Vauvan nk. huudatusunikoulu: miten olette toteuttaneet?

kukaan nyt hysteerisesti huutavaa vauvaa jätäkkään yksin vaan huutamaan...se mitäsanoin et vauvat pitää opettaa alusta asti itse nukahtamaan ei tarkoita sitä että meillä olisi vastasyntynyttä huudatettu täysillä täällä...meillä on opetettu nukahtamaan yksin alusta asti--> lapsi viedään sänkyyn ja kun hän itkee niin viedään tutti tai pieni silitys..poskeen ei saa koskea eikä vauvalle jutella. Jos ei rauhotu niin syliin hetkeksi ja sänkyyn sitten. Tämä siis tehdään heti alusta asti..molemmat meiän muksut nukkuneet 1kk:n iästä asti nukuttelematta..samoin myös 3ystävän lapset joille vinkkasin asiasta t.7

Olen 80-luvulla syntynyt ja sillon unikouluja pidettiin jo kahden kuukauden ikäsille...nykyään kaikki aiheuttaa niin hemmetisti vaan traumaa ja traumaa...voi luoja kun nää 2000-luvun pullamössö pennut on aikuisia.



"kamalaa lukea että äiti ei mene kun vauva huutaa hätää" diding! kun ne vauvat nyt ei useimmiten huuda hätää vaan mielenosoitusta siitä että miksi olen täällä! vauvalle pitää opettaa alusta asti että yöllä nukutaan ja päivällä seurustellaan...oletteko koskaan huomanneet että vauva nukahtaisi syliin ja kun lasketaan sänkyyn niin alkaakin huuto? se on sitä mielenosoitusta että en halua olla täällä vaan sylissä ja siinä vaiheessa on äidin/isän päätös että kumpaan lapsen opetat, siihen että nyt on nukkumisaika ja sinä saat nukahtaa sänkyysi vai siihen ettätule vaan syliin mussukka kun itkit ettei tule traumoja kun joku psykologi on niin sanonut..

vein lapsen sänkyyn ja rauhallisesti toivotettiin hyvät yöt.

minusta käyt liian usein 3 min välein vauvan luona.

itse en mennyt kun vasta sitten kun itku oli tosi rajua.sillon kävin.tarjosin hiukan vettä ja tutti suuhun ja poistuin paikalta.

huusi noin 20min ja siihen jäi.

tätä teimme 3 yötä ja sen jälkeen ei ole huutanut.

lapsesi on nyt tottunut että käyt usein hänen luonaan ja tietää että tulet kun huutaa.

meillä muksu tieti etten tule vaikka huutaa.

mutta kyllä se siintä.onnea yritykseen.

Lapsesi lakkasi itkemästä siksi, että sen on turha tuhlata voimiaan, koska kukaan ei kuitenkaan tule.

Normaali onnellinen vauva itkee, koska se tietää että saa apua kun hoitaja kuulee huudon.

Siis kyllä, sinä olet varmasti oikeassa siinä, että vauvalle pitää näyttää missä kaappi seisoo.

Viimeisen sadan vuoden aikana tehty psykologinen tutkimus on ehdottoman vääräsää ja suorastaan vahingollista.

meillä lapsi tietää että päivällä seurustellaan ja yöt nukutaan.ei tolle lapselle mitään traumaja ole syntynyt vaikka häntä huudatimme 3 yötä.jos sulla on aikaa paapoa kaiket yöt niin tee niin mutta meille tämä 3 yön huudatus oli paras ratkaisu.näin meille annettiin ohjeet sairaalasta.

seuraava vaihtoehto olisi ollut se että oisimme vieneet lapsen sairaalaan ja siellä sen olisi annettu huutaa koko yön.siksi teimme tämän kotona.

vein lapsen sänkyyn ja rauhallisesti toivotettiin hyvät yöt.

minusta käyt liian usein 3 min välein vauvan luona.

itse en mennyt kun vasta sitten kun itku oli tosi rajua.sillon kävin.tarjosin hiukan vettä ja tutti suuhun ja poistuin paikalta.

huusi noin 20min ja siihen jäi.

tätä teimme 3 yötä ja sen jälkeen ei ole huutanut.

lapsesi on nyt tottunut että käyt usein hänen luonaan ja tietää että tulet kun huutaa.

meillä muksu tieti etten tule vaikka huutaa.

mutta kyllä se siintä.onnea yritykseen.

