Lapsi "kiusaa" päiväkodissa - syitä siihen

Henkilökohtaisista on luovuttu.



Luopuminen liittyy ihan vaan laskennallisiin seikkoihin.



Käytännössä erityisavustaja on aina e-lapsen kanssa siirtymätlanteissa ym..





"Miksi ryhmässä pitäisi olla avustaja jos sitä ei tarvita vaan selvitään tavallisella henkilökunta määrällä ja osaamisella?"

Kirjoitat vain potascaa.

Oli hauska kinata. Nyt joudun poistumaan.

Ja tsemppiä ap:lle:)

Kirjoitat vain potascaa.

Perheneuvola ei sovi kuin tietyn tyyppisille lapsille,puheen ymmärryksen on toimittava.

Onko ap lapsen ymmärrys kyky normaali?

Lapsi käyttäytyy normaalisti kotona, muttei tarhassa.

Silloin syy löytyy liian isosta ryhmästä ja keino olisi silloin erityisryhmä.

Vaikka avustaja onkin ryhmäavustaja, niin se saadaan ryhmään vain sen takia, että ryhmässä on erityislapsi.

Omani lähti aikanaan erityisryhmään ja niin lähti avustajakin pois, vaikka oli ryhmän avustaja.

Auktoriteetti on se mikä puree erityislapsiin ja monelta työntekijältä se puuttuu.

Äidin on todella vaikea vaikuttaa siihen miten lapsi käyttäytyy tarhassa, kun ei ole itse siellä paikalla.

Noi isot tarhan ryhmät on kamalan levottomia paikkoja.

En ymmärrä miksei avustaja voi seisoa ulkona lähellä lasta, että tilanteet olisi nopeasti ennakoitavissa.

Vähän tahtoa aikuisilta, niin homman saisi kyllä hoidettua.

puskista kirjoittelen, koska en jaksanut ihan kaikkia juttuja lukea tuosta ylempää... Mutta sen verran kuitenkin että haluan tuoda myös oman näkemykseni esiin.



Ihan ensimmäiseksi siitä, ketä varten se Elto siellä ryhmässä on? Eikö se ole juuri niitä erityislapsia varten, ei siis niin, että kaikki muut jäisivät heitteille ilman valvontaa...?

Eikös ole normaalisti se pari-kolme hoitajaa/ryhmä, rauhallisempia leikkeijä ja lapsia valvomaan riittänee kaksi silmäparia??



Ihan yleisesti ihmetyttää tämä vastakkainasettelu. Rauhallisempien lasten vanhemmat hehkuttavat posket punaisina lastensa oikeuksien puolesta, siitä miten on oikeus ja kohtuus saada olla rauhassa. Tottakai on, epäilen ettei sitä kukaan, aloittaja sen enempää kuin muutkaan kyseenalaista. Sitähän tässä koko ajan tavoitellaan, että lapset tulisivat toimeen keskenään.

Tosiasia kuitenkin on, että meitä on tässä maailmassa moneen junaan, eikä varmaan kukaan pysty koko elämäänsä elämään kohtaamatta konfliktitilanteita, johtuivat ne sitten itsestä tai toisesta. Itse ajattelen niin, että niin kauan kuin lasten turvallisuus on taattu, on ihan hyvä että he näkevät pienestä asti maailman sellaisena kuin se on. Meitä on erilaisia, toisten kanssa tulee paremmin toimeen kuin toisten. Kotona voidaan sitten keskustella siitä, mitä pitäisi tehdä kun joutuu olemaan tekemisissä sellaisen henkilön kanssa jonka kanssa ei tule niin hyvin toimeen... Eri asia toki esim. tuo jonka joku laittoi, että lapsi toistuvasti silmä mustana jne... Kaikilla on oikeus perusturvallisuuteen, ja jos lapsi on oikeasti niin häiriintynyt, että toisten lasten perusturvallisuutta ei pystytä hoitopaikan puolesta takaamaan, niin sellainen lapsi ei hoitoon kuulu. Ei ehkä siksi, että vika olisi lapsessa, mutta siksi että jos hoitopaikalla ei ole resursseja turvata muiden perusturvallisuutta. Tällöin on mielestäni täysin varteenotettava vaihtoehto juuri henkilökohtainen avustaja.



