Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan nk. huudatusunikoulu: miten olette toteuttaneet?
06.01.2010 |
Opetan reilu 8kk vauvaa nukahtamaan itsekseen, tuntuu olevan mahdoton homma. Olen tähän mennessä tehnyt niin että laitan vauvan sänkyynsä, rauhoittelen hetken ja lähden pois huoneesta, heti alkaa kauhea huuto. Katon kellosta 3 min ja menen rauhoittelemaan kunnes huuto lakkaa ja lähden heti pois, jolloin huuto taas alkaa. Ja taas odotan 3 min. Yleensä tätä saa tehdä noin tunnin ajan kunnes vauva nukahtaa itkuunsa.
Miten kauan nukahtamisen opettelu mahtaa kestää? Nyt on mennyt viikko eikä yhtään helpotu. Miten olette toteuttaneet huudatusunikoulun?
Ja nyt ei tarvitse tulla jeesustelemaan siitä miten kamalaa on kun vauvan antaa huutaa. Tää on nyt ainoa keino, mulla on 2 muutakin lasta ja mies kotona joskus kerran 2 viikossa, ei oikeasti vaan ole illalla aikaa istua tuntikaupalla vauvan sängyn vierellä. Vauvan huutaessa laitan isompia nukkumaan ja teen kotitöitä korvatulpat korvissa. Tämä on ainoa mahdollisuus, joten turha tuomita. Kaipaan vaaan neuvoja.
Kommentit (181)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kävin juuri katsomassa kun hiljaista on ollut noin 25min että nukkuu rauhallisesti untaan.jos meillä päästäs kanssa kohta tästä huudattamisesta pois.ja yöt tietty nukuttas rauhallisesti.nyt on voittaja olo:)jes.
1v8kk:nen on huutanut nyt 25min yhtä soittoa huoneessa.sinne en mene.tämä ohje annettu maanantaina keskus-sairaalasta.
jos huuto jatkuu yli tunnin voi käydä vettä tarjoomassa.
en kuitenkaan ole huudattanut alle 6kk:den ikäsitä vauvaa.toinen lapsista oli samanikäinen kun unikoulu toteutettiin ja öitä meni huutaessa viisi
kävin juuri katsomassa kun hiljaista on ollut noin 25min että nukkuu rauhallisesti untaan.jos meillä päästäs kanssa kohta tästä huudattamisesta pois.ja yöt tietty nukuttas rauhallisesti.nyt on voittaja olo:)jes.
1v8kk:nen on huutanut nyt 25min yhtä soittoa huoneessa.sinne en mene.tämä ohje annettu maanantaina keskus-sairaalasta.
jos huuto jatkuu yli tunnin voi käydä vettä tarjoomassa.
en kuitenkaan ole huudattanut alle 6kk:den ikäsitä vauvaa.toinen lapsista oli samanikäinen kun unikoulu toteutettiin ja öitä meni huutaessa viisi
tärkein sanoma oli, ettei lasta jätetä itkemään vaan lapsi rauhotetaan sylissä, lasketaan sänkyyn ja annetaan mesota siellä, vähän kitistä jne kunnes nukahtaa. Mutta aina kun itku yltyy kovaksi lohdutellaan, tassutellaan pyllylle tms, jos ei auta rauhotetaan syliin ja lasketaan taas sänkyyn.
En tiedä toimiiko, mutta tätä Rantalan unikoulua on käytetty mallina vaikka missä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tollastahan se on. Ei kukaan varmaan jätä vauvaa koko yöksi itkemään, vaan se muutama ilta on just tota hyssyttelyä, silittelyä ja muuta "lohduttelua", vaikka lohduttelu on kyllä väärä ajatus, koska mitään pahaa ei ole tapahtunut (Wahlgrenin ajatuksin). Täällä voi kätevästi läimiä yhdellä kasvatusneuvojalla toista. Itse oman lapsen asiat kuitenkin tietää parhaiten.
tärkein sanoma oli, ettei lasta jätetä itkemään vaan lapsi rauhotetaan sylissä, lasketaan sänkyyn ja annetaan mesota siellä, vähän kitistä jne kunnes nukahtaa. Mutta aina kun itku yltyy kovaksi lohdutellaan, tassutellaan pyllylle tms, jos ei auta rauhotetaan syliin ja lasketaan taas sänkyyn.
