Vauvan nk. huudatusunikoulu: miten olette toteuttaneet?

Meillä ei kyllä auttanut mikään (muu kuin unikoulu) :) Kaikista pahimmat raivarit vedettiin siitä, että otin viereeni sänkyyn :D

Koitettu kyllä on, luulen, että lapsi lopulta tosissaan luovutti, kun en mennyt enää luoksensa. Kyse on kuitenki lähes 2v lapsesta. Heräsi siihen asti joka yö tunnin välein, tosin huusi öisin aina kuutisen tuntia. Eikä nukkunut päivisinkään juuri sen paremmin. Kysyin neuvolasta unikoulua, ehdottivat, että pidän itse. Sain ohjeet, ja pidin (ihmettelen kyllä, millä ihmeen voimilla, pää oli sekaisin kuin Haminan kaupunki jo entuudestaan...).



No... Ensimmäisenä yönä huusi kuusi tuntia. Ei itkenyt, vaan huusi ja raivosi. Nukahti, nukkui tunnin. Huusi kuusi tuntia. No, siinä oltiin jo aamussa. Siinä sitten pidettiin hereillä toinen toisiamme, koitettiin elää normaalisti. Päiväunet nukkui (sen pari tuntia minkä yleensäkin). Illalla unille, kuvittelin, että on väsynyt. No, kuuden tunnin huutoraivarit taas. Näin meni viikon. Olin onnesta soikeana, sain ekaa kertaa täydet 8h unet! No... tämän yön jälkeen aloitti taas kuuden tunnin huudot illalla. Näin mentiin kuukausi.

En tiedä miten se asia lopulta tasottui, mutta typerältä se tuntui huudattaa lasta (kävin siis kuitenkin aina tietyn ajan jälkeen kellistämässä sänkyynsä, en sanonut mitään, poistuin) ja väsymys oli kamala, mutta melkein yhtä kamalaa se oli muutenkin ollut kokoajan.



Helppoahan se olisi ollut, jos lapsi olisi vaikka nukahtanut viereen, mutta ei. Syystä tai toisesta toista lasta en aio tehdä, niin järkyttävän kamalaa tuo oli. Varmaan ihan meidän molempien kannalta, lapsen ja minun.

Siis siitä, että uskalsit tehdä tuon ja siitä että uskalsit siitä tänne kirjoittaa. Varaudu, että joku haukkuu sinut vielä huonoksi äidiksi.

Miten lapsi nyt voi? Nukkuuko hyvin? Onko muuten täyspäisen, tyytyväisen ja luottavaisen oloinen? :)

Koitettu kyllä on, luulen, että lapsi lopulta tosissaan luovutti, kun en mennyt enää luoksensa. Kyse on kuitenki lähes 2v lapsesta. Heräsi siihen asti joka yö tunnin välein, tosin huusi öisin aina kuutisen tuntia. Eikä nukkunut päivisinkään juuri sen paremmin. Kysyin neuvolasta unikoulua, ehdottivat, että pidän itse. Sain ohjeet, ja pidin (ihmettelen kyllä, millä ihmeen voimilla, pää oli sekaisin kuin Haminan kaupunki jo entuudestaan...).

No... Ensimmäisenä yönä huusi kuusi tuntia. Ei itkenyt, vaan huusi ja raivosi. Nukahti, nukkui tunnin. Huusi kuusi tuntia. No, siinä oltiin jo aamussa. Siinä sitten pidettiin hereillä toinen toisiamme, koitettiin elää normaalisti. Päiväunet nukkui (sen pari tuntia minkä yleensäkin). Illalla unille, kuvittelin, että on väsynyt. No, kuuden tunnin huutoraivarit taas. Näin meni viikon. Olin onnesta soikeana, sain ekaa kertaa täydet 8h unet! No... tämän yön jälkeen aloitti taas kuuden tunnin huudot illalla. Näin mentiin kuukausi.

