Oululaiset esikkoäidit tammikuu 2010!
Kommentit (129)
Nyt se odotus on vihdoin päättynyt! jotenki tuntuu että Sognatorella on ollut pisin odotus vaikka saman mittasia suunnilleen kaikki:) Onpa kyllä mennyt pitkään kun vasta tänä aamuna syntynyt! eilenkö ne jo sinne meni..mäkään en päässyt miittiin kun menin sit jumppaan neljäksi niin olis pitänyt kaksi reissua kaupunkiin tehdä..
meinasin sieltäkin myöhästyä kun linja-auto oli 15 minuuttia myöhässä!oli kyllä niin rankka steppi että meinas taju lähteä. järjetön päänsärky tuli sit illaksi. tietääkö kukaan mistä vois johtua? mulla tuli mieleen että enkö saanu tarpeeksi nestettä tms. eka kerta kyllä kun tuollaista tulee. kunhan taas lauhtuu niin tavataan ja sit uudetki mukaan. kiva kun taas tuli tuollaiset pakkaset.
meillä Aada alkaa varmaan kohta ryömimään.. on sitä odoteltukin. mutta Aada on sellainen rauhallinen tyttö ettei oo kiire mihinkään:) tuntuu että puhe kehittyy ennen ku motoriikka.
on se vaan niin ihana kuulla ilosanomaa=)
saadaan sitten myöhemmin ehkäpä kuulla jotain synnytyksen kulusta...?
meillä ei ole tapahtunut mitään ihmeempää.vauva potkuilee jo todella kipeesti välillä,niin että ihan säikähtää kun ensin on ihan hiljasta ja yhtäkkiä tulee sellasta sarjatulta kylkiluihin että ihan hirvittää.päätään vauveli "muljauttelee tuone alas jatkuvasti, mitä omituisempia tuntemuksia aiheutellen:)
kääk,apua,nyt tuli kiire että ehitään synnytysvalmennukseen!!!
30+2
Ihanaa kuulla ilouutisia =) Kerrohan heti sitte synnytyksestä kuhan pääset tänne kirjottelemaan..
Mä kävin keskiviikkona rakenneultrassa, jännitti ihan sairaana. Kaikki on kuitenki hyvin, ei mitään poikkeavaa ja kokokin vastasi viikkoja. =) Tytön nykyrät se lääkäri näki jalkovälissä.. =)
Olo on kyllä onnellinen ja huojentunut. Kai sitä nyt voipi olla vähä aikaa ilman stressaamisia. Maanantaina sitte neuvolaan.
Ootteko muuten käyny perhevalmennuksessa? Ite tätä asiaa kovasti pähkäilly et meniskö vai olisko menemättä..
Jiiksu 21+4
Ihanaa, synnytyskertomusta odotellessa :)
Malttamattomana odotellaan, milloin päästään katsomaan pikkuista.
Jiiksu, me käytiin perhevalmennuksessa, ihan ok juttu mutta ei siellä oikein mitään uutta ollut.
Hellunen, tuo äiti-vauvajooga kuulostaa ihanalta! Minkä hintainen se on?
Huh, täällä taas potkitaan päähän niin että kolisee.. Meidän tallinpitäjä ilmoitti yhtäkkiä lopettavansa hevostenpidon, ja nyt pitäisi vaihtaa taas pikapikaa paikkaa, vaikkei se tuollakaan ehtinyt olla kuin muutaman viikon. Just niin mun tuuria, että näin käy heti kun kaikki alkaa sujumaan, ja nuo pikkutallit tahtoo olla niin hakusessa.. Kai se aurinko joskus risukasaanki paistaa.
Jälkitarkastuksessa käyty. Kaikki oli kuulemma priimaa, eikä niihin kipuihin osannut sanoa yhtään mitään. Papan tulosta odotellessa. Pillerireseptinki sain.
Tänään kävin ekaa kertaa hevosen selässä sitten raskauden alun! :) Piristi kovasti, mutta alapää heltyi aika äkkiä, tosin keskivartalo oli paremmassa kunnossa kuin luulinkaan.
Tyttö kasvaa hurjaa vauhtia ja on niin valloittavaa neitiä, että! :) Jutellaan ja nauretaan kovasti.