Itseäni ei lapseni hoitopaikassa häiritse se, että ryhmässä on jokunen "rämäpää" jotka toisinaan ottavat yhteen myös meidän neidin kanssa, tiedän että tyttö osaa pitää puolensa, ja toisaalta luotan hoitajien ammattitaitoon ja siihen että joku kuitenkin koko ajan on ajan tasalla puhaltamassa peliä poikki jos tilanne muuttuu vaaralliseksi kenenkään kannalta. Tyttöni oppii tunnistamaan ihmisissä erilaisia persoonallisuuksia ja ominaisuuksia, joiden perusteella sitten vanhempana voi valita kaverinsa ja muutenkin sellaiset ihmiset joiden kanssa haluaa olla tekemisissä. Kuitenkin hänelle on pienestä asti kehittynyt myös kyky tulla toimeen sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei välttämättä olisi tekemisissä jos saisi itse valita. Toisaalta nämä "erityislapset" saavat kokemusta isommasta ryhmästä, toisista lapsista ja normaaleista rajoista ja rajoituksista, ja hyvän mallin siitä mikä toiminta on sallittua ja mikä ei. Ja tämä kaikki valvovan silmän alla, koulutetun ja asiansa osaavan henkilökunnan ansiosta. Kyllä meidän kelpaa...



No, tämähän on tosiaan MINUN mielipiteeni, en pyri yleistämään enkä suinkaan syöttämään ajatuksiani muille, kunhan osallistuin =)

ap SANOO, että lapsi käyttäytyy muualla normaalisti. Se on vain hänen väitteensä - äärimmäisen helppo tapa vyöryttää vastuu muille...



Sitä on vain vaikea uskoa, jos lapsella kerran on neurologinen diagnoosi. Outo taudinkuva, jos lapsi on terve kaikkialla muualla paitsi tarhassa...

Päiväkodeissa on suuret ryhmät joissa vähän hoitajia (yleensä 3 hoitajaa/n.22 3-5v lasta tai 12 0-3v lasta) ja avustaja yleensä määrätään vain ryhmiin joissa on yksi tai useampi diagnosoitu erityislapsi koska näissä ryhmissä lisävalvontaa tarvitaan. Eli hyvinkin voi olla juuri ap:n lapsen takia tuo avustaja siellä ryhmässä.

Päiväkodeista riippuen ei ryhmän henkilökunnan tiimityöskentely pelaa, Tämä harvoin näkyy vanhemmille, joille itseasiassa kerrotaan yllättävän vähän. Osa hoitajista juoruaa mielumiin muiden hoitajien kanssa kuin valvoo lapsia, se on myös suuri syy miksi tunnetut ongelmalapset pääsevät tekemään pahojaan. Henkilökunnan tehtävä ei tietenkään ole valvoa yhtä lasta, mutta melkein jokaisessa ryhmässä on joku lapsi/lapsia joka vaatii enemmän valvontaa kuin muut. Näiden lapsien valvominen on ryhmän valvomista. Ei kukaan hyödy siitä että hoitaja silmä kovana tapittaa kiltisti hiekkalaatikolla leikkiviä lapsia, kun varsinkin ulkona suurin homma on ongelmatilanteisiin puuttuminen. Muutenkaan ei huomio jakaudu tasaissesti ryhmässä, monissa ryhmissä on nykyään myös maahanmuuttajalapsia kielitaitoa opettelemassa ja muutakin valvontaa vaativaa häiriökäyttäytymistä on kuin se muita lapsia kohtaan tapahtuva.



Ap:n tapaus on mielestäni ikävä kaikkien kannalta, mutta eipä se parane sillä että lapsi erotetaan muista lapsista. Kyseisen ryhmänkään tilanne tuskin sillä paranisi koska ryhmässä on muitakin villejä tapauksia eikä vain ap:n lapsi. Mielestäni päiväkodin osalta on jo mokattu siinä ettei kyseistä lasta ole osattu suojella kiusaamiselta joka tuohon häiriökäyttäytymiseen on luultavasti nyt syynä.

