Mies lähti tapaamaan ihastustaan

mm. lakata kynsiä, laittaa hiuksia, hajuvettä vaikka vain kotona olisinkin, mutta etäisyyttä olen pitänyt. En anna tulla lähelle kun vasta sitten jos päättää jäädä meidän luo. Sormuksetkin on parina päivänä jääny vessan pöydälle töihin lähtiessä.. (tää on tosi lapsellista, mutta helpotti mua)

Mutta olen pitänyt myös suuni supussa enkä ole alkanut kiristämään vaikka mieli olisi tehnyt.



ap

Vihkikaavassa mies on antanut sanansa, että TAHTOO rakastaa sinua hyvinä ja pahoina päivinä. Ei siis luvannut koko ajan rakastaa ja tuntea kipinöitä mahanpohjassa, mutta LUVANNUT TAHTOA.



Nyt hänen sanansa punnitaan. Onko hän tehnyt kaikkensa, että pääsisi yli ihastuksestaan ja saisi teidän liittonne sujumaan hyvin? Vai onko hän heti ihastuessaan ajatellut, että hänellä on oikeus katsoa tulisko tästä uudesta suhteesta jotain parempaa. Kyllä minua niin ällöttää nämä itsekkäät ihmiset, joille se MINÄMINÄMINÄ on aina etusijalla.



Sinä olet kunnioitettava nainen, mutta miehesi kuulostaa tosi itsekkäältä, nololta ja lapselliselta.

Toivottavasti lapset jaksavat hyvin, tsemppiä kaikille.

Mies ihastui toiseen ja tyynesti annoin hänen valita minun ja ihastuksensa välilä. Olin ulospäin niin korrekti ja aikuinen, vaikka sisällä velloi suunnaton viha. Tukahdutin siis omat tunteeni ja sairastuin myöhemmin ihan fyysisestikin.



No, mies valitsti toisen ja suhde kesti muutamia kuukausia, kunnes viileni. Myöhemmin mies halusi takaisin, mutta minä en luonnollisesti enää huolinut. Mies on jälkikäteen kertonut, että hän luuli minun rauhallisen ja "järkevän" käyttäytymisen johtuvan siitä, että oikeasti toivoinkin hänen valitsevan tämän toisen naisen. Hän kertoi, että oli lähes toivonut minun huutavan ja raivoavan, jotta hän olisi tullut järkiinsä. Kannattaa muistaa, että miehet tulkitsevat meidän naisten tunne-elämää hyvin eri tavalla kuin me luulemme ja ovat paljon mustavalkoisempia näissä asioissa.



Suosittelen siis, ettet pado todellisia tunteitasi. Sinua on loukattu ja sinulla on oikeus olla vihainen.

Jos minä olisin ihastunut toiseen mieheen, niin tuntuisi kyllä kummalliselta ja hämmentavältä, jos mieheni tyynesti odottaisi minkä valinnan teen.



Laitahan ap vain kova kovaa vastaan!

aikanaan oli se, että mies valitettavasti lähti varsinaisen pettämisen tielle juuri siksi, että minä olin niin ymmärtävä ja vahva :(. Usutin oikein selvittämään asiat naisen kanssa jne.



Nyt tekisin kyllä toisin....



Tsemppiä ap!

Eihän sillä miehelläs ja uudella ihastuksella ole mitään "selvitettävää" tässä vaiheessa vaan sulla ja miehelläs!! Mitä hittoa se siellä sen uuden kanssa nysvii lietsomassa ihastustaan. Teidän pitäs olla nyt perheterapeutin kanssa tai ilman setvimässä omat välinne ja ootteko yhdessä ja mihin liittonne oikein perustuukaan.



Tolla lössöllä asenteella varmistat, että perheenne hajoaa - napakoidu nyt hyvä ihminen ennen kuin ihan liian myöhäistä. Ei tarvi ketään "pakottaa" rakastamaan ja jäämään, mutta pitää tehdä selväksi, että ENSIN selvitään teidän välit ja SITTEN vasta, jos siis eroon päädytään, aletaan se kuhertelu uuden rakkauden kanssa.



Toihan on ihan naurettavaa sun nöyrryyttämistä, että mies ajelee "selvimään asioita uuden rakkauden kanssa". Mitä kuvittelet, että ne siellä suhteen alkukiimoissaan on ihan että "ok, ei sitten kehitellä eteenpäin". Tärkeetä olis ollut, että miehesi olisi lopettanut yhteydenpidon tässä vaiheesa ja keskittynyt teidän suhteeseen.



Sulla on oikeus olla vihainen ja pettynyt - älä esitä "aikuista" ja viilipyttyä. Se ei tee hyvää sun terveydelles. Tosiaan ei tarvi olla mikään raivohullu, mutta ei sun tarvi tota tilannetta hymistelläkään ja kivana niellä ja odotella, että muut päättää sun elämästä.