Lapsesi lakkasi itkemästä siksi, että sen on turha tuhlata voimiaan, koska kukaan ei kuitenkaan tule.

Normaali onnellinen vauva itkee, koska se tietää että saa apua kun hoitaja kuulee huudon.

Aika kapeakatseisia nämä taivastelijat muutenkin. Kyllä minusta vauvalle on pahempi huutaa joka yö 23.00-04.00 kuukausikaupalla ("huolehdittuna") kuin muutamana iltana/yönä itsekseen ja sen jälkeen nukkua kunnon yöt!



Ja onhan siinä nyt hemmetti äiti aika valmista kamaa mullan alle, kun yhtä 1-vuotiasta saa kantaa ja kärrytellä selkä paskana ja viimeisillä voimilla neljään asti aamulla ja seuraava lapsi rääkäisee kuudelta ylös. Ja isän on pakko, nukkua, että jaksaa töihin. Jatketaan vain samaan malliin vai?



Kyllä minusta on pahempi vaihtoehto sekä vauvalle ja vanhemmille, että yöt on ihan täyttä sirkusta kuukausikaupalla. Onhan se vauvakin ihan eri tyyliin pirteä päivällä, kun on oppinut nukkumaan kunnolla yöt.

jatketaan samaan malliin ja nukumme rauhalliset yöunet kun nämä mitkä valvovat hyssytellessä.

voi olla et siinä on hermot tiukilla ja vielä lapsen elämä sekaisin enemmän.

Aika kapeakatseisia nämä taivastelijat muutenkin. Kyllä minusta vauvalle on pahempi huutaa joka yö 23.00-04.00 kuukausikaupalla ("huolehdittuna") kuin muutamana iltana/yönä itsekseen ja sen jälkeen nukkua kunnon yöt!

Ja onhan siinä nyt hemmetti äiti aika valmista kamaa mullan alle, kun yhtä 1-vuotiasta saa kantaa ja kärrytellä selkä paskana ja viimeisillä voimilla neljään asti aamulla ja seuraava lapsi rääkäisee kuudelta ylös. Ja isän on pakko, nukkua, että jaksaa töihin. Jatketaan vain samaan malliin vai?

Kyllä minusta on pahempi vaihtoehto sekä vauvalle ja vanhemmille, että yöt on ihan täyttä sirkusta kuukausikaupalla. Onhan se vauvakin ihan eri tyyliin pirteä päivällä, kun on oppinut nukkumaan kunnolla yöt.

miten ihmiset eivät ota nykyaikaista kehityspsykologian tutkimustietoa tosissaan vaan luottavat "omaan järkee" eli siihen miten helpoimmalla pääsee ja kun on aina ennenkin tehty eikä traumoja ole tullut.



Mä koen sen äitinä niin, että vaikkei mitään traumoja tulisikaan, vauvan kaoottisen maailman ainoa turvallinen kiintopiste olen minä ja jos minä en mene, vauvan koko maailma tavallaan romahtaa.



Ja en pitäisi hyvänä esimerkkinä sitä, että meidän sukupolvi on huudatettu ja traumoja ei ole tullut. Olemmeko oikeasti perusturvallisuuden ja psyykkisen tasapainon omaava sukupolvi? Ainakaan mitkään perheväkivälta-, mielenterveys- ja alkoholitilastot eivät tätä tue. Absurdia olisi ajatella, että meillä menee huonosti huudatusunikoulun vuoksi, mutta jotain ongelmia voisi perustella sillä suomalaisella tyypillisellä kasvatusmetodilla, että jo pienen vauvan on pärjättävä yksin ja sille on näytettävä se "kaapin paikka".

