Lue keskustelun säännöt.
Miten saan kaverin uskomaan, etten nyt kutsu häntä luokseni?
13.01.2010 |
Kaveri lähetti pari päivää sitten viestin, että hän ja yksi toinen kaverini tulisivat mielellään kylään luokseni ja ehdottivat päivää.
No, nyt on niin, että tuota toista kaveria en halua kotiini ennenkuin hänen lapsensa vähän kasvaa. Hänellä on 2-vuotias vilkas tenava, jota hän ei yhtään komenna. Viimeksi sain olla koko ajan kieltämässä, kun lapsi keikkui sohvan käsinojilla, veteli parkettiin naarmuja leluilla, hyppi vaarallisennäköisesti portailta alas, juoksi ja hullusti ja otti pöydästä keksiä ja murusti sen ympäri kotiani.
Sohva ja nojatuolit oli ihan täynnä pieniä mustia kädenjälkiä. Vieraiden lähdettyä oli siivoamisessa kovempi työ kuin ennen heidän tuloaan. Kaverini ei mistään lasta kieltänyt vaan minun piti se tehdä - vahtia hänen lastaan ja yrittää olla emäntänä yhtaikaa.
No, sanoin vain, että kyseinen päivä ei sovi ja ehdotin tapaamista toiseksi päiväksi kahvilaan. Taas tuli kaverilta (siltä, jolla ei ole lasta) viesti, että tulisivat mielummin mun luo. Laitoin, että mulla menoa illalla ja näkisin mielummin kaupungilla ja ehdotin paikkaa.
Ja nyt taas tuli viesti, että jos kuitenkin tulisivat mun luo...
Argh. En kehtaa sanoa, että syy, miksi en mun luo kutsu, on se, että ei se ole mulle sitten mikään kaveritapaaminen vaan stressaan koko ajan sitä, kun saan olla tuon toisen kaverin taaperon lapsenvahti omassa kodissani.
Miksi ihmiset ei voi uskoa, että jos en nyt kutsu niin en kutsu? :(
Kommentit (48)
Muistat millainen olet ollut 2- vuotiaana?
Tää oli päivän paras!
Sulla ei siis ole mitään realistista kuvaa ton ikäsestä? Mene katsomaan leikkipuistoon. Ei kukaan istu hiljaa, ellei sitä pahoinpidellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut on kasvatettu käyttäytymään hyvin, meillä oli tiukka kuri. Kasvatimme esikoisemme samalla mallilla, ei riehumista, ei huutamista, uskotaan kun käsketään.
Mutta tämä kuopuksemme ei samaan muottiin taivu. Samat (jos mahdollista, niin vieläkin tiukempi kasvatusmalli käytössä) säännöt, sama kasvatus, kovemmat rangaistukset. Vaan ei.
Lapsi pysyy ruokapöydässä hetken, syö sen minkä haluaa ja sitten lähtee. Ei auta, vaikka kaivaisin laukusta banjoa soittavat pingviinit tai kasaisin lelumaailman pöydälle. Liikkumaan on päästävä, kiivettävä, kokeiltava. Ja jos haen pois, huutaa ja karjuu ja tempoilee ja potkii vaikka tunnin. Trust me, kokeiltu on.
Suurin osa "huonosti käyttäytyvistä" lapsista on kasvatuksen syytä. Mutta löytyy niitä tahto-lapsia, joille ei vain voi mitään.
Siksi emme kyläile.
Olet täysin vieraantunut pikkulapsiperheen elämästä, jos sormenjäljet parvekkeen ovessa merkitsevät sinusta huonoa kasvatusta. Noh, saat kyllä pidettyä ovet puhtaana kun köytät lapsesi.
Joskus harmittaa, että enää sukupolvilla ei ole luontevaa kontaktia toisiinsa. Tulee noita ap:n kaltaisia aikuisia, joilla ei ole mitään käsitystä normaalista lapsiperhe-elämästä. Lapset eivät ole mitään pikkuaikuisia, vaikka se ei toki oikeuta laiminlyömään lasten kasvatusta.
Ihan oikeastiko kaikki 2-vuotiaat juoksee koko valveillaoloaikansa ympäriinsä ja tekee tuhojaan? EIkö ne muka ikinä ole rauhassa? Minun sisarukseni ainakin olivat. Tosin edellytti, että oli leluja, paperia ja kyniä tai jotain tekemistä.
