Vauvan nk. huudatusunikoulu: miten olette toteuttaneet?

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,2547,6444,6445,7649



Kannattaa käydä lukemassa. Siellä on tietoa vauvojen unihäiriöistä ja niiden hoidosta.

kokemuksia ja vinkkejä eikä mitään jeesustelua.

sanoit,että nukutat kolmea lasta? miksi pienimmän pitäisi nukahtaa yksin jos ei vanhemmatkaan lapset osaa? mä myös laitan eka 2v. ja 4v. sänkyynsä ja sitten nukutan 1v. ja istun vaikka 2 tuntia siellä sängyn laidalla..hullulta kuulostaa tollanen huudatus,kyllä se lapsi oppii nukahtamaan yksinään ihan ajan kanssa!huh...

ja mä oon yh ja hyvin nukutushommat hoidan yksinänikin.

opettako niitä lapsia ikinä siihen että heidät nukutetaan...se on niin tyhmää!!



Meillä kaksi lasta jo molemmat ihan alusta asti opetettu nukahtamaan yksin...sillon ei tarvitse myöhemmin miettiä et miten tästä selvitään...ei kannata kusta omille nilkoille.



Vauvat myös oppivat käyttämään huutoa hyväksi, useimmiten suoraan karjumaan alkava vauva on hysteeristen vanhempien jotka pelkäävät vauvaa ja sen mukana tuomia juttuja..vauva siis opetettu siihen että kun huudan he tulevat heti! järki käteen..ne on omia lapsia eikä niitä tarvitse pelätä.

meidän 2 lasta on nukahtanut itse n. 0,6kk iästä alkaen ja toinen on nyt eskarilainen.

kyllä he alkuun aina huusivat, mutta välillä käytiin silittämässä ja taas hetkeksi yksin-> huutoa ja taas sama toistui..tätä jatkuin n.2vko-1kk

sitä mieltä, että se on pahasta.

t. 4 lapsen äiti

lapsi itkee (huutaa?) molemmissa. Ja molemmissa käydään välillä rauhoittamassa lasta erilaisin tempuin.

kun tässä keskustelussa käytetään sanoja "unikoulu" ja "huudatusunikoulu" sekaisin, eivätkä kirjoittajat tunnu aina itsekään tietävän, mitä tarkoittavat kirjoittaessaan unikoulusta. Suurin osa unikoulun kritisoijista kuitenkin kritisoi kaiketi nimenomaan sitä huudattamista eikä kaikkia unikouluja.

Stna, terminologia kuntoon!

Oli pakko avautua.

itkeekö lapsi yksin sängyssä vai vanhemman silitellessä/sylitellessä tai vaikka vanhemman vieressä. Tuolla huudatusunikoululla tarkoitetaan nimenomaan sitä, että lapsen annetaan itkeä yksin tietty aika ennen kuin häntä mennään rauhoittamaan. Lempeämmissä unikouluissa lasta ei koskaan jätetä yksin itkemään.

Ihana kyllä, ettei ole varma, mitä sanalla tarkoitetaan, mutta on silti sitä mieltä, että se on pahasta :D

että on nukuttava eikä seurusteltava, jos äiti on koko ajan siinä vieressä tai kantaa tai sylittää? Siis jos miettiin, että eihän se tilanne sitten paljoakaan eroa siitä, miten ollaan päivällä olohuoneessa. Ehkä on hämärämpää, riittääkö se? Varsinkin jos äiti sitten laulelee jotain niin sehän on hyvää viihdettä. Ja jos vauva ei nukahda, kun äiti on vierellä tai isä, niin jatketaanko tätä metodia silti pitkäänkin? Abaut kuukausi? Jos siis oletetaan, että vauva nukkuu aina sitten aamuyöstä kun isommat pitää sitten laittaa kohta jo kouluun jne. päivä alkaa ja äidin on taas noustava.