En tiedä miten se asia lopulta tasottui, mutta typerältä se tuntui huudattaa lasta (kävin siis kuitenkin aina tietyn ajan jälkeen kellistämässä sänkyynsä, en sanonut mitään, poistuin) ja väsymys oli kamala, mutta melkein yhtä kamalaa se oli muutenkin ollut kokoajan.

Helppoahan se olisi ollut, jos lapsi olisi vaikka nukahtanut viereen, mutta ei. Syystä tai toisesta toista lasta en aio tehdä, niin järkyttävän kamalaa tuo oli. Varmaan ihan meidän molempien kannalta, lapsen ja minun.

En tosissaan tiedä, miten kykenin siihen, mutta totesin, etten enää myöskään kykene siihen, ettemme koskaan nuku. Helppoahan elämä olisi ollut, jos olisi voinut nukkua koska vaan, mutta koska satuin siihen aikaan olemaan yksin ei paljon vaihtoehtoja jäänyt.



Nykyisin lapsi nukkuu, jopa vieressä ;) Toisina öinä paremmin, toisina huonommin. Mutta yleensä viereen tultuaan nukahtaa ehkä kymmenessä minuutissa... Ennen viereen ottaminen tarkoitti joka tapauksessa useamman tunnin huutoa...



Lapsi ei koskaan ole ollut helppo eikä mitenkään "perustyytyväinen". Ei edes silloin, kun kannoin häntä tuntikausia huutavana. Joten en usko, että tämä unikoulun mukaan ottaminen vaikutti asiaan sen ihmeemmin. Toisaalta, kukapa nyt vähillä unilla oltuaan olisi kovinkaan hyväntuulinen...

Ongelmia siis on, mutta olivat näkyvissä hyvin pienestä pitäen. Unikoulu oli senkin takia pakko pitää, etten kokenut, että olisin enää kyennyt kestämään lapsen päivittäisiä raivareita ilman nukkumista... Oman unen saaminen on hieman auttanut siihen, mutta... No, helppoa ei ole, sanotaan niin :)

pitäisikö tosiaan osottaa, että lapsi on jo kasvanut isommaksi. Osaako paremmin käsitellä sitten tämän "nyt nukutaan" -viestin n. kaksi vuotiaana.



Minä luotan kaikkiin psykologeihin kyllä ja enkä ole antanut lapseni itkeä illalla yhtään. Aina kun hän aloittaa itkemään, lohdutan häntä ja näin saattaa mennä pitkälle aamu tunneille. Hän sitten nukkuu kyllä hyvin pitkälle päivään mutta minun on noustava laittamaan kotia ja ruokaa. Olenkin väsynyt usein, mutta en halua lapselleni mitään traumoja.

Miehemme on työtön ja viihtyy sohvalla yleensä olut vierellään televisio auki.

Meidän ei tarvinnut ostaa sänkyä vauvalle vaan vauva nukkuu miehen sylissä. Mies ryystää samalla olutta ja katselee televisiota. Vauvamme nukkuu 2h välein, eikä miehelleni ole mikään ongelma pidellä pientä söpöyttä sylissään sen parituntia.



Jos vauva alkaa itkemään niin mies siirtää oman rintansa hänen suuhunsa ja johan rauhottuu. Minä siis imetän hänet uneen ja siirrän heti miehelleni että pääsen omiin puuhiini.



Öisin vauva nukkuu meidän vierellä tai miehen sylissä nojatuolilla. Pinnasänky olisi maksanut 300-500e ja miehen syli + oluet tulee halvemmaksi. Myöhemmin ostamme sängyn (pullojenpalautus kuiteilla).



En todellakaan ymmärrä tuollaista huudatusmetodia! Sehän on vauvan rääkkäämistä, kyllä vauvan paikka on lämmin turvallinen syli.

Tapahtuma kuuluisi kuitenkin ketjuun: Mammat miksi huudatatte vauvaanne rattaissa... mutta sopii ajankohtaisemmin tänne.



Kaupassa näin kuinka nuori pari asioi vaunuillaan marketissa, jossa vauva itki koko kauppareissun. varmasti yli 15 minuuttia, eli omien ostosten ajan.