Myös muiden kavereideni 2-vuotiaat osaavat olla rauhallisia, ei heidän kanssaan ole tuollaista reuhomisongelmaa. En nyt tarkoita, että istuisivat kädet ristissä tekemättä mitään, mutta laittelevat rauhassa leluja, selailevat kuvakirjaa, piirtävät, jne.
Eli lopputulos: en vaan kutsu kylään tuota, jonka muksu on pieni räyhähenki. Tai sitten sanon, että jos vielä tulette mun luo, niin säännöt on nämä: sisällä ei juosta eikä hypitä, seiniin ei kosketa, ikkunoihin ei kosketa, vain pöydässä saa syödä ja syömisen jälkeen pestään kädet, sohvan käsinojalla ei istuta, sohvatyynyjä ei heitetä lattialle, jne.
Jotenkin naurettavaa joutua luettelemaan tuollaisia itsestäänselviä asioita. Ja tiedän, että sen jälkeen kaverini loukkaantuneena sanoisi, että parempi, kun ei tulla teille sitten.
Mutta ehkä parempi niin. Koska en nauttinut heidän vierailustaan yhtään, kun koko ajan sain olla sydän syrjällä joko lapsen tai kodin puolesta. Yritä siinä sitten esim. laittaa jälkkäriä pöytään ja samalla juosta kaverin lapsen perässä ympäri asuntoa, kun kaveri vaan itse istuu olohuoneessa muiden kavereiden kanssa ja seurustelee.
Miksi kutsuisin ihmistä, jonka lapsen vierailusta tulee vaan stressi? Ei muiden tuttavieni lapset käyttäydy noin!
Sano suoraan ettet halua heitä luoksesi. Kutsu vain kilttejä lapsia luoksesi. Epäilen tosin, että sinulla on aika epärealistiset odotuksen kaksivuotiaiden käyttäytymisestä.
Meillä on käynyt valtavasti lapsivieraita ja kaksivuotiaat voivat helposti olla pahalla tuulella. Silloin he eivät välttämättä istu hiljaa ja lue kirjaa vaikka miten yrittäisi. Kolttosia ei tarvitse kestää eikä sitä, että äiti ei paimenna lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet täysin vieraantunut pikkulapsiperheen elämästä, jos sormenjäljet parvekkeen ovessa merkitsevät sinusta huonoa kasvatusta. Noh, saat kyllä pidettyä ovet puhtaana kun köytät lapsesi.
Joskus harmittaa, että enää sukupolvilla ei ole luontevaa kontaktia toisiinsa. Tulee noita ap:n kaltaisia aikuisia, joilla ei ole mitään käsitystä normaalista lapsiperhe-elämästä. Lapset eivät ole mitään pikkuaikuisia, vaikka se ei toki oikeuta laiminlyömään lasten kasvatusta.
En näe päin seiniä juoksentelevissa lapsissa mitään normaalia.
Minulla, kurjalla mummulla on samanlainen ongelma. Rakkaan lapsenlapseni pikkuinen, vasta 1,5 v ihana pikkupoika kerkiää sotkemaan tahmakäsillään, syömisillään, uteliaisuudellaan koko huushollini semmoiseen kuntoon, ettei minun kunnollani ehdi millään perässä juosta. Toki ymmärrän, ettei taapero vielä ymmärrä kieltoja, kun ei osaa muita sanoja kun anna ja hau. Äidin koti on vielä pelkistetty, minulla taasen elämän aikana kertynyt monenlaista tavaraa. Yritän kyllä nostella särkyviä korkeammalle. Tunnen itseni surkean pikkumaiseksi, kun suren likaantuvia seiniä ja ikkunoita, rikkoontuneita tavaroitani ja alasrevittyjä verhoja. Vanha ja vaivainen.
Nyt 2,5-vuotias ylivilli lapseni tottelee komentoja ja käskyjä ja voin istua hänen kanssaan esim. kokouksissa ja lapsi leikkii itsekseen vaikka 2 tuntia putkeen. Lapsensa voi kasvattaa, lapselle voi opettaa säännöt. Lasta ei tarvitse päästää hyppimään seinille, niinkuin ap:n tuttava tekee. Ei ole vaikeita lapsia, on vain vaikeita vanhempia.