Tuo tekstisi oli kuin minun kirjoittamaani, mutta me olemme olleet naimisissakin jo yli 20 vuotta ja lapsia on monta!



Meillä tuo ihastuminen on tullut ensimmäisen kerran ilmi jo n. 3 vuotta sitten...mies ihastui työkaveriinsa...sen jälkeen oli hyvääkin aikaa reilu vuosi ja luulin miehen jo päässeen ihastuksestaan yli, mutta tuo ihastuspas erosikin omasta kumppanistaan ja niin kiestä tas vietiin:(



Nyt juuri eilen mies ilmoitti että hän haluaa eron:/ Itse olisin ollut valmis vielä "taistelemaan" liitomme puolesta! Meilläkin on ollut tunteiden näyttämisen osalta viileää, mutta muuten olemme eläneet ihan tavallista arkea ja eniten minua tässä tilanteessa säälittävät nuo lapset:( Kuopuskin on juuri täyttänyt vasta vuoden...Mies olisi lähdössä vaikka samantien, mutta olen yrittänyt sanoa että lapsille on ensin kerrottava asia rauhassa ja selvitettävä kaikki paperisotku (vaihdella tilien käyttöoikeudet ja selvittää lainajutut ja muutenkin miettiä miten tulemme edes toimeen rahallisesti molemmat yksinään!)...saa nähdä kuunteleeko mies tuotakaan vaan häipyykö hän vain viikonlopun jälkeen:(?



Se on kuitenkin varma, että mun elämäni on tästä lähtien suurperheen yh-äidin elämää...Ketään ei kuitenkaan todellakaan voi omistaa ja pakottaa elämään liitossa, jossa hän ei tahdo olla! Itse aion kuitenkin sovitella eron mahdollisimman vähän lapsia haavoittaen...en siis nosta suurta mekkalaa tuosta erosta, vaikka toki meilläkin on keskusteluissa ääni noussut moneenkin kertaan tämän 3 vuoden aikana...

vastaavassa tilanteessa, että mene nyt selvittelemään tunteesi sen ihastuksesi kanssa ja päätä sitten mitä haluat, olisi aika vaikea suhtautua mieheen tämän jälkeen. Todennäköisesti vastaus ajaisi minut uuden ihastuksen syliin entistä varmemmin.



Sen sijaan jos mies panisi kovan kovaa vastaan, saattaisin paniikissa alkaa katua uutta ihastustani ja pistää jutulle stopin. En tiedä.



Mutta itse koen tosi outona ratkaisusi - toivottavasti siitä seuraa sinulle kuitenkin jotakin hyvää.

AP olet todella tossun alla. Itsetunto-ongelmia?? Oletko läheisriippuvainen??



Miehesi on tavannut satunniasen IHASTUKSEN, jonka vuoksi on valmis heittämään menemään perheensä. Sekunnin murto-osan ihastuminen verrattuna teidän pitkään liittoon, HALOO ja nyt muka tehdään jo valintaa ihastuksen ja perheen välillä.



Hohhoijaa. Todellakin olisin osoittanut äijälle ovea, mutta en minnekään ihastuksen luokse vaan kasvamaan aikuiseksi.



Tällä palstalla näytään sekoittavan vahvuus ja riippuvuus...

että saattaisin hyvinkin häipyä itse "selvittelemään ajatuksiani" ja luonnollisesti jättäisin lapset miehen hoiviin.



Miesten on AIVAN liian helppo kadota kuvasta, kun voivat vain jättää lapset äidilleen.

ongelmakäyttäytymistä, patoutunutta vihaa, mitä ei uskalleta näyttää kotona.. Aikuiset ovat lapsellisia, kun hyppelevät tunteiden vietävissä sylistä toiseen. Halveksin ap:n miehen kaltaisia itsekkäitä heppuja. YÖK!

Minusta ap osoittaa mahdottoman suurta aikuismaista rauhallisuutta tavassaan suhtautua asiaan. Kuitenkin, niinkuin tuonne johonkin jo kirjoitin, toivon ap:n muistavan hoitaa myös itseään.



Jos olisin samassa tilanteessa, en tiedä mitä tekisin. Tahtoisin kaikin keinoin varmistaa, että rakastamani mies ja lasteni isä huomaisi taas mille on selkänsä kääntämässä. Saattaisin hyvinkin toimia samoin, ja antaa tilaa miehelle. Kuitenkin olen sitä mieltä, että siinä ap liikkuu vaarallisilla vesillä: jos mies saa "luvan" riiata ja ottaa aikaa iralleen perheestään, hämärtyvät hyvän käytöksen ja toisen kunnioituksen rajat. Niitä rajoja on todella vaikea palauttaa.



