Haluan kolmannen, mies ei

Pitäisi jo suhteen alussa, ennen sitä ensimmäistäkään lasta keskustella yhdessä, että kuinka monta lasta molemmat ovat ajatelleet/haluavat hankkia. Jos sen ekan jälkeen miehen mielestä perhe on "valmis", ja vaimo haluaisikin vielä ainakin 5 lasta, niin sitä on enää siinä vaiheessa myöhäistä pohtia.

poika, tyttö ja tyttö... mulla ikää 26 ja miehellä 30. Meillä ei ollut tarkoitus tehdä kolmatta (ainakaan näin nopeesti) mutta jätin ehkäisylaastarit migreenin takia ja tulin heti raskaaksi (oli kierrukkareseptikin jo hankittu, ei ehitty tilaa aikaa sen laitolle kun jo plussasin). Mies ei olisi halunnut kolmatta pitää vaan alkuun tuputteli aborttia yms. Meni pari kk niin se sai asiaa sulateltua ja nyt meidän 13 päivän ikäinen prinsessa on isille tosi rakas :) Ylläyyävän helppoa nyt ainakin näin alkuun on ollut vaikka ajatus kolmesta lapsesta kauhistutti. Isommat sisarukset ovat tosi hullaantuneita pikkusiskoon ja paijaavat ja hoivaavat sitä minkä kerkeää... vaikee sanoo sun tilanteesta et miten menetellä jos et saa miehesi tahtoa taipumaan.

Eikö mies ole törkeä, jos päättää koko perheen puolesta että elämä on hyvä näin ja siihen saa vaimo sopeutua? Se on ihan yhtä itsekästä kuin mun päähänpinttymäni.



ap

[/quote]

Anteeksi nyt vaan ap, mutta kuulostat jo todella törkeeltä :(. Kun SINÄ et saa haluamaasi lasta, niin muut lapsesi saavat kärsiä :(. SINUSTA tuntuu niin väärältä, että miehesi voi päättää, ettei halua lasta. Kuulostaa siltä, että sun mielestäsi SINULLA YKSIN pitäisi olla oikeus päättää, että alatte yrittämään lasta :(.



Minusta tuntuu, että nainen, joka oman päähänpinttymänsä vuoksi repii ja hajoittaa olemassaolevaa perhettään ja parisuhdettaan, ei ansaitse edes sitä nykyistä perhettä, saati sitten siihen vielä uutta lasta.



Kasva aikuiseksi!

[/quote]

Mä olen hyväksynyt sen, ettei kaikkea saa. Mä olen kanssa odottanut pari vuotta, että miehen mieli muuttuisi. Sitten mä olen miettinyt lähipiiriä, jossa ensimmäistä tai toista lastaan toivovia. Mä olen todennut, että mulla on sentään kaksi lasta. Kun katselee vähän ympärilleen, sitä lopulta löytää hyviä asioita joita itsellä on.



Toinen mikä auttaa on se, että yrittää keksiä hyviä puolia siitä, että on vain kaksi lasta. Ja miettii mahdollisia riskejä, joita raskaudessa ja synnytyksessä olisi. Eli miettii, mikä kaikki voisi mennä pieleen kolmannen lapsen kohdalla, ja mitä siitä perheelle seuraisi.



Sitten lopulta jää vain suru siitä, että kaikkea ei saa. Kiukuttelu ei auta. "Elämä on luopumista ja elämä päättyy elämästä luopumiseen." Joku viisas on joskus tuon keksinyt. Elämässä on hyvä oppia myös luopumaan. Kaikkea ei saa, jotakin saa, mutta ei saa pitää jne. Aikuisuus on myös rajallisuuden hyväksymistä.



Mieheni ei aikoinaan halunnut lapsia ollenkaan. Mitä enemmän puhuin, sitä vähemmän hän halusi. Hommasimme koiran. Hoidin sitä. En puhunut lapsista muutamaan vuoteen. Mieskin alkoi toivoa lasta muutaman vuoden kuluttua. Joskus se, että antaa asian olla, on parasta. Voisitko olla vaikka tämän vuoden asiasta puhumatta ja kiukuttelematta. Päätät, että ensi vuonna palaat asiaan. Hoidat hyvin kodin ja lapset. Varaat aikaa parisuhteelle. Ehkä mies huomaa, että arki sujuu, vaimo ja lapset ovat ihania, ja mieli muuttuu.