Siitäkin tulee hirveät traumat lapselle kun yksin vaunuissaan itkee eivätkä vanhemmat reagoi mitenkään, yrittävät vain hoitaa ostoksensa nopeasti. Sänky tai vaunu niin lapsi on todella hädissään jos ei pääse vanhempansa syliin herättyään tai muuten vain itkuisena.



Oli kyllä järkyttävää katseltavaa.

Jokailtaisesta asiastahan ei ole kyse, vaan muutamasta illasta. Ei meillä vauva jäänyt enää sitten "koulun" jälkeen illalla kitisemään vaan touhuili omiaan ennen nukahtamista. En enää edes muista kauan totuttelussa meni, ehkä se muutama ilta. Ei taaperonikaan varmaan muista, nyt opetellaan jo ihan muita juttuja.

Nukkumaanmenosta ei jää vauvalle kovinkaan mukavaa mielikuvaa, jos joutuu itkuunsa joka ilta nukahtamaan.

:D Ei mää repeen ihan täysiä. No sylihän on tietysti turvallisin paikka, katsokaa vaikka tuota Onslow-miestä, joka sylittää samalla kun ryystää olutta.

, kun pelkäätte traumoja. Ei sitä vauvaa voi ottaa asioidessa vaunuista pois vähänväliä. Yhtälailla ne traumat tulee vaunuissakin keskellä kauppareissua kun ei nuku.



Eli miten poistutte asunnostanne jos pelkäätte vauvojenne traumatisoituvan itkusta?

Meillä on itkulla oppinut nukahtamaan vaunuihin. Aluksi itki paripäivää meni niin nukahtaa ihan itsekseen vaunuun. Sama sänkyyn.

Vauva on viisas ja tietää missä nukku tulee.



Entä myöhemmin kun olette tottuneet tanssimaan vauvanne itkun tahtiin? Tenavana lapsi ei suostu käymään nukkumaan klo 20. Ettekö pelkää itkun ja kiukuttelun aiheuttavan tenavalle traumoja?



Siinä vauheessa kun tenava kiukuttelee nukkumaanmenoaikojen kanssa niin mietitte harmissanne "olisi pitänyt opettaa uneen jo vauvana" mutta ei, ette voi. Ette voi tässävaiheessa myöntää virhettänne.



UNIKOULU ON ÄLYKÄS METODI

Kuinka monta kertaa tällä pitää mainita se, että unikoulu ei nykyään perustu huudattamiseen vaan siihen, että vauvan itkuun vastataan, mutta kuitenkin rauhoitetaan unille.



Ei ilmeisesti mene millään jakeluun. Vaihtoehdot näille ihmisille on joko huudattaminen tai sitten kaikessa periksi antaminen. On elämä vaikeaa.



Sama koskee vauvan vaunuissa olemista. Jos vauva alkaa huutaa vaunuissa, tälle voi hyvin puhua rauhoittavasti ja jos se ei auta, lapsen voi ottaa syliin. Ei niin että jatketaan rääkyvän lapsen kanssa sanomatta tälle sanaakaan kuten nämä lapsiaan karaisevat äidit tekevät.



Turvaton kiintymyssuhde vaikuttaa muuten myös stressinsietokykyyn. Lapsi jonka tarpeisiin vastataan saa myös paremman stressinsietokyvyn kuin sellainen, joka on jätetty yksin kamppailemaan ikävien tunteidensa kanssa.

kun en irl tunne ketään, joka olisi vauvan tai isommankaan lapsen kouluttanut huudattamalla nukkumaan, mutta täällä sitä suositellaan jopa älykkäänä metodina. Tulee jotenkin mieleen, että itse lapsena huudatetut vanhemmat siirtävät nyt oppimaansa välttävää kiintymyssuhdemallia omille jälkeläisilleen. Kun en minä ainakaan saata huudattaa lastani, en sängyssä, en vaunuissa, en missään. Ja todellakin, naurettavaa argumentointia väittää, että ainoat vaihtoehdot ovat huudattaminen ja kaikessa periksiantaminen. Huudattaminen ja unikoulu eivät ole synonyymeja.