Kuulostaisi siltä että ammattilaisten mielipide on että apu tuohon käytökseen löytyy päivähoidosta, joten tyhmäähän se olisi nyt lapsi ottaa päivähoidosta pois. Ongelmathan siirtyisivät niin vain myöhemmäksi, kouluikään. Koulussa sitten ongelmat saattaisivat johtaa tarkkikseen ja sieltä tuskin hyviä käyttäytymismalleja löytyy. Nyt olisi kuitenkin mahdollista päiväkodin kautta saada niitä oikeita käyttäytymismalleja lapselle opetettua, kunhan henkilökunta tekee työnsä.



Ihmettelen kyllä suuresti tätä lynkkausmeininkiä ap:ta kohtaan. Onhan se ikävää että muihin lapsiin tuo ongelmakäyttäytyminen kohdistuu, mutta se että siinä pahanteossa onnistuu ei olle ap:n vika vaan valvojien. Ennemmin syyttäisin päättäjiä suuresta ryhmäkoosta ja siitä että halutaan erityislapsille integroituja ratkaisuja antamatta henkilökunnalle tarvittavaa koulutusta, koulussa kun käsitellään niitä ideaalitapauksia joissa lapsi on aikuista orjallisesti totteleva robotti. Erityispedagogiikkaa ei opintoihinsa valitse läheskään kaikki, vaikka ainakin lto:n opinnoissa sen tulisi olla pakollinen osa nykypäivänä.



Ap:lle paljon voimia!

Jos tuntuu ettei tilanne parane niin kannattaa yrittää saada lapsi johonkin muuhun päiväkotiin. Villeistä kavereista erottaminen ja työnsä hoitavan henkilökunnan apu saattaisi olla lapsen kannalta parempi.

on tod. näk. päiväkodin yhteinen, ei ryhmän elto.



Ja se toimeen tuleminen ja kaikki on ihan kaunis ajatus, mutta jos vastassa on useampi tankin kokoinen häirikkö, jotka eivät halua tulla toimeen, ja toinen lapsi on pienikokoinen, se yhdessäolo on sitten jatkuvaa tallaantumista käytännössä.

kerroin siskoni asbergerpojasta.

Tämä lapsen käyttäytyminen tuli esille nimeomaan isossa päiväkotiryhmässä ja se on vielä normaalia. Pojalle nimeomaan vaikeita tilanteita on ne, jossa on paljon ihmisiä. Kotona toki huomattiin ongelmia juuri puheen kanssa, mutta neuvolastakin vain sanottiin, että jokainen oppii puhumaan, joka hitaammin joku nopeammin.

Ei ap vyörytä vastuuta muille vaan toteaa, että ongelma esiityy nimeomaan suuressa ryhmässä ja se on ihan normaalia. Toisaalta on hyvä, että se kotia isompi ryhmä kohdataan ennen kouluikää ja suurta koululuokkaa.

en ole kaikkia vietsejä ehtinyt lukea ja ei ole tullut esille, että onko lapsella paljon sisaruksia. Yhden kaverin kanssa leikit voivat onistua ihan hyvinkin, mutta jos niitä kavereiat on samaan aikaan pienessä tilassa 10 kpl, niin lapsen keskittyminen ja asioiden sietokyky on ihan toista luokkaa.

ap SANOO, että lapsi käyttäytyy muualla normaalisti. Se on vain hänen väitteensä - äärimmäisen helppo tapa vyöryttää vastuu muille... Sitä on vain vaikea uskoa, jos lapsella kerran on neurologinen diagnoosi. Outo taudinkuva, jos lapsi on terve kaikkialla muualla paitsi tarhassa...

On lapseni tutkittu kahdesti neurologisisissa tutkimuksissa, kun vuosia taistelin neuvolan kanssa että pääsisimme tutkimuksiin. Väittivät kaikkien asioiden johtuvan lapsemme persoonallisuudesta?? Diagnoosina on monimuotoinen kehityshäiriö, aivotoinnoissa siis ongelmaa. Toimintaterapian myötä on paljon mm. aistiongelmiin tullut parannusta, puheterapia auttanut tietysti kielellisiss' asioissa. Kotona "kuntoutamme" ohjeiden mukaisesti, vaikka esim. elto on sitä mieltä että olemme vanhempia emmekä terapeutteja niin kyllä siinä tietty terapeuttinen ote pitää lapsen kanssa olla.