On siinä vissi ero itkeekö lapsi yksin sängyssä vai vanhemman silitellessä/sylitellessä tai vaikka vanhemman vieressä. Tuolla huudatusunikoululla tarkoitetaan nimenomaan sitä, että lapsen annetaan itkeä yksin tietty aika ennen kuin häntä mennään rauhoittamaan. Lempeämmissä unikouluissa lasta ei koskaan jätetä yksin itkemään.

Ihana kyllä, ettei ole varma, mitä sanalla tarkoitetaan, mutta on silti sitä mieltä, että se on pahasta :D

MLL:n unikouluoppien mukaan.

Tässä ohjeet:

1. Kun lapsi itkeskelee ennen nukahtamistaan tai yöllä herätessään, arvioi itkun sävystä, onko se kutsuvaa vai väsymyksestä kertovaa ja itsekseen vaimenevaa.

2. Jos lapsen itku jatkuu tai voimistuu, mene lapsen luo ja laita kätesi tukevasti mutta lempeästi lapsen päälle. Pidä kättä paikoillaan, kunnes lapsi rauhoittuu, mutta ei niin kauan, että lapsi nukahtaa.

3. Jos lapsen itku kiihtyy, sivele lasta tuntuvin, säännöllisin, rytmisin liikkein. Hartiat, selkä ja pakarat sopivat tähän hyvin.

4. Jos lapsi ei edelleenkään rauhoitu, nosta hänet syliin ja pitele tukevasti pystyssä rintaasi vasten selkäpuolelta silittäen. Kun lapsi tyyntyy, laske hänet takaisin omaan sänkyyn, mutta pidä ”tassukontakti” vielä hetken.

"Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.

Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä."

"Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä."

"Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ”vaatimuksia” vanhemmat ”näyttävät hänelle kaapin paikan” eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.

Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.

Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita."

Tää on kyllä niin tätä kasvatus"tieteellistä" huttua, että voi jee.

Tää kiinnostaa. Ihan tuli hätä käteen, kun eräs älykkö sanoi tuolla toisaalla, että mun itkunukutettu lapseni on tuleva Skupolli.

Ennen vanhaan ei nukuttu koskaan. Entisaikojen Lotat valvoivat sota-aikanakin vauvojensa kanssa vuositolkulla 24/7. Eikä valitettu.



Nykyäidit ne haluavat nukkua. Aivan outoa. Ei aikuinen ihminen -varsinkaan ÄITI- tarvitse unta. Hirveän itsekästä se, ettei äiti suostu pärjäämään 15 minuutin torkkumispätkillä. Kyllä on hirveetä white trash- ynnä pullamössökulttuuria tämä tämmöinen.



Ei jumalauta voi aikuinen nainen haluta keskeytyksettömiä yöunia. AIVAN sairasta. Olen sitä mieltä, että pakkosterilisaatioon kaikki oletetut unikouluttajat!



Tossa toisessa ketjussa todettiin, että unikoulutetuista vauvoista kasvaa Skupolleja. Olen samaa mieltä. Tuskin maltan odottaa, milloin oma unikoulutettu lapseni räjäyttää pommin, ammuskelee summittaisesti tai liittyy Al Qaida-järjestöön.

Tää kiinnostaa. Ihan tuli hätä käteen, kun eräs älykkö sanoi tuolla toisaalla, että mun itkunukutettu lapseni on tuleva Skupolli.

kun tässä keskustelussa käytetään sanoja "unikoulu" ja "huudatusunikoulu" sekaisin, eivätkä kirjoittajat tunnu aina itsekään tietävän, mitä tarkoittavat kirjoittaessaan unikoulusta. Suurin osa unikoulun kritisoijista kuitenkin kritisoi kaiketi nimenomaan sitä huudattamista eikä kaikkia unikouluja.



Stna, terminologia kuntoon!



Oli pakko avautua.

lapsi itkee (huutaa?) molemmissa. Ja molemmissa käydään välillä rauhoittamassa lasta erilaisin tempuin.

kun tässä keskustelussa käytetään sanoja "unikoulu" ja "huudatusunikoulu" sekaisin, eivätkä kirjoittajat tunnu aina itsekään tietävän, mitä tarkoittavat kirjoittaessaan unikoulusta. Suurin osa unikoulun kritisoijista kuitenkin kritisoi kaiketi nimenomaan sitä huudattamista eikä kaikkia unikouluja.

