Kauhea kokemus naistenillassa!

Sä ootki yksinäinen, kuiva, katkera vanhapiika, joka ei tiedä elämästä mitään. :)

enkä vanhapiika. Saman miehen kanssa olen ollut onnellisesti yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Katkerakaan en ole, sillä elän juuri sellaista elämää kuin haluan. Kuiva tosin olen, kiitos aktiivisen liikuntaharrastukseni about viisi kertaa viikossa...

Elämästä tietämisestä en tiedä. Tiedän kyllä sen, että oma elämäni on mahtavaa enkä haluaisi sitä vaihtaa kenenkään nuorena lapsia, autoja ja omakotitaloja hankkineen äitylin kanssa.

Omassa kaveriporukassani osa hankki lapsia jo opiskeluaikana ja läheskään kaikki eivät löytäneet valmistuttuaan yhtä vakituista työpaikkaa, vaan ovat olleet useissa eripituisissa työsuhteissa, parisuhteista nyt puhumattakaan. Osalla opiskelukavereista oli jo yliopistoaikana takanaan pitkäaikainen seurustelusuhde, osa ei ole vieläkään (30+) löytänyt sopivaa kumppania. Osa on hankkinut lapsia myös melko spontaanisti, jotkut eivät niitä kykene ehkä koskaan saamaankaan. Mistä valmistuu kuvaamasi kaltaista homogeenistä sakkia?

25v paremmalle puolelle, lapset saadaan usein vasta 30-vuoden korvilla. Ensin valmistutaan, löydetään työpaikka, tehdään töitä muutama vuosi ja vasta sitten mietitään lapsia. Tai näin ainakin omalla kohdallani sekä kaveripiirilläni.

Ja apua!!! Olen 22!! Säälikää minua!!! Eihän minulla ole kuin mies, 2 lasta, omakotitalo, auto ja vielä se maatila päälle. Mulla EI voi olla omaa elämää xD Keksikää jotakin parempaa :)

Kun nuoret äidit naivisti luulevat, että kaikki naiset kuitenkin haluavat sen mitä heillä jo on. Että he ovat ikäänkuin voittaneet kisassa ja saaneet nuo jutut ennen muita - kateellisia - lapsettomia. Itse olen vapaaehtoisesti lapseton yli kolmekymppinen nainen ja nuo sinun luettelemat "saavutukset" lähinnä nostavat niskakarvani pystyyn. En koskaan, koskaan, haluaisi elää sinun "ah niin idyllistä" tavis-elämääsi lapsineen, omakotitaloineen ja autoineen.

mutta minä en oleta että muut haluavat samaa kuin minä. Kuten vanhemmat äidit luulevat että elämän pitäisi mennä kuin heillä. Eli koulutus, töissä muutama vuosi ja vasta yli 30v iässä lapsia. Eli jos yhtään tajusit tekstiäni, se oli tarkoitettu juuri vanhemmille äideille jotka kuvittelevat ettei nuoristä äideistä ole mihinkään.

Sä ootki yksinäinen, kuiva, katkera vanhapiika, joka ei tiedä elämästä mitään. :)

enkä vanhapiika. Saman miehen kanssa olen ollut onnellisesti yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Katkerakaan en ole, sillä elän juuri sellaista elämää kuin haluan. Kuiva tosin olen, kiitos aktiivisen liikuntaharrastukseni about viisi kertaa viikossa... Elämästä tietämisestä en tiedä. Tiedän kyllä sen, että oma elämäni on mahtavaa enkä haluaisi sitä vaihtaa kenenkään nuorena lapsia, autoja ja omakotitaloja hankkineen äitylin kanssa.

että ihmiset haluaisivat vaihtaa paikkaa kanssani. Ilmaisen vain että minua ei tarvitse SÄÄLIÄ! Minä en sääliä kaipaa :) Jokainen elää elämänsä parhaalla katsomallaan tavalla.

että kaikille ihmisille lapset ja äitiys/isyys ei ole positiivinen asia. Kaikki eivät pidä lapsista, tiedä myös ihmisiä, jotka vihaavat lapsia eikä se minun mielestäni ole outoa tai törkeää jos joku minulle kertoo, ettei halua omia lapsia. Älä ota itseesi, kaikki eivät ole samalaisia ja pidä samoista asioista.

