten pitäisi kannustaa omatoimisuuteen.

Itseäni vähän pelottaa, miten tulen erottamaan nämä tilanteet toisistaan (esikoinen vasta 1v). Tämä on minusta yksi kaikkein haastavimmista asioista vanhemmuudessa, että miten vaistoaa mikä määrä lohdutusta on milloinkin tarpeen.

Enemmänkin kyse on huomion hausta, ehkä lapsi toivoisi sitä enemmän? Itse autan lasta, enkä vaadi liikoja, mutta tietenkin kohtuus kaikessa. Jos alkaa mennä siihen, että lapsi pompottaa vanhempiaan jatkuvasti, siihen on laitettava piste.



Onkohan kyseessä vanhin lapsi? Olen huomannut, että vanhimmalta odottaa usein liikaa.