Sanoinko mä jotain että en enää imetä? Imetän ihan normaalisti edelleen. En vain enää anna vauvani kukkua puolinukuksissa (heräsi kun otin rinnan pois) koko iltaa tyhjillä rinnoilla, vaan illalla ihan vaan syödään, ollaan lähekkäin, hierotaan ja hellitellään, jonka jälkeen mennään NUKKUMAAN. Olet kova tuomitsemaan vaikka et tunne minua etkä näe meidän (erittäin lämmintä ja läheistä) elämäämme. Kiva kuitenkin, että "välität".

Miten joku voi tehdä tällaista noin pienelle vauvalle. Vieläkin kun kaikkialla sanotaan ettei saa unikouluttaa noin pientä lainkaan ja huudatusta ei suositella edes myöhemminkään. Olet kylmä huono äiti!

ja ainoa mitä vauvasi on oppinut on, ettei hänellä ole väliä. Hän voi huuta mutta kukaan ei tule koska hän ei ole arvokas.

Miksi hankit lapsen jos et voi antaa vauvan olla vauvaa. Se on aika lyhyt aikaa imettää!! ja olisit voinut hankkia kantopussin ja vauvasi olisi saanut olla lähellä!

kun se taas nukahti ainoastaan rinnalle. Sit se rinnallaolo jatku ja jatku, tyyppi ei nukahtanut ja mä olin vauva tississä kiinni koko illan. Annoin sen huutaa 15kin minuuttia ennen kuin menin rauhoittelemaan. Ekana iltana nukahtamiseen meni kaksi tuntia, sitten yksi tunti, sitten 20 minuuttia. Nyt vauva on 5 kk ja osaa nukahtaa syönnin jälkeen itse. Jotenkin tuntuu, että se myös tajuaa, mistä on kyse. Siis painaa ihan itse silmiä kiinni, hakee hyvää asentoa, hypistelee unipupua rauhassa, odottelee unta. Rinnan tilalla tarjottiin ekaks kylpyä, vauvahierontaa ja iltavelliä. Näistä on enää iltavelli jokailtainen juttu, muita vaihtelevasti.

En meinannut viitsiä edes lukea tätä aloitusta kun näin otsikon, niin paha olo tulee näistä jutuista. :(



Kyllähän se vauva ehkä lopulta oppii - oppii, että vaikka mitä teet ja huudat kuolemanhädässä, kukaan ei auta! Että maailma on kylmä ja sydämetön paikka ja apua ei ole saatavana vaikka millainen hätä olisi. Vauva ei ymmärrä, ettei häntä ole oikeasti hylätty, vaan hän huutaa kuolemanhätäänsä.



Vauva siis ehkä oppii olemaan hiljaa yöllä, mutta millä hinnalla???

Ja tässä taas.

vein lapsen sänkyyn ja rauhallisesti toivotettiin hyvät yöt.

minusta käyt liian usein 3 min välein vauvan luona.

itse en mennyt kun vasta sitten kun itku oli tosi rajua.sillon kävin.tarjosin hiukan vettä ja tutti suuhun ja poistuin paikalta.

huusi noin 20min ja siihen jäi.

tätä teimme 3 yötä ja sen jälkeen ei ole huutanut.

lapsesi on nyt tottunut että käyt usein hänen luonaan ja tietää että tulet kun huutaa.

meillä muksu tieti etten tule vaikka huutaa.

mutta kyllä se siintä.onnea yritykseen.

Lapsesi lakkasi itkemästä siksi, että sen on turha tuhlata voimiaan, koska kukaan ei kuitenkaan tule.