20-25 on liian nuori, kun moni itse on ollut noin lapsellinen siinä iässä..

Joten ole ylpeä että olet yhtä kypsä kun ikäisesi kuuluukin.



Ennenkin lapset on saatu aikaisemmin kuin nykyään, nuoret naiset tuntuvat aikuistuvan vaan juuri tuolla tavalla myöhempää nykyään ja sitten syytetään näitä normaaleita myös..



Älä piittaa tuollaisista kakaroista!

Ja ihan hyvä että tulevat olemaan vanhempia äitejä, kun ei kypsyys selvästikkään riitä;)



Ja jos mietitään kuka on kateellinen ja kenelle, niin taitaa mennä toisinpäin. Itsestään varma onnellinen ihminen EI arvostele muiden ratkaisuja.



Ja kaiken lisäksi et edes ole mitenkään nuori! Alle 20 on tosi nuori äiti!:D

ja omanikäisenä ja ei perus maripaitaäitinä pitivät sinua kaltaisenaan joka voit valottaa sitä äitiyden ihmeellistä maailmaa ja uskaltautuivat kyselemään asioista niiden oikeilla nimillä. viiniäkin oli varmaan juotu?



Olisin varmaan itse kysellyt samalla tavalla, mutta olinkin itse se joka on ensimmäisenä jälkeläisiä syytänyt 24-vuotiaana.

Vieläkin joskus parikymppiset ihmettelee etten näytä äidiltä ja ei arvais että on lapsia ja kyselevät sen minkä uskaltavat, kännissä varmaan kysyisivät samoja mitä nuo sinun tuttavuudet... kai niillä on sellanen pelko että äideille ilmestyy synnytyksen jälkitautina se lyhyt permistukka ja tuulipuku, crocsit tms ja puheenaiheet on sen koommin pelkkää nicopetterin kuivaksi opettelua ;-D



Itse olen kiitollinen kun kävi niin että tulin suht. nuorena äidiksi, palautuminen tapahtui itsestään ja jaksoi valvoa, eikä raskautumisen kanssa ollut ongelmia eikä pelkoa riskiryhmään kuulumisen takia niinkuin monilla päälle kolmikymppisenä aloittavilla.



Se mua vähän ihmetyttää kun joku tuolla sanoi että akateemiset ensin opiskelee kauan, sitten duunaa ja sitten vasta miettii vauvoja, eikai se kaikilla valinta ole, vaan riippuu siitä milloin sattuu kunnollinen mies kohdalle. Toki akateemisetkin ymmärtää biologian perusteita sen verran ettei tarkoituksella jätä laste tekoa liian pitkälle, jos sen asian suhteen jotain suunnitelmaa laativat?



Tämä pieneksi muistutukseksi jos joku kolmekymppinen opiskelija sattuu lukemaan ja ajattelee että pari vuotta vielä ja sitten asunto ja sitten vasta... ei kannata jättää sinne liian hamaan tulevaisuuteen jos on sopiva mies ja ehdottomasti haluaa biologisia lapsia! opinnot ehtii tehdä loppuun vaikka oiskin vauva, ja duuniin ehtii kans mutta hedelmällisyys tippuu dramaattisesti kolmenkympin jälkeen, ja mahdollisuus saada sairas lapsi lisääntyy.

Mutta onhan se vähän sellasta itsensä puolustelua nuo aikaisemmat kommentit.. ihan luonnollista ihmiseltä, ettei kestä muiden onnistumista:/

Ja perustelee omilla "titteleillään"..huoh..