Lapsemme sai 11-vuotisen oppivelvollisuuden eli aloittaa eskarin pakollisena.



Diagnoosin myötä olemme siis saanet ne kaksi terapiaa, päivähoidossa tehdään kuntoutussuunnitelmia jne. Itsekin olen tutustunut paljon kirjallisuuteen jotka ovat antaneet ymmärrystä todella paljon. Meillä on tiukat rajat kotona, lapselta vaaditaan ehkä välillä liikaakin. Mutta tulosta se on tuottanut paljon, on kohtelias ja äärimmäisen empaattinen. Pyytää anteeksi, osaa asettua jo pikku hiljaa toisenkin asemaan. Pettymyksensietokyky on ollut äärimmäisen huono mutta sitä ollaan tsempattu paljon, kannustettu jne. Toinen lapsi onkin sitten jäänyt tämän erityisen varjoon hyvin paljon. Mutta nyt kun tilanne kotona on suht hyvä, on molemmille aikaa riittävästi.



Meillähän alun perin ongelma oli se, että lapsemme ei osannut puheella ottaa kontaktia. Hän turhautui ja sai raivareita. Kun vihdoin pääsimme puheterapiaan, ihmeitä saatiin aikaiseksi!



Mutta hirvittävän raskasta tämä on ollut ihan siksikin että teemme valtavan paljon lapsemme hyväksi, otamme selvää, vaadimme, mutta silti päivähoidon puolella ei olla tarpeeksi panostettu. ELTO ei ole suositellut ko. päiväkotia edes tuttumme erityislapselle..jostain kait se sitten kertoo.



Niin, me haimme avustajaa kunnalta ja se myönnettiin. Nimike on ryhmäavustaja koska ryhmässä on muitakin tuen tarvitsijoita. Neurologi, neuropsykolgi, puheterapeutti sekä toimintaterapuetti olivat sitä mieltä että lapsemme tarvitsee henkilökohtaista avustamista. Suositukset eivät kunnille merkitse mitään.



t. ap

jos osaisit edes kirjoittaa sairauden nimen oikein. Se on asPerger.



Ei ne asiat muutu hienommiksi pehmeillä konsonanteilla.

Erottuu surkuhupaisasti joukosta..:(

millaisista perheistä kiusaajat tulevat.



Kun joku on fiksumpi/älykkäämpi/muuten parempi, aletaan nimitellä ja haukkua ja pilkata.

Mulle tärkeänä arvona on ihmisten välinen tasa-arvo.

millaisista perheistä kiusaajat tulevat.

Kun joku on fiksumpi/älykkäämpi/muuten parempi, aletaan nimitellä ja haukkua ja pilkata.

Kylläpä taas lyös tämä palstan taso vasten kasvoja, pöyristyttävää... On mielestäni nimenomaan hienoa, että ap puuttuu siiheen, että hänen lapsensa kiusaa muita!! Itse varhaiskasvatuksen rautaisena ammattilaisena voin todeta, että vastuunsa tuntevia vanhempia ei ole niin kovin paljon...



Integraatio on kaunis ajatus. Valitettavasti sitä käytetään tyystin väärin, eli säästötoimenpiteenä. Todellisuudessa jos haluttaaisiin, että integraatio toteutuisi rakentavalla tavalla, tulisi siihen käyttää enemmän rahaa kuin erityisryhmien pyörittäminen vaatii! Valitettavasti kuntien päättäjät ovat nyt takertuneet integraatioon aivan väärältä puolelta, eli käyttää termiä suojakilpenään riittämättömille tukitoimilleen..