En tiedä toimiiko, mutta tätä Rantalan unikoulua on käytetty mallina vaikka missä.
oon sama mieltä kanssasi!!!!!!!!
kyllä ne oikat traumat aiheutuu toistuvasta hylkäämisestä/heitteillejätöstä. paljon pahemman trauman lapsi voi saada äidistä, joka ei koskaan ole läsnä, ei ikinä ota syliin tai osoita kiinnostusta, kuin äidistä, joka yrittää opettaa vauvansa nukkumaan ihmisten aikoihin. ja kyllähän täällä melkein kaikki aina lopulta menevät vauvan luo, kun se itkee, antavat maitoa tms. , silittävät. mutta ei keskellä yötä aleta lirkutella ja jutella tai väkisin istuta pimeässä montaa tuntia sylittelemässä, jotta EI TULISI TRAUMAA.
Eikä tämä mielestäni aiheuta hylkäämiskokemusta. Seuraavana aamunahan äiti on taas täysin läsnä ( ja toivottavasti pirteämpi kuin rikkonaisten öiden jälkeen). Ihan eri asia on tämä unikoulu kuin tosituva huomiottajättäminen koko varhaislapsuuden ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oon sama mieltä kanssasi!!!!!!!!
kyllä ne oikat traumat aiheutuu toistuvasta hylkäämisestä/heitteillejätöstä. paljon pahemman trauman lapsi voi saada äidistä, joka ei koskaan ole läsnä, ei ikinä ota syliin tai osoita kiinnostusta, kuin äidistä, joka yrittää opettaa vauvansa nukkumaan ihmisten aikoihin. ja kyllähän täällä melkein kaikki aina lopulta menevät vauvan luo, kun se itkee, antavat maitoa tms. , silittävät. mutta ei keskellä yötä aleta lirkutella ja jutella tai väkisin istuta pimeässä montaa tuntia sylittelemässä, jotta EI TULISI TRAUMAA.
Eikä tämä mielestäni aiheuta hylkäämiskokemusta. Seuraavana aamunahan äiti on taas täysin läsnä ( ja toivottavasti pirteämpi kuin rikkonaisten öiden jälkeen). Ihan eri asia on tämä unikoulu kuin tosituva huomiottajättäminen koko varhaislapsuuden ajan.
vauvalle ei osaa ajatella mitään muuta hetkeä, kun juuri sitä mikä on meneillään. Ei vauva tajua, että sitten aamulla äiti tulee taas pitämään huolta, vaan hätääntyy, kun kukaan ei yhtäkkiä vastaakkaan huutoon (olettaen että vauva on saanut huomiota koko päivän ajan).
Ja miten lapsen hylkääminen kokonaan liittyy tähän? Et voi puolustella yhtä pahaa asiaa sillä, että pahempiakin juttuja tapahtuu.
että nykyäidit osaavat tehdä kaikista asioista niin vaikeita.. Onko teillä maalaisjärkeä enää yhtään?
Ja näistä hyysätyistä, yökaudet sylitellyistä lapsista kasvaa aikuisia jotka eivät kestä minkäänlaista pettymystä tai pahaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiaan maalaisjärkeä saisi käyttää vaikkakaan sitä harvalta tuntuu nykyään löytyvän.
Kyllä, olen imettänyt pitkään ja minulla on kasvaneet ihanat lapset, omaan huoneeseen on siirrytty puolen vuoden paremmalla puolella ja kaikki olemme nukkuneet hiukan paremmin aina siitä lähtien.
eli nykyaikana joka toisella on trauma. Mua naurattaa nää tarinat kun näkee että ihmisellä ei oikeasti ole mitään traumaa vaan keksitty muotisairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oon sama mieltä kanssasi!!!!!!!!
kyllä ne oikat traumat aiheutuu toistuvasta hylkäämisestä/heitteillejätöstä. paljon pahemman trauman lapsi voi saada äidistä, joka ei koskaan ole läsnä, ei ikinä ota syliin tai osoita kiinnostusta, kuin äidistä, joka yrittää opettaa vauvansa nukkumaan ihmisten aikoihin. ja kyllähän täällä melkein kaikki aina lopulta menevät vauvan luo, kun se itkee, antavat maitoa tms. , silittävät. mutta ei keskellä yötä aleta lirkutella ja jutella tai väkisin istuta pimeässä montaa tuntia sylittelemässä, jotta EI TULISI TRAUMAA.