Itse menin naimisiin 26 vuotiaana ja olin sitten 26 tai 27 kun yhdessä porukassa pidettiin tooosi toooosi ihmeellisenä sitä, että joku on jo naimisissa!!?!? Ja ei ollut siihen maailman aikaan meillä edes vielä lapsia...

jos alle 25-vuotias ei voi kuvitella haluavansa lapsia, on hänen persoonansa häiriintynyt? Ja äitejä pitää arvostaa ja palvoa?

Monet tuntemani nuoret naiset kyllä kertovat haluavansa lapsia, vaikka eivät juuri siinä hetkessä niitä aiokaan tehdä. He kyllä arvostavat äitejä, eivätkä pidä heitä minään outoina poikkeusyksilöinä. Nämä naiset ovatkin täysipäisiä ja tasapainoisia ihmisiä.

Jotkut naiset eivät voi kuvitellakaan saavansa lapsia tai haluavansa sellaisia riesoikseen. Monesti näillä ihmisillä on vaikeuksia oman identiteettinsä ja itsensä kanssa, joten vastuunottaminen toisista tuntuu utopialta ja pelottavalta.

En oikein ymmärrä, miten lapsiin ja äitiyteen voi suhtautua noin oudosti, sehän on ihan luonnollinen asia, vaikka monet toki suunnittelevat sitä kolmikymppisenä - silti siihen voi suhtautua positiivisesti aiemminkin.

että jos on korkeakoulu käyty ja ikää 26v niin ei kovin monelle tule mieleen että olisi jo lapsia. Tai ainakin minun lapseni ovat tulleet "yllätyksenä" työkavereille, uusille tuttavuuksille jne. Hyvä puoli tässä on että sain heti valmistumisen jälkeen hyvän työpaikan (olin 24v) eikä työhaastatteluissa ikinä kukaan edes tiedustellut tästä lapsiasiasta mitään (toisin kun monilta 3-kymppisiltä vaikka ei tietenkään saisi)..



Ja ketjussa aiemmin elämäntyylistään kinasteleville sanoisin että jokaisen pitää olla tarpeeksi rohkea elämään sellaista elämää kun itse haluaa. Joku on aina halunnut lapsia, toinen ei ikinä. Jollekin on tärkeää elää "omaa elämää" (mitä se sitten lieneekään), toinen taas haluaa elää perhe-elämää.



Jos ajattelen omaa elämääni niin tottakai välillä tuntuu siltä että olisi ihanaa olla vapaa menemään ja matkustamaan miten itse tykkää mutta jos taas olisin edelleen lapseton niin luulen että kaipaisin lapsia yli kaiken. Että parempi näin.



Ap:lle sanoisin että kaverisi ovat suht lapsellisia vielä, mutta tuskinpa he pahalla tarkoittivat kysymyksiään. Minä olisin varmaan vastannut että parisuhde voi hyvin, vartaloon raskaudet jättää jälkensä mutta ei niillä ole mitään merkitystä kun syynä on x määrä näin ihania lapsia ja pääasia minulle on se nykyisin miltä tuntuu eikä miltä näyttää ja voin kyllä edelleenkin käyttää bikineitä jne...Ehkä kaverisi vain kyselivät asioita jotka heitä pelottivat eniten mutta joista ei saa oikein mistään oikeaa tietoa..?

Kuinka itsekäs pitää ihmisen olla, että hommaa kakaroita jotta oma vanhuus olisi mukavampaa? Joskus vaan on niin vaikea ymmärtää teitä äiti-ihmisiä...

tuo on kyllä totta, että nykyään on yleistynyt lasten hankkimisen siirtäminen ihan vetelyys-syistä.



Halutaan elää nuoruutta kolmivitoseksi. Sitten ihmetellään, että lapsia ei tahdo tulla.



Kivaa olla teinien vanhempana, kun itse on eläke-iässä !



