Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies lähti tapaamaan ihastustaan

Vierailija
10.01.2009 |

Olemme olleet yhdessä toistakymmentä vuotta ja naimisissakin lähes 10 vuotta. Lapsiakin on siunaantunut. Koskaan aiemmin ei ole ollut pettämistä tai mustasukkaisuutta tms. Olemme täysin luottaneet toisiimme miehen reissaavasta työstä huolimatta.



Nyt eräällä reissulla hän on tavannut naisen joka kuulemma "iski samalla lailla kun minä meidän tavatessa". Mitään fyysistä pettämistä ei ole tapahtunut, luotan täysin siihen mitä mies tästä asiasta kertoo. Ihastumisensa kertoi minulle hyvin pian tapahtuman jälkeen ja muutenkin on jo miettinyt ennen tätä omaa elämäänsä, haluaako elää yksin, meidän kanssa vai haluaako yrittää uuden ihastuksen kanssa.



Olemme paljon keskustelleet asiasta ilman riitaa ja pohdittu meidän suhdetta. Mitään sen suurempaa vikaa ei ole löytynyt meistä kummastakaan, mutta jotenkin miehen mukaan kipinä on kadonnut.



Minun elämä on pyörinyt pitkälti lasten ja arjen pyörityksen ympärillä, mm. miehen reissuhommien vuoksi. Ja myönnän että hänen kotiin tultua en ole jaksanut ehkä huomioida häntä niin paljon kun hän olisi tarvinnut.



Toisaalta olen koko meidän yhdessäoloajan yrittänyt saada miestä puhumaan asioistaan, kun olen nähnyt jonkin asian painavan. Usein hän ei kykene yksilöimään asioita, jotka mieltä painavat.



Nyt tilanne on se, että käskin eilen illalla miehen sopia ihastuksensa kanssa tapaamisen täksi päiväksi jotta keskustelisivat asioistaan. JA MÄ OLEN NYT IHAN RIKKI!!! Tuntuu tosi pahalta kun tiedän että mies on ajamassa ihastuksensa luo. Olen ihmeissäni omista mustasukkaisuuden tunteistani, koska ne on mulle ihan uusia.



Olen tässä useamman viikon ajan odottanut mieheni päätöstä mitä hän elämälleen tekee, jotta pystyn sitten reagoimaan asian vaatimalla tavalla. Itse en eroa halua, toivoisin sydämeni pohjasta että hän pystyisi selvittämään asiat itsensä kanssa ja sitten me saisimme selvittää yhteiset asiat niin kun ne sitten selvitetään (joko avioero tai yhdessä jatkaminen). Anteeksi olen valmis antamaan, mutta aikaa siihen varmasti menee.



Pahinta tässä tilanteessa on toisen päätöksen odottaminen ja se minut varmasti ajoi siihen että käskin ottaa siihen ihastukseen yhteyttä.



Nyt tarvitsisin teiltä näiden kyynelien ja ahdistuksen keskelle tukea... Pyydän!

Kommentit (59)

Vierailija
21/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun annat miehen rauhassa selvittää tunteensa.



Jos hän valitsee teidät niin tiedät että hän todella rakastaa teitä ja on sitoutunut teihin.



Jos hän valitsee ihastuksensa, niin toivota hyvää jatkoa ja aloita uusi uljaampi elämä pää pystyssä. Ketään et voi väkisin pitää luonasi.



Voimia!

Vierailija
22/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja miettiä tosiasioita. Kyllä meidän kaveripiirissä ainakin on melko pitkälle yksimielisyys siitä asiasta, ettei se puoliso vaihtamalla parane. Sillä sama arkihan uudenkin puolison kanssa tulee vastaan sitten aikanaan. Meillä päin tästä asiasta on puhuttu nyt, kun yksi vaihtoi vaimoa, ja uusi on meidän ulkopuolisten silmissä aivan samanlainen kuin vanhakin. Ja kaikki ihmetellään, että miksi ihmeessä piti vaihtaa.