Eikä tämä mielestäni aiheuta hylkäämiskokemusta. Seuraavana aamunahan äiti on taas täysin läsnä ( ja toivottavasti pirteämpi kuin rikkonaisten öiden jälkeen). Ihan eri asia on tämä unikoulu kuin tosituva huomiottajättäminen koko varhaislapsuuden ajan.
Et voi ottaa tähän keskusteluun jotain tosi järkyttävää lapsen heitteillejättöä ja vedota siihen, että tämä on pienempi paha.
Lisäksi vauvaan aivan päivänselvästi vaikuttaa unikoulu, miksi muuten vauva "oppisi" olemaan enää huutamatta kun tarvitsee yöllä huolenpitoa.
Sitäpaitsi jo lyhytaikainen vauvan kokema katastrofi (koska sitähän yksin huutamaan jättäminen vauvalle on) vaikuttaa vauvaan.
Ihan samalla tavalla kuin jos olisit järkyttävässä lento-onnettomuudessa yhden kerran. Se kestää vain vähän aikaa, mutta sanoisitko siitäkin, että koska on vain yksittäinen, lyhyt tapahtuma se ei vaikuta suhtautumiseesi lentämiseen sen jälkeen? Että kun seuraavan kerran menet lentokoneella ja sitä seuraavan, ja jos mitään ei tapahdukaan, tunnet itsesi taas täysin turvalliseksi lentokoneissa siitä lähtien, eikä tapahtuma vaikuttanut sinuun mitenkään! Noinko sekin mielestäsi menee?
Aikuinen sitäpaitsi voi järkeillä asioita, toisin kuin vauva.
Veikkaan että on aina nukkunut. Ja lapsetkin kasvavat aikuisiksi. Yksi unikouluilta kuusikuukautisena, jossa äiti hyssyttelee lasta pinnarissa sen sijaan että ottaisi olohuoneeseen keskellä yötä katsomaan telkkaria ja ilta venyisi venymistään, ei varmaan aikuisena enää vaikuta, vai mitä olet mieltä? Ehkä lapsi jopa on kehittynyt hyvin, koska energiaa ei ole mennyt hämmentyneeseen hereilläoloon (saa olla hereillä, kun kerran ei nukuteta) vaan nukkuessa aivot ovat saaneet levätä. Lentovertausta en näe pätevänä analogiana tässä yhteydessä.
Et voi ottaa tähän keskusteluun jotain tosi järkyttävää lapsen heitteillejättöä ja vedota siihen, että tämä on pienempi paha.
Lisäksi vauvaan aivan päivänselvästi vaikuttaa unikoulu, miksi muuten vauva "oppisi" olemaan enää huutamatta kun tarvitsee yöllä huolenpitoa.
Sitäpaitsi jo lyhytaikainen vauvan kokema katastrofi (koska sitähän yksin huutamaan jättäminen vauvalle on) vaikuttaa vauvaan.
Ihan samalla tavalla kuin jos olisit järkyttävässä lento-onnettomuudessa yhden kerran. Se kestää vain vähän aikaa, mutta sanoisitko siitäkin, että koska on vain yksittäinen, lyhyt tapahtuma se ei vaikuta suhtautumiseesi lentämiseen sen jälkeen? Että kun seuraavan kerran menet lentokoneella ja sitä seuraavan, ja jos mitään ei tapahdukaan, tunnet itsesi taas täysin turvalliseksi lentokoneissa siitä lähtien, eikä tapahtuma vaikuttanut sinuun mitenkään! Noinko sekin mielestäsi menee?
Aikuinen sitäpaitsi voi järkeillä asioita, toisin kuin vauva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikeaa. Järkyttävät määrät kasvatusoppaita läiskäistään väsyneen uuden äidin naamaan, että no, joko nyt tuli paha mieli?! Olet aiheuttanut lapsellesi yhden kappaleen traumoja kun annat hänen itkeä kun totutat häntä perheen tapoihin (yöllä nukutaan). Eikö teillä lapset itke sitten koskaan? Ei edes vaunuissa? Ai vaunuissa ovat itkeneet... Trauma!
Ihan mielenkiinnosta, mistä olet saanut tämän tiedon vauvan sielunelämästä? Mistä tiedät että vauva huutaa "mielenosoitusta"?