Normaali onnellinen vauva itkee, koska se tietää että saa apua kun hoitaja kuulee huudon.

Kaikella kunnioituksella idealistista maailmankuvaasi kohtaan, mutta miten yhden kahden illan (vaikkapa tunnin) "unikoulu" vauvana saa koko psyykeen loppuelämäksi tolaltaan? Äiti on yhä olemassa, elämä jatkuu, ja jos vauva on kipeä, itkuinen tms. myöhemmin, äiti kyllä menee heti vauvansa luo. Siis en tajua tätä "koko elämä on pilalla yhden unikouluillan takia" -ajattelua.

miten ihmiset eivät ota nykyaikaista kehityspsykologian tutkimustietoa tosissaan vaan luottavat "omaan järkee" eli siihen miten helpoimmalla pääsee ja kun on aina ennenkin tehty eikä traumoja ole tullut.

Mä koen sen äitinä niin, että vaikkei mitään traumoja tulisikaan, vauvan kaoottisen maailman ainoa turvallinen kiintopiste olen minä ja jos minä en mene, vauvan koko maailma tavallaan romahtaa.

Ja en pitäisi hyvänä esimerkkinä sitä, että meidän sukupolvi on huudatettu ja traumoja ei ole tullut. Olemmeko oikeasti perusturvallisuuden ja psyykkisen tasapainon omaava sukupolvi? Ainakaan mitkään perheväkivälta-, mielenterveys- ja alkoholitilastot eivät tätä tue. Absurdia olisi ajatella, että meillä menee huonosti huudatusunikoulun vuoksi, mutta jotain ongelmia voisi perustella sillä suomalaisella tyypillisellä kasvatusmetodilla, että jo pienen vauvan on pärjättävä yksin ja sille on näytettävä se "kaapin paikka".

En meinannut viitsiä edes lukea tätä aloitusta kun näin otsikon, niin paha olo tulee näistä jutuista. :(

Kyllähän se vauva ehkä lopulta oppii - oppii, että vaikka mitä teet ja huudat kuolemanhädässä, kukaan ei auta! Että maailma on kylmä ja sydämetön paikka ja apua ei ole saatavana vaikka millainen hätä olisi. Vauva ei ymmärrä, ettei häntä ole oikeasti hylätty, vaan hän huutaa kuolemanhätäänsä.

Vauva siis ehkä oppii olemaan hiljaa yöllä, mutta millä hinnalla???

Nii-in. Miten aikuisilla muka voi maailma järkkyä yhden ampumisvälikohtauksen, tsunamin tai pankkiryöstön koettuaan kuukausiksi tai jopa vuosiksi? On se ihmeellistä. Sehän kestääkin vain niin vähän aikaa! Elämä jatkuu sen jälkeen ihan niin kuin ennenkin. Tosiaan! Olet nero ja kaikki psykologit ovat väärässä!!!

Kaikella kunnioituksella idealistista maailmankuvaasi kohtaan, mutta miten yhden kahden illan (vaikkapa tunnin) "unikoulu" vauvana saa koko psyykeen loppuelämäksi tolaltaan? Äiti on yhä olemassa, elämä jatkuu, ja jos vauva on kipeä, itkuinen tms. myöhemmin, äiti kyllä menee heti vauvansa luo. Siis en tajua tätä "koko elämä on pilalla yhden unikouluillan takia" -ajattelua.

miten ihmiset eivät ota nykyaikaista kehityspsykologian tutkimustietoa tosissaan vaan luottavat "omaan järkee" eli siihen miten helpoimmalla pääsee ja kun on aina ennenkin tehty eikä traumoja ole tullut.

Mä koen sen äitinä niin, että vaikkei mitään traumoja tulisikaan, vauvan kaoottisen maailman ainoa turvallinen kiintopiste olen minä ja jos minä en mene, vauvan koko maailma tavallaan romahtaa.

