Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä olet toiminnastani kohta 3v. uhmistytön kanssa, olenko liian tiukka?
21.01.2010 |
Uhmaa piisannut sitten 1v. jälkeen eikä laantumista näy. Välillä toki säyseämpiä päiviä, yhteistyöintoa löytyy. Nyt on muutaman viimeisen kuukauden ollut "vauva", ei muka osaa yhtään mitään.
1) Vessassakäynnin jälkeen ei "saa" housuja ylös:
-- minä: "sitten housut pitää jättää puolitankoon" -- juoksee perässäni puolikin tuntia housut nilkoissa, kunnes lopulta nostaa ne.
2) Makaa lattialla, ei "pääse" ylös. Saattaa kiljua puolikin tuntia, lopulta aivan hysteerisenä ja nikotellen. Huomionhakuisuutta, huomioin kyllä ja menen apuun, jos meinaa ihan tukehtua... yritän selittää, että "ei äiti nosta/anna lelua/tms., jonka itsekin saat"...
3) Syöminen, ei varsinaisesti leiki ruokapöydässä, mutta vätystelee ja istuisi varmaan tunnin tai puolitoista syömässä:
-- olen rajoittanut meidän kahden ruokailut puoleen tuntiin, ilmoitan 10 min. ennen, että nyt on 10 min. aikaa syödä. Lappaa ruokaa hiljakseltaan koko ajan, eli ei ole varsinaisesti lopettanut syömistä. Ymmärtää tämän "määräajan".
4) Jos heittää ruokaa tahalteen lattialle, saa siivota itse jälkensä (autan tai useimmiten pidän lapsen kädestä ja siivoamme yhdessä).
En niinkään turvaudu lahjontaan, uhkailuun sitäkin enemmän. Lempijuttujen takavarikkoa ym.. muutaman kerran olen takavarikoinut esim. illaksi. Nyt uhkailu "tehoaa", tottelee (esim. pukemisessa).
Olenko liian vaativa tai teenkö jotain mielestäsi väärin?
Kommentit (53)
Olisipa useammat vanhemmat kuten sinä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kannattaa varmaan kehuakin välillä, kun menee oikein ja käyttäytyy hienosti. Mun mielestä on tärkeää, että lapsi saa myös positiivista huomiota, muuten saattaa oikein hakemalla hakea sitä kielteistä. Ja onhan se kiva kun kehutaan, jos omallekin kohdalle ajattelee.
Meillä nuo on ihan niitä helpoimmin hoidettavia hommia, eikä edes mielestäni kuulu uhmaan. (joo, mä voin olla hieman outo) Teen noissa asioissa vaan niin, että nostan housut ylös, autan lasta nousemaan ylös, jollei itse syö niin auttelen (ihan siksi, että on kamalan laiha ja syöminen tosi tärkeä asia meillä). Jos sotkee, niin siivoaa itse jälkensä ja pyyhin itse vielä perässä niin ettei lapsi näe. Pukemisessakin autan, jollei muuten tule mitään. Passaan ehkä liikaakin kyllä.
Meillä uhma esiintyy ihan toisella tavoin, silloin huudetaan (tai kirkuu) potkii ja heittelee tavaroita ja kaatelee tuoleja, kyse jostakin asiasta mitä ei saa periksi tai ei mene neidin mielen mukaan.
housuja ylös tai ei "pääse" ylös lattialta. En tekisi niistä numeroa, vaan nostaisin pöksyt tai lapsen lattialta ylös. Alle 3-vuotiasta auttaisin muutenkin pukemisessa, samoin vielä alle 4-vuotiasta tarvittaessa, alle 5-vuotiastakin poikkeustapauksissa. Minusta uhmaamista on enemmänkin lekkeriksi lyöminen/hidastelu ruokailtaessa ja yhteistyöstä kieltäytyminen esim. lähdettäessä jonnekin, leluja siivottaessa jne.
Jotenkin tuntuu, että aika vähäisistä asioista teet numeron, niitä hankalampia uhmatilanteita kuitenkin tulee vielä varmasti eteen. Tuo ruokailuajan rajoittaminen kuulostaa kyllä ihan hyvältä ja ilmeisesti toimivaltakin idealta, mutta kuten sanoin, muissa mainitsemissasi tapauksissa itse toimisin toisin.