Minusta siltikään riippuvuus ei tässä ole nyt kyseessä. Vaikuttaa siltä, että ap rakastaa perhettään, lapsiaan ja miestään niin, että on valmis uhraamaan omaa hyvinvointiaan heidän edukseen. Se ei mielestäni ole riippuvuutta. En tiedä, mutta onko teistä jotenkin lapsellista alkaa polkea jalkaa mustavalkoisesti, vaatien "tämä on _Ehdottoman_ oikein ja tämä _ehdottoman_ väärin ja näin on tehtävä, ilman kysettä muusta"? Ihmissuhteet on niin mutkikkaita, ja niissä tulee vastaan hankalia mutkia ja ongelmia. Ap varmasti tuntee miehensä parhaiten, ja on varmasti pohtinut miten olisi nyt parasta toimia.



Mutta ap, jos (ja kun) mies sitten jossain välissä tulee häntä koipien välissä kolkuttamaan ovellesi, mieti tarkkaan mitä teet. Jos otat hänet takaisin, tee selväksi millä säännöillä siitä eteenpäin elät.

Ei ole "aikuisen" käytöstä ajaa miestä pohtimaan suhdettaan uuden ihastuksen kanssa. Aikuisen käytöstä on pitää puoliaan ja kuunnella omia tunteitaan - väheksymättä tai pakottamatta myöskään toisen tunteita.



Tarinasi näyttää siltä, että olet valmis kieltämään itsesi ja tunteesi - ja alistumaan lapsen rooliin - toinen päättää tulevaisuudestasi - jossain ja jonkun toisen kanssa.



Olet saanut monta hyvää näkökulmaa aiemmin kirjoittaneilta: miehen paikka ei ole nyt uuden ihastuksen kanssa miettimässä mitään, vaan jossain ihan muualla miettimässä TEIDÄN suhdettanne, ei uutta ihastusta. Miksi annat miehen ottaa myöskin lapsen roolin - vailla vastuuta, unohtaen velvollisuudet ja tehdyt lupaukset?



Nyt uusi suunta tapauksen käsittelyyn: Kokous miehen kanssa heti: - kerrot mitä suhteelta ja mieheltä odotat ja ennenkaikkea kerrot miltä sinusta rehellisesti tämä tilanne tuntuu. Sitten mies - joko jää kotiinne pohtimaan tilannetta ja tunteitaan ja ottaa uuteen ihastukseensa etäisyyttä. Tai lähtee muualle selvittelemään päätään - mutta ei missään nimessä ihastuksen luo, tai kanssa selvittelemään!



Et ole mikään varalla oleva nainen, joista mies sitten päättää kumman ottaa! Olet hänen vaimonsa, jolle hän on tehnyt lupauksen ja lapsia. Ei ole hänen päätettävissään, kenen kassa hän tulevaisuutensa viettää - vaan siihen tarvitaan teidät kummatkin!



Nyt ryhdistäydy, et ole miehesi terapeutti ja ymmärtäjä, vaikka aikuisesti haluat käyttäytyäkin. Miehesi on toooodella lapsellinen ja lapsen roolissa ja sinä valitettavasti mahdollistat sen nyt hänelle. Ketään ei voi pakottaa. Nyt on kuitenkin miehelläsi kasvun paikka: joko hän kasvaa nykyisessä suhteessaan, tai sitten jää kiertämään kehää vaihtaen naista aina uuden kasvutehtävän tullessa eteen.



Voimia sinulle ap. Olet varmasti ajattelevainen ihminen - nyt kuitenkin ykköskohteesi olet sinä itse. Voit osoittaa lapsen roolissa olevalle miehellesi aikuisen roolia - se on hänelle kasvun mahdollisuus. Sinulla aikuisen rooli on jo hallussa - älä mene terapeutin ja ymmärtäjän rooliin, sitä sinulta ei kukaan edellytä!

mutta se ei sitten näillä toimimattomilla sivuilla tullut ikinä tähän ketjuun.



Joku on sitten ehtinytkin kirjoittaa jo hyvin tuosta, että papin edessä luvataan tahtoa rakastaa, ja ettei siinä luvata rakastaa koko ajan samalla tavalla ja samalla intensiteetillä, vaan siinä luvataan TAHTOA rakastaa.