Ja en pitäisi hyvänä esimerkkinä sitä, että meidän sukupolvi on huudatettu ja traumoja ei ole tullut. Olemmeko oikeasti perusturvallisuuden ja psyykkisen tasapainon omaava sukupolvi? Ainakaan mitkään perheväkivälta-, mielenterveys- ja alkoholitilastot eivät tätä tue. Absurdia olisi ajatella, että meillä menee huonosti huudatusunikoulun vuoksi, mutta jotain ongelmia voisi perustella sillä suomalaisella tyypillisellä kasvatusmetodilla, että jo pienen vauvan on pärjättävä yksin ja sille on näytettävä se "kaapin paikka".

Nii-in. Miten aikuisilla muka voi maailma järkkyä yhden ampumisvälikohtauksen, tsunamin tai pankkiryöstön koettuaan kuukausiksi tai jopa vuosiksi? On se ihmeellistä. Sehän kestääkin vain niin vähän aikaa! Elämä jatkuu sen jälkeen ihan niin kuin ennenkin. Tosiaan! Olet nero ja kaikki psykologit ovat väärässä!!!

http://olotila.yle.fi/sisallot/blogit/perhepaletti/unikoulu-kotona



"Aiemmin suositeltiin ”huudatus-unikoulua”, jossa lapsen itkuun ei vastata lainkaan, tai vastataan ennalta määritellyn, vähitellen pitenevän ajan kuluttua. Tekniikka voi olla tehokaskin väliaikainen yöitkun vähentäjä, mutta lapsen kehitykselle se on riski. Kun lapsen hätäitku torjutaan, hän kokee tulleensa hylätyksi. Lapsi ei voi ymmärtää miksi päivällä hänen itkuunsa hoivaavasti reagoivat vanhemmat nyt jättävätkin hänet pulaan. Osa vauvoista itkee paniikissa, mahdollisesti uupumuksesta nukahtaen, osa taas oppii nopeasti läksynsä ja vaivuttaa itsensä uneen. Lapset näyttävät nukahtaneen ”helposti”, mutta hinta maksetaan tunne-elämänkehityksessä: paniikkiin mennet lapset muuttuvat usein turvattomiksi, vanhemmissaan kiinni roikkuviksi, kun taas pian oppineet lapset ryhtyvät ”liian pärjääväksi”, aikuista hädän hetkellä torjuviksi. "Huudatus-unikoulussa" lapsi ei opi korvaavia nukahtamisrituaaleja, jolloin ongelmat helposti palaavat turvattomuuden lisääntyessä esim. lapsen oltua sairaana."

Sulla tuntuis olevan aika paljon hommaa noiden lapsosten kanssa, ymmärrän että varmaan on tosi vaikeaa kun pienin ei osaa nukahtaa :(



En suosittelisi jatkamaan samaa rataa, jos ei kerran viikossa ole toiminut. Kokeile vielä jotain muuta kuin huudatus-unikoulua, näköjään se ei tuota tulosta.



Olisiko hankala toteuttaa nukutus viereen tai ihan syliin? Miten teillä muut lapset menee nukkumaan, onko sun mahdollista jäädä nukuttamaan? Isot sisarukset saattavat ihan hyvin kestää vauvan huutamista, vaikka kaikki kolme nukkuisikin samassa huoneessa. Voisit selittää isommille, että vauva ei vaan vielä osaa nukahtaa yksin, ja täytyy auttaa sitä siinä. Ja ettei vauvalla ole mikään hätänä, vaan se itkee kun ei osaa puhua vielä jne. Kuullostaapa tuo tyhmältä, mutta mä jouduin vaikeasti allergisen ja uniongelmaisen kakkosen nukuttamaan 2-vuotiaan esikoisen kanssa samaan huoneeseen, vaikka aluksi tuntui vaikealta. En ikinä poistunut viereltä (vaikka mieli olisi tehnyt sen sata ja tuhat kertaa), vaan olin siinä nukahtamiseen saakka. Kestäähän se nukahtaminen, mutta ei ikuisesti. Todennäköisesti unikouluttamallakin olisi kestänyt. Nyt vaan pääsi vähän vähemmillä itkuilla ja itselle jäi kuitenkin parempi mieli kun olin lasta varten.