Hoksasin muuten, että iltaisin osaksi itkeskeli väsymystä. Nyt oon saanut sen laitettua muutaman tunnin aiemmin nukkumaan, niin illat on vähän helpottanut. En tiiä onko tuo illan lisämaito ees niin tarpeellinen, kun eilen nukkumaanmeno venähti ja olikin niin väsynyt, ettei syöny kuin 10ml ja nukku ihan normaalin pitkän pätkänsä.. Voiko se jo tavaksi jäädä tuossa iässä.
Joko hellusen ja marsupialian pojilla on rytmiä?
Mihinhän muuten Zahrina on kadonnut?
Verkku ja tyttö 2,5kk
Onpas Verkulla hankalaa hepan kans! Toivottavasti löytyy kiva paikka hevoselle.
Jiiksu, me käytiin kyllä perhevalmennuksessa, mutta ei sieltä kauheesti mitään uutta tietoo tullu. Oli kyllä ihan kiva käydä ja menisin uudestaankin. Voihan siellä jotain ajattelemisen aihetta tulla. :)
Mombasallakin viikot vähenee. :) Eikö oo hurjaa, ku yhtäkkiä viikot alkaakin kolmosella?
Meillä ei vielä mitään kunnon rytmiä ole. Tai on silleen, että yöllä nukutaan ja yhdet pitemmät päikkärit puolen päivän aikaan. Nekin nukutaan vaan parvekkeella tai muuten ulkona, sisällä ei nuku ku enintään tunnin. Oonkin ihan kamala äiti ja lykkään tuon lapsen pakkaseen, nytkin on parvekkeella nukkumassa. Vaunuissa on kuitenkin lämmin, posketkaan ei oo ku just ja just viileät kun tulee sisälle. Pakkohan tuon lapsen on kuitenkin nukkua! Illalla se ei nuku, torkkuu vaan sylissä. Oon aina välillä koittanu laittaa partsille illallakin, mutta sillonkin nukkuu vaan puoli tuntia. Nukkumaan mennään sitten joskus kymmenen ja puolen yön välillä. Vähitellen aikaistunu, on usein jo siinä kymmenen maissa ihan väsynyt poika.
Meillä oli muuten ihan älyttömän ihana yö! Mentiin ennen puolta yötä nukkumaan, poika heräs kolmen ja viiden aikaan syömään, seitsemän aikaan oli mahavaivaa, mutta nukahti vielä. Ylös noustiin vasta kymmenen maissa. Ei äitiäkään väsytä! :)
Sognatoren synnytyskertomusta täälläkin odotellaan. Siellä vielä kai toivutaan synnytyksestä. Oli vissiin ollut aika rankka koettelemus, pitkäkin vielä. Toivottavasti toipuminen lähtee hyvin käyntiin! :)
-marsupialia ja Sampo 6vko
Niin se päättyi odotus sinullakin. Ja tosiaan synnytyskertomusta odotellessa :) Ja kutsu sitten kylään katsomaan pikkuista, kunhan olette vieraiden vastaanottamiskunnossa. Meidän poika näyttää jo varmaan melko isolta vastasyntyneeseen verrattuna!
Verkku, toivottavasti saat heppa-asiat kuntoon. Kovasti tuntuu vastustavan sillä saralla! Toivotaan, että kivut myös hellittäis eikä olis kyse mistään vakavammasta. Mullekaan ei jälkitarkastuksessa lääkäri osannu sanoa oikeen mihinkään mitään. Vähän outoa, mutta jospa kaikki oli ok. Ei mulla kyllä isompia vaivoja ole ollutkaan, mutta silti. Se äiti-vauvajooga, missä me käydään, on Teknopalatsilla tuossa Teknologiakylässä. Kertamaksu on vissiin n. 10 €, mutta 10 kerran sarjalippu on 59€. Sillä saa käydä myös muutamilla muilla tunneilla, joogaa, kahvakuulaa yms. Kävin tuolla jo raskausaikana mammajoogassa, ja olen kyllä tykännyt paikasta.
Meilläkään ei vielä ole mitään selvää rytmiä, mutta pikkuhiljaa kai muotoutumassa. Aamupäivällä ja alkuillasta nukkuu monesti vähän pitemmät unet, yöunille mennään n. klo 22-23 ja nukutaan klo 8-9 yleensä kolmella syötöllä. Nuo päivän unet kyllä riippuu vähän siitä, ollaanko kotona vai käydäänkö jossain päivän aikana.