Kuinka monta kertaa tällä pitää mainita se, että unikoulu ei nykyään perustu huudattamiseen vaan siihen, että vauvan itkuun vastataan, mutta kuitenkin rauhoitetaan unille.

Ei ilmeisesti mene millään jakeluun. Vaihtoehdot näille ihmisille on joko huudattaminen tai sitten kaikessa periksi antaminen. On elämä vaikeaa.

Sama koskee vauvan vaunuissa olemista. Jos vauva alkaa huutaa vaunuissa, tälle voi hyvin puhua rauhoittavasti ja jos se ei auta, lapsen voi ottaa syliin. Ei niin että jatketaan rääkyvän lapsen kanssa sanomatta tälle sanaakaan kuten nämä lapsiaan karaisevat äidit tekevät.

Turvaton kiintymyssuhde vaikuttaa muuten myös stressinsietokykyyn. Lapsi jonka tarpeisiin vastataan saa myös paremman stressinsietokyvyn kuin sellainen, joka on jätetty yksin kamppailemaan ikävien tunteidensa kanssa.

miten rauhottelet vauvaa keskellä liikennettä? Jonkun on oltava kuski. Vauva itkee vaan. Paha sitä vauvaa myöskään kassajonossa on rauhotella kun pitäisi maksaa ja pahimmillaan jonossa menee viisikin minuuttia. Kyllä se vauva voi itkeä sängyssä 5 min ja sitten lohdutus. Tämä on tätä kun käytäntö ja teoria ei kohtaa todellisuudessa.

Meillä on itkulla oppinut nukahtamaan vaunuihin. Aluksi itki paripäivää meni niin nukahtaa ihan itsekseen vaunuun. Sama sänkyyn.

Vauva on viisas ja tietää missä nukku tulee.

Entä myöhemmin kun olette tottuneet tanssimaan vauvanne itkun tahtiin? Tenavana lapsi ei suostu käymään nukkumaan klo 20. Ettekö pelkää itkun ja kiukuttelun aiheuttavan tenavalle traumoja?

Siinä vauheessa kun tenava kiukuttelee nukkumaanmenoaikojen kanssa niin mietitte harmissanne "olisi pitänyt opettaa uneen jo vauvana" mutta ei, ette voi. Ette voi tässävaiheessa myöntää virhettänne.

Minulla on kokemusta kolmesta unikouluttamattomasta lapsesta, jotka menevät mielellään ja kiltisti joka ilta nukkumaan. He ovat oppineet että nukkumaanmeno on mukava asia.

On täysin eri asia pistää kiukutteleva leikki-ikäinen ojennukseen kuin vauva. Ei vauvaa voi kouluttaa muuta kuin siihen, että maailma on hyvä ja turvallinen paikka. Kouluttamisen aika tulee myöhemmin. Vauva tarvitsee lämpöä, hellyyttä ja hoivaa, rakkautta.

olevan kysymys. Tässä tapauksessa kysymys on varmaan esim. "Pitääkö nyt nukkua??!!" :) Ja äiti vastaa käymällä välillä rauhoittelemassa vauvaa: "Kyllä, nyt pitää nukkua." Sitten vauva huutaa yhä: "Oletko kuitenkin siinä lähellä?" Ja äiti vastaa käymällä vauvan luona: "Olen tässä lähellä, nuku vaan." Ja sitten jossain vaiheessa vauva saa lopullisen varmuuden, eikä enää joka ilta toista tätä kysymyssarjaa.

kun minä äitinä en enää muista niistä 3 päivästä mitään. Sen jälkeen 3kk vauva on nukahtanut aina kiltisti sänkyynsä itsestään. Sänky on unen paikka, ei leikin tai muun puuhailun. Sänkyyn laitettaessa vauva tajuaa nukahtaa. Näin meillä.