Tässä tilanteessa ryhmävoima on tehokas. Kehottaisin sinua aitona ja ihanana äitinä (jollaiselta tekstiesi kautta vaikutat) puhumaan vanhempainillassa ongelmasta. Voit kertoa, että olet huolissasi sekä oman poikasi puolesta, että muiden lasten. Missään nimessä ratkaisu ei ole se, että alistut hiljaa marttyyriäitinä ja otat lapsesi päiväkodista pois!!! Hänellä on päiväkotipaikkaan varmasti paljon enemmän edellytyksiä kuin monella muulla.. Tässä kohtaa myös päiväkodin henkiläkunta varmaan lähtisi mukaan vaatimaan lisää avustajia ja ryhmän voimalla voisitte saada vaikka mitä aikaan! Tiedostan kyllä, että taloudellinen tilanne on surkea ja tukea ei heru mihinkään mikä vähänkin lapsiin liittyy (miten säälittävää), mutta yrittänyttä ei laiteta. Kun oikein sitkeästi (vaikkapa kera adressin ja erinomaisten asiantuntijaperusteluin) vaatii, niin uskon, että saatte henk.koht. avustajan tai lisää yleisiä avustajia.



Uskon aidosti, että juuri avustaja ratkaisisi ongelman. Näin pikaisen arvioinnin perusteella uskon, että poikasi kaipaa aikuisen tukea hankalissa tilanteissa, missä kiusaus tuuppimiseen ym. kasvaa. Kun aikuinen on koko ajan lähellä, lapsi oivaltaa, että hänen ei tarvitsekaan selviytyä näistä kinkkisistä tilanteista yksin ja jo pelkästään se laskee lapsen stressiä ja lisää siten rauhallista käytöstä. Tsemppiä teille, pojallasi on ainakin fiksu ja välittävä äiti:):)

Ja tämähän sen jo todistaa, vai mitä. Ei olisi tarvetta nälviä, jos oikeasti kokisit olevasi samalla tasolla kanssani. Tai muuten tasapainossa edes itsesi, saati muun maailman kanssa.

Työntää lapsen päiväkotiin ja vaatii muita tekemään sitä ja tekemään tätä.



Onko varmasti juuri ko. päiväkoti nyt juuri tuolle lapselle se paras paikka?



Mitäpä jos lapsen pitäisi vain olla lyhyempää päivää, lyhyempää viikkoa siellä, että jaksaisi?



Mitä jos kuuluisi ryhmään, jossa ei ole niitä perässähiihtäjiä ja kanssahäiriköitä?



Mitä jos kuuluisi vielä perhepäivähoitajalle? Ryhmikseen?



Miksi pitää jääräpäisesti nyt vain siellä päiväkodissa, missä kaikki kärsivät?

Kuvasit hyvin elävästi poikasi tilanteen isossa ryhmässä, kerroit hänen herkkyydestään ja tarpeestaan saada aikuisen apua jatkuvasti etteivät tunteet ja tilanteet riistäydy hallinnasta.Sain myös vaikutelman että nykyinen asetelma ei lastasi riittävän hyvin pysty tukemaan.Myös lapsesi näkökulmasta tilanne on varmasti hyvinkin turhauttava kun omien tunteiden hallinta jatkuvasti pettää eikä riittävää apua aikuisilta ole saatavissa.



Olen usein päiväkotien ryhmissä seurannut samankaltaisia tilanteita ja tiedän miten hankala tilanne kaikille on.Ratkaisun löytäminen lähtee kuitenkin aina siitä että pyritään mahdollisimman tarkasti arvioimaan mikä se tuki lapselle on mitä hän tarvitsee.Tilanteessanne olette pyrkineet lisäämään aikuisen läsnäoloa ja tukea pojallesi.Uskon että olette aivan oikeilla jäljillä mutta samalla olette myös nähneet että kyseisen päiväkodin ryhmässä ei ehkä olla pystytty riittävästi lapsen lähellä olemaan.Nykyisessä päivähoidon isossa lapsiryhmässä tämä tehtävä onkin usein ylivoimainen.

Toinen seikka joka lisää turvallisuutta ja lapsen mahdollisuutta kehittää taitojaan sosiaalisella sekä tunnetasolla, on kieltämättä pienempi lapsiryhmä jossa automaattisesti myös toteutuu läheisempi yhteys hoitajaan.Pienemässä lapsiryhmässä on vähemmän hämminkiä ja vähemmän tilanteita ja tunteita jotka vievät mennessään.