Ja toimin suurin piirtein niin kuin sä. Varsinkin toi jos jotain itse osaa niin sitä en tee lapsen puolesta. Poika usein makaa lattialla ja vinkuu jotain lelua ("äiti anna auto" tms), joka on hänen vieressään. En anna.
Syömisessä ei ole meillä ongelmaa. Mä en kuitenkaan voi yhtään lepsuilla, sillä jos mä jonkun kerran annan periksi niin vinkuna on kahta kauheampaa seuraavana päivänä. Meillä on jäänyt monta hauskaa juttua väliin, kun poika ei ole viitsinyt laittaa housuja jalkaan. Vaadin lasta tekemään itse ne asiat, jotka hän osaa. Muut jutut sitten tehdään yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei uhmiksen tahdon mukaan voi lähteä hyppimään, sillehän ei loppua muuten tule.
muistan kyllä aina kehua, kun kaikki sujuu kivasti ja saadaan puettua reippaasti ym. Olen muutenkin sellainen, että annan positiivista palautetta muillekin. Silti vaan omassa mielessä syyllistyn näissä kasvatusasioissa. Vaikka täytyy sanoa, että jotain edistystä on tavoissa tapahtunut, vaikka se kamalan hidasta onkin...
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sinä vastaat että et rakasta.
Rakkaus on sitä että tekee asioita toisen puolesta. Minä olen kasvattanut lapseni niin että nostan housut pyydettäessä, annan aina huomiota kun sitä pyydetään, vaikkapa lattialla makaamalla. Vätystelijät syötän itse, vaikka olisi 7v. Ruuan heittelijät saavat toki siivota, koska se taas on minun huomioon ottamistani.
Tällä kasvatuksella olen saanut teinipoikia, jotka tekevät minulle aamupalaa, tuovat minulle kaakaot tietsikalle, vetävät liian kireät kenkäni jalasta, kantavat kauppakassini, purkavat ne, tyhjentävät tiskikoneet ja vaikka mitä. Ja ihan vapaaehtoisesti ja mielellään, halauksen kera.
No, sitä saa mitä tilaa.
Jos tyttö ei vielä kolmeakaan ja tota järjestystä on jatkunut pitkään.. Ei ihme jos paha uhma.
Tietääkö muka mitä 10 minuuttia on?
Saako huomioo vain jos meinaa tukehtua..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toi kuulostaa loistavalta! Lapsi tietää tasan rajat, ja niitä koko ajan testaa, että varmasti pitää. Sehän on sen tehtäväkin, vaikka äiti siinä joutuu lujille... Ja sitähän sanotaan,että kun on vahva uhma niin murkkuna pitäs olla helpompaa... toivon mukaan.
Mutta 1 ja 2 -kohdissa voisit vähän auttaa, lapsi on niin pieni vielä kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että mun viesti oli moiten (sanoin siis siitä kehumisesta), niin ei se ollut siksi tarkoitettu. Et vain aloituksessasi tuonut esille, että annat positiivista palautetta myös.
Jatka samaan malliin, toivottavasti hermosi kestävät!
t. ammattikasvattaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pohdin. Minulle selaiset tilanteet, joissa lapsi raivoaa, kun ei onnistu jossain tai ei saa haluamaansa, ovat helpompia. Raivoa mahtuu taloon, lohdutan ja kannustan yrittämään. Ja kyllä melkein 3-vuotiaan puen, nyt on tosin innostunut housuja ja haalaria pukemaan itse. Olen sanonut lapselle, että hän saa olla "vauva" vielä pitkään, mutta haluan kyllä tietynlaista reippautta mukaan. Pomottamista en siedä. Jos tekisin, mitä lapsi pyytää, saisin aina olla kantamssa, antamassa, syöttämässä ym... näin meillä siis. Ja toki kannan, kun tiedän, että väsy, kova kiire tai saatan joskus auttaa syömisessä, jos "hankalampi" ruoka. Ja kyllä kohta 3-vuotias saa jo opetella lyhyitä matkoja kävelemään...
-ap
toi kuulostaa loistavalta! Lapsi tietää tasan rajat, ja niitä koko ajan testaa, että varmasti pitää. Sehän on sen tehtäväkin, vaikka äiti siinä joutuu lujille... Ja sitähän sanotaan,että kun on vahva uhma niin murkkuna pitäs olla helpompaa... toivon mukaan.
varmasti riippuu vanhemmistakin...Mulla olivahva uhma, vahva murrosikä ja jatkuvaa kiukuttelua siinä välissä. En varsinaisesti syytä vanhempiani, mutta he eivät omasta mielestään osanneet reagoida uhmaani panemalla kunnon rajoja ym.
sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta lapsen vääränlaista huomionhakua kuitenkin. Ap toimii esimerkillisesti!
Miksi te jotkut nostaisitte huomionhakuisen lapsen housut ylös tai hänet pois lattialta, jos lapsi osaa itsekin??
pohdin. Minulle selaiset tilanteet, joissa lapsi raivoaa, kun ei onnistu jossain tai ei saa haluamaansa, ovat helpompia. Raivoa mahtuu taloon, lohdutan ja kannustan yrittämään. Ja kyllä melkein 3-vuotiaan puen, nyt on tosin innostunut housuja ja haalaria pukemaan itse. Olen sanonut lapselle, että hän saa olla "vauva" vielä pitkään, mutta haluan kyllä tietynlaista reippautta mukaan. Pomottamista en siedä. Jos tekisin, mitä lapsi pyytää, saisin aina olla kantamssa, antamassa, syöttämässä ym... näin meillä siis. Ja toki kannan, kun tiedän, että väsy, kova kiire tai saatan joskus auttaa syömisessä, jos "hankalampi" ruoka. Ja kyllä kohta 3-vuotias saa jo opetella lyhyitä matkoja kävelemään...
-ap
Vasta melkein 3-veenä? Meillä on kävelty 2-3 km jo 2-vuotiaasta lähtien.
koen, että niitä kivoja hetkiäkin on. Ulkopuoliset (hoitajat, mummit, kaupantädit) antavat tytöstä hyvää palautetta. Mielestäni osoitan rakkautta sekä sanoin, että teoin. Minulla päinvastaisia kokemuksia lasten "paapomisesta". Tuttavaperheissä "rakastetut"lapset eivät kunnioita äitiään kovinkaan paljoa ja äiti saa passata edelleenkin. Ei minulla passaamista vastaan mitään ole, mutta alituisen marinan sijaan haluan tervettä reippautta mukaan!
-ap
Miksi te jotkut nostaisitte huomionhakuisen lapsen housut ylös tai hänet pois lattialta, jos lapsi osaa itsekin??
Miksi te kasvatatte lapsistanne ihmisiä, jotka eivät usko saavansa toisilta mitään tarvitsemaansa? Että on parempi niellä tarpeensa ja olla hiljaa, pysyä poissa jaloista, ei vaivata ketään.
Sillain saadaan lisää näitä angstisia itsen ja toisten murhaajia. Minusta ap:n toiminta ei ole esimerkillistä.
en mä sanonutkaan, että teillä on kyse äidinkaipuusta, meillä tuollainen käytös kertoo nimenomaan siitä.
Läheisyyden kaipuussa ei mun mielestä ole niin paljoa kyse, että kuinka kauan olette samassa tilassa, vaan kuinka vanhempi kohtaa lapsen. Jos aikuinen touhottaa omiaan ja on omissa ajatuksissaan, niin kyllä se lapsi jää vaille haluamaansa huomiota.
Eikä siinä ole kyse paapomisesta, vaan asettumisesta lapsen asemaan.
Jostainhan tuo temppuilu johtuu. Olkoon sitten uhmaa, huonoa käytöstä tai vain pahaa oloa. Tärkeintä on miettiä mistä on kyse ja ratkaista oikeaa ongelmaa.
Jos on kyse tahallisesta huonosta käytöksestä, niin sitten palkitsemis/jäähymenettely voi olla hyvä keino.
Jos on uhmaa, niin sitten pitäisi opettaa lasta hallitsemaan niitä tunteitaan.
Jos taas on läheisyydenkaipuuta, niin siihen auttaa se lapsen kohtaaminen.