No tietenkin jokaisen on itse tiedettävä omat valintansa. Mutta toivotaan nyt kovasti, että sun mies tajuaa sen, ettei vaihtaminen muuta tosiasioita. Ja sen että tekee kurjan tempun sulle, jos jättää juuri, kun pikkulapsiaika on takana ja helpompi (ja parempi) aika olisi edessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

oksettaa, ripuloin, olen laihtunut yli 3 kiloa viikon aikana. Jos tämä ruokahaluttomuus jatkuu, painoindeksi on alipainoisen puolella hyvin nopeasti. Töihin en pysty kunnolla keskittmään, mutta onneksi mulla on niin ihana pomo, että hänelle voin asioistani kertoa ja hän ymmärtää etten kykene antamaan nyt ihan täyttä panosta, vaikka parhaani yritän.



ap

Vierailija
24/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

olisi hyvä päivä ja elämä normaalia... odotan pelolla tulevaa iltaa ja miehen kotiutumista.



ap

Vierailija
25/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oot tosiaan ihana, aikuinen nainen. Ei ole varmasti montaa kaltaistasi. Toivon, että asiat järjestyvät. Elämä ei todellakaan aina mene suunnitelmien mukaan.



Toisaalta taas, ei se puoliso vaihtamalla parane. Vähän ihmettelen tätä ihastustakin. Itse en ikinä voisi kuvitellakaan "selvitteleväni tilannetta" naimisissa olevan miehen kanssa. Aikuisella ihmisellä on kuitenkin vastuu teoistaan. Voimia ja rohkeuttta sinulle!

Vierailija
26/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tavallaan teit mielestäsi hyvin järkevästi. Et ruvennut kiljumaan ja saanut hepulia. Mutta...Sanot myös että miehesi tuntien hänen päätökseensä siitä haluaako hän uuden naisen vai sinut voi mennä viikkoja, kuukausia.



Minusta ei ole järkevää antaa miehen nyt saada kaikkea. Hän on aikuinen ihminen. Hän on parisuhteessa. Hänen pitää pystyä päättämään haluaako hän: 1) pitää vaimonsa vai 2) "ottaa" uuden naisen. Miksi sinun täytyisi kiltisti odottaa kotona kumminpäin vaaka kallistuu? Mies nauttii kotioloista ja passaamisestasi (joka varmasti vielä nousee tavallisesta tasostaan) ja toisaalta viettää aikaa tämän uuden naisen kanssa. Mitä ihmeen tarvetta miehellä olisi itse asiassa koskaan muuttaa tilannetta muunlaiseksi?



Olen ehdottomasti sitä mieltä että sinun ei kannata pitää kynsinhampain kiinni miehestäsi tai muuttua kauheaksi hirviöksi. Mutta ei ole tosiaankaan oikein myös sekään että mahdollistat miehellesi tämän uuden naisen tapaamiset ilman että miehesi "menettää" samalla jotain. Ehdottaisin että niin kauan kuin mies ei tiedä mitä tahtoo hän saa asua esim. hotellissa/sukulaisilla/kaverilla/missä asuukin. Hän saa sitten tulla samalla tavalla katsomaan teitä kuin uutta naistaankin. Näin hänellä on oikeasti tarve tehdä päätös. Ja sinusta ja perheestännekin tulee taas mielenkiintoisempi kun te ette ole "aina saatavilla" kun vaan tulee kotiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä suhde on ollut aika riitainen aika ajoin ja en ole voinut luottaa mieheeni enää vuosiin. Ero on ollut mielessä jo muutaman vuoden, mutta niiden aikana on ollut hyviäkin aikoja. Eilen illalla lähdin toisen miehen luokse ja hänen kanssaan jatkan tästä eteenpäin.

Vierailija
28/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mahtavaa, miten hienolla tunteella asiaan suhtaudut. Olet todellakin ajamassa kaikkien etua -paitsi ehkä omaasi. Mietin nimittäin annatko miehelle luvan kohdella sinua huonosti? Jos mies tulee takaisin, koittakaa puhua asiat niin, että et kuitenkaan hyväksy jatkuvaa empimistä. On todella raskasta elää suhteessa, jossa toisella on kaikki valta.



Kuulostaa siltä, että olet todella tehnyt työtä perheesi eteen, ja on harmi jos miehesi ei näe sitä miten hieno ja arvokas olet. Toivottavasti hän sen huomaa, mutta kaltaisesi vahva kiltti nainen pärjää kyllä elämässä ilmankin tuota miestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos mies sanoisi mulle 20 vuoden yhdessäolon jälkeen että on ihastunut toiseen eikä tiedä haluaako enää olla minun ja lasten kanssa, niin minä antaisin hänelle minuutin aikaa tehdä lopullisen päätöksen.