Luulen että vahingon mies kestäisi, mutta jos hankkiutuisin tahallani raskaaksi niin mies sen kyllä vaistoaisi. Ei varmaan jättäisi mua eikä kostaisi lapsille, mutta mulla voisi olla aika karmeat oltavat. Tai sitten voisi ajan saatossa asia unohtaakin. Mutta vaikeuksien kohdatessa kyllä jättäisi mut yksin ja antaisi varmaan kärsiä. Minä kärsisin jos hän niin haluaisi, lapset varmaan ei.

Ja joku tuolla vielä kommentoi että pitäisi jo ennen lapsia puhua lapsiluvusta. Muistaakseni mies jo silloin about 20 vuotta sitten sanoi, että 2 voisi riittää, mä puhuin 2-3 lapsesta, mutten tosiaan tajunnut, että asiat voisi mennä tähän pisteeseen että toinen haluaa kolmannen ja toinen ei. Ajattelin, että ajan kanssa olemme samaa mieltä asioista. Tosin ei ole ensimmäinen iso asia mistä kinataan. Mies on tottunut saamaan tahtonsa lävitse kaikissa isoissa asioissa.

ap

poika, tyttö ja tyttö... mulla ikää 26 ja miehellä 30. Meillä ei ollut tarkoitus tehdä kolmatta (ainakaan näin nopeesti) mutta jätin ehkäisylaastarit migreenin takia ja tulin heti raskaaksi (oli kierrukkareseptikin jo hankittu, ei ehitty tilaa aikaa sen laitolle kun jo plussasin). Mies ei olisi halunnut kolmatta pitää vaan alkuun tuputteli aborttia yms. Meni pari kk niin se sai asiaa sulateltua ja nyt meidän 13 päivän ikäinen prinsessa on isille tosi rakas :) Ylläyyävän helppoa nyt ainakin näin alkuun on ollut vaikka ajatus kolmesta lapsesta kauhistutti. Isommat sisarukset ovat tosi hullaantuneita pikkusiskoon ja paijaavat ja hoivaavat sitä minkä kerkeää... vaikee sanoo sun tilanteesta et miten menetellä jos et saa miehesi tahtoa taipumaan.

Mäkin odotin pari vuotta, että mies alkaisi haluamaan lasta, mutta ei. Nyt se on sitten sitä itkua ja hammasten kiristystä, en oikein muusta pysty puhumaan tai ajattelemaankaan. Tämä on jopa pois meidän kahdelta muulta lapselta. En ole kiinnostunut vapaaehtoistyöstä enkä toisten lapsista. Haluan oman ison perheen. Toki kaikkea ei saa elämässä mitä haluaa. Mutta tuntuu niin väärältä että toinen aviopuoliso voi päättää näin isosta asiasta omista lähtökohdistaan - siis ettei halua lasta. Halusin herättää keskustelua asiasta, sillä luulen etten ole yksin tämän asian kanssa. Haluaisin vaan tietää mitä asian kanssa voi tehdä / miten asian kanssa voi elää? Tää on niin raskasta. Nyyh. ap

Ihminen ei saakaan enempää lapsia. Eipähän kasva lisää kaltaisiasi tänne.

Eikö mies ole törkeä, jos päättää koko perheen puolesta että elämä on hyvä näin ja siihen saa vaimo sopeutua? Se on ihan yhtä itsekästä kuin mun päähänpinttymäni. ap

"Tämä on jopa pois meidän kahdelta muulta lapselta."

Sä siis annat olemassaolevien lastesi jäädä kakkoseksi omalle päähänpinttymällesi. Kun nuo lapsesi ei kerran tuon tärkeempiä sulle ole, niin ihan hyvä, ettei sitä kolmatta ole tulossa! Sun omat halusi menee sun lapsiesi edelle :(.

että täällä sellaista tehdään, mutta luulin (toivoin), että se on vaan legendaa.

Jos sulla on kierukka niin vaihda pillereihin ja jätät ne ottamatta. Valehtelet miehelle, että syöt niitä, otat joskus ihan nähtensä. Sitten odottelet tuleeko lasta vai ei. Riskinä on se, että liittonne päätyy eroon. Mutta sitten sinulla olisi se kaipaamasi kolmas lapsi.

Katso ympärille. Kyllä sinun geenisi jatkuvat jo kahdessakin. Ja Maailma Kiittää!!

..ole moraalista oiekutta saattaa itseäsi siunattuun tilaan.

Vaikka saisit kolmannen lapsen, saattaisit vuoden parin päästä haluta neljättä..