Kotitöitä ei meillä tehty vuoteen kunnolla, vaikka vain kaksi lasta onkin. Nyt jo kerkee ;)



Auttaisko jos ajattelisit että okei, nukuttaminen saattaa kestää tunteja tänä iltana. Ja yrittäisit sopeutua siihen. Muutaman kuukauden päästä tilanne on ihan toinen, tai sitten olet itse sopeutunut vieressä nukuttamiseen ja jatkat sitä.

Jotkut jatkavat puolipakon edessä vieressä nukuttamista vuosia, luultavasti minäkin. Mutta siitä huolimatta, onpahan ainakinn jokin keino miten saa lapset uneen turvallisesti ja siten että kaikille jä hyvä mieli päivästä ja elämästä ylipäänsä. Isomman lapsen kanssa voi jo kannustuksen avulla päästä vieressä nukuttamisesta :) Vauva on vielä niin turvaton :/



Yritä löytää se keino millä saisit lapsikatraan mahdollisimman nopeasti unille, helposti ja "nätisti". Vaikka se oliskon sitten joidenkin kammoksuma lähelle nukuttaminen. Saat itsekin levätä enemmän, ja mielesi on puhdas, ei jää harmittamaan pienimmän itkut yksin. Kolmen kanssa on varmasti rankkaa, tarvitset itsekin lepoa ja unta! Laske rimaa reippaasti kotitöiden ja muiden ei-niin-välttämättömien asioiden kanssa.



Tee lapsesi kanssa asiat niin, että voit sitten aikuiselle lapsellesi rehellisesti kertoa miten menettelit hänen ollessaan pieni.

Syyllistäminen on perseestä, sen nettimammat osaavat, sitä en itse halua tehdä missään tapauksessa. Ehkä jos saisit levätä kunnolla, ja perpektiiviä asioihin, voisit huomata, ettei se viereen nukuttaminen niin lepsua olekaan. Se on vaan sitä luonnollisinta välittämistä. Äideillä on vaan ihan liikaa paineita nykyään, eikä aina ole edes energiaa miettiä niitä kaikkia vaihtoehtoja mitä arjen pulmissa on :( Itseni mukaanlukien.



Kovasti tsemppiä! Toivottavasti löydät pian keinon saada lapsukainen unille mahdollisimman mukavasti, kaikkien osapuolien kannalta.

sillä vauva elää symbioottista vaihetta, eikä pysty hallitsemaan tunteitaan yksin. Kun vauvan jättää yksin itkemään eikä vanhempi ole kannattelemassa lapsen hätää vauvan kanssa, vauva jää ahdistavaan tunnetilaan yksin ja kokee kauhua. Tällaiset kaaostilat aiheuttavat vauvalle turvattomuuden kokemuksia. Vauvan psyykkeeseen tuollaiset voimalliset turvattomuuden kokemukset tekevät syvät vaikutukset, sillä vauvalla ei ole vielä kykyä sanallistaa kokemuksiaan tai muutenkaan hallita niitä, ja ne jäävät siten muistiin hyvin syviin aivokerroksiin.



Miten joku voi kuvitella, että vauva yrittää hallita ja manipuloida vanhempiaan itkullaan? Ei vauvalla ole sellaisia kykyjä.

"Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.



Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä."



"Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.



Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä."



"Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ”vaatimuksia” vanhemmat ”näyttävät hänelle kaapin paikan” eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.



Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.



Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita."

heti paljon paremmin. Punnerrusasentoonkin pääsi ihan itsenäisesti ja tarttui nokkamukkiinkin itse. Kauhee pärjääjä heti!