Sain lapsen - menetin vapauteni

En enää osaa nauttia vauvastani (5kk), sillä tuntuu että olen hänen takiaan menettänyt vapauteni.



Olen kateellinen miehelleni, joka edelleen harrastaa ja bailaa ystäviensä kanssa työnsä lisäksi. Hänelle ei tuota omantunnon tuskia tai huolta minun jaksamiseni. Hän jopa valehtelee menoistaan päästäkseen viihteelle.



Mieheni ystävät soittelevat hänelle ja ehdottavat baaria ym. muita menoja, joihin ei voi ottaa vauvaa mukaan. Minua ei pyydä juuri kukaan enää minnekään, ellei lasketa kahvitteluja vauvan kanssa. Kaipaisin hetkeä, ettei minun tarvitsisi olla äiti. Että voisin vetää perseet olalle ja vain olla.



En voi ottaa omaa aikaa tai lähteä bailaamaan, sillä lapseni on rintaruokinnalla. Tunnen itseni huonoksi äidiksi, kun en pysty vain nauttimaan vauvasta, vaan haikailen myös entisen elämäni perään. Minussa on todella jotain vikana. Lapseni on aivan ihana ja todella helppohoitoinen.

Koita jutella sen miehesi kanssa, jos hän kuitenkin antaisi sinulle vapaaillan. Jos rintaruokinta käy raskaaksi, voit mielestäni hyvin harkita korvikkeita. Ei ole mielenterveyden arvoinen se rintaruokintakaan. Entäs rintapumppu? Saisitko siitä apua, niin miehesi voisi vahtia lasta?



Kurja mies kun on jatkuvasti poissa. :/



Jos ei onnistu, voin ottaa vauvasi. :) Meille ei niitä ole vielä(kään) suotu. No höpö höpö, tajuan kyllä mistä tuulee.

sitten on sinun vuorosi päästä välillä vähän tuulettumaan. Katsos, se äitinä oleminen vaatii kärsivällisyyttä ja kykyä lykätä omien mielihalujen lykkäämistä. Mutta senhän varmaan tiesitkin, ennen kuin siihen hommaan ryhdyit?

laitat miehesi koville, ja VAADIT omaa aikaa. Lapsi on YHTEINEN, ei vain sinun hoidettavanasi.



Jos et nyt sitä tee, niin valitat samasta aiheesta vielä 10 vuodenkin kuluttua.

Sovitte vaikka vuorot, jolloin sinä pääset menemään, ja toisena päivänä taas miehesi.



Älkää naiset olko niin nössöjä nyhveröitä ja alistuko miesten menemisten alle !!!

Vaadi mieheltäsi osuutensa lapsen hoidossa NYT, ja muista, että lapsi kasvaa äkkiä, imetys loppuu, elämä jatkuu. Toinen teistä tulee kuitenkin olemaan vuorotellen kiinni lapsessa ainakin seuraavat kymmenen vuotta, siihen on vain sopeuduttava. Kyllä siihen muutamassa vuodessa kasvaa, vanhemmuuteensa.



Kovasti tsemppiä sinulle ja pienelle ihmiselle myös!

Yritä keskustella asiasta. Kerro omista tunteistasi ja yksinäisyydestä. Älä vaadi häntä lopettamaan kaikkea perhe-elämän ulkopuolista, mutta pelisäännöistä pitää lapsiperheessä sopia.



Vaikka et nyt pääsekään koko illaksi/yöksi pois, pitäisi sinulla olla mahdollisuus harrastaa esim. pari kertaa viikossa. Mies voi aivan hyvin hoitaa lasta pari tuntia. Jos jäät vain kotiin vain vauva seuranasi, masennut ja väsyt varmasti ja äitiys alkaa maistua pakkopullalta.

Miehesi käyttäytyy vastuuttomasti. Teidän tulisi olla tasaveroisia vanhempia, ja miehesi olisi osattava laittaa perheensä kavereiden edelle. Minunkin mieleni tekisi todella tietää, minkä ikäisiä olette - kuulostatte todella nuorilta.



Nyt teidän olisi istuttava alas keskustelemaan, millaista perhe-elämää haluatte viettää ja mitä se teille tarkoittaa. Omiakin menoja voi olla, mutta tärkeysjärjestyksen on oltava selvä ja tasapuolinen. Jos tilanne vaikuttaa todella voittamattomalta, hakekaa ulkopuolista apua.

ei se, että vauva vaatii nyt aikaa. Ja jos mies ei ymmärrä ja kuuntele. Vauva tarvitsee kuitenkin nyt sua ja isäänsä. Eli jotain tarttis tehdä.