Stna, terminologia kuntoon!

Oli pakko avautua.

sitä mieltä, että se on pahasta.

t. 4 lapsen äiti

lapsi itkee (huutaa?) molemmissa. Ja molemmissa käydään välillä rauhoittamassa lasta erilaisin tempuin.

kun tässä keskustelussa käytetään sanoja "unikoulu" ja "huudatusunikoulu" sekaisin, eivätkä kirjoittajat tunnu aina itsekään tietävän, mitä tarkoittavat kirjoittaessaan unikoulusta. Suurin osa unikoulun kritisoijista kuitenkin kritisoi kaiketi nimenomaan sitä huudattamista eikä kaikkia unikouluja.

Stna, terminologia kuntoon!

Oli pakko avautua.

Mietin tässä että mitä mieltä olette siitä, että vauva (tässä tapauksessa 9kk) huutaa rajusti kun tottunut nukkumaan tissi suussa ja nyt äiti niin väsy että pakko päästä tavasta eroon? Ei jätetä vauvaa yksin mutta maitoa ei anneta.

Ajattelin kokeilla tuota unikoulua. 5 min itkua ja sitten lohduttamaan hiljaiseksi, sittaen takasin sänkyyn. Ja toistoa tarvittava määrä. Kuulostaa inhimilliselle ja tehokkaalle tavalle. Tuttavani käytti samaa metodia ja nukkuvat koko perhe nyt hyvin. Hienoa kuulla unikoulun todella toimivan. Siispä kokeiluun.

Granju suosittaa, että lasta ei jätetä yksin öiseen aikaan. Perhepeti voi taata paremman unen koko perheelle, kun vauvan yöheräämiset vähenevät.

"Please, please, please don't Ferberize your baby", Granju kirjoittaa - Dr. Richard Ferber on amerikkalainen lääkäri, joka on kirjoittanut Babywise-oppaan, jossa suosittelee huudattamisunikoulua vauvoille parempien yöunien takaamiseksi.

Granjun mukaan vauvan jättäminen yksin huutamaan on kaikkea muuta kuin suositeltavaa. Se on piittaamattomuutta vauvan tarpeista ja tylsyttää vanhempien vaistoa lapsen viestejä kohtaan. Lisäksi pitkitetty itkeminen on haitallista vauvoille. Kaiken huipuksi, Granju kirjoittaa, huudattaminen ei paranna yöunia yleensä kuin tilapäisesti.

Juliana, yksivuotiaan tyttären äiti, kertoo kokemuksensa huudattamisesta, "Ferberin metodista".

" Kokeilimme sitä, kun Jenna oli puolivuotias, vaativa ja suuritarpeinen vauva. Jenna alkoi huutaa kurkku suorana sillä sekunnilla, kun lähdimme huoneesta (siliteltyämme ja taputeltuamme häntä ensin, kuten Ferberin kirjassa suositellaan). Hän jatkoi hirvittävää, korviasärkevää karjuntaansa pieniä taukoja lukuunottamatta neljän tunnin ajan.

Silloin tällöin kävimme kertomassa hänelle, että rakastamme häntä ja teemme tätä vain hänen omaksi parhaakseen. Joka kerta, kun näin hänen pienet kyynelten juovittamat kasvonsa anelemassa, etten jättäisi häntä, minusta tuntui kuin kuolisin. Mutta kirjan mukaan meidän oli tehtävä se, mikä oli Jennalle parhaaksi, jos halusimme olla hyviä vanhempia. Muuten hän ei koskaan oppisi nukahtamaan itsekseen.

No, lyhyesti sanottuna hän ei lopultakaan nukahtanut tuona yönä ja minä tunsin sisälläni, että se mitä teimme, oli todella väärin.

Viikkoja tapahtuman jälkeen Jenna ripustautui minuun kuin apinanpoikanen eikä halunnut päästää minua näkyvistään.

Hänen kurkkunsa oli käheä huutamisesta.