Olen 80-luvulla syntynyt ja sillon unikouluja pidettiin jo kahden kuukauden ikäsille...nykyään kaikki aiheuttaa niin hemmetisti vaan traumaa ja traumaa...voi luoja kun nää 2000-luvun pullamössö pennut on aikuisia. "kamalaa lukea että äiti ei mene kun vauva huutaa hätää" diding! kun ne vauvat nyt ei useimmiten huuda hätää vaan mielenosoitusta siitä että miksi olen täällä! vauvalle pitää opettaa alusta asti että yöllä nukutaan ja päivällä seurustellaan...oletteko koskaan huomanneet että vauva nukahtaisi syliin ja kun lasketaan sänkyyn niin alkaakin huuto? se on sitä mielenosoitusta että en halua olla täällä vaan sylissä ja siinä vaiheessa on äidin/isän päätös että kumpaan lapsen opetat, siihen että nyt on nukkumisaika ja sinä saat nukahtaa sänkyysi vai siihen ettätule vaan syliin mussukka kun itkit ettei tule traumoja kun joku psykologi on niin sanonut..
yleensä pärjää näiden nukutus-asioidenkin kanssa. Jos vanhemmat hyssyttelevät ja paijailevat lasta yökaudet ja sitten hoippuvat väsyneinä itse päivät pitkät, niin kyllä on menty jossain metsään. Tietenkään vauvaa ei saa jättää pitkäksi aikaa karjumaan, mutta tuskin se vauva siitä vahingoittuu jos hiukan kitisee omassa turvallisessa pedissään. Ja juu, kyllä se oma sänky voi olla ihan turvallinen paikka vauvalle ilman ihmislämpöpatteria siinä vieressä.
Meillä taitaa olla kasvamassa sukupolvi, joka on tottunut siihen, että kun vähänkin inahtaa niin joku on paikalla kyynelsilmin voivottelemassa että et kai nyt saanut traumoja, eihän ole paha mieli.
vauva(kin) tottuu asioihin kun niitä tarpeeksi kauan toistetaan. Tarpeeksi rakkautta, lempeyttä ja rauhallisuutta, mutta myös jämäkkyyttä..
Kun nykyisin ei missään suositella huudatusunikouluja, ei etenkään sairaaloissa. Turha täällä on vedota siihen, että terveydenhuollon ammattilaiset suosittelisivat huudattamista, sitä he eivät tee.
On aika järkkyä että tällaiset lapsen kehitykseen vaikuttavat perusasiat on ihmisellä nykypäivänä hakusessa.
Lapsen huudattaminen on lapsen kokemusmaailmassa heitteillejättö, se tuo lapsen mieleen kauhun ja jättää syvät jäljet mieleen. Siksi kukaan ammattilainen ei suosittele sitä. Pehmeän unikoulun ohjeet voi lukea MLL:n sivuilta ken osaa lukea.
vaan onneksi meitä maalaisjärjellä varustettuja äitejä on vielä muutama jäljellä. Maailma menee koko ajan hullumpaan suuntaan.
että lapsi pitää jättää yksin itkemään hätäänsä. Kyllä täysipäisen äidin maalaisjärki sanoo, että lapsen hätäitkuun on vastattava.
Tietysti sinä myös tiedät että kaikki tutkimus ja asiantuntemus aiheesta on myös väärin kun sun maalaisjärkesi sanoo toisin.
Alue: Aihe vapaa
välttelevä kiintymyssuhdetyyli, mistä tuo Jukka Mäkeläkin artikkelissaan kertoo. Vältttelevä kiintymyssuhdetyyli korreloi selkeästi mm. masennuksen, ahdistushäiriöiden sekä burnoutin kanssa. Kiintymyssuhdetyylillä on vaikutus ihmisen kokemaan hyvinvointiin.
Ikävä kyllä kaikilla vanhemmilla ei ole kykyjä tai resursseja vastata lastensa tunnetarpeisiin riittävästi. Täydellinenhän ei tarvitse eikä pidäkään olla, mutta suurimmat turvallisuuden tunnetta häiritsevät tekijät nyt olisi hyvä yrittää eliminoida.
Jostain syystä aika suurella osalla suomalaisista on turvaton, välttelevä malli suhtautua ihmisiin ja elämään ylipäätään. Puuttuu luottamus itseen ja muihin, siihen, että elämä kantaa.