Tervetuloa kerhoon!!!

itselläni oli aivan samat fiilikset silloin kun esikoinen syntyi. Meillä rintaruokinta loppui tosin jo aikaisessa vaiheessa, koska tyttö ei yksinkertaisesti suostunut syömään rintaa (koska maitoa tuli niin paljon, että hän oli tukehtua siihen), mutta hänellä oli koliikki ensimmäiset 6kk ja hän huusi joka yö klo 23-07 ellei häntä kantanut ympäri asuntoa. Väsyneenä olin todella äkäinen ja olisin tosissani joskus halunnut jättää lapsen isälleen hoitoon ja häipyä omien kavereideni kanssa viihteelle - muuten olisinkin voinut, mutten kehdannut juuri naamaani ulkona näyttää koska näytin todella siltä etten juuri nukkunut, ja toisekseen myöskään minun kaverini eivät enää lapsen synnyttyä pitäneet yhteyttä eivätkä pyydelleet minnekään. Itsellä ei rohkeus riittänyt, tai ymmärrys, ottaa yhteyttä kehenkään.



Mulla helpotti sitä myöten, kun joitakin kertoja sitten pääsin viihteelle ja huomasin, etten mä oikeastaan sitä kaivannutkaan, vaan lähinnä omaa aikaa ilman lasta. Ja kun lapsi alkoi nukkua yönsäkin hyvin, aloin itsekin nautiskella hyvin nukutuista öistä ja kahviloiden sekä kauppojen kiertelystä kavereiden kanssa miehen hoitaessa lasta kotona. nekin olivat ja ovat edelleen mulle niitä hetkiä, jolloin mun ei tarvinnut olla äiti, vaan olin se sama ihminen kavereilleni kuin olin ennen lapsen saamistakin.



Tiedän, että nyt tuntuu pahalta, mutten silti osaa muuta sanoa kuin että aikaa myöten helpottaa. Itse vihasin sitä kun joku hoki tuota samaa lausetta joka asiaan, oli sitten kyse koliikista, hampaiden tulosta, entisen elämän kaipuusta, miehen tumpeloinnista lapsen hoidossa tai kotitöiden tekemättömyydestä, tai mistä hyvänsä. Mutta nyt, kun siitä itselläni on jo reilut 3 vuotta aikaa, huomaan, että niinhän se kyllä on, aikaa myöten helpotti.

Sulla ei ois varmaan tunnetta vapauden riistosta jos miehesi keskittyisi enemmän perhe-elämään ja rajottaisi baari-iltoja. Oisko keskustelun paikka? No tulee sulle se aika vielä, kun pääset taas sillon tällön menemään. Sitten kun lapsi pääsee rinnasta ja hänet voi jättää isin hoidettavaksi.



Mulla valitettavasti perhe hajosi avioeron myötä ja nyt on kyllä 6 iltaa kuussa, jolloin vapaudun äidin roolista. Lapset on kyllä jo 5 ja 7 vuotiaita. Tavallaan ymmärrän sinua, mutta asiat pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen. Nyt on se vaihe elämästä, että olet ensisijaisesti äiti. Hyväksy se tosiasia ja älä haikaile entistä elämää. Elä tässä hetkessä.

Onko teille molemmille tullut jotenkin yllätyksenä, että vauva sitoo?



Mies ei ole osannut lopettaa baarikärpäsenä pörräämistä ja sinäkin itket miten vauva sitoo liikaa?

Voi jeesus! Anna kun arvaan. Olette molemmat yli 30-v, lapsi piti tehdä kun kaikilla muillakin on ja nyt on vaikea sopeutua perheelliseen elämään?

Ja kuulostaa tuo "mieskin" olevan vain poikanen :(



Kannattaisi oikeasti miettiä ennen vauvaa, että mitä se tarkoittaa. Se tarkoittaa vastuuta siitä vauvasta 24/7 - ja melko monta vuotta. Molempien, sekä miehen että naisen, pitää se tajuta.



Ja nuo asiat pitää jutella etukäteen selväksi. Ihan kaikki. Molempien pitää ymmärtää, että se vauva tarkoittaa sitä, että se entinen elämä on loppu. Se vauva on koko ajan vanhempien vastuulla ja hoidettavana. Taukoja ei ole.

ovat ns. perinteisesti kasvatettuja- eli miesten ja naisten työt( mm. lastenhoito) erikseen

olen aika varma, että vaikka sitä vastuuta kuinka etukäteen miettisi, se tuntuu silti ajoittain raskaalta.



En tiedä sinusta, mutta veikkaan lähes kaikkien äitien joskus ajatelleen pientä lasta hoitaessaan, että olisipa nyt juuri mukavaa olla jotain muutakin kuin äiti.