Jiiksu, me käytiin perhevalmennuksessa. Synnytysosio oli ihan mielenkiintoinen, mutta muuten aika paljon "turhaa löpinää". Mut kannattaahan se käydä tsekkaamassa, kun tarjotaan. On se ainakin hyvää orientoitumista vauvan saantiin.
Ja nyt beibi heräsi unilta, joten ensi kertaan!
Oi ihanaa että Sognatoren odotus on lopulta päättynyt ja tyttö tullut maailmaan, pitkään antoi odottaa itseään:)
Meillä on edelleen mahavaivoja, mutta jalkojen jumppaamisella ja mahaallaan nukkuttamalla ollaan pärjätty. Jätettiin cuplatonet pois kun aiheutti niin kamalasti pulautelua, reilusti nyt vähentynyt.
Meillä tyttö nukkuu kyllä todella hyvin, ainakin vielä, oikeastaan syöntien ajan on hereillä. 3-4 tuntia aina nukkuu ja sitten tankataan. Yöllä herää suunnilleen kolmelta syömään ja seuraavan kerran kuudelta tai seitsemältä.
Niskakin on tytöllä vahvistunut kun jaksaa jo jonkun minuutin kannatella päätään:)
Ristiäisiäkin olen ruvennut suunnittelemaan, varasin viime viikolla papin ja nyt mietin sitten tarjoilua. Ei kutsuta kuin kummit ja isovanhemmat, että ei tarvitse stressata:)
Jade+ tyttö 3vk
Kiitos onnitteluista!! On ollut teitä ikävä ja olette olleet mielessä! Ei vaan millään ole jaksanut, ei nettiin, ei soitella, ei edes viesteillä.. Ollut rankkaa :( Mutta jospa pian helpottais..
Viimeinkin ehdin ja jaksan nettiin kuitenkin tämän verran. Meille syntyi tyttövauva torstaina 21.1.2010 klo 11.27. :) Synnytys oli pitkä ja rankka, melkeinpä kaikki vastoinkäymiset sattuivat mitä sattua voi. Kerron tarkemmin joku toinen päivä.
Itse pääsin tänään illalla sairaalasta kotiin ja vauva on yhä lastenosastolla, joten aika tahtoo olla kortilla nyt vielä hetken juostessa kahden paikan väliä.
Niin, painoa tytöllä oli 4140g ja pituutta 53cm, päänympärys 36,5cm. Pisteet 6-8-8.
Sognatore ja typsy 3vrk
Nimittäin en ole saanut unta klo 5 jälkeen, vauva tuolla vetelee vielä sikeitä. Normaalisti herätään yhtä aikaa ja vauva on sitterissä katsomassa, kun minä syön aamupalaa. Ehkä en saa sen takia nukuttua, että lähdetään tänään mun vanhempien luo bussilla (n.2h matka) ja se vähän jänskättää :) Onneksi poika viihtyy hyvin auton kyydissä, että jospa matka menis ilman itkuja. Mut kauhee miettiminen, mitä se tarvii mukaan ja mitä itse tarvii... Tavaraa saa ottaa "vähän" enemmän mukaan, kuin ennen!
Eilen päästiin taas ulos pitkästä aikaa. Oli kyllä kiva käydä lenkillä ja poika jäi jopa pihalle vaunuihin nukkumaan vähäksi aikaa lenkin jälkeen. Yleensä on heränny heti, kun vaunut on pysähtyny. Kevättä kohti onkin kiva, jos unet ulkoilmassa alkaa maistumaan! Oli ehkä raittiin ilman ansiota, että poika nukkui paremmin ja enemmän päivän aikana ja oli sitten luonnollisesti paremmalla tuulella. Viikonloppu meni vähän kitistessä, kun ei oikeen malttanu nukkua päivällä kunnon unia.
Poks, tää on nyt tämmöstä maallikkoarvuuttelua, mutta mulla on migreeni ja fyysinen rasitus pahentaa mulla päänsärkyä, koska verenpaine ja syke nousee. Oliskohan voinut johtua se sun päänsärky verenpaineen ja/tai sykkeen noususta rankan treenin aikana? Vitsit kun itelläkin tekis kovasti mieli johonkin jumppaan, sais vähän tiukennettua nuita mahanahkoja... Missä muuten käyt jumpassa?