Kun on avioliittoon astunut, on silloin sitoutunut tahtomaan rakastaa juuri omaa puolisoaan ja se tarkoittaa sitä että omille mielihaluille ei anneta periksi vain siksi että sattuu ihastumaan johonkin toiseen. Kun on perheen perustanut ja lapsia hankkinut, on sitoutunut kokonaisuuteen, jossa yhden osasen sooloilut ei käy päinsä. Jos ei mun mies tätä tajuaisi, saisi mennäkin.

Vierailija
30/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mahtavaa, miten hienolla tunteella asiaan suhtaudut. Olet todellakin ajamassa kaikkien etua -paitsi ehkä omaasi. Mietin nimittäin annatko miehelle luvan kohdella sinua huonosti? Jos mies tulee takaisin, koittakaa puhua asiat niin, että et kuitenkaan hyväksy jatkuvaa empimistä. On todella raskasta elää suhteessa, jossa toisella on kaikki valta.

Sinä ajattelet nyt kaikkien muiden parasta paitsi omaasi. Kaikilla muilla on hyvä olla paitsi itselläsi.

Tottakai on hienoa ettet ruvennut kiljumaan ja saanut kohtausta. Se on aikuisen naisen toimintaa. Mutta ei ole mitään järkeä alistua vaimoksi jonka mies saa luvan kanssa treffailla ihastustaan ja itse vain elätellä toivoa että mies valitsisi kuitenkin minut.

Sinun pitää myös miehen onnen lisäksi ajatella omaa onneasi. Sinun pitää myös miettiä omaa jaksamistasi. Sinun pitää myös miettiä sitä että sinä et saa antaa itseäsi kohdeltavan huonosti. Jos sinä annat luvan miehelle treffailla muita naisia niin tottakai hän sen tekee, nyt ja tulevaisuudessa. Miksi mies saa kaikki kodin ilot ja edut ja silti voi tavata ihastustaan? Ja vielä sinun luvallasi.

Sinä olet yksin vastuussa omasta onnellisuudestasi. Älä ole alusmatto, älä anna miehesi tehdä "mitävaan" ajatuksella että jos annan tarpeeksi tilaa niin hän ehkä valitsee kuitenkin minut. Älä huuda, älä aiheuta hirveää kohtausta, älä saa hepulia. Sen sijaan laita mies oikeasti valinnanpaikkaan. Ystävällisesti mutta tiukasti. Sinä et ole kakkosluokan kansalainen jonka pitää olla kotona ja toivoa että mies nyt sattumalta kuitenkin valitsisi sinut eikä jotain muuta.

Tsemppiä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet ollut uskomattoman vahva, täytyy sanoa. Vanhat tunteet tulivat pintaan lukiessa viestiäsi, en ole kokenut mitä sinä olet kokenut - mutta olen kokenut saman lapsen kannalta. Isä löysi uuden ihastuksen ja lähti. Ja mikään - mikään - ei ollut lapsen elämässä ennallaan sen jälkeen, vaikka isääni säännöllisesti joka toinen viikonloppu näinkin.



En tiedä minkä ikäsiä lapsia teillä on. Itse olin eron aikaan alle 6- vuotias, ja sen ikäisen on mahdoton käsittää sitä, miksi isä lähtee pois. Sen päivän jälkeen meni todella monta sellaista vuotta, joina pelkäsin kuolemakseni sitä, että eräänä päivänä myös äiti löytää uuden ihastuksen ja lähtee - ja me lapset jäämme yksin.



Lapsen äidin jättäminen oli siis tässä suhteessa täysin sama kuin lasten jättäminen, ja se on mielestäni julmaa. Ihastuksia tulee ja menee. Mies on jo valintansa tehnyt silloin kun lupautui sinulle ja hankki lapsia kanssasi. Lapsen näkökulmasta mielestäni hyvin harvoin on sellaista tilannetta, että avioero olisi lapsen kannalta hyvä ratkaisu. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin, eivätkä erillään asuvat vanhemmat ole koskaan sama asia.



Mutta niinkuin joku jo totesi, rakkautta ei voi pakottaa. Jos mies päättää lähteä, niin häntä ei voi pakottaa jäämään - vaikka hän tekeekin väärin ja samoin tekee tämä "ihastus", jonka moraalista minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa - hän varmasti tietää, että miehellä on perhe, jolloin tämä tilanne tekee hänestä todella julman ihmisen. En voisi kuvitellakaan koskaan ikinä missään tilanteessa liehitteleväni miestä joka on naimisissa ja jolla on lapsia, en vaikka olisin kuinka ihastunut. Valitettavasti tällaisia miehesi ihastuksen kaltaisia lut..kia silti löytyy maailmasta.



