Sain lapsen - menetin vapauteni

Siis mieti nyt vähän!



Oikea ja hyvä ISÄ on läsnä, jakaa vastuuta, hoitaa lastaan oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti, osaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen (perhe nro 1), tekee uhrauksia jos niitä on tehtävä ja ylipäätään, elää elämäänsä siten, että kukaan perheenjäsen ei joudu hänen vuokseen kärsimään!



Tuollaista keskenkasvuista nulikkaa ei voi edes sanoa isäksi!

Enhän minä tänne hänen hyvistä puolistaan kirjoita, vaan valitan huonoista :) Kun hän on kotona, hän hoitaa lasta oma-alotteisesti, tekee kotitöitä ja ottaa vastuuta. Halii, pussailee ja kiittää minun panoksestani perheemme hyväksi.



Minä pääsisin omiin harrastuksiini, jos harrastukseni ajottuisivat niihin aikoihin, jolloin mies varmasti on kotona. Saisin siis omaa aikaa, kunhan se olisi juuri silloin, kun se miehelle sopii. Usein olen niin väsynyt, etten jaksa tehdä mitään ja usein kello on niin paljon, että ainoa kiva mitä voisi tehdä on yöelämä. Mutta seuraavana aamuna on taas noustava vauvan kanssa ja jaksettava olla hyvä äiti. Lisäksi on hankalaa sillä sekunnilla järjestää itselleen rentouttavaa omaa aikaa kun aikaa on vaan hassut pari tuntia (lapsi täysimetyksellä). Ja omasta ajastani seuraisi, ettei sitten olisi yhteistä...



Omituisinta tässä on, että tunnen itseni riittämättömäksi vaimoksi ja äidiksi. En jaksa iloita mieheni iloista ja olla onnellinen omasta osastani.

siksi olet niin ryytynyt, et äitiyden takia. Ei äitiydessäsi ole vikaa, vaan miehesi asenteessa joka tekee sinusta 'harrastuslesken'

Pistän hänet selkä seinää vasten ja ehdotan "2 iltaa kummallekin ja 3 perheelle" -systeemiä. Ja pakotan hänet sopimaan säännöistä.



Mutta tiedän hänen reaktionsa:

1.Hän uhkaa erolla ja syyttää minua itsekkääksi.

2.Hän ei suostu puhumaan aiheesta, koska minä olen itsekäs, vihaan hänen ystäviään ja harrastuksiaan ja haluan vain määräillä hänen elämäänsä.

3.Hän suostuu sopimukseen ja alkaa valehdella menemisistään ja ajankäytöstään.



Sitten olen taas tässä narisemassa.

niin tuttua!

Muistuu mieleen se aika kun esikoinen oli vauva! Meillä oli ihan samanlaista!

Nyt meillä on kaksi lasta, 5 ja 3 v. ja vihdoin tilanne näyttää hyvältä. Meillä molemmilla on omia harrastuksia. Käymme myös viettämässä tuota yöelämää..vuorotellen, jomman kumman täytyy olla lasten kanssa kotona. Mutta kuitenkin pääsen jonnekkin.



Koita kestää..tiedän ihan tasan tarkkaan miltä se tuntuu nyt ja kuinka tyhjältä kuulostaa sanat: "no, kunhan lapsi vähän kasvaa niin helpottaa.." Mutta oikeesti näin on. Voimia sinulle!! Sinä selviät, minäkin selvisin!

joten tämä on jo saatettu kertoa sinulle. Itse kävin baarissa, kun lapsi oli 2 kk ensimmäisen kerran, ja vaikka oli täysimetyksellä ,ja sanoopa muut superäidit siihen mitä vain.. pumppu ja korvikkeet on keksitty.. ja vaadi mieheltäsi että sinun tulee saada käydä samanlailla kuin hänkin ja varaa myös kauneushoitoloihin, kampaajalle yms. aikoja.



Kun saa lapsen, on löydettävä tasapaino oman ajan, lapsen kanssa olemisen sekä parisuhde ajan välillä.. Sitten siihen tulee myöhemmin myös työt.. =P Toivottavasti miehesi kasvaa isoksi ja tajuaa vastuunI Suurimman virheen naiset tekevät, kun eivät anna alusta asti miehen opetella lapsen hoitoa, joten hänen osaksi jää sitten VAIN tienaaminen...

Mitä jos nyt muutaman kuukauden vielä jaksaisit hoitaa sitä vauvaasi ja sitten sinun on jo helpompi jättää vauvaa isälleen ja ehkä esim. isovanhemmillekin.