Sognatorelle jaksamisia! Varmasti tosi rankkaa ja kamalaa jättää vauva sairaalaan.
Hellunen: Käyn Pyrinnön naisvoimistelijoiden jumpissa. Yleensä ne on urheilutalolla. Tosi halpaa ku vain 55e lukukausi. Mäkin olen miettinyt että lähteeköhän tuo maha ikinä pienemmäksi mutta mies kyllä kovasti vakuutteli että on se jo pienentynytkin:) mulla siis kuntoilu alkoi kunnolla vasta vuoden alusta ja toivottavasti kestääkin sitten. Tykkään kyllä tosi paljon jumpassa käydä. Siellä ainakin tulee tehtyä ja oikein myös liikkeet. salille jos menen niin mulla ei ainakaan tule edes hiki!
Saattaa olla tietenki että se jumppa oli näin alkuun liian raskas. ja varsinkin kun siellä ei ollut juomataukoja ollenkaan määritetty niin saatoin saada liian vähän nestettä. mulla ei kylläkään migreeniä ole. Tuuhan mukaan jumppiin!
Aada harjoittelee kovasti ryömimään. eteenpäin ei ole kuitenkaan vielä mennyt. kovasti pyörii ympäri ja taaksepäin mennään jonkun verran joten jospa joskus eteenpäinkin:)
Sognatore tiedän et miten inhottavaa on itse päästä kotiin ja vauva jättää sairaalaan. Se ikävä on tosi iso. Mulla silloin varsinkin illalla kun laittoi nukkumaan niin vyöryi oikeen päälle ikävä. Mutta toisaalta mieluummin kotona mies turvana kun yksin osastolla maata ja vauva eri osastolla. voimia kovasti!
Hitsi ku ei mihinkään pääse, kun on pakkasta. Olispa helppoa, jos olis kaks autoa!
Sognatore on kyllä mielessä päivittäin. Mullakin on niin tuoreessa muistissa vielä se aika, kun vauva oli sairaalassa ja itse päässyt jo kotiin. Mikään ei oo koskaan ollut niin kauheeta ku jättää se kauan odotettu vauva sinne osastolle. Varsinkin kun ei tiennyt yhtään, millon se pääsee kotiin. Lääkärit sanoi joka päivä, että ehkä huomenna... Ja joka päivä joutui pettymään, kun ei vauva päässytkään kotiin. Sitten yhtenä aamuna kun ei millään jaksettu lähteä heti aamusta osastolle, sieltä soitettiin ja sanottiin että ottakaa kaukalo ja lämpimät vaatteet vauvalle. :) Oli se kyllä onnellinen päivä! Joten voimia toivottelen Sognatorelle tätäkin kautta!
Meillä menee ihan mukavasti edelleen. Poika nukkuu parvekkeella, kun ei muualla nukahda. Tai varmaan se nukahtais ku oikeen yrittäis ja huudattais, mutta äiti on niin itsekäs, että laittaa mieluummin ulos. Luulenpa kyllä että on se vauvallekin parempi nukkua ku huutaa väsymystä. Meillä on parvelleella tällä hetkellä -9 ja vaunuissa sisällä suunnilleen nollassa, joten ei sillä kyllä kylmä tule. Ja kun on lasitettu parveke niin sinne ei tuulekaan. Pitäis varmaan iteki mennä sinne seisoskelemaan, niin sais vähän raitista ilmaa. :D Tulee niin tunkkanen olo kyllä, kun ei pääse ulos.
Pitäis kai iteki miettiä jotain jumppaa vähitellen. Tykkäisin käydä uimassa, mutta sinne pitäis päästä heti aamusta, kun muuten on niin täyttä aina. Siellä on niin ärsyttävää sitten iltapäivästä kun kaikki radat on täynnä. Tai minen ainakaan tykkää. Mutta kyllä kai mun äiti ja/tai sisko tulis hoitamaan jos pyytäisin. Eilenkin olivat sen aikaa ku kävin parturissa, hyvin oli menny. Olivat käyneet Hukan kans ulkona.