Voimia sinulle. Sanoisin, että älä ole liian kiltti, eli älä kestä mitä tahansa. Jos mies alkaa loukata sinua, esim. viettämällä säännöllisesti öitä naisen luona, älä anna hänen tehdä sitä ilman seurauksia. Hän on silloin valintansa tehnyt, vie lapset ja itsesi silloin pois siitä yhtälöstä. Toivottavasti tilanne ei mene eroon, mutta jos menee, niin muista, että mitä tahansa tulee, niin älä käytä lapsia aseena. Se on lapsille vielä pahempaa kuin ero.

Vierailija
32/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli ihan ensiksi iso hali ap!



Vaan on silti pakko sanoa. Sinä olet liian kiltti. Aivan liian kiltti.



En minäkään ehdota että aloittaisit hirveän huutokonsertin tai vetäisit pultit mutta oikeasti, ei sinun tule antaa miehellesi vapaita käsiä tehdä mitä vaan. Jos hän haluaa toisen naisen niin sitten hän menettää sen ensimmäisen. Se on niin simppeliä. Jos mahdollistat miehellesi toisen naisen tapaamisen niin tietenkin hän käyttää sen hyväksi. Päivät muuttuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi jne jne.



En usko että loputtomalla myötäämisellä ja joustamisella saavutat loppupeleissä mitään hyvää. Missä on miehen kunnioitus sinua kohtaan? Ei se ainakaan nouse kun hän huomaa että oma vaimonsa antaa hänen riekkua siellä sun täällä ja itse on kotona ja toivoo että mies valitsisi kuitenkin hänet.



Ole vahva nainen ja laita miehesi valinnanpaikkaan vaikka se kuinka sattuisi ja pelkäisit että mies tekee kannaltasi "väärän" päätöksen. Laita mies vaikka asumaan kaverille tai sukulaisiin siihen asti että hän tekee päätöksensä. Ajattelelet varmaan että "mutku sitten lapset...." vaan oikeasti, ajattele myös itseäsi. Ihmiset opettavat muille kuinka heitä saa kohdella. Olet pikavauhtia opettamassa miehellesi että sinä hyväksyt olosi kakkosnaisena, kilttinä vaimona jonka miehellä saa olla treffailuja muiden naisten kanssa avioliiton aikana ja joka vaan istuu kotona ja ymmärtää loputtomiin sekä toivoo parasta. Älä anna miehellesi tällaista käsitystä itsestäsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaan on silti pakko sanoa. Sinä olet liian kiltti. Aivan liian kiltti.



En minäkään ehdota että aloittaisit hirveän huutokonsertin tai vetäisit pultit mutta oikeasti, ei sinun tule antaa miehellesi vapaita käsiä tehdä mitä vaan. Jos hän haluaa toisen naisen niin sitten hän menettää sen ensimmäisen. Se on niin simppeliä. Jos mahdollistat miehellesi toisen naisen tapaamisen niin tietenkin hän käyttää sen hyväksi. Päivät muuttuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi jne jne.



En usko että loputtomalla myötäämisellä ja joustamisella saavutat loppupeleissä mitään hyvää. Missä on miehen kunnioitus sinua kohtaan? Ei se ainakaan nouse kun hän huomaa että oma vaimonsa antaa hänen riekkua siellä sun täällä ja itse on kotona ja toivoo että mies valitsisi kuitenkin hänet.



Ole vahva nainen ja laita miehesi valinnanpaikkaan vaikka se kuinka sattuisi ja pelkäisit että mies tekee kannaltasi "väärän" päätöksen. Laita mies vaikka asumaan kaverille tai sukulaisiin siihen asti että hän tekee päätöksensä. Ajattelelet varmaan että "mutku sitten lapset...." vaan oikeasti, ajattele myös itseäsi. Ihmiset opettavat muille kuinka heitä saa kohdella. Olet pikavauhtia opettamassa miehellesi että sinä hyväksyt olosi kakkosnaisena, kilttinä vaimona jonka miehellä saa olla treffailuja muiden naisten kanssa avioliiton aikana ja joka vaan istuu kotona ja ymmärtää loputtomiin sekä toivoo parasta. Älä anna miehellesi tällaista käsitystä itsestäsi.