Mies on nyt valitsemassa sitä, että pitääkö tuon lupauksensa vai ei. Minusta vain tuntuu, että hän ei nyt edes oikein muista mitä on silloin aikanaan luvannut. Sillä kyllähän ihastumisia tulee parisuhteessakin, ja se on ihan normaalia ja tavallistakin. Mutta sitten se on siitä tahdosta kiinni, että mitä sen tunteen kanssa tekee. Ja miehen tehtävä on nyt valita, että TAHTOOKO hän rakastaa vaimoaan, vai eikö hän välitä lupauksestaan ja antaa ihastuksen tunteen viedä itsensä pois.



Ap sanoi, että mies ihastui nyt samalla tavalla kuin häneen aikoinaan. Eli mies on myös unohtanut sen, että hänhän on ollut samalla tavalla ihastunut aihemminkin. Nyt kun tuo ihastumisen tunne on taas tullut aktiiviseksi, niin mies voisi käyttää sitä tunnetta vaikkapa siihen, että muistelisi, että tältä se silloin aikanaan tuntui tuon vaimokullan kanssakin. Ja kun sitä aikansa vatvoisi, niin varmasti ne oikeatkin tunteet sieltä alkaisivat taas löytymään.



Mutta nyt mies näyttäisi käyttävän sitä ihastumisen tunnetta muualle kuin oman liittonsa hyväksi. Mies pitäisi jotenkin saada muistamaan, että tämä on nyt se vastoinkäyminen, jota varten vihkivalassa luvataan tahtoa rakastaa. Ei sitä lupausta hyvien aikojen varalle tarvita vaan juuri tätä tilannetta varten.



Suosittelen esim. kirkon perheasiain neuvottelukeskusta, jossa ammattilaiset auttavat perheitä juuri tällaisissa tilanteissa. Tämä on varmasti suurin piirtein tyypillisin tilanne, mitä työntekijöille siellä tulee vastaan. Täällä perheasiain neuvottelukeskukseen saa ajan about jonottamatta. Ja tuo teidän tilanne on juuri sellainen, jossa ammattiavusta voisi hyvinkin olla apua.

vai käyttäydytkö noin vain siksi, että pelkäät menettäväsi miehesi, jos näytät hänelle sen miltä sinusta oikeasti tuntuu.

Ehkä tämä valitsemani tie on sen takia että jos meidän suhde jatkuu, niin se ei jatku sen takia että minä olen sitä käskenyt jatkaa. Jos sanon että katkaise välisi siihen naiseen, niin tiedän, että saan seuraavssa riidassa kuulla että itsehän käskit jäädä ja laittaa välit poikki. Olen näyttänyt tunteeni, itkenyt, raivonnut, huutanut omaa pahaa oloani niin paljon että se taatusti on mieheni tiedossa. Mutta asiat on selvitetty puhumalla.



ap

Tässä on tullut nyt kahdenlaista viestiä: kehuja ja kritiikkiä. Mun mielestä molemmat on oikeutettuja kommentteja.



Ap on osoittanut uskomatonta vahvuutta käsitellessään asiaa miehensä kanssa. Eipä moni tosiaan kykene samaan, että lähettää miehensä vapaaehtoisesti toisen naisen luo. Ja ap todellakin ajattelee lapsiaan, mikä on myöskin upeaa, sillä moni kriisissä oleva pari unohtaa sen, että myös lapsiin on vaikutuksensa sillä miten vanhemmilla menee.



Toisaalta ketjussa on myös paljon kritiikkiä, eikä aiheetta. Muutama on kertonut omasta kokemuksestaankin vastaavista tilanteista, ja yleensä sellaisia viestejä kannattaa miettiä tarkkaan. Kun jollekin mies on jälkikäteen sanonut, että olisi toivonut naisen taistelevan suhteen eteen raivokkaammin, niin siinähän on järkeä. Joskus me ihmiset koetellaan puolisoa niin kuin olisimme lapsia, ja toivomme puolisolta sellaista rajojen asettamista kuin uhmaikäisen lapsen kanssa.



Mieti ap vahvasti näitä kriittisiäkin kommentteja, mutta älä unohda samalla, että olet aivan upea nainen. Ja tapahtui mitä tahansa, niin sinua tästä tästä ei voida syyttää.

ex-mies raiskasi suhteemme loppuaikoina toistuvasti. Joka ilta :( joka ilta tiesin mitä tulee tapahtumaan. Kyyneleet virtasi, mutta ei mies siitä välittänyt. Sitä aikaa oli edeltänyt kymmenen vuotta henkistä pahoinpitelyä, jonka vuoksi olin täysin kyvytön puolustamaan itseäni. Oli ollut myös fyysistäkin pahoinpitelyä vähän. Sitten mies pahoinpiteli minut sairaalakuntoon. Siitä kesti vielä vuosi ennen kuin sain kerättyä voimia niin paljon että sain lasten kanssa lähdetyksi. Nyt olen ollut vuoden ilman sitä miestä ja elämä alkaa voittaa.