Täällä yksi yli-innokas esikoisen odottelija liittyy ketjuun :)
Tosin vielä ei oikeastaan odotuksesta voi puhua, vasta rv4+2 että jännityksessä vielä ollaan.
Mukavia talvipäiviä kaikille!
Ja onnittelut kaikille jakaantuneille!! :)
Pääsisikö ketjuun mukaan? Täällä Ouluun syksyllä muuttanut ensiodottaja vm-89. Odotus on jo loppusuoralla ja miehen kanssa haluttais jo kovasti synnyttämään :) LA 10.2
38+1
Nyt vaan kaikki uudetkin reippaasti kirjottelemaan ja mukaan miitteihin! :) Meillä on hyvä porukka, ja kyllä siihen vielä mukaan mahtuu. :)
Gribzille tsemppiä viimesiin viikkoihin, ne voi tuntua aika raskailta. Varsinkin jos saa raskautta koko rahan edestä, niinku eräät... (synnytys käynnistettiin 41+6)
Minä tänne juoruan, että Sognatoren vauva on kotona. Oon niin kovin onnellinen, että sielläkin on nyt kaikki hyvin! :)
Meidän aamu-unet on menny pilalle. Aiemmin poika nukkui helposti yhdeksään, mutta tänäkin aamuna olis halunnu nousta jo ennen kuutta. Osansa saatto toki tehdä litimärkä vaippa... Vaipanvaihdon jälkeen nukuttiin vielä ehkä tunti, sekin monessa osassa. Kahdeksan maissa taidettiin sitten nousta. Pitäis löytää se just oikea vaippa yölle, mutta ei ainakaan vielä oo tuosta kestovaippalainaamonkaan paketista löytynyt sopivaa. Nuo tavallisen vaipan malliset tahtoo falskata sivusta, kun poika nukkuu kyljellään. Harsot ja villahousut on kyllä ollu tähän asti toimivin ratkasu myös yöllä. Harso ei edes tunnu niin älyttömän märältä ku nuo monet sisävaipat. Kertsejä en kyllä edelleenkään suostu ostamaan edes öitä varten. Aion löytää sen sopivan systeemin.
Vieläkö muuten Verkku ja Hellunen teidän vauvat nukkuu kyljellään? Missä vaiheessa niitä saa nukuttaa selällään? Meille sanottiin siellä teholla, että alkuun kyljellään ja "sitten myöhemmin selälläänkin". Millon se myöhemmin on?
terv. avuton äiti ja poika 7vko
Ja reippaasti tosiaan mukaan kirjoittelemaan ja miitteihin :)
Jee,ihanaa että Sognatore on saanut pikkuisen kotiin!
Toivottavasti arki alkaa pian rullaamaan alkuvaikeuksien jälkeen.
Meillä on nyt mennyt silleen, että typy menee nukkumaan n.klo 22, sitten herää syömään 4-7 välillä, nukkuu vieressä vielä tunnista kolmeen ja sitten noustaan ylös. Täytyy olla onnellinen noin mahtavista öistä, kun päivisin ei nukuta kuin puolen tunnin tirsoja, jos niitäkään.
Iltasin menee edelleen joku 50-100 ml maitoa, mutta oon niin itsekäs, ettei kauheesti haittaa, kun saadaan molemat nukkua :)
Typykkä on oikea päivänsäde, vaikka äiti ressaa. Oon juossut joka päivä paikasta toiseen pää kolmantena jalkana tuon hevoshomman kanssa. Huh, raskasta, mutta jospa se pian helpottais.
Marsupialia, ei meillä tyttö pysy enää selällään, enkä oo sit viitsinyt pönkätä sitä alun yrittämisen jälkeen kun se herää siihen.
Nukutan siis kyljelleen, mutta kippaa aina itse yleensä äkkiä selälleen varsinkin vieressä, mutta pää on sitten kuitenkin sivulla.
Mulle on ruvennut pukkaamaan uutta vauvakuumetta! :)
Siellä itketään.