Ihan yleisesti ihmetyttää tämä vastakkainasettelu. Rauhallisempien lasten vanhemmat hehkuttavat posket punaisina lastensa oikeuksien puolesta, siitä miten on oikeus ja kohtuus saada olla rauhassa. Tottakai on, epäilen ettei sitä kukaan, aloittaja sen enempää kuin muutkaan kyseenalaista. Sitähän tässä koko ajan tavoitellaan, että lapset tulisivat toimeen keskenään.

Tosiasia kuitenkin on, että meitä on tässä maailmassa moneen junaan, eikä varmaan kukaan pysty koko elämäänsä elämään kohtaamatta konfliktitilanteita, johtuivat ne sitten itsestä tai toisesta. Itse ajattelen niin, että niin kauan kuin lasten turvallisuus on taattu, on ihan hyvä että he näkevät pienestä asti maailman sellaisena kuin se on. Meitä on erilaisia, toisten kanssa tulee paremmin toimeen kuin toisten. Kotona voidaan sitten keskustella siitä, mitä pitäisi tehdä kun joutuu olemaan tekemisissä sellaisen henkilön kanssa jonka kanssa ei tule niin hyvin toimeen... Eri asia toki esim. tuo jonka joku laittoi, että lapsi toistuvasti silmä mustana jne... Kaikilla on oikeus perusturvallisuuteen, ja jos lapsi on oikeasti niin häiriintynyt, että toisten lasten perusturvallisuutta ei pystytä hoitopaikan puolesta takaamaan, niin sellainen lapsi ei hoitoon kuulu. Ei ehkä siksi, että vika olisi lapsessa, mutta siksi että jos hoitopaikalla ei ole resursseja turvata muiden perusturvallisuutta. Tällöin on mielestäni täysin varteenotettava vaihtoehto juuri henkilökohtainen avustaja.

Meidän 3 v. tyttö on iloinen, reipas ja tulee kaikenikäisten lasten kanssa toimeen. Kaikin puolin normi lapsi. Haluan vain edelleen muistuttaa, että kyllä kaikilla lapsilla on oikeus koskemattomuuteen. Tämä integrointi-into (eli säästäminen) ei palvele ketään. Aina ei ole kyse myöskään henkilökunnan ammattitaidottomuudesta.

En tiedä millä diagnosilla varustetut ovat joutuneet "tulilinjalleni". Minua kiinnostaa nyt vain omieni turvallisuus, kehitys sekä viihtyminen pk:ssa. Olen marraskuussa aloittanut kuntamme vastuunalaisten virkamiesten pommittamisen. Asialle on tehtävä jotain. Rahaa on löydyttävä. Vien asian vaikka eduskunnan oikeusasiamiehelle asti, mutta tilanteelle on tultava muutos. Minun velvollisuuteni on ensisijaisesti suojella omia lapsiani. En voi toistuvasti katsoa sormien läpi tyttäreni mustelmia ja ruhjeita.

En vihaa ketään ja ymmärrän erilaisuutta. Silti saatan saada nyt hankalan äidin maineen. Tai saankin ainakin viranomaisten silmissä. Toivottavasti kyseisten erityislasten vanhemmat ymmärtävät, että tämä yksinäinen ristiretkeni byrokratiaa vastaan ei ole hyökkäys heidän perheitään kohtaan vaan ainoastaan yritykseni suojella omia lapsiani. Erityislasten kasvua pitää tukea, mutta en voi antaa omieni jäädä tukiprosessissa nyrkkeilysäkin asemaan.

Pk:n henkilökunta tietää toimistani. Heille olen vakuuttanut, että en kritisoi heitä tai heidän työtään, ainoastaan olosuhteita. He ymmärtävät huoleni ja epävirallisesti ovat kertoneet tsemppaavansa hankettani. Virallisesti eivät tietenkään ota asiaan kantaa.

Kiusatulle ja mukiloidulle lapselle se on todellista, vaikka kiusaajalla olisi maailman paras syy ja teoria käytökselleen. Myös erityislasten kiusaaminen on ihan oikeaa kiusaamista, vaikka kiusaaja ei tekojaan hallitsisikaan.



37