Pojat nyt 9 ja 7 v. Pitkään olimme sitä mieltä, että lapsiluku täynnä. Oma mieli muuttui ja haikailin kolmatta. Mies ei lämmennyt. Arki oli poikien kanssa jo helppoa.



En jankannut asiaa jatkuen, vaan otin harvakseltaan puheeksi. Kerran mies sitten totesi, että tulkoon, jos niin haluan. Enemmän vitsillä puhui hoitavansa isot ja minä sitten vauvan.



No syntyi tyttö, joka nyt 1v. Vauva on miehelle todella tärkeä ja hoitaa kyllä oman osuutensa. Eikä ole haikaillut entisen "helpomman" elämän perään. Kumpikaan ei ole katunut, vaikka neiti on selvästi poikia haasteellisempi ainakin näin vauvana.

Aika kauniisti sanottu:

"Elämä on luopumista ja elämä päättyy elämästä luopumiseen."

mutta itkettää silti.



Oon yrittänyt olla nätisti, mutten enää pysty. Ikä tulee vastaan, riskit kasvavat ja mies vaan sanoo ei. Oon kateellinen niille, jotka saavat mitä haluavat ilmaan tälläistä draamaa. Mutta ongelmansa kai kullakin.



En vaan tiedä miten selvitä tällaisen asian kanssa.



Tuolla joku nainen valittaa, että mies haluaa aina vaan lapsia. Sitä pidetään jotenkin oikeutetumpana kuin sitä että nainen haluaisi enemmän lapsia kuin mies. En ymmärrä..



ap

Mies on menossa sterilisaatioon ja turha tässä kitistä. Tavatessa mies oli päättänyt, ettei halua yhtään lasta lisää. (kaksi ennestään) Tavattuaan mut päätyi aika nopeasti siihen, että kaksi yhteistä käy, mutta se on siinä sitten. Ymmärrän miestä hyvin: neljä lasta yhdelle miehelle on paljon, vaikka kaksi vanhinta onkin pian täysi-ikäisiä. Olen kuitenkin onnellinen näistä ja panostetaan nyt siihen, että perhe pysyy kasassa ja lapsista kasvaa kunnon ihmisiä.

Ihan vimmatusti haluaisin kolmannen, mies ei ollenkaan. Olisin paljon onnettomampi asiasta ellen itsekin epäilisi ettei mun vauvakuumeeni siihen kolmanteen tyssäisi. En usko että se vauvoilla sammuu, päinvastoin käy kamalammaksi.

Vaikka saisit kolmannen lapsen, saattaisit vuoden parin päästä haluta neljättä..

Vaikka saisit kolmannen lapsen, saattaisit vuoden parin päästä haluta neljättä..

yhdessä päätimme aloittaa lastenteon ja tulinkin melkein heti raskaaksi, toisesta lapsesta haaveilin jo ekan ollessa puoli vuotta mutta noin vuosi ekan syntymän jälkeen MINÄ päätin että meille tulee toinen lapsi. toinen syntyi ja silloin puhuimme että nyt lapsiluku on hyvä ainakin useamman vuoden. toisen ollessa 1,5vuotta MINÄ päätin että meille tulee kolmas. mies ei ollut kauhean innokas kun testi näytti plussaa. silloin hän sanoi, että sitten meille ei tule enempää.

nyt huomaan miten itsekäs minä olen ollut ja olen vaan aina päättänyt että nyt minä haluan vauvan! minulla on taas haaveissa muutaman vuoden päästä vauva, vaikka mies ei enää missään nimessä halua. mutta jos kuitenkin...

Meillä ei riitä se, että MINÄ haluan. Mies sanoo ei ja siitä on hieman vaikea yli mennä. Onko mies kaikesta huolimatta ihan kiltti ja tukee sinua vaikka hankit lapset ilman hänen tahtoaan?



Jos minä tekisin noin, niin elämäni olisi helvettiä niinkuin tuolla aikaisemmin sanoin. Vai onko se vaan miehen rakkauden puutetta minua kohtaan jos ei kestä sitä että MINÄ haluan?



ap

nyt kun olen silloin tällöin puhunut neljännestä, sanoo heti että meille ei enää tule lapsia! toisaalta yritän soputua siihen ajatukseen ettei tule, mutta tunteelle ei voi mitään.



ehkäsyä meillä ei ole ollut ensimmäisen lapsen jälkeen eli mies on toki tiennyt sen että voin tulla raskaaksi. nyt minulla kierukka ja mies sanoo että heti uusi kun 5vuotta tulee täyteen, mutta toivon että saisin vielä hänen pään käännettyä.