Ikä ei tässä tapauksessa ole se syy varmaankaan?

Onko ollut synnytyksen jälkeistä masennusta?



Luulen, että suurin syy on miehessäsi! On sinullakin oikeus harrastuksiin ja silloin tällöin käydä viihteelläkin, vaikka äiti oletkin.



Kävin itse juhlimassa kerran, kun lapsi oli 3kk (nyt tulee varmasti ryöppynä haukkumisia). Baarissa kuitenkin huomasin, ettei sellaisessa juhlimisessa ole enää mitään järkeä. Ei kiinnostanut juoda enkä tosiaan halua tutustua uusiin ihmisiin ja humalaiset kaveritkin olivat tosi rasittavia.. Halusin vain kotiin enkä sen jälkeen ole käynyt muualla kuin ruokakaupassa kerran viikossa ilman vauvaa..



Mutta se, että minä en halua mitään harrastuksia ja viihdyn kotona vauvan kanssa, ei todellakaan tarkoita, että sinunkin pitäisi. Tai siis varmasti viihdytkin lapsesi kanssa, mutta selvästi kaipaat nyt ystäviä ja aikuista seuraa. Me ihmiset kun olemme erilaisia :) Itse olin aiemminkin tällainen nössö kotihiiri.. Voin kuvitella, jos olet tottunut juhlimaan ja harrastelemaan, niin onhan se yhtäkkiä iso muutos jäädä kotiin, tunnet helposti itsesi vangiksi.. Varsinkaan, jos miehesi ei tunnu ymmärtävän sinua.



Koitapa nyt jutella ukollesi ja pistä hänet hoitamaan vauvaa sen aikaa, kun käyt yksin tai ystäviesi kanssa jossain. Etkä kuuntele, jos vastaukseksi tulee jotain "itsepä vauvan halusit".. Niin vaikea, kun miehesi onkin sitä uskoa, niin kyllä ne muutkin miehet hoitavat lapsiaan ja auttavat vaimoaan/tyttöystäväänsä.

Rakastan lastani enemmän kuin mitään, haluan täysimettää häntä puolivuotiaaksi, leikkiä hänen kanssaan, kun hän on hereillä ja nauttia joka hetkestä. Miehelle harrastukset ovat niin tärkeitä ja niitä on niin usein, että perheemme ei olisi koskaan yhdessä, jos harrastaisin sen parikin kertaa viikossa.



Jos saisin päättää, en ikävöisi entistä elämää, kavereita, bailaamista ym., vaan olisin satujen pullantuoksuinen äiti, joka elää vain lapselleen. Enkä todellakaan kadehtisi mieheni menoja, vaan olisin kuin "kaikkien hänen kavereidensa vaimot", jotka riemumielin jäävät aina lapsen kanssa kotiin, kun olisi joku hauska tapahtuma ja päästävät mieluummin miehensä.



Vihaan välillä itseäni tämän takia. Tuntuu väärältä, että minulle on suotu maailman ihanin lapsi ja mahtava -joskin menevä- mies.



T.Ap

pitkin maailmaa jos on perhettä. Se on vain miesten "satua" ja kuvitelmaa, joka romahtaa viimeistään kun se ihana pikkuvaimo hakee avioeroa.



Keskustelet nyt vakavasti miehesi kanssa. Jos hän oikeasti on upea ihminen, hän ymmärtää tunteesi ja näkökantasi ja pääsette asiasta sopimukseen.



Ehdotuksena voisi olla vaikka: 2 iltaa miehen menoihin, 2 iltaa sun menoihin ja 3 iltaa perheelle. Viikonloppuna "ilta" tarkoittaa sitä samaa paria-kolmea tuntia, jotka harrastuksessa kuluvat arki-iltanakin.



Tuo on minusta vähintään kohtuullinen ehdotus.

Viimeksi (eli viikko synnytyksen jälkeen), kun ehdotin ettei hän lähtisi viikonloppuna harrastuksiinsa, koska en jaksa yksin hoitaa vauvaa (toivuin vasta synnytyksestä), hän sanoi eroavansa jos takiani ei saa harrastaa. Ja lähti, mutta tuli yöllä kotiin. Hänen harrastuksensa vie kokonaisia viikonloppuja.



Lapsellemme hän on mitä parhain isä ja minua hän kohtelee jokseenkin reilusti. Ei koskaan vaadi ruokaa pöytään ja siistiä kotia ollessani kotona. Ainoastaan tämä ajankäyttö tuntuu kamalalta. Ja se, että hänen poissaolonsa sitoo minut yksin kotiin. Vauvan hoitaminenkin yhdessä on tuplasti hauskempaa, vaikka vauvaa rakastan ja hoidan tietysti yksinkin.



-ap