Tuskin tulee traumoja. Minun muisti on parempi kuin vauvan niin miten hän muistaisi ne illan minua paremmin. Ja tosiaan minun on pakko antaa vauvan itkeä kun autoilen en todellakaan voi pysähdellä joka pysäkillä :D

ovat kylmiä, kovia ja välinpitämättömiä. Ja se äiti joka ei halua olla tätä, on vaan helvetin väsynyt. En tiedä mikä kuva teillä on unikoulusta, mutta siinä ei vauvaa tosiaankaan huudateta tuntitolkulla eikä viikkotolkulla vaan esim. 5 minuuttia, jos ei heti nukahda, ja sitten sylitellään. Luuletko, että muut äidit ovat jotain hirviöitä? Outo käsitys. Kaikki haluavat lapselleen parasta, jos voit sen käsittää.

Vauva tarvitsee lämpöä, hellyyttä ja hoivaa, rakkautta.

miten rauhottelet vauvaa keskellä liikennettä? Jonkun on oltava kuski. Vauva itkee vaan. Paha sitä vauvaa myöskään kassajonossa on rauhotella kun pitäisi maksaa ja pahimmillaan jonossa menee viisikin minuuttia. Kyllä se vauva voi itkeä sängyssä 5 min ja sitten lohdutus. Tämä on tätä kun käytäntö ja teoria ei kohtaa todellisuudessa.

ja kassajonossa minä ainakin olen ottenut vauvan syliin ja ihan maksanutkin ostokseni vauva sylissä. Että ei se ole pelkkä kaunis ajatus, että vauvan itkuun vastataan.

Ikinä en ole antanut vauvan itkeä kauemmin, kuin on pakko. Enpä muista, että olisi ikinä joutunut viittä minuuttia hätäitkua itkemään.

Kuinka monta kertaa tällä pitää mainita se, että unikoulu ei nykyään perustu huudattamiseen vaan siihen, että vauvan itkuun vastataan, mutta kuitenkin rauhoitetaan unille.

Ei ilmeisesti mene millään jakeluun. Vaihtoehdot näille ihmisille on joko huudattaminen tai sitten kaikessa periksi antaminen. On elämä vaikeaa.

Sama koskee vauvan vaunuissa olemista. Jos vauva alkaa huutaa vaunuissa, tälle voi hyvin puhua rauhoittavasti ja jos se ei auta, lapsen voi ottaa syliin. Ei niin että jatketaan rääkyvän lapsen kanssa sanomatta tälle sanaakaan kuten nämä lapsiaan karaisevat äidit tekevät.

Turvaton kiintymyssuhde vaikuttaa muuten myös stressinsietokykyyn. Lapsi jonka tarpeisiin vastataan saa myös paremman stressinsietokyvyn kuin sellainen, joka on jätetty yksin kamppailemaan ikävien tunteidensa kanssa.

miten rauhottelet vauvaa keskellä liikennettä? Jonkun on oltava kuski. Vauva itkee vaan. Paha sitä vauvaa myöskään kassajonossa on rauhotella kun pitäisi maksaa ja pahimmillaan jonossa menee viisikin minuuttia. Kyllä se vauva voi itkeä sängyssä 5 min ja sitten lohdutus. Tämä on tätä kun käytäntö ja teoria ei kohtaa todellisuudessa.

Joskus tulee tosiaan tilanteita, että ei voi tehdä mitään. Se on harmillista, että jos ajaa autoa, vauva voi ruveta huutamaan, eikä esimerkiksi moottoritiellä voi pysähtyä. Se on kamalaa, kokemusta on.

Sen sijaan on täysin eri asia jättää vauva tarkoituksella huutamaan. Epäilen näin tekeviä ihmisiä suoraan sanoen jollakin tavalla tunnevammaisiksi, jotka niin pystyvät tekemään. Tai sitten he ovat todella johdateltavissa, eli joku on aivopessyt tosi rankasti niin tekevään. Kukaan, jolla on sydäntä ja vahva oma tahto ei pysty tekemään niin, näin epäilen. En tiedä onko se niin, mutta tämä on suoraan sanottuna käsitykseni.

on kokemusta lapsista, jotka eivät mene mielellään nukkumaan.

Minulla on kokemusta kolmesta unikouluttamattomasta lapsesta, jotka menevät mielellään ja kiltisti joka ilta nukkumaan.