Vierailija
34/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luin juuri hiljattain kirjettä 1930-luvulta, jossa oma isoisoisoäitini päivittelee naapurin rouvansa kohtaloa: miehensä meni juna-asemalle hakemaan toisessa kaupungissa asuvaa rakastajatartaan luokseen viikonloppua viettämään - aviovaimonsa itkua nieleskellen seisoi vieressä ja katseli ja kärsi - vain lasten takia...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

onkin että mies tekee valinnan. Mun oli vaan pakotettava se menemään selvittämään asia toisen naisen kanssa. Itse hän ei pystynyt sitä päätöstä tekemään. Mutta olen välttänyt myös sitä että kertoisin mitä hänen pitää päättää/tehdä meidän avioliiton suhteen. Olen myös antanut takarajan mhin mennessä päätös pitää tulla (toki siihen on aikaa muutama viikko)



Passaamiset ym hellyden osoitukset minun puolelta ovat olleet hyllyllä siitä lähtien kun asia selvisi. Jos mies päättä erota ja lähteä toisen naisen mukaan, ei hän myöskään asu meidän luona kun sen ajan mikä on todella pakko! Ja hän tietää sen. En todellakaan aio jäädä kynnysmatoksi!



En myöskään aio jäädä odottamaan sitä että jos hän vielä mahdollisen eropäätöksen jälkeen haluaakin palata yhteen.



ap

Vierailija
36/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet todella vahva ihminen,mutta olisiko seuraavaksi aika ajatella ihan vain itseäsi? MITÄ SINÄ HALUAT? Mistä olet aina haaveillut? Voisi tehdä hyvää toteuttaa jokin unelmasi?Ole kerrankin itsekäs ja unohda se ukko edes hetkeksi. Ota ja lähde vaikka paratiisisaarelle ihan yksin. Ota niin sanotusti aikalisä ja lataa akkusi. Sen jälkeen on sinun vuorosi miettiä miten sinä haluat elää ja miten sinä olet oikeesti onnellinen, kenen kanssa?

Vierailija
37/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asenteesi on kadehdittavan aikuismainen. Ja hienoa että olette keskustelleet paljon, suhteenne on sikäli harvinainen. En tiedä miten itse toimisin vastaavassa tilanteessa, olen sen verran temperamenttinen. Vaatisin varmasti nopeaa ratkaisua, enkä myöskään haluaisi että mies asuisi kotona miettimisaikana.

Vierailija
38/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että ajoittain ääni on kohonnut eikä aina ole tullut kaikkea sanottua tämän asian selvittelyjen aikana rakentavasti... mutta ihan aina siihen ei ole kyennyt kun viha pakkaa pintaan.



ap

Vierailija
39/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuahan tässä kohdellaan väärin ja sinun unelmiasi ja elämää poljetaan.

Täytyy kyllä sanoa, että vähän ihmettelen minkälainen nainen tää "ihastus" on. En vain voi tajuta, miten kukaan lähtee vokottelemaan varattua miestä.



Pidä sinä urhea nainen uljaasti pääsi pystyssä. Nyt panostat itseesi ja siihen, että näytät hyvältä. Kuulostaa pinnalliselta, mutta se on yksi keino, jolla ylväys pysyy. Ja sekös sitten miestä kismittää kun vaimo puhkeaakin kukkaan tällaisessa tilanteessa.



Voimia!

Vierailija
40/59 |
10.01.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todellinne Rakkaus on vapautta jokaisen ihmisen tehdä omat valistansa ilman syyllistämistä tai pakkoa.



Mulla oli sama tilanne muutama vuosi sitten. Mies oli kovin ihastunut, valmis jättämään kaiken lyhyen tuttavuuden perusteella. Kehotin mennä tapaamaan, tutustumaan ennenkuin tekee mitään lopullista päätöstä, tutkiskelemaan tunteitaan.

Mutta mies ei mennyt. Hammasta purren koetti unohtaa ihastuksensa. Kunnes henkisesti romahti ristiriitaiseen tunne-elämäänsä.



Lopulta minä lähdin kärjistyneestä tilanteesta. Mies aikansa tapaili ihastustaan, mutta totesi minut kuitenkin paremmaksi, ja kun en enää halunnut tulla takaisin, katkeroitui ja on edelleen loukattu ja vihainen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän viisi