Nykynuorten käsitys elämästä ei ole aina kovin realistinen.

oma kommenttisi on tyhmä - taisi osua omaan nilkkaan ?



Sukupolvien yhteiselo on kuule aika paljon ennen yökerhoja, BB-taloja ääliöille ja netti-schaissea keksitty juttu.



Get a life !

46: no, saako tuntemattomat ihmiset sit kysellä sun alapääasioista, ja mietiskellä ääneen, mitä sun rinnoille kuuluu? Tommonen käytös on törkeää, eikä sitä voi puolustella muulla kuin lapsellisuudella, ajattelemattomuudella ja elämänkokemuksen puutteella.

että sekä puolin että toisin; mikä oikeus meillä on kommentoida toistemme elämää? Mikä oikeus lapsettomilla on udella toisen alapään repeämisistä ja parisuhteen kunnosta? Mikä oikeus lapsellisilla on halveksua lapsettomia ainoastaan itsekkäiksi ja bilettäviksi sinkuiksi? Onko halveksuttavaa olla sinkku? Entä jos pariskunta ei vaikka saa lapsia? Eikö oikeaa ja antoisaa elämää voi viettää ilmankin?



Muuten rasittaa kauhea tarve päteä omalla elämällään. Ei minua tarvitse arvostaa "äitinä" muiden kuin omien lasteni. Muiden tarvitsee arvostaa minua ihmisenä, jos olen heidän mielestään hyvä tyyppi.

Sen jälkeen alkoivat puhua "mä en ainakaan koskaan halua lapsia", "koko elämä menee ihan hukkaan eikä enää voi tehdä mitään", "Mäkelän Maijakin just sano, että se katuu sitä että teki lapset nuorina".. Ja toivat ilmi, että olettavat minunkin katuvan lastani ja kadehtivan heitä!

Mulla yksityisyyden raja työpaikalla on sellainen, että en halua intiimeistä asioista keskustella työkavereiden kanssa (täällä on niitäkin, jotka kertoo ihan kaiken ja välillä menee ruokapöydässä ruokahalua, kun ihan kaikki asiat on pakko jakaa).



Lähimpien ystävien kesken voin keskustella avoimemmin ja puhua vaikkapa synnytyksen aiheuttamasta repeytymisestä tai kuukautiskivuista tms. Mutta edes parhaimpien ystävien kesken en halua puhua esimerkiksi intiimeimmistä seksiin liittyvistä henkilökohtaisista kokemuksista. Joillakin on suuri tarve jakaa nämäkin asiat. En haluaisi, että mieheni puhuisi näistä asioista kavereilleen, joten mielestäni minullakaan ei ole oikeutta jakaa niitä omien kavereideni kanssa.



Puolitutuille ei tosiaankaan tarvitse kertoa, miten synnytys on vaikuttanut kroppaan tms. Ja noiden asioiden tiedusteleminen ap:n kuvaamalla tavalla on moukkamaista ja osoittaa käytöstapojen puutetta.

on tyhmä. Ilman lapsia ei ole lapsenlapsiakaan ja voi olla aika tylsä vanhuus luvassa. Tietysti voihan sitä sitten bailata muiden sinkkumummojen kanssa palvelutalossa, kropat ja alapää huippukunnossa... Mieskin kun todennäköisesti jo kuolee viimeistään 65 v. tai sitten vaihtaa jo ajoissa nuorempaan, jonka kanssa voi vielä hankkia niitä lapsia.

on tyhmä. Ilman lapsia ei ole lapsenlapsiakaan ja voi olla aika tylsä vanhuus luvassa. Tietysti voihan sitä sitten bailata muiden sinkkumummojen kanssa palvelutalossa, kropat ja alapää huippukunnossa... Mieskin kun todennäköisesti jo kuolee viimeistään 65 v. tai sitten vaihtaa jo ajoissa nuorempaan, jonka kanssa voi vielä hankkia niitä lapsia.