Hän alkoi itse asiassa nukkua paljon huonommin kuin aikaisemmin, koska hän pelkäsi, että jättäisimme hänet taas yksin. Koko kauhea kokemus sai minut etsimään uudenlaista tapaa käsitellä hänen persoonaansa.

Olen todella iloinen, että löysin Tri Searsin kirjan ("The Fussy Baby: How To Bring Out the Best in Your High-Need Child", Signet 1989). Se muutti elämämme." (Juliana)

Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä.







Varo vauvakouluttajia = huudatusunikouluttajia



Oletko kuullut nämä neuvot?



"anna vauvan itkeä itkunsa"

"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"

"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"

"mitä, imetätkö yhä?"



Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.



Mikä vauvakoulutuksessa = huudatusunikoulussa on vikana?



Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.



Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.



Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.



Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.



Toimiiko vauvakoulutus todella?



"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.



Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.



Sulkeutumisoireyhtymä



Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.



Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.



Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.



Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.





***************

Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.



Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.



*******************



Lähde:

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)



William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen.



Unikoulu ei ole hyväksi lapselle



Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin. Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle. Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nouseeja hänen lihaksensa ovat jännittyneet. Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.



Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.



Pienet vauvat havahtuvat hereille unestaan useita kertoja yössä ja sillä näyttää olevan selkeä merkitys vauvan selviytymisen kannalta. Tuore tutkimus antaa osviittaa, että vauvat, jotka nukkuvat liian syvästi ja liian pitkään saattavat olla suuremmassa riskissä kätkytkuolemalle. Vauvan unijakson pidentäminen pidempien unijaksojen toivossa ei siis välttämättä ole vauvan edun mukaista. On normaalia, että 6 kk vauva herää vielä useita kertoja yössä ja kahteen ikävuoteen asti useimmat lapset heräilevät öisin. Vauvan katsotaan nukkuvan läpi yön, kun hän nukkuu yhtäjaksoisesti 5 tuntia yöllä. Ensimmäiset 6 kuukautta vauvan tulisi aina nukkua vanhempiensa huoneessa. Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James Mc Kenna muistuttaa, että vieressä nukkuminen vaikuttaa suotuisasti vauvan hengitysrytmiin, keskushermostoon ja verenkiertoon, joten alle 1-vuotiaan nukkuminen vanhempien vieressä suojelee vauvaa kätkytkuoleman riskiltä.



Monet äidit kokevat luonnollisimmaksi tavaksi nukuttaa vauvan rinnalle. Useimmat alle 2-vuotiaat lapset tarvitsevat vielä vanhempien apua nukahtaakseen, monet lapset vielä pidempäänkin

Vauvaa pidetään vaikeana, jos viimeistään puolen vuoden iässä yöt eivät mene heräilemättä. Viimeistään yksivuotisneuvolassa saatetaan sanoa, että nyt viimeistään lapsen pitäisi nukkua koko yö heräämättä. Se on lapselle hyväksi. Annetaan ymmärtää, että normaali lapsi nukkuu viimeistään puolivuotiaana läpi yön. Pahimmillaan vanhempia kielletään nukuttamasta lasta rinnalle tai syliin. Pelotellaan, että muuten lapsi ei opi nukahtamaan itsenäisesti.



Länsimaissa ongelmina pidetään yöheräilyä ja nukkumaanmenoon liittyviä taisteluja. Näiden niin sanottujen unihäiriöiden suuri määrä kertoo kulttuuristen tapojen ja vauvan biologian yhteensopimattomuudesta. Esimerkiksi Japanissa yöheräilyjä ei pidetä ongelmana vaan asiaankuuluvana. Tällöin vanhempien suhtautuminen asiaan eroaa länsimaisesta. Nukkumaanmenotaisteluitakaan ei samassa määrin ole, jos lapsi nukutetaan vanhemman läsnä ollessa ja hän saa nukkua vanhemman vieressä. Japanissa muuten suositellaan, että vauvaa ei jätettäisi yksin huoneeseen nukkumaan.