Verkku ja tyttö 11vko
Mulla on ollut vauvakuumetta jo sellasen viitisen viikkoa... Mutta ei hätää, yrityksen saa alottaa vasta 7 kk päästä, ku mun pitää hoitaa se vesirokkorokote alta pois. Ekan osan saa kuukauden päästä ja toisen siitä 3kk päästä, jonka jälkeen on vielä se 3kk varoaikaa. Että ei onneks oo pelkoa, että pääsis toista tekemään! :D
Verkulla kuuluu olevan ihania öitä. Olispa meilläkin! Meillä mentiin eilen nukkumaan klo 23, syönti yhden jälkeen ja viideltä, jonka jälkeen jo pian heräskin siihen märkään vaippaansa. Mutta siis yleensä on yks syöntikerta tuossa välissäkin!
Minä oon vielä yrittänyt tuon asetella nukkumaan niin, ettei pääse käätymään selälleen. Kauheet systeemit aina selän takana. :D
Tsemppiä Verkulle heppahommien kanssa! Mullakin oli "nuorempana" heppa, ja kyllä elämä on nyt helppoa kun käyn ratsastamassa vain lainahepoilla ;o) Mutta onhan oma hevonen aina oma.
Huh, nyt on ensimmäinen neuvolakäynti varattu! 2.3. olisi se edessä, saa nähdä ehdinkö sitä ennen mitään muuta ajatella kuin vauvajuttuja =)
Tervetuloa uusille =)
Rytmeistä sen verran, että meillä poika menee nukkumaan yleensä 21-22 yöunille ja nukkuu noin 4-5 tuntia. Yöherääminen on sitten noin klo:3:n aikaan. Yöllä välttelen seurustelua, jotta saan nopeammin asettumaan jatkounille ja yleensä tuntiin jää yövalvominen. Unet jatkuu sinne klo 6-7:ään ja sitten herätään jo kunnolla päivän rutiineihin. Muutoin kova olemaan hereillä ja kovasti osaa jo vaatia seurusteluakin isoäänisesti ;) Kunnon hymyjä tässä äiti jo odottelee malttamattomana, nyt ne on vielä sellaisia häivähdyksiä. Neuvola oli tosiaan meillä tiistaina ja mitat seuraavat: 4610g 57,5cm.
Mahtavaa, että Sognagtore on saanut jo tytön kotiin. Toivottavasti tuo alku siellä kotona lähtee liikkeelle mukavasti.
Jatkan auringon ihastelua kotona ikkunan takana ja kaihoan lauhoja kelejä =) Pitäisi päästä tekemään reippaita lenkkejä, että sais tuota massaa vielä pois raskauden jäljiltä.
Heippa!
Meijän pojalla oli eilen 1kk neuvola. Mitat 5370g ja 58cm (syntymämitat 3905g ja 53cm) Joten ihan kunnon kasvupyrähdyksen on ottanut, niin painon kuin pituudenkin puolesta :)
Määkin oon miettiny tuota selällään nukuttamista. Lueskelin tuota oyssista saatua hoito-ohje lappusta ja siinä luki että ensimmäiset viikot olisi hyvä nukuttaa kyljellään ja siitä eteenpäin selällään tai kyljellään. Alkuun laitettiin semmonen pyyhekäärö selän taakse että pysy kyljellään mutta nyt ollaan luovuttu jo siitä. Yleensä laitetaan kyljelleen nukkumaan mutta poika yleensä kääntyy melko pian selälleen. Pää on kuitenki yleensä aina jommalle kummalle sivulle kääntyneenä joten puklut kyllä tulee ulos kun tarve vaatii.
Ollaan tänään itketty pojan kanssa kilpaa. Minä oon tainnu viiä voiton siinä kilpailussa sata-nolla. Laitoin päivällä pyykkejä koneeseen ja yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta iski selkään hillitön kipu. Silmissä ihan sumeni ja sain itteni kammettua sohvalle. Siitä asti on selässä tuntunu kauheaa kipua kävellessä, kumartuessa ja varsinki jos tekee äkkinäisiä liikkeitä. Poikaa en oo kunnolla pystyny kantamaan ja lasken sekunteja että mies tulis kotia auttamaan. Poika onneksi nukkunut nyt päivällä tosi hyvin joten suuremmilta kanteluilta oon välttyny. Hieman pelottaa että mitä tämä on ja että meneekö tämä ohi?? Vauvan hoito tuntuu tuskaselta tämän kivun kanssa, en kyllä pärjää pojan kans kahestaan jos tämä ei tästä helpota ;(
...Sognatorelle tyttövauvasta. Ihanaa saada nyytti kainaloon vihdoinkin =D