Eikö tämä "vapauden menetys" tullut mieleen, ennen kuin pullaa uuniin laitettiin. Ja miksi teit tuollaisen keskenkasvuisen paskan kanssa lapsen?

siksi olet niin ryytynyt, et äitiyden takia. Ei äitiydessäsi ole vikaa, vaan miehesi asenteessa joka tekee sinusta 'harrastuslesken'

Mulla on tullut lasten ollessa neljä kuukautta vanhoja kyllästyminen siihen symbioottiseen suhteeseen, ja on ollut pakko lähteä kotoa johonkin. Esikoisen kohdalla halusin vielä bileisiin, ja pääsinkin kaverin synttäreitä juhlimaan. Lyhyt ilta aikuisseurassa tuuletti päätä kummasti. Toisen kohdalla se bilettäminen ei enää tuntunut niin tärkeältä, mutta silti piti päästä johonkin ilman lasta. Lähdin shoppaamaan ja kahville ystävän kanssa. Oli ihanaa! Eikä mun siitä lähtien mitenkään jatkuvasti tarvinnut ravata jossakin, mutta aina silloin tällöin tekee hyvää olla ilman vastuuta lapsesta ja jutella aikuisten asiota jonkun kanssa ilman keskeytyksiä.

En suoraan sanottuna ymmärrä, miksen voi muka olla yhtä aikaa pullantuoksuinen äiti ja käydä silti viihteellä ja poissa kotoa? Miksi ap ei voisi omasta mielestään olla?

Jos mies on noin lapsellinen niin ehkä olisi helpompaa olla yh?

Pistän hänet selkä seinää vasten ja ehdotan "2 iltaa kummallekin ja 3 perheelle" -systeemiä. Ja pakotan hänet sopimaan säännöistä.

Mutta tiedän hänen reaktionsa:

1.Hän uhkaa erolla ja syyttää minua itsekkääksi.

2.Hän ei suostu puhumaan aiheesta, koska minä olen itsekäs, vihaan hänen ystäviään ja harrastuksiaan ja haluan vain määräillä hänen elämäänsä.

3.Hän suostuu sopimukseen ja alkaa valehdella menemisistään ja ajankäytöstään.

Sitten olen taas tässä narisemassa.

Itselläni on kaksi lasta ja kolmas tulossa enkä koe millään lailla menettäneeni vapauttani. En toki ravaa joka viikonloppu baarissa tai edes kulttuuririennoissa, mutta en tosiaan kuulu siihen mammajengiin, joka on käynyt viimeeksi jossain ennen lapsia. Minusta on ihan itsestään selvää, että jos miehellä on mahdollisuus käydä harrastamassa, tapaamassa kavereitaan ja oluella, on minulla siihen yhtäläinen oikeus. Yhdessä miehen kanssakin on hyvä välillä käydä jossain ilman lapsia. Hoitaja löytyy varmasti, jos haluaa. Menoista sovitaan - ei tapella. Minustakin voi olla pullantuoksuinen äiti, vaikka olisikin omaa elämää.

Mutta tiedän hänen reaktionsa:

1.Hän uhkaa erolla ja syyttää minua itsekkääksi. ***Kysyt, onko hän mielestän ollut täysin epäitsekäs.

2.Hän ei suostu puhumaan aiheesta, koska minä olen itsekäs, vihaan hänen ystäviään ja harrastuksiaan ja haluan vain määräillä hänen elämäänsä. *** ysy, vihaako hän sinun ystäviäsi ja harrastuksiasi kun ei päästä sinua niihin.

3.Hän suostuu sopimukseen ja alkaa valehdella menemisistään ja ajankäytöstään. *** jos mies todella on valmis jopa valehtelemaan saadakseen aikaa ilman perhettään, on hänen ehkä paprempi jatkaa elämää yksin.

Sitten olen taas tässä narisemassa.

Minä olen utelias: Halusitteko molemmat lasta? Puhuitteko lapsenhoitjärjestelyistä ennen lapsen syntymää?

tai sitten hänellä on päässä vikaa.



Ihannoit sun miestä liikaa, ja siksi hän on sut valinnutkin, kun sut saa tossun alle. Se näkyy siitä, ettet enää halua edes puhua ongelmasta, koska mies sanoo sulle vastaan.



Sillä totta kai mies sanoo vastaan, mutta sille pitää sitten perustella kantansa niin hyvin, että menee jakeluun. Sun mies vaikuttaa vähän yksinkertaiselta, joten sille pitää vääntää rautalangasta.

Voiko tällasta tosiaan olla?



No, jos voi, niin eiköhän kyse ole vain siitä, että olette miehen kanssa kummatkin kriisissä. Ja sehän on ihan luonnollista lapsen saamisen jälkeen.



Sinussa ei ole mikään vikana! Entinen elämäsi ei palaa enää koskaan, mutta tämä nykyinen muokkautuu ajan myötä jälleen "tavalliseksi", jossa sulla tulee olemaan "muutakin elämää". Älä tee johtopäätöksiä sen mukaan, millaista elämä on 5kk vanhan vauvan kanssa! Tämä rankin vaihe ei kestä enää kauaa.



Rintaruokinta ei estä oman ajan ottamista. Miehesi sen sijaan estää. Oliko hän valehteleva ja vastuuntunnoton myös ennen lapsen syntymää, vai onko tämä käytös kriisin tuottamaa?

Tai sitten ap on todella miehensä kynnymattona.

jos mies ei saa tahtoaan läpi ja jos ei tehdä kuinka hän haluaa, alkaa hän valehdella menoistaan...



hyvin kummallista, erikoinen mies... ja varsin erikoinen nainen, jos tämän tietäen vielä suostuu kohdeltavaksi noin...

Miksi sinä et voi alkaa uhkailla erolla, jos se kerran toisellekin osapuolelle on sallittua? vai olisitko sinä erotilanteessa ainut häviäjä...?

tällä hetkellä miehesi EI ole hyvä isä. älä edes luule niin. jos mies jaksaa olla perheensä kanssa vain hetkittäin, se miten hän silloin käyttäytyy ei tee hänestä hyvää isää. hyvä isä on vasta sitten, kun on aidosti ymmärtänyt että asioiden tärkeysjärjestys muuttuu lapsen saannin jälkeen. siihen kuuluu ajankäytön uudelleen järjestely ja vaimon jaksamisen huomioiminen. jos ei näitä kahta osaa tehdä, on vielä pitkä matka hyvään isyyteen.

EI sinun tarvitse jaksaakaan hänen menojaan! Jos minun mieheni menisi tuota tahtia meillä olisi erottu jo aikoja sitten. Sinähän olet käytännössä yksinhuoltaja!!! Kuulostaa järkyttävältä, mutta näyttää siltä että jos miehesi ei itse tajua, ei häntä saa millään tajuamaankaan. Minä lähtisin jonnekin pois vaikka viikoksi, vanhempieni luo tms, ja tulisi kotiin vasta kun mies tajuaisi että hänen pitää muuttaa asioitaan.

siinä pojanklopissa, joka onnistui siittämään kanssasi jälkeläisen.

mutta lapselle on parhaaksi, että huolehdit myös itsestäsi. Kyllä sinullakin on oikeus välillä tuulettua niin jaksat taas paremmin kotielämää. Kirjoitapa vaikka paperille teidän molempien viikottaiset menot ja näytä sitä miehelles ja kysy, että näyttääkö tämä reilulta. Sitten voit sanoa vaikka, että toista lasta ei sitten tule ikinä, jos sinä olet ainoa, jonka täytyy ottaa todellinen vastuu lapsesta. Oikeesti kukaan täysjärkinen mies ei uhkaa naista erolla, jollei tämä päästä harrastamaan VIIKKo synnytyksen jälkeen! Mihen tehtävä on tuolloin huolehtia SINUSTA ja vauvasta. Sinähän pyysit häntä jäämään kotiin myös vauvan takia. ottaako hän "eron" myös vauvasta, jollei tämän vuoksi pääse harrastamaan? Onko näin ajatteleva mies kypsä isäksi? Älä alistu miehen manipuloitavaksi vaan usko itseesi ja sano vastaan! Tsemppiä sulle!!!

Miehesi on sitäpaitsi täysi sika, jos se, että hänen pitäisi antaa sinullekin vapaa-aikaa saahänet uhkailemaan erolla. Todella hieno mies...



Jos sinä haluat ne vapaa illat, niin ilmoitat ne miehelle JA PIDÄT NIISTÄ KIINNI. ON ihan turha odottaa, että mies tekisi sen puolestasi.



Muutenkin tuo teidän liitto kyllä kuulostaa lähinnä naurettavalta. Veikkaanpa että ei tule kestämään.