Vauvat eivät kärsi yöheräilystä, vanhemmat kyllä. Ei vauvan kyvyttömyys noudattaa kulttuurisia tapoja ole sairaus eikä ongelma. Lapsi toimii niiden biologisten tarpeiden mukaan, jotka ovat evoluution kuluessa valikoituneet optimaalisiksi toimintatavoiksi. Häiriintymätön uni ei ole ainoa hyvä uni. Vauvan unikäyttäytyminen ei myöskään ole yhteydessä vauvan moraalisiin ominaisuuksiin. Heräilemättä nukkuva vauva on ehkä evoluutiivisesti katsottuna elinkelvottomampi - ei kiltimpi tai helpompi kuin öisin heräilevä ikätoveri. Hiljaa omassa huoneessaan nukkuva vauva ei myöskään kasva yhtään itsenäisemmäksi - päinvastoin.



Lapsen kuuluu heräillä ja syödä äidinmaitoa öisin. Se on normaalia, asiaankuuluvaa ja luonnollista. Lapset lopettavat yöheräilyt yksilöllisesti oman aikataulunsa mukaan. Unikoulut ja muut vastaavat kidutusmenetelmät vain opettavat lapsen nukkumaan liian vähän ja tuovat lapselle hylkäämisen tunteen. Mikäli rintaa ei nukkuessa saa, lapsi voi nukkua vähemmän kuin tarve olisi ja nousta aamulla aikaisin syömään.



"Eikö teillä ole lapselle omaa huonetta? Eikö se ole kauhean hankalaa nukkua lapsen kanssa samassa sängyssä? Missä te harrastatte seksiä? Kyllä lapsen pitäisi nukkua omassa sängyssä. Varo, ettet kieri vauvan päälle ja tukahduta sitä."



Perhepeteilijät saavat kuulla mitä omituisimpia kysymyksiä ja lausahduksia. Siltä varalta, että lukija saa joskus vastailla samanlaisiin kysymyksiin, tässä muutama vastausmalli valmiiksi.



"Ei ole vauvalle omaa huonetta. Emme päivisinkään jätä noin pientä lasta valvomatta." " Eikö sinun ole hankala nukkua puolisosi kanssa? Hän on niin isokin, että valtaa varmasti koko sängyn." "Mikäli seksielämämme teille nyt mitenkään kuuluu, meillä on pari sohvaa, keittiönpöytä, sauna ja keinutuoli. Mitä, teettekö te sitä vain tylsästi sängyssä?"



"Miksi ihmeessä lapsen pitäisi nukkua erillään vanhemmistaan? Sehän on järjetöntä." "Näin äitinä kehoni toimii lasta hoitaakseen, ei tappaakseen. Ei, kehoni ei ole tappava ase, jota nukkuvan lapseni tulisi varoa." Lisäksi voi kysyä, että mikä oikeus aikuisella on toisen ihmisen läheisyyteen,, jos se evätään pieneltä lapselta.



Länsimaisella nukuttamisideologialla on taloudellinen ja uskonnollinen tausta. Samassa sängyssä nukkuvan vauvan uskotaan uhkaavan vanhempien parisuhdetta. Lisäksi länsimaissa arvostetaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä enemmän kuin perhekeskeisyyttä. Tähän liittyy väärä luulo siitä, että yksin nukkuminen tukisi lapsen itsenäistymistä.



Tiede on ollut osaltaan mukana vääristämässä käsityksiä lasten nukkumisesta. Monet nukkumistutkijat ovat määritelleet lapsen biologiseksi parhaaksi asioita, jotka oikeasti ovat hyväksi vanhempien sosiaaliselle ja taloudelliselle elämälle. Evolutiivinen näkökulma on unohdettu ja normiksi on asetettu yksin läpi yön nukkuva vauva. Tämä ei kuitenkaan ole ihmislajille biologisesti tai sosiaalisesti normaalia.



Länsimainen kulttuuri on saanut aikaan sen, että biologisesti epänormaali nukkuminen - vauva nukkuu yksin - on tullut normaaliksi, ja biologisesti normaali nukkuminen - perhepeti - on tullut epänormaaliksi.



Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja. Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.



Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.



Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